Mitä tehdä?

Lähiomaiseni on alkoholisti, vielä 76-vuotiaanakin hänella on viikonkin kestäviä juomaputkia. Syöminen ja kaupassakäynti unohtuu yhä useammin. Kaatuilee ja teloo itseään. Ei huolehdi enää itsestään. Eläkepäivänä ensimmäiseksi Alkoon ja sitä rataa.
Olen vuosikymmenien aikana yrittänyt puhua hänelle järkeä, mutta huonoin tuloksin. Asuu vuokra-asunnossa yksinään. Mikä taho olisi sellainen, johon voisi ottaa yhteyttä? Yksinasuminen on mielestäni tullut tiensä päähän. Itselläni ei ole mahdollisuutta eikä voimia hänen hoitamiseensa.
6499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

76-vuotiaalle et voi sanoa tai tehdä hänen hyväkseen juuri mitään. Vanhusten juopottelu on nykyisin melko yleistä. Yksinolo ja syrjäytyminen on usein lisännyt alkoholin kulutusta vanhuksilla. Et ole vastuussa hänestä. Liika huolehtiminen saattaa vain antaa hänelle lisämahdollisuuksia juopotteluun.
Anna hänen hoitaa asiansa itse, elämän ehtoo on jo käsinkosketeltavissa. Ei hän juomista kuitenkaan lopeta ennen kuin...

Äänestä

Jotenkin tuli mieleen että kaitpa sitä aikuinen ihminen voi viettää loppuelonsa miten tahtoo. Pelottaako että perinnöt menevät kurkusta alas ja yhteiskunnan verovaroihin. Siis pois itseltäsi?

Pappa/Mummo vanhainkotiin, joopajoo. Onneksi Suomessa ei voida ketään pakottaa mihinkään vaikkapa ahneiden perillisten toimesta.

Mielipiteesi on omasi, niin omaisesikin. Kuin myös minun. Revi siitä.

Äänestä
  • Sinulle saa minun puolestani tulla mieleen ihan mitä hyvänsä. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että tämä vanhus on isäni, joka ei ole koskaan minusta huolehtinut. Kasvoin sukulaisten hoivissa, äitini kuoli ollessani puolitoista vuotias. Toiseksi tämä vanhus on varaton, kuten niin monet muutkin "viinamäen" miehet. Perintöä en todellakaan ole odottamassa. Kaikesta huolimatta hän on isäni.

    Äänestä

Ota yhteyttä läheisesi kotikunnan sosiaalitoimeen ja kerro heille, mikä tilanne mielestäsi on. Ainakin täällä meillä päin sosiaalityöntekijät käyvät aika ajoin katsomassa, että asunnolla pärjäillään - joskus on jotain siivousapujakin järjestetty, katsottu että talossa on ruokaa jne.

Paljon muuta et voi tehdä, jos läheinen itse haluaa juomistaan jatkaa.

Äänestä

Ja sattuu silloin terveys vielä ikään nähden ok. luulen, että juon jos janottaa. Myös viinaa. Tuskin sitä 'lähisukulaiset' tulevat kieltämään.
Haiskahtaa siltä, että on huoli enemmän mahdollisesta perinnöstä jonka vanhus tuhlaa kuin papan terveydestä?

Äänestä
  • Katso toisesta viestistäni olitko oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omainen kirjoitti:

Lähiomaiseni on alkoholisti, vielä 76-vuotiaanakin hänella on viikonkin kestäviä juomaputkia. Syöminen ja kaupassakäynti unohtuu yhä useammin. Kaatuilee ja teloo itseään. Ei huolehdi enää itsestään. Eläkepäivänä ensimmäiseksi Alkoon ja sitä rataa.
Olen vuosikymmenien aikana yrittänyt puhua hänelle järkeä, mutta huonoin tuloksin. Asuu vuokra-asunnossa yksinään. Mikä taho olisi sellainen, johon voisi ottaa yhteyttä? Yksinasuminen on mielestäni tullut tiensä päähän. Itselläni ei ole mahdollisuutta eikä voimia hänen hoitamiseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu