Miten helvetissä voi olla, että hirvittävän monet nuoret, kauniit naiset "rakastuvat" vanhoihin äijiin? En käsitä, en sitten millään. Ne ihan tosissaan selittävät kuka milläkin tekosyyllä sen olevan oikeaa rakkautta, tai seksin ihan mielettömän hyvää, mutta jotain niillä täytyy olla päässä vialla, mitä muka sellainen vanha horisko saa aikaiseksi, tai mitä sillä liikkuu päässä (jos mitään), kun se voi edes kuvitella kehittävänsä minkäänlaisen suhteen nuoren naisen kanssa? Kertokaa, valaiskaa ja kääntäkää pääni, jos voitte. En usko, että kukaan voi kertoa omista kokemuksistaan niin vakuuttavasti, että esim. itse kokeilisin jotain vastaavaa, minusta vanhat miehet, jotka kuolaavat nuorten naisten, jopa tyttöjen perään ovat ällöttäviä. Sehän on suorastaan pedofiliaa, jos minulta kysytään, vaikka olisikin kyseessä aikuinen nainen (esim. 20v), jos mies on jotain 40-50. Laske suhdelukuja, kääntele, vääntele ja laske uudestaan, niin mitä se olisi (tai on ollut) miehen ollessa alle kolmekymppinen? Minusta sellaiset miehet voisi kärrätä suoraan suljetulle osastolle.
Vanhoja äijiä?
Nainen ihmettelee
182045
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tule ja kokeile, niin mielesi muuttuu kuten niin monen muunkin. En tiedä ikääsi, mutta en ole ikään edes ajatellut sotkeutua alaikäisiin, lapsista puhumattakaan. Joten älähän yleistä. Pedofiilit ovat onneksi harvinaisia. Se nyt sattuu olemaan niin, että vanhempi mies osaa "käsitellä" naisia heidän fantasioittensa mukaisesti ja pystyvät muutoinkin muutamaa minuuttia pitempään rakasteluun ja moniin eri temppuihin. Jos näin ei olisi, inhoaisivat kaikki nuoren naiset vanhoja miehiä. Se kuule on niin, että harjoitus tekee mestarin ja naiset tietävät sen. Olen itsekin ollut nuori ja tiedän, että nyt olen paljon parempi kaikessa suhteessä naisiin. Kokenut tietää mistä puhuu. Mietihän vielä ja kysele muilta nuorilta naisilta, miksi? Niin saat vastauksen myös heiltä. Ehkä täälläkin joku vastaa...
Oliskohan pääasiassa sitä, että vanhemmat miehet osaavat huomioida naista muullakin tavalla kuin väsymättömällä seksillä?!?!
Ja kun nainen saa huomiota nimenomaan "naisena", tuntuu seksikin sen jälkeen keskimäärästä paremmalta. Ja kaipa se 40-50 vuotias mies osaa naista sängyssäkin vähän paremmin pitää, ku joku 20-kymppinen?! Eipä tuota silti yleistää voi.
Tai sitten on vaan joku Isä-tytär-kompleksi, josta ei pääse irti!
Henkilökohtasesti mä kyllä itekin ihmettelen samaa, ku sä.
Ai niin, mä olen 35v ja mun vaimo on 44v. Mitäs mieltä sä olet siitä?
Niikos esimerkiksi tuleva entinen pääministerimme..?
Kyllä mua kiihottaa suuresti itseäni vanhemmatkin naiset. Etenkin kun on uhkeampi lady;)
Mitäpä jos kokeilisit onko vanhassa parempaa kuin nuoressa pojan jolpissa joka hädin tuskin tietää edes mitä sillä kyrvällä pitäisi tehdä,saati sitten miten saada kumppani lämpeämään niin että nainenkin nautii aktiosta täysillä,eikä jäisi kylmäksi.Moni nuorempi kundi ei osaa tehdä muuta kun survoa suoraan kyrvän sisään ja laueta jo parin vedon jälkeen ja nainen ei edes kerkiä lämmetä siinä ajassa.
Minä 53 v olen paneskellut vuosien varrella ja nykyisinkin sekä nuoria että vanhoja.Tuollaiset 70 v immet hiukan joskus muodon vuoksi vastustelevat,että ei he poikasten kanssa,mutta 25 v neitoset ovat innokkaita.Jos he eivät hae isähahmoa,niin haluavat tuntea aikuisen miehen taidot ja kestävyyden.Tällä vuosikymmenellä mies ajattelee jo muutakin naisjutuissa kuin pillua.Jokaisen nuoren naisen kiitos on ollut "ihanaa" ja ovat lähteneet varmasti tyytyväsinä kohti uusia seikkailuja.
Teitä vanhoja pervoja on heti läjäpäin leuhkimassa, muka niin älyttömän "hyviä ja kokeneita". Ja mitä kaikkea olette saaneet tai ette ole. Mutta missasitte pointin ihan täysin: Totuushan on, että jos nuori nainen rupeaa jonkun velton riippaperse-eläkeläisen kanssa yhtään millekään, ei sillä ainakaan kovin hyvin voi mennä. Se, että te todistelette nuorten naisten puolesta, todistaa mielestäni sen, ettei teistä oikeasti ole mihinkään. Oletatte, että mies on vastuussa siitä, onko seksi hyvää, vai ei, vaikka se on myös naisen asia. Jos nainen ei osaa mitään, ja homma menee "hätäiseksi tökkimiseksi", niin se on naisen omaa typeryyttä. Itse en ole KERTAAKAAN harrastanut huonoa seksiä, enkä KERTAAKAAN ole ollut itseäni vuosia vanhemman miehen kanssa, YHTEYTTÄ? Monet limaskat ovat kyllä yrittäneet, yhdeltä mursin nenän, ja loput potevat vakavia itsetunto-ongelmia, kun niille vähän julkisella paikalla suomentaa. Säälittäviä te olette, vanhat miehet, kun ette osaa pitäytyä ikäisessänne seurassa. Saisitte siltä suunnalta VARMASTI kokeneempaa ja parempaa seuraa (oman järkeilynne mukaisesti), mutta kun teitä niin kovasti sitoo se, että pitää saada nuorta lihaa, juuri kuten pornoelokuvissa on opetettu. Säälittävää. Todella säälittävää.
Ei niitä nuoria naisia itse tarvitse houkutella.Päinvastoin vinkit lähtee heiltä.
Ilmeisesti ovat jonkun teinikollin kanssa saaneet pari työntöä ja hupsis-oppia.
Haluavat oppia vanhemmilta mitä läheisyys on.
Turha tässä asiassa on mustasukkainen olla.
Minulla työpaikalla lihava 55v muori jahtaa 20-30 vuotiaita poikasia.Mitä se se on.
Ettei tää nainen olis vaan niitä harvoja jotka saa tietyn kaavan mukaan naituna nopeet ja voimakkat orkut lähes heti. Sellaiselle nuori kolli on ihan hyvä. Toimenpide on nopea ja toisto seuraa suht pian. Luultavasti nainen itse hakee itseään nuorempien seuraa.
Kokeneemmalle (yli 30 vuotiaalle siis) tuollainen nainen ei pidemmän päälle ole kovin mukava vaakamambokaveri. Onhan se ikävää, kun toinen saa heti ja itse ei ole vielä edes pässyt vauhtiin.
Karu totuus näille naisille iskee vanhemmalla iällä, olisko tässä jo esimakua alkavasta katkeruudesta?
Kannattaisikohan tällaiseen viestiin edes vastata... No, menköön nyt:
Mikähän sinua ikäerossa noin sinua rassaa?
Tuliko mieleen, että ikäerosta huolimatta kahdella ihmisellä saattaa olla paljon yhdistäviä piirteitä: samankaltainen arvomaailma, samanlainen huumorintaju, samanlaisia kokemuksia, samat harrastukset.
Minä olen 32-vuotias mies, ja ystäväpiiriini kuuluu 15-55-vuotiaita miehiä ja naisia. Kyllä minusta nämä nuoret ystäväni tuntuvat toisinaan lapsellisilta, ja toisinaan tunnen itseni pelkäksi kakaraksi vanhempien ystävieni rinnalla. Mutta en minä näe siitä huolimatta mitään pervoa tai sairasta siinä, että parilla on ikäeroa.
Ja huokaus: mursit nenän ja 'vähän suomensit' - ilmeisesti siis haukuit perusteetta ja estoitta, ja latelit näkemyksiä, joiden oikeutusta tai pätevyyttä et ole mitenkään valmis harkitsemaan. Jos sinua olisi jotenkin ilmeisesti uhattu, voisin hyväksyä väkivaltaisen ja törkeän käytöksesi. Kerrot teoistasi kuitenkin ylpeään sävyyn, joten vaikeapa sinun toimintaasi on kypsänä ja harkittuna pitää. Toivottavasti se, jonka nenän mursit tai se, jonka kunniaa loukkasit, tajusi nostaa syytteen sinua vastaan.
No, onneksi eri ikäisiä ystäviä ja mahdollisia seurustelukumppaneita on olemassa ihan fiksujakin - että emme me eri ikäiset miehet ole sinua paitsi. Ja vielä huokaus: kukahan sinulle on opettanut, että miesten ajatuksia ohjaa pornoleffat. Eikö saamissasi vastauksissa painoteta hellyyttä ja huomiointia, ei fyysistä suoritusta? Ja ainakin saamissasi vastuaksissa osoitetaan kykyä myös muiden kuin omien näkökulmien harkintaan ja hyväksymiseen. Vai väitätkö näkemystesi perustuvan kokemukseen. Siinä tapauksessa voin sanoa, että kuten on olemassa sinua fiksumpia naisia, on myös olemassa valitsemaasi seuraa fiksumpia miehiä. Hankkiudu sellaisiin porukoihin, joissa ihmiset välittävät aidosti toisistaan. Opettele näkemään miehet jonain muunakin kuin iskijöinä, ja ennen kaikkea: opettele näkemään itsesi jonain muuna, kuin iskettävänä naisena!
Sinä olet liikkeellä varsin heppoisin perustein. Puhut vain omista kokemuksistasi, muttet osoita miten ne liittyvät ikäeroon, jota vastaan olet lähtenyt ristiretkelle. Jos haluat varteenotettavaa keskustelua sinua vaivaavasta asiasta, koita käyttää ihmimillistä kieltä. Muuten jäät yksiksesi huutamaan omia totuuksiasi tuuleen.
Etkö sinä kupansyömä ketunsyötti nyt kertakaikkiaan käsitä? Kiinnostaa pieniä kiviäkin, lähinnä jossain Uralilla sinä ja sun paperinohuet mielipiteesi, jotka kertovat lähinnä vajavaisuudesta paitsi miehenä, myös ihmisenä. EIKÖ SINUSSA OLE MIESTÄ OLEMAAN ITSESI IKÄISTEN KANSSA, vai onko se niin vitun pakollista sille ohuelle pierulle, mitä myös sinun itsetunnoksesi kutsutaan, että vingutat pikkutyttöjä, jotka ei tiedä vielä mistään mitään? Alkaa epäilyttää, että valehtelet suut ja silmät täyteen jostain käsittämättömästä pätemisen tarpeesta. löytyykö kaapista vino pino jalluja, joista olet lukenut, että muut saa niin sinunkin pitää, mitä? Ja onko todellista, ettei YKSIKÄÄN nainen vieläkään ole tullut teidän puoltanne pitämään, olisiko siihen joku syy? Epäilen vahvasti sitä, että jos jotain nuorta olet viime aikoina saanut, olet varmaan maksanut siitä itsesi kipeäksi. SEN minä ymmärrän.
Etkö sinä, vanha ja viisas, tuohonkaan ikään joutessasi ole keksinyt, että rahalla saa, ja hevosella pääsee, mutta EI HELVETISSÄ tarvitse tulla selittämään, että naiset "itse tulevat ehdottelemaan". Ethän sinä jumalauta voi olla noin säälittävä, ethän? Skarppaa, ja mene kotiin KASVAMAAN AIKUISEKSI!
Kumarran jumalallisen ymmärryksesi äärellä, minä, nöyrä kuolevainen nainen.
Tämä mikäsenytoli-53 saa tunteet melko nopeasti lämpenemään. Tämä vastaus oli sentään jotain, jonka voi kääntää ihmisten kielelle, perustelut, aivotyö ja johtopäätökset ymmärrettäviä. Valaisit asiaa kerralla enemmän, kuin nuo onnettomat törpöt koskaan, ja kiitän sinua siitä. Mutta, jos luet OIKEIN tarkkaan keskustelun kulkua, saatat huomata, että tekstini tarkoitus on löytää juuri syitä, tarkoituksia, selityksiä, jotain valoa tähän asiaan, jota en ymmärrä. Tehköön kukainen mitä haluaa, ei minulla ole mitään hinkua kenenkään toisen makuuhuoneeseen neuvoja antamaan, haluan vain ymmärtää.
Siihenkin on olemassa syynsä, miksi yleensä aloitin tämän keskustelun, ja sekin löytyy, jos viitsii lukea ymmärryksen kanssa, eli olen lopen kyllästynyt siihen, että MINULLE tullaan ehdottelemaan, törkeimmät jopa lääppimään kysymättä lupaa. Eikä sinullakaan, muuten kuin fiksu oletkin, käynyt mielessä, että olen tunteva, ajatteleva ihminen, joka ei siedä "ISKEMISTÄ" tai esineellistämistä, johon viittasit minun itseni syyllistyvän. Harkitsin tuossa vaiheessa jo sinunkin yksipuolista solvausta, mutta sitten, olit ensimmäinen, joka edes mainitsi sanan ystävyys. Tämän minä myös ymmärrän, koska vanhemmat miehet ovat mitä parhaita ystäviä, kunhan muistavat käyttäytyä. Heidän kanssaan en kuitenkaan voisi kuvitellakaan mitään intiimiä, en todellakaan. Ja ennenkuin kysyt, ei, en periaatteesta ota vastaan esim. tarjottuja juomia tms. edes ystäviltäni.
Ja se seikka, että "kai tajusi nostaa syytteen?". Kerroinko tilanteesta jotain tarkempaa? annoinko aihetta olettaa, että "kunhan vain vetäisin turpaan" kuten miehillä on tapana. Häpeä.
Koko tarinasi silti kertoo samaa synkkää tarinaa: hienon aloituksen jälkeen sorruit ajattelemaan minua aivottomana teinityttönä. En kuitenkaan moiti, sillä et puhunut mielestäni naisten, vaan itsesi puolesta. Kiitos siitä.
Kiitos sinulle teak asiallisesta kommentistasi. Tällaisia toivoisi saavansa lukea useammin, mutta harvapa näitä pystyy rustaamaan. En minäkään, kun tahdon provosoitua typeryyksiä lukiessani.
Muutamia havaintoja ikäeroista:
Mies on seksuaalisesti kykenevin 25-vuotiaana, nainen ehkä 40-vuotiaana. Nuorelle pojalle ihanteellinen partneri voisi siis olla 15 v. vanhempi nainen, ja päinvastoin. Kokenut mies taas voi olla hyvinkin ihanteellinen kumppani nuorelle naiselle, koska hän ymmärtää elämää, on kärsivällinen eikä pidä seksiä tärkeimpänä asiana suhteessa. Vanhempi mies on turvallinen.
Viisikymppisten miesten hinku nuoriin naisiin on selitetty puhki, mutta vielä ei ole kunnolla käsitelty samanikäisten naisten kiimaa nuoriin miehiin. Ilmiö on ilmeisesti nuorempi, mutta nykyään yhtä näkyvä.
Ja sitten provosoitunut kommentti alkuperäisen viestin laittaneelle putkiaivolle:
Viisi-, kuusikymppisten miesten perseet eivät roiku, niin kuin usein samanikäisillä naisilla. Osa nuorista naisista rakastuu itseään vanhempiin miehiin, mikä ei tietenkään ole hyvä. Minäkin sain tosissani tehdä töitä 20 vuotta nuoremman naisen saamiseksi tajuamaan, etten minä ole hänen ikäiselleen paras aviomies, vaikka paras rakastaja kuulemma olinkin.
Kiitos kiittämästä!
Ja sitten tälle vanhempien miesten iskuyritysten kohteeksi tulleelle: olisit toki kertonut, että kyseiset miehet uivat liiviin. Minusta mielenkiinnon osoituksen torjuminen väkivaltaisesti ja solvaten on liikaa. Mutta rajansa toki kaikella. Vieraisiin ihmisiin ei minunkaan mielestä saa käydä käsiksi, ja kiinnitarttumisestahan jokaisella pitää olla oikeus pyrkiä eroon - tarpeen vaatiessa voimakeinoin.
Ja sitten tuo kypsien naisten hinku nuoriin miehiin. Minä en usko, että ilmiö olisi uusi. Pikemminkin ajattelen, että asiaan ei ole kiinnitetty huomiota tai se on hiljaa hyväksytty. Tarkastellaanpa vähän tilannetta: kun liikun selvästi alle 20-vuotiaan naispuolisen ystäväni kanssa kaupungilla, meihin kiinnitetään huomiota,eikä aina kovin asiallisesti. Jos 16-vuotias poika tai nuorimies kulkee kadulla 32-vuotiaan naisen kanssa, uskon että useimmat kuvittelevat heillä olevan jonkin sosiaalisesti täysin hyväksyttähän ihmissuhteen. Siinä kulkee sukulaiset tai opettaja ja oppilas tai jotain sellaista. Suhde nähdään jotenkin hoivaavana, ja naisen ikä pikemminkin oikeuttaa yhdessäolon. Emme halua nähdä tilanteessa mitään seksuaalisviritteistä. Ja kuitenkin ajoittain tällaistenkin suhteiden seksuaalisista puolista on puhuttu.
Toinen syy saattaisi olla siinä, että poikien ei oleteta kärsivän hyväksikäytöstä samalla tavalla. Olen itse nähnyt kuinka aikuiset naiset pussailevat ja halailevat teini-ikäisiä poikia. Siinä tilanteessa ei enää selitellä äidillisyydellä. Meikäläisessä kulttuurissa äidit eivät pussaile yläasteikäisiä poikiaan ainakaan julkisella paikalla. Näissä Suomi24:nkin keskusteluissa on varsin yksioikoisesti oletettu, että nuoret tytöt saavat elinikäisiä psyykkisiä traumoja, jos joutuvat vähänkin epätavallisen seksuaalisen lähentymisen kohteeksi - vaikka tyttö itsekin olisi siitä kiinnostunut. Kukaan ei ole ollut kertomassa, että pojan sielu saisi kauheita vaurioita, jos osallistuisi seksuaalisiin kokeiluihin jokseenkin saman ikäisen, sukuun kuuluvan tytön kanssa. Mutta minä muistan kyllä omasta nuoruudestani sen, kuinka jotkut naiset pyrkivät halailemaan juhlatilaisuuksissa. Ja se tuntui pahalta, vaikka heidän tarkoitus ei varmaankaan ollut klähmiä minua. Sen ikäisenä en vain vielä ollut oppinut hyväksymään vieraampien ihmisten fyysisiä kosketuksia ja hellyydenosoituksia. Ehdoton raja kun oli kulkenut kättelyssä.
Huokaus... Väännän näitä kommenttejani sekalaisten ajatusteni pohjalta. Toisinaan tuntuu että saan enemmän aikaa suomikaksnelosen seksikeskustelupalstalla kuin töissä. Olisikohan aika vaihtaa alaa, ja opiskella seksitutkimusta. Jo yhden maisterin tutkinnon suorittaneena alkuunpääsy olisi varmaan helppoa, ja voisin myöhemmin työskennellä niiden asioiden parissa, joita oikeasti pidän tärkeinä.
Oliskohan nämä vanhemmat rouvat katkeria,kun jäävät paitsi .Totuus on kai tilastojen mukaan ,että 50 % 50v miehistä on kyvyttömiä ja nämä miehet joilla toimii ,niin tykkäävät valita nuorempia,koska heitä on tarjolla.
Ymmärrän vanhenevia naisia,markkinat naisten kesken ovat kovat.
Niin on vielä eräs ryhmä.Olet varmaan kuullut auervaaroista,jotka putsaa rikkaiden vanhojen piikojen rahat kiertoon.
Ei naiset ole sen tyhmempiä.Nuoret naiset osaa tempun vanhojen ukkojen suhteen aivan yhtä nätisti.Papparaiset lupaa kännyköitä ,ym muuta rihkamaa,jotta saisivat pikkusen silitellä.Tytöthän hallitsevat imuroinnin.Hitaasti mutta varmasti on pelin henki.
Viime vuosina olen huomannut,että eräs ulkomainen ryhmä hallitsee kuvion täysin ja siinä sivussa tekaisevat lapsen .Ei välttämättä kyseiselle kaverille,mutta sillä takaavat pääsyn maan kansalaiseksi.
Ei elämä varsinaisesti romanttista ole vaan paremminkin toisten häikäilemätöntäkin hyväksikäyttöä.
Taitaa vaan olla niin, että näihin nuori-vanha suhteiden luomiseen on nykyisin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin aikaisemmin. Tässäkin pätee kulunut fraasi: Tilaisuus tekee varkaan. Erilaisissa harrastusryhmissä ikäjakaumat ovat aika laajoja - ja painottuen usein niin, että niissä erityisesti ryhmät koostuvat nuorista naisista ja iäkkäämmistä miehistä. Ei siis mikään ihme, että parinmuodostus noudattaa samaa kaavaa. Ja nuoret naiset tuntuvat hakeutuvan enenevässsä määrin vanhempien ikäluokkien suosimiin huvipaikkoihin. Onko tämä jonkinlainen muoti-ilmiö, mutta kuitenkin näin on.
En nyt oikein usko, että tämä ikäerotouhu on mitenkään uutta, eikä varmaankaan johdu yksiselitteisesti nykyiaikaisesta yhteiskunnasta.
Uskon, että ikäeron ongelma on vanha, ja etsin tukea vanhasta tarustosta. Kalevalan alkupuolella Väinämöinen kosiskelee Ainoa. Mytologinen kertomus, jonka yksi tarkoitus on esittää moraalinen kannanotto ikäeroa vastaan, on siis nähty tarpeelliseksi jo kauan, kauan sitten. Ei tämäkään Kalevalan tarina varmaan olisi elänyt, ellei se olisi täyttänyt jotakin tarvetta.
Euroopan ylemmissä yhteiskuntaluokissa ikäero oli 1800-luvulla aika ilmeinen osa jokaista avioliittoa. Ikäero perustui miehen lähes täydelliseen vastuuseen perheen elatuksesta. Nuorilla miehillä ei ollut varaa tarjota perheelle sellaista elintasoa, jota parempien piirien perheiltä odotettiin. Avioliitot olivat tuolloin lyhyitä ja naiset jäivät leskiksi suhteellisen nuorina.
Yksi ikäeron ongelmista onkin sellainen, mitä nuorena ei tule mietittyä. Ajatellaanpa 15 vuoden ikäeroa. Kun toinen puolisoista täyttää 50, toinen on eläkkeelle jäämässä. Kun nuorempi täyttää 65, vanhempi on 80 - kunnioitettavassa iässä siis jo. 65-vuotias voi vielä olla hyvinkin virkeä ja menevä. Kahdeksankymppisiä ikä kyllä jo painaa. Niitä yhteisiä eläkevuosia, joina vielä jaksaisi osallistua monenlaiseen menoon, ei jää. Lisäksi nuoremman puolison pitkä leskeys ei ehkä ole mukava asia odotettavaksi. Ja toisaalta, kyllä suku tarvitsee sekä isoisän että isoäitin, jotka jaksavat tukea nuorempaa polvea. Me nuoret uskomme kovasti itsenäistyvämme kun muutamme kotoa opiskelemaan tai kun siirrymme työelämään, mutta nyt vähän yli kolmekymppisenä uskallan sanoa, että useimmille se lopullinen itsenäistyminen tulee eteen kun vanhemmista aika jättää. Ja ne, jotka menettävät vanhempansa nuorina, usein etsivät samaa tukea muilta ihmisiltä.
Eksyin vähän sivupoluille, mutta ei ikäero ole ihan pelkästään (seksuaali-)moraalinen ongelma. Kyllä se vaikuttaa paljon laajemmin ja käsittää muitakin ongelmakohtia kuin vanhemman polven seksuaalisen kiinnostuksen nuoriin.
No, minä kuitenkin voisin ajatella seurustelevani itseäni selvästi nuoremman kanssa. Mutta kyllä näitä asioita pitäisi sen kumppanin kanssa miettiä ja varautua siihen, että elämä ei kulje ihan samoilla laduilla kuin muilla.
rakastavat positiivista huomiota ja kuka sitä olisi parempi tarjoamaan kuin "ruma" kaljamahainen äijä?! Tuollaisten vanhojen ukonkuvatusten rinnalla kuka tahansa nuori nainen näyttää prinsessalta ja näin ikäistensä keskuudessa rumaksikin leimattu parikymppinen saa tuntea itsensä viehkeäksi ja halutuksi! Yleensä vanhojen miesten seuraan hakeutuvat tyttölapset etsivät ainoastaan itsetuntonsa pönkittäjää, joka palvoo maata heidän jalkojensa alla. Viisikymppinen äijä ei enää vaadi täydellisyyttä kuten nuoremmat pojankoltiaiset. Kokemukset selluliitin asuttamista eukoista on karisuttanut turhan kranttuuden. Naiset rakastavat vietellä ja huumata seksikkyydellään... grrr... vanha äijä on myytyä miestä kun hiukan vilauttaa sileää, kiinteää ja nuorta ihon pintaa. Harvemmin näkee itsetunnoltaan eheitä naisia äijien käsipuolessa, ellei sitten ole paksu miehinen lompakko tai muita tarjottavia etuuksia.