Marian päivä sai minut ajattelemaan tuota Marian raskaaksi tuloa. Sillä on myös vahva hengellinen merkitys. Pyhä Henki tekee meidätkin raskaaksi. Tämä on tietysti naisille helpommin ymnmärrettävissä, he kun elävät raskauden todeksi. Miehet joutuvat sen tunteen ja ihmeen vain kuvittelemaan. Miestä tämä hengellinen vertaus saattaa myös hätkähdyttää aivan eri tavalla. Me tulemme Pyhän Hengen ansiosta raskaaksi, ja kannamme Jeesus-lasta sydämemme alla. Mitä pitemmälle raskaus etenee, sitä vaikeampi meidän on sitä piilotella. Ystävät ja naapurit huomaavat sen. He kyselevät, mitä meille on tapahtunut.
Joskus meidän on vaikea tunnustaa, että olemme tulleet raskaaksi Pyhästä Hengestä. Se on luonnotonta ja häpeällistäkin maailman silmisssä. Mitään ei muka ole tapahtunut, mutta kuitenkin tuo on raskaana. Saamme tuntea sen pilkkana ja "järkevien ajattelevien ihmisten" halveksuntana.
Taistelu ei lopu raskausaikaan. Kun Jeesus-lapsi on syntynyt sydämissämme, maailman ruhtinas haluaa tappaa hänet keinolla millä hyvänsä. Se tahtoo surmata varmuuden vuoksi kaikki samanikäiset poikalapset, jotta se saisi hallita meitä. Voimme selvitä siitä vain luottamalla Jumalan johdatukseen.
Kuten tiedämme, ihminen ei juurikaan kykene vaikuttamaan raskauden kulkuun. Raskaus etenee vääjäämättömästi, halusimmepa tai emme. Se on, naiset tietävät, joskus kivulias ja raskas aika. Näin se saattaa olla hengellisestikin. Mutta koska sen on meissä Jumalan oma Pyhä Henki meissä saattanut alkuun, voimme luottaa siihen, että itse Jumala saattaa sen meissä myös loppuun. Juuri se on tärkeää, että meillä itsellämme ei ole mahdollisuutta vaikuttaa mitenkään asiaan, se on Jumalan työ, joka vain alkaa elää meissä.
Tämän syntymisen kautta Kristus elää meissä, kunhan emme vain tapa häntä, ja jätä ristille riippumaan. Emme elä töillämme ja töissämme, vaan uskomme pääsiäisaamun sanoman todeksi: Hauta on tyhjä, Kristus on totisesti ylösnoussut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jumala, henkiemme Isä, tuli Herramme Jeesuksen Kristuksen Isäksi lihan tavan mukaan. ... Jeesuksen ruumis lihassa vaati Äidin yhtä hyvin kuin Isän. Sen vuoksi Jeesuksen Isän ja Äidin on, lihan tavan mukaan, täytynyt olla tekemisissä keskenään Aviomiehen ja Vaimon ominaisuudessa; tästä johtuu, että neitsyt Marian on täytynyt tuohon ajankohtaan olla Isä Jumalan laillinen vaimo. Niinpä kun Jumala oli hänen (Marian) ensimmäinen miehensä, Jumala ilmeisesti antoi hänet Joosefille vaimoksi kuolevaisen olotilan ajaksi, ja Jumalan tarkoitus oli ylösnousemuksen jälkeen ottaa hänet jälleen yhdeksi vaimoistaan synnyttämään kuolemattomia henkiä iankaikkisuudessa. Hänellä oli laillinen oikeus maata neitsyt Maria aviomiehen ominaisuudessa ja siittää Poika, vaikka hänet oli kihlattu toiseen; sillä laki, jonka Hän antoi hallitsemaan miehiä ja naisia, ei ollut tarkoitettu hallitsemaan Häntä itseään, tai määräämään sääntöjä hänen itsensä käyttäytymiselle.
Vapahtajamme syntymä oli yhtä luonnollinen kuin lastemme syntymät; se oli seurausta luonnollisesta toiminnasta. Hän oli lihan ja veren olento — hänen Isänsä siitti hänet, samoin kuin meidän isämme meidät.
En usko tuohon kuvailemaasi tapaan. Jos tarkemmin ajattelemme asiaa, voimme todeta, että maailma on luotu jotenkin ja jostain. Kristitty tietysti uskoo, että Jumala on sen luonut. Ihminen on yksi Jumalan luoma olento maan päällä, vaikkakin erityisasemassa Jumalaan nähden, hänhän on Jumalan kuva. Kristinuskon mukaan siis Jumala Luojana ja Kaikkivaltiaana voi tehdä ihmisen näkökulmasta ihmeitä.
Väittelin joskus ystäväni kanssa, ja hän takertui kohtaan, jossa Jeesus muutti veden viiniksi. Sanoin, että ei se mikään kovin suuri ihme ole vettä muuttaa etanoliksi, jos on onnistunut luomaan maailmankaikkeuden. Samaan vetoaisin tässäkin asiassa, joskin paljon suuremmassa. Emme tiedä, tietääkö Mariakaan, miten hän on tullut raskaaksi, oliko hän kenties hereillä Pyhän Hengen vaikuttaessa häneen, mutta tärkeintä on uskoa, että näin on käynyt. Se on välttämätöntä, että voisimme olla Jumalan Pojan seuraajia. Toinen vaihtoehto on se, että me järkeilemme asiat, niinkuin parhaaksi näemme, ja päädymme epäraamatullisiin harhakäsityksiin.
Laitan vielä sinulle tähän uskontunnustuksen kohtia:
..sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, Astui ylös taivaisiin...
Näissä kohdissa ilmenee Jeesuksen täysi Jumaluus (syntyminen neitseestä, ylösnouseminen, taivaaseenastuminen) ja toisaalta täysi ihmisyys (kärsiminen,kuolema, hautaaminen). Ne molemmat Hänessä oli täytenä. Emme sitä voi käsittää, mutta meillä on mahdollisuus ja vapaus se uskoa.
..naiset ja miehet edustavat ihmisen eri mielenosia. Aatami on ihmisen älyllinen ja ajatteleva puoli. Eeva symboloi tunnepuolta.
Liike on ensin paratiisista(Jumala)alas maailmaan, syntiin(ihminen). Sitten kääntyminen ja ylösnousu takaisin lähtökohtaan.
Langenneen Aatamin pitäisi meissä puhdistua ja muuttua Kristuksesksi ja syntisen Eevan samoin Mariaksi.
"..naiset ja miehet edustavat ihmisen eri mielenosia. Aatami on ihmisen älyllinen ja ajatteleva puoli. Eeva symboloi tunnepuolta."
Tuon heppoisen argumentin vetäisit omasta hatustasi, jossa selvästi vaikuttaa virheellinen ja aikaa sitten kumottu dikotomia, eli järjen ja tunteen vastakkainasettelu.
Tunne ja järki eivät ole vastakkaisia. Järjen vastakohta on järjettömyys. Järki ja tunne kuuluvat yhteen, sillä myös tunteilla on rationaalinen perusta. Kyvyllä tunteisiin on ollut suuri merkitys lajin säilymisessä. Yhä edelleen tunteilla on suuri rooli ihmisen tietämyksen muodostuksessa. Ilman tunteiden hyväksikäyttöä ihminen ei opi uutta eikä kehity. Viittaan esimerkiksi Daniel Dennettin ja Antonio Damasion tutkimuksiin. On saatavana suomeksikin.