olen normaalipainon alarajoissa, joskus näen itseni lihavana, joskus ihan normaalina esim. mielialasta riippuen. painoni jojoilee jatkuvasti edestakaisin 46:n ja 49:n kilon välillä, mikä johtuu siitä, että laihdutusyritykseni kestää noin viikon, minkä jälkeen ahmin taas muutaman päivän putkeen. tuntuu että tämä vain on loputon kierre. joskus kun ahmin, haluan hirveästi oksentaa, tulee niin paha olo henkisesti ja fyysisesti. oksentaminen ei kuitenkaan ole onnistunut. aina kun vaaka näyttää enemmän kuin ennen, tulee kauhea ahdistuksen tunne. anoreksiaksi en ainakaan tätä usko, koska vaikka laihduttaisin, odotan aina sitä määrättyä kellonaikaa, jolloin saan syödä vähän. nautin syömisestä, himoitsen herkkuja, mutta syömisen jälkeen tulee aina huono omatunto. eiväthän anorektikot ajattele näin, eiväthän heidän edes tee koskaan mieli herkkuja, vaan pelkkä ajatuskin inhottaa heitä, koska he ajattelevat automaattisesti saman tien vartaloaan? minä kuitenkin pohjimmiltani tiedän, etten ole lihava. en vain halua olla tavallinen, vaan hoikempi. aina en edes ajattele syömättömyyttä laihdutuksen kannalta, joskus vain tuntuu etten ansaitse syödä, olen niin ruma ja minun on rankaistava itseäni jostain.
kuulostaa sekavalta, mutta voiko minulla olla jokin syömishäiriön tapainen, joskus vain herään todellisuuteen ja tunnen etten ole ihan ok..:(
kuulostaa sekavalta, mutta voiko minulla olla jokin syömishäiriön tapainen, joskus vain herään todellisuuteen ja tunnen etten ole ihan ok..:(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hakeudu äkkiä lääkäriin. Sinulla on syömishäiriö ja ennenkuin huomaatkaan, olet todella pulassa. Minulla on tytär, joka luisui anoreksiaan erittäin nopealla aikavälillä. Ja vaikka pääsi tosi nopeasti hoitoon, tauti etenee kuin pikajuna!!! Ollut sairaalahoidossa jo kuukauden ja homma sen kuin pahenee. Ja kaikki alkoi niinkuin sinun tilanteesi on nyt!!!! Tyttäreni päämäärä on täydellinen syömättömyys! Ole hyvä itsellesi niin kauan kuin vielä tajuat sen ja hakeudu hoitoon. Tämä on tilanteen nähneen äidin hätähuuto. Jos vain jonkun pystyn pelastamaan teen sen!
Jos pohdit, olisko sulla syömishäiriö, sulla on.
Jos ruoka tuo huonon omantunnon : syömishäiriö
Jos se kahlitsee sun ajatusmaailmaa, jos se vaikuttaa sun päivän rutiineihin.. syömishäiriötä.
Selvää on, että sairaus yrittää saada sut syvemmälle sinne pauoloihinsa ja kuten toinen kommentoija sanoi, taudin vakavuus vain pahenee ja nopenee, etkä itse huomaakaan.
Mä olen tässä ja haluun auttaa sua. Mailaa, jos haluut olla menemättä pidemmälle semmoseen ajatusmallien vankilaan ja syömishäiriöhelvettiin, josta ei niin vaan pääse pois, ja jonka seurauksena moni päätyy sairaalaan / kuolee.
tiedän mistä puhun, olen parantunut 10 vuoden sairastamisen jälkeen.
[email protected]