rullalautailu kielletty?

rullailija

Missä kaikkialla yleisillä "liikennealueilla" rullalautailu on kielletty? Onko esimerkiksi kiellettyä skeitata lähi marketin parkkipaikalla ja kävelytiellä? Eräs nainen näin minulle kertoi kun olin rullannut suht kovaa vauhtia hänen läheltään osumatta kuitenkaan.

9

2925

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liikennesika

      Rullalautailu on sallittu yleisellä paikalla siellä, missä jalankulkukin, rullalautailija kun on juridisesti jalankulkija. Lautailu toki voidaan kieltää, esim. liikennemerkillä, koska omaa merkkiä tälle ei ole, kyseeseen tulee esim. teksti: rullalautailu kielletty.

      Vaikka kaupat, julkiset liikennevälineet yms. ovat myös ns. yleistä paikkaa, niiden omistaja voi toki lautailun kieltää tiloissaan, lautailijan tulee myös noudattaa samanlaista varovaisuutta ja huolellisuutta liikkumisessaan, kuin kaikkien muidenkin tienkäyttäjien, eli ihan toisten läheltä ei saa lautailla, sen kummemmin kuin juosta, ajaa autolla tai polkupyörälläkään, jos on mahdollista, että toinen osapuoli tästä pelästyy tai muuten on vahingon vaara olemassa.

      • Helmunt Schwein

        Onko tosiaan noin, että rullalautailu voidaan kieltää erillisellä lisäkilvessä olevalla tekstillä ?
        Minä kun olen luullut, että muunlaiset lisäkilvet, kuin tieliikenneasetuksen 3 luvun 21 §:n mainitsemat, ovat kiellettyjä.

      • tästä
        Helmunt Schwein kirjoitti:

        nyt vetää sitten sellainen johtopäätös, että kieltomerkeistä ei tarvitse välittää? ;)

      • arotuuli
        tästä kirjoitti:

        nyt vetää sitten sellainen johtopäätös, että kieltomerkeistä ei tarvitse välittää? ;)

        Olin lukevinani, että muunlaiset lisäkilvet kuin tieliikenneasetuksen 21 §:ssä mainitut ovat kiellettyjä.

      • Noppa1234556
        Helmunt Schwein kirjoitti:

        Onko tosiaan noin, että rullalautailu voidaan kieltää erillisellä lisäkilvessä olevalla tekstillä ?
        Minä kun olen luullut, että muunlaiset lisäkilvet, kuin tieliikenneasetuksen 3 luvun 21 §:n mainitsemat, ovat kiellettyjä.

        Yksityisella alueella liikenenmerkkien muotoa tai tapaa ei ole määritelty.

        Esimerkkinä pysäköintilaitoksissakin nykyisin yleisesti käytössä kyltit yksityisten tahojen suorittamasta "pysäköinnin valvonnasta" joiden perusteella voidaan periä valvontamaksu.

        Kyllähän se kieltää voidaan, eikä kyseessä tarvitse olla lisäkilpi, vaan ihan varsinainen liikennemerkki, joka voi varsin hyvin olla myös tekstimuotoinen, jos ei kyseiseen tarkoitukseen soveltuvaa merkkiä ole olemassa.

        Tieliikenneasetus, 3. luku, 11. pykälä:

        " 11 § (29.4.1994/328)

        Liikennemerkit jaetaan varoitusmerkkeihin, etuajo-oikeus- ja väistämismerkkeihin, kielto- ja rajoitusmerkkeihin, määräysmerkkeihin, ohjemerkkeihin, opastusmerkkeihin ja lisäkilpiin.

        Jos liikenteen ohjauksessa tarvitaan liikennemerkkiä, jota ei ole tässä asetuksessa vahvistettu, voidaan käyttää suorakaiteen muotoista tekstillistä kilpeä."

        Kerrataan ne liikenne(merkki)säännöt niin muistuu mieleen.

      • qewriuqytuoyqwqtwwqtw
        Noppa1234556 kirjoitti:

        Yksityisella alueella liikenenmerkkien muotoa tai tapaa ei ole määritelty.

        Esimerkkinä pysäköintilaitoksissakin nykyisin yleisesti käytössä kyltit yksityisten tahojen suorittamasta "pysäköinnin valvonnasta" joiden perusteella voidaan periä valvontamaksu.

        Nuo yksityisvalvonnan kyltit ovat kyllä täyttä hölynpölyä. Vain tyhmä maksaa niitä huijauslaskuja.

      • Anonyymi

        Tieliikennelaki koskee liikennettä tiellä (jos laissa ei toisin säädetä). Jos ei ole tie, niin onko minkälaiset liikennemerkit ylipäätään voimassa?

    • Anonyymi

      Saako jollain alueella skuutata jos kyseisellä alueella on kyltti SKEITTAAMINEN KIELLETTY?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1656
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      940
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      774
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      539
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe