Sekavissa ajatuksissani tässä mietin, josko sitä jonnekin kirjoittaisi... ja tämä silmiini sattui...
Kihlattuni ilmoitti maanantaina tuleensa raskaaaksi, toisin sanoen, minusta on tulossa isä.
Ajatus on toisaalta kovin jotenkin outo. Tuntuu kuin se ei olisi todellista ollenkaan. Tällä en tarkoita ettenkö olisi iloinen asiasta ollenkaan, ne hetket kun jotenkin ymmärrän saavani lapsen, ne hetket meinaan sulaa riemusta. Lapsi on hyvin toivottu ja se ei ole ns. "vahinko" jos sellaista sanaa voi ihmisestä puhuttaessa käyttää...
Mutta tämä epätodellisuuden tuntu...huh...
Olen Mies iältään jo 26 vuotias, ja haluan pysyään suhteeseen joka sisältää lapset. Siinä ei ole mitään epäselvää... Kai tähän ajan mukaan tottuu... Yllätys voisi olla kai se sana.
Monet asiat sekoittavat mieltäni, stressiä on jos jonkin verran. Oli tuleva lapsi tyttö tai poika,
tulen rakastamaan koko perhettämme pyyteettömästi ja ehdoitta.
Mutta haluaisin kuulla muiden kommentteja isäksi tulemisestaan. Ja niistä fiiliksistä joita tunsit kun sait tietää sen.
Asiallisista vastauksista pitkä Kiiiiitos! =)
Aurinkoista kevättä kuten ikkunasta näkyy! =)
Kihlattuni ilmoitti maanantaina tuleensa raskaaaksi, toisin sanoen, minusta on tulossa isä.
Ajatus on toisaalta kovin jotenkin outo. Tuntuu kuin se ei olisi todellista ollenkaan. Tällä en tarkoita ettenkö olisi iloinen asiasta ollenkaan, ne hetket kun jotenkin ymmärrän saavani lapsen, ne hetket meinaan sulaa riemusta. Lapsi on hyvin toivottu ja se ei ole ns. "vahinko" jos sellaista sanaa voi ihmisestä puhuttaessa käyttää...
Mutta tämä epätodellisuuden tuntu...huh...
Olen Mies iältään jo 26 vuotias, ja haluan pysyään suhteeseen joka sisältää lapset. Siinä ei ole mitään epäselvää... Kai tähän ajan mukaan tottuu... Yllätys voisi olla kai se sana.
Monet asiat sekoittavat mieltäni, stressiä on jos jonkin verran. Oli tuleva lapsi tyttö tai poika,
tulen rakastamaan koko perhettämme pyyteettömästi ja ehdoitta.
Mutta haluaisin kuulla muiden kommentteja isäksi tulemisestaan. Ja niistä fiiliksistä joita tunsit kun sait tietää sen.
Asiallisista vastauksista pitkä Kiiiiitos! =)
Aurinkoista kevättä kuten ikkunasta näkyy! =)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin, kun silloinen poikaystäväni, nykyinen kihlattuni ja avomieheni, sai kuulla olevansa tulossa isäksi, hän oksensi. Ja teki hulluna metsätöitä koko päivän. Oli siis aikamoinen järkytys. Mutta meillä ikääkin oli vasta 2o ja 21 vuotta, ja lapsen saaminen ei olisi tuntunut ihan vielä ajankohtaiselta kummastakaan.
Mutta mahani pyöristymisen myötä hänkin alkoi orientoitua isän rooliin ja hieno isä onkin reilun vuoden ikäiselle päivänsäteellemme. Viikko viikolta raskauden edetessä odotus ensimmäisestä kohtaamisesta kasvoi ja lapsen synnyttyä alkoi uuden ihmissuhteen luominen.
Uskon että tuollaiset epätodellisuuden tunteet ovat ensimmäisen lapsen odotuksessa ihan tavallisia, olipa lapsi vuosia yritetty tai "vahinko". Ja tunnut olevan kuitenkin positiivisin mielin liikkeellä ja sehän on tärkeintä!
Iloista ja jännittävää odotusta teille!:)
kiitos. Tuntuu vaan siltä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan... kun ei sitä lasta vielä ole. Ts. hedelmöitys tapahtunut ja sikiö kasvamassa... huih... :) Jännä ajatus...
Vielä jatkan tähän vähän aikaa... Se mikä pitää pitää huolta... Aseta aina perhesi tarpeet omiesi edelle! =)
Joo,eli toltahan se tuntuu. Itsellenikin se oli aika shokki,vaikka meilläkään ei ollut vahinko. Se lapsi tuntuu kaukaiselta ajatukselta kunnes se sitten putkahtaa maailmaan. Lähinnä mielessä pyöri,että kuinka sen pienen kanssa pärjää ja pystynkö elättämään perheeni. Alkujännityksen jälkeen kaikki alkaa kyllä sujumaan...ja varsinkin kun saat jotain konkreettista syliisi...eli sen pienen nyytin;) Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata.
Ja kyllä sitä taloudellisesti selviää,kun vaan hoitaa asiat järkevästi ja lopettaa sen turhan tuhlailun. Se isänä oleminen on asia joka joillakin on luonnostaan,jotkut oppivat siihen tai sitten sinusta ei ole isäksi. Jo se että pohdit asiaa täällä on hyvä merkki ja olen varma että sinusta tulee kunnon isä;)
Onnea odotukselle ja nauti elämästä!
tuosta... Naurettavaa sinänsä, ei se että kiitit mua vaan se että olen aina jotenkin tiennyt olevani hyvä isä. Aika näyttää. Olen perhekeskeinen ihminen.
avomieheni oli koulussa(27w) yliopistossa siis ja kun soitin niin ei oikein muuta saanut sanottua kuin joo.. oli toivottu lapsi ja mieheni oli koko raskauden ajan hyvin huolehtivainen minun syömisestä ja liikkumisesta ja en saanuut kantaa kauppakasseja(liian painavia kuulemma:) ) jne. ja tyttö meille syntyi helmikuun alussa reilut 2vkoa yli lasketun ajan ja käynnistyksellä. mies sanoi että suosittelee kaikille isäksi tuleville että menee synnytykseen mukaan :)
kun luettiin miehen kanssa näitä kirjoituksiasi niin aikas selvästi hyvä isä tuut olemaan.
täytyy vielä sanoa että älä aina ihan tosissasi ota kaikkea mitä naisesi sanoo/valittaa raskausaikana(ja tällä siis meinaan raivonpuuskia mitä saattaa tulla kun hormonit saa vallan). itse olin välillä aika kamala ja siksi tuos mies käskikin laittaa varoituksen sanan.. :D
onnea teille!!!!
Kyllä se siitä....
Ja neuvojia ja "kokeneita" tulee piisaamaan. Kyllä niitä (meitä) kuunnella kannattaa mutta älä usko keneenkään. Olet vaan isä omalla tavallasi.
vaikka olikin onnellinen asiasta,vakavoitu myös.ei hyvä koska nainen tarvii turvaa odottaessaan,sitä tunnetta et MEILLE tulee vaavi,ei mulle.mun mies vois hoitaa tän odotusajan vähän paremmin,jättää liikaa mun niskoille koko odottamisen,en tunne turvallisuutta niinku pitäis.ei o tehny juurikaan muutoksia entisestä,menee ihan samalla tavalla ja mä vankina täs kehossa,mua kyllä rajottaa big time.
Ihan ensiksi aloittajalle onneksi olkoon, ja kuulostaa normaalilta reaktiolta mitä olen käsittänyt muiden isien alkutuntemuksiksi, ja kuulostaa että teillä tulee olemaan onnellinen perhe kun nyt jo mietit asioita näin.
Minulla kanssa on 'mies' tai paremmin poikaystävä joka vetäytyi, ei ole jatkanut edes samaan malliin vaan aloittanut moninkertaisen vapaa-aikarumban. Aina on kiire, vaikka kiireet koostuvat pääasiassa vapaa-ajan jutuista, minulle ei jää paljon aikaa, kuitenkin hän tuntuu pitävän mielikuvaa tulevaisuudesta että sitten muutamme yhteen ja sitten vakiinnumme jne jne. Että meillä menee hyvin, JOS ja kun hän saa elää itsenäistä elämäänsä ja nähdään silloin tällöin. Itse koen, että en kykene pysymään tässä suhteessa näin (raskaana se on tosi vaikeaa), tarvitsen läheisyyttä ja kumppanuutta ja oikeaa aitoa ihmissuhdetta jossa ollaan läsnä, ja en jaksa uskoa yhteiseen tulevaisuuteen jos se aloitetaan sitten joskus vuoden päästä, kun on ehkä jo oltu erillään vaikka kuinka. Yksin tehtäviä matkoja hänellä on suunnitteilla kymmenkunta lähitulevaisuudessa. Meille jää aikaa vauvan ensimmäisinä kuukausina 'aina välillä', kuitenkin hän tuntuu kokevan, että meillä on kiinteä suhde joka ei ole ollenkaan vaarassa horjua mihinkään, sitähän vain jatketaan sitten taas kun hän on saanut tällä tavalla viettää elämää suurimmaksi osaksi omalla tahollaan vuoden pari. Joskus tuntuu, että olisi helpompaa kun ei tarvitsisi elää jännityksessä, yrittää jaksaa uskoa...tiedän että vientiä olisi vaikka kuinka...en todellakaan haluaisi meidän suhteen kaatuvan, meillä on ollut todella ihanaa, mutta mikään puhuminen, maailman kärsivällisinkään ja rakentavinkaan ei auta, tämä vain on näin ja asiat ei hänen puolelta jousta, ja nyt kun vauva on tulossa, pelkään että minun on liiankin helppo alkaa olla välittämättä koko jutusta. Kyllähän parisuhdetta pitää hoitaa, jos haluaa pitää sen, ja koen että olen täysin voimaton tämän edessä jos hän kerran ei halua 'auttaa' vastavuoroisesti, että saataisiin tämä toimimaan. Hassuinta on, että hän todella uskoo, että tämä toimii totta kai. En ole mikään super ihminen, ehkä en ole mikään erityisempi nainen, mutta en vain jaksa välillä tehdä enää mitään tämän koko jutun eteen...ja onko siitä edes mitään apua, ehkä paras olisi nimenomaan hoitaa vain oma elämänsä ja kunhan vauva tulee niin alkaa elää reippaasti omaa elämäänsä turhia miettimättä, ihan itsenäisesti, eikä yrittää 'hoitaa parisuhdetta'. Mikä voisi olla hirveämpää, kuin että nainen haluaa läheisyyttä? Alan kallistua sille kannalle, että elän vain täysin tyytyväisesti omaa elämääni ja katsotaan miten kaukana toisistamme ollaan sitten kun hänen mielestä olisi aika...valitettavasti pelkään, että tosi kaukana, mutta en vain voi tälle mitään, ja hän ei tunnu näkevän että tämä olisi niin tärkeää. Kuka tahansa muu mies jonka olen tuntenut, olisi tässä vaiheessa lopettamassa suhdetta, siis käyttäytyisi noin vaan jos ei enää kiinnosta, mutta hänellä ei kyse ole siitä, ja hän ei tunnu tajuavan että siihen tämä kuitenkin ennen pitkää johtaa jos ei oteta tilanteesta kiinni ja tehdä jotain...
tekstisi... Miehenä luulen jos minulta mitään kysytään että, kyse on siitä ettei miehesi ole tarpeeksi aikuinen.
Huomasin itse "aikuiseksi" vasta kasvaneena, että elämässä on muutakin kuin sinä itse. Ainakin mulle.
Mulle elämässä on mun vaimo, tuleva lapsi.
Ne on tärkeimmät asiat mitä tulee koskaan olemaan eikä mikään mene niiden edelle koskaan.
Ilman vaimoa ja lapsia ei olisi muakaan, koska ilman heitä mulla ei olisi mitään syytä olla olemassa... Asiaaha ei nyt kannata ajatella niin mustavalkoisesti kuin se kuullostaa...
Pyrin olemaan tulevalle lapselleni auktoriteetti, mutta myös sellainen isä joka uskaltaa näyttää tunteensa ja sanoa kun siltä tuntuu että häntä rakastetaan. Itselleni ei ole koskaan sitä ylellisyyttä suotu.
Alle 10 vuotiaana sain sen jo mieleeni että aion joskus omille lapsilleni kertoa että heistä välitetään. Nyt yli 16 vuotta myöhemmin olen täsmälleen samaa mieltä.
Eräästä asiasta myös... Vaikka lastaan rakastaa kuinka paljon, puolisoaan pitää rakastaa myös yhtä paljon, tai siitä tulee sitä "harmaata ja tylsää" arkea. Arkea tulee joka tapauksessa, kyse on vaan siitä millaista. Hyvää vai huonoa.
Siihenkin voi paljon itse vaikuttaa.
Yrittäkää muuttaa itseänne, ja keskustelkaa paljon asioista, EI OLE ainakaan koskaan mulla pettänyt tämä "taktiikka"!!! =)
omaan viestiini... noh.... tulin aatoksiin luettuani vastauksia ja totesin että kun yrittää olla rento ja laittaa pahimmat ristiriidat toisesta korvasta vaan pihalle, niin hyvin pärjää.. Tämän pitäisi ihmisten muutenkin parisuhteissa käsittää... Jos toinen sanoo jotain, niin ei se välttämättä heti tarkoita mitään vittumaista... Elä omatuntosi mukaan.
Luulen että kaikilla on omatunto kumminkin.
Se oli elämäni parasta aikaa sillon kun kuulin et oon tulossa isäks.. oli siks että nyt elän ooikeesti elämäni parasta aikaa pojan kanssa joka päivä :)... alkuvaihe missä oot nyt, niin meni mulla kyllä ihan pilvissä ja unissa, oli toisaalta niin epätodellinen olo, toisaalta et tässä on nyt jotain sellasta jota vaan ei osaa kuvailla.. stressiä ja huoltakin saatat tuntee mut muista et vähintään kaikesta selviää aina, ja yleensä vielä vitun hyvin! En oikeesti oo koskaan ollu onnellisempi kun oon saannu oman pojan, elämä oli mahtavaa ennenkin ja nautin siitä kybällä mutta tää on kun toinen life oikeesti, niin mä tän koen,eikä tätä voi selittää oikein sellaselle joka ei oo sitä kokenu, ehdottomasti synnytykseen mukaan meet, sitä kadut jos et mee.. sit tulee raskas kausi, arki ja todellisuus sen hoivan määrästä iskee päälle ja meinaa voimat loppuu, mut se palkitseekin ihan sikana... paljon on kiinni asenteesta, jotkut valittaa aina, oli se sit lapsi asia tai vaikka liian pitkä autoruuhka. hetkeekään poikani kaa en vaihtaisi pois ja mahdollismman paljon olen hänen kaa..ONNEA SULLE!
sulle ilmotettiin se kiltisti. :)
mulle ilmotettiin asia sillain että mut herätettiin eräänä krapula-aamuna ja tökättiin naaman eteen positiivinen raskaustesti. :) en osannu miettiä mitään. oli vaan sellanen "JESSH!!" tyyppinen olo. krapula lähti kun kirkkoherralta sunnuntaiaamuna ja ponkasin pystyyn. meinasin ruveta heti soitteleen sukulaisille ja kyseleen vanhoja vauvan kamppeita ja pinnasänkyjä. onneks muija rauhotteli mua.
nyt likka on 8kk ikänen ja lähes pääivittäin saan saman tunteen kun jotain uutta tapahtuu. kun likka nosti päätään, hymyili ekankerran, nauro, jokelteli, otti lelun käteensä........ mitä kaikkee!
tosin joskus se alkaa käymään hermoille. muksulla on vaikka mahakovana tai kuumeessa. sillon se ei nuku koko päivänä eikä kunnolla edes yöllä. sillon saattaa oma henkinen kantti ola koetuksella. sillon teen sen tempun että jätän muksun yksin huoneeseensa ja painun itte parvekkeelle tupakille. sinä aikana ehtii miettiin muuten satoja hyviä hetkiä ja rauhottuun. ja tyttö rauhottuu paremmin kun on itsekkin rauhallinen.
poikkes vähän asian sivuun mutta menköön nyt :D