On aivan järjetön tilanne, kun vauvakuumetta on jatkunut jo pari vuotta, mutta mies ei ole vielä valmis isäksi. Itselläni on aikaisemminkin ollut mielialaongelmia, mutta yhtä työuupumuksesta johtunutta sairauslomaa lukuun ottamatta en ole apua hakenut enkä saanut. Nyt alkoi jokin aika sitten olla taas samat oireet ja kun soittelin terveyskeskukseen, pääsin terapiaan. Pari kertaa nyt takana, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Ongelmat juontaa juurensa lapsuudesta alkoholistiperheessä. On huono itsetunto, läheisriippuvuutta ja masennuksen oireita. Pahinta on jatkuva väsymys ja se, ettei jaksa kohdata ketään ihmisiä, paitsi työpaikalla ja kotona. Periaatteessa kaikki asiat on hyvin, mutta silti tuntuu, että kaikki on huonosti. Olisikohan minusta ikinä äidiksi vai siirtäisinkö vaan traumani taas kerran seuraavalle polvelle, niinkuin vanhempienikin kohdalla on käynyt.. Onko muita samanlaisten asioiden kanssa kamppailevia? Onneksi mies ei vielä ole valmis, koska nyt ei todellakaan olisi oikea aika perhettä perustaa, ennenkuin saan oman pääni kuntoon!
Uupunut kuumeilija
Toivoton tapaus
1192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä eräs jonka tilanne liippaa läheltä.
Lähtökohdat on vain että ollaan yritetty kohta viisi vuotta lasta. Hoidot on nyt vihdoin ja viimein aloitettu ja se on vähän purkanut nyt näitä solmuja. Olen syyllistänyt itseäni paljon lapsettomuudesta, vikaa ei ole löydetty mutta ylipainoa on ja tupakoinkin vielä =/ oma syy, ei ole voimaa.
En ole koskaan pyytänyt apua tähän olooni, en jaksa. Olen kanssa alkoperheestä ja asiat mutkistuivat viime keväänä kun vanhempani erosivat, sotkua,syyttelyä, painostusta ja välien menetys.
En tiedä mikä osuus nuoruudellani on asiaan mutta aina olen joutunut kantamaan huolta vanhemmistani. Eikä se lopu, enemmän vain pyydetään kun annetaan.
Työtäkään ei jaksaisi. En jaksa. Olen pienimuotoinen yrittäjä joten jos hommat ei hoidu niin ne tekee sitten joku muu. En saa itsestäni mitään irti töissä, teen kaikkea muuta kuin töitä. Tätä on aina ajoittain, kuten nyt. En viihdy enkä nauti töistäni, haluiaisin lopettaa mutta sitten olisi työttömyys. Sitä rahatilanteemme ei kestäisi.
Olen niin kovasti odottanut sitä äitiyttä, voisin hyvällä omallatunnolla lopettaa sitten työnikin. Ja olla kerrankin elämässäni rauhassa, omien rakkaiden kanssa.
Nyt on vain paahdettava eteenpäin. Töitä ja lapsettomuushoitoja. Ei jaksaisi, inhoan yli kaiken merkintöjä kalenterissa, jonnekkin on mentävä tiettyyn aikaan. Ihmisten kohtaaminen on rankkaa, kaikki vain esittää vaatimuksia vaatimuksien perään. En saa olla rauhassa ja tehdä asioita joita haluan.
Miehen kanssa välit onneksi kunnossa. Mies haluaa lasta ihan yhtä kovasti. Edes yksi elämän osa kunnossa. No, eihän miehet ymmärrä miltä tuntuu kun nainen ei osaa tullakkaan äidiksi. Henkisesti olisin kyllä valmis mutta kun ei niin ei.
Kärsin myös huonosta itsetunnosta, en riitä mihinkään. Annan periksi niin helposti ja ihmiset ovat tottuneet ottamaan minusta kaiken koska en sano ikinä mitään vastaan enkä rasita heitä omilla asioillani. En uskalla edes mitään uutta koska en usko jaksavani/pystyväni mihinkään.
Väsymys on kova. Nukunkin paljon. En saa mitään aikaiseksi. Toiset kehuu ikkunanpesuillaan ja muilla hömpötyksillä, minä en edes jaksa imuroida.
Ei mullakaan ulkopuolisen silmissä varmaan mikään asia ole huonosti. On hyvä mies, hyvä työ ( hyvä ansio), kaunis koti ja puutarha, ihanat koirat ja kaikki ns. maallinen on kunnossa. Mutta sisällä kuohuu. Olisin valmis luopumaan monesta maallisesta saadakseni levätä ja koota pääni.
Ehkä kaiken tämän paskan kokonaisuudessaan sai aluilleen tämä lapsettomuus, se oli vähän niinkuin viimeinen pisara. Kun vain saisin olla hetken, ilman töitä ja sukulaisia sekä muita velvotteita. Oloni voisi korjaantua sillä.
Liekkö pelkkä työuupumus saa ihmisen näin tolaltaan.
Mutta toivon sinulle voimia ja onnea tulevaan yritykseen saada oma lapsi. Miehesi on vielä joku päivä valmis.
Ja parempaa mieltä kevättä kohden.