Kuntaliitoksista

Lukekaa Polven Arvon kirjoitus tämän päivän Iisalmen Sanomista. Vaikka poliittinen aatemaailmani on Arvon kanssa täysin päinvastainen, olen kuntaliitoksista hänen kanssaan 100 % samaa mieltä. Tulkoon ympäristöpitäjät toimeen omillaan ja menköön vaikka konkurssiin, ei ole yhtään syytä siihen, miksi iisalmelaisten veronmaksajien pitäisi tukea veroeuroillaan köyhiä ympäristökuntia. Meillä on tarpeeksi tekemistä omankin talouden kuntoon saattamisessa. Mikäli liitoksia ruvetaan toteuttamaan, myös Iisalmessa on pidettävä kansanäänestys liitosten tiimoilta ja ainoa oikea vastaus on jyrkkä EI kuntaliitoksille.
4333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä se asia taitaa olla niin, että ne naapurikunnat joutuisivat elättämään Iisalmea eikä päinvastoin. Iisalmi se velkaisin on ja sen talous se eniten kuralla on. Siksihan sitä nimenomaan Iisalmessa halutaan muut mukaan, ettei Iisalmi itse pyllähdä konkurssiin. Muilla kun ei ole hätää.

Äänestä
  • ja vanhenevat maalaiset eivät pysty Iisalmea elättämään, joten turha levittää roskaa tällä palstalla. Suosittelisin tutustumaan esim. Vieremän tai Sonkajärven kuntien talousasioihin tarkemmin ja katsomaan kuntien ikäjakaumaa tai velkaisuusastetta asukasta kohden. Eikös tämä ole aika selvä tapaus, ympäristökuntien asukkaat eivät halua iisalmelaisiksi, emmekä me iisalmelaiset halua ympäristökuntien asukkaita iisalmelaisiksi. Turhahan liitospuheita on edes jatkaa. Pysykää vaan rutakkolaiset omassa tulevassa kurjuudessanne.

    Äänestä

Eiköhön ne porvarit löydy täältä Vieremältä.? Jos olet sattunut persaukinen äänestämään kuuluisaa loikkarianne,niin älä siltä perusteelta pomppaa meidän äveriäiden kelkkaan. Sieltä satamakaupungistanne käy satoja ihmisiä töissä täällä Vieremällä ja Sonkajärvellä-,itse iisalmi ei ole onnistunut saamaan viimeisen 20 vuoden aikana pahemmin uusia työpaikkoja.Poliittiset tappelut ovat teidän vahva klusterinne,hyvänä esimerkkinä kuuluisa Ylä-Savon "kehitys&tappelu Oy"

Äänestä
  • eivät halua muuttaa siihen vaivaiseen käpykylään nimeltä Vieremä, jos se kerran paratiisi on? Kaksi kauppaa ja pankkia, yksi baari, yksi huoltoasema, pieni terveysasema, yksi neljän tien risteys ja todella vanhanaikainen ajatusmaailma asukkailla... pitäjään, jossa on vallassa sanan varsinaisessa merkityksessä Keskustan YKSINKERTAINEN enemmistö. Ei helvetti, en keksi yhtään positiivista asiaa Vieremästä, pitäjästä, jossa Einarin hallien takia nostetaan veroäyriä. Kyllä ne taitaa Vieremän ainoat porvarit olla Einarin suku ja ne muutamat tukiaisilla elävät maanviljelijät, joilla saattaa olla vielä toistaiseksi kaatamattomia takametsiä. Toivotaan, että se Einari pitää Vieremästä huolen, me iisalmelaiset emme teitä kaipaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Patamusta porvari kirjoitti:

Lukekaa Polven Arvon kirjoitus tämän päivän Iisalmen Sanomista. Vaikka poliittinen aatemaailmani on Arvon kanssa täysin päinvastainen, olen kuntaliitoksista hänen kanssaan 100 % samaa mieltä. Tulkoon ympäristöpitäjät toimeen omillaan ja menköön vaikka konkurssiin, ei ole yhtään syytä siihen, miksi iisalmelaisten veronmaksajien pitäisi tukea veroeuroillaan köyhiä ympäristökuntia. Meillä on tarpeeksi tekemistä omankin talouden kuntoon saattamisessa. Mikäli liitoksia ruvetaan toteuttamaan, myös Iisalmessa on pidettävä kansanäänestys liitosten tiimoilta ja ainoa oikea vastaus on jyrkkä EI kuntaliitoksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu