Pupu ja heinäallergia, mistä varakoti?

Onko muita heinäallergikkoja, jotka ovat haaveilleet pupun pidosta tai joilla sellainen jo on?

Olemme jo pitkään suunnitelleet kanin ottoa niin, että se asuisi kesät parvekkeella ja talvet sisällä. Jotkut sanoo, että heinäallergia pahenee ja voi muodostua myös kaniallergiaksi.
Mistähän löytyisi varakoti, jonne pupu voisi muuttaa mikäli allergiaa ilmenisi? Allergia kun voi puhjeta monenkin vuoden päästä. Onko kellään tämmöistä varasysteemiä?

Tylsää olisi joutua luopumaan rakkaasta lemmikistä, mutta vielä tylsempää on elää ilman kania kokeilematta, jos sitten kaikki menisikin hyvin.
111776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minulla itselläni on heinä allergia ja pieni kani allergia, mutta minulla on silti lääpiökani. Ensiksi luulin että minulle ei tulisi oireita, mutta kyllä minulle tuli aina kun olin paljon tekemisessä pupuni kanssa. Mutta hyvimme silti pärjäämme. Vähänsin vaan yhdessä oloa. Pari kertaa päivässä, vain sylissä. Muuten pystyn olemaan tekemisissä, ihan sisäkani. Heinää ota vaikka hanskoilla, ja koita pidättää esim. hengitystäsi, ja pese heti sen jälkeen kätesi. Minä en pidä hanskoja, mutta muuten tuo käytäntö toimii minulla... :) Ota kani, teet vaan varatoimen piteitä, niin kyllä se siitä!!

Äänestä

jos sinulla on heinä allergia.Tulet vielä kanillekkin allergiseksi ja siitä tulee astma.Jos sinulla on jo ennestään kotieläimiä joista tulee allergiaa sinun pitää luopua niistä.Sun terveytes on tärkeämpi usko pois.Sain itse astman kun en halunnut luopua Marsustani.Nyt henki kulee paremmin kun marsu on toisessa kodissa.

Äänestä

Mulla on allergia, ja astma.
Omistan useamman kanin ja niistä yksi asuu tällä hetkellä samassa asunnossa. Loput on sitten maalla vanhempieni luona hoidossa.
Vaikka kanin sanotaan allergisoivan muita eläimiä enemmän en ole pahempia oireita niistä saanut.
Nenä alkaa kutiamaan kun kania pidän sylissä ja sen karva pölisee.. Heiniä käsitellessä saatan mennä tukkoon niin että joudun ottamaan lääkettä.
Päivittäin otan astma ja allergialääkkeeni ja hyvin olen pärjännyt!

Äänestä
  • Tiedätkö että allergialääkkeetkin ovat haitallisia, haitallisia elimistöllesi! Minulla oli kissa ja söin jatkuvalla syötöllä lääkkeitä jotta allergiani pysyisi poissa. Olin todella väsynyt ja sairastelin jatkuvasti. Lääkäri puhui minulle onneksi järkeä ja hannkiuduin kissasta eroon.
    Raskausaikana allergialääkkeet ovat erittäin haitallisia ja aiheuttavat epämuodostumia. Ikääsi en tiedä, mutta toivottavsti et tule raskaaksi...

    Äänestä

  • Anni kirjoitti:

    Tiedätkö että allergialääkkeetkin ovat haitallisia, haitallisia elimistöllesi! Minulla oli kissa ja söin jatkuvalla syötöllä lääkkeitä jotta allergiani pysyisi poissa. Olin todella väsynyt ja sairastelin jatkuvasti. Lääkäri puhui minulle onneksi järkeä ja hannkiuduin kissasta eroon.
    Raskausaikana allergialääkkeet ovat erittäin haitallisia ja aiheuttavat epämuodostumia. Ikääsi en tiedä, mutta toivottavsti et tule raskaaksi...

    Ei pidä paikkaansa, Anni. Allergialääkkeet (kuten myös useimmat kortisonia sisältämättömät astmalääkkeet) ovat nykyisin niin hyviä, että ne eivät aiheuta minkäänlaisia haittavaikutuksia elimistölle, eikä niistä tosiaankaan tule riippuvaiseksi vaikka söisit joka päivä. Kysy keneltä tahansa lääkäriltä. Esim. Clarityn-tabletit ovat erinomaisia, eivätkä edes väsytä kuten aiemmat allergiatabletit. Olen itse käyttänyt niitä yli vuoden. Paljon vaarallisempaa on olla ottamatta lääkettä, jos on allergiaa.

    Eläintenpidon esteenä ei minusta voi olla pelko ottaa allergialääkkeitä, koska täytyyhän monien siitepölyallergistenkin elää niiden avulla, kun kaikkia puita ei voi kliinisesti kiskoa irti maasta, eikä kaikkia pujopensaikkoja tuikata tuleen.

    Minulla on astma, lukuisia allergioita ja pidän silti kania ja gerbiilejä. Aluksi oli vaikeaa, mutta sittemmin olen siedättynyt ja nyt voin olla omien eläinteni kanssa ihan samalla tavalla kuin ennen sairastumista. Tosin vieraat eläimet aiheuttavat vieläkin niiskutusta ja siedättyminen on yksilöllistä, varmuudella ei voi sanoa ikinä siedättyykö joku vai ei.

    Minulla on myös heinäallergia, joten siihen ensimmäiseen kysymykseen;
    meillä yleensä joku muu perheenjäsen kuin minä antaa kanille heinät. Hyviä ovat myös sellaiset siemenlajitelmat, joihin on lisätty heinää mukaan - niissä heinä ei niin pölise, joten voin antaa sitä kanille itsekin.

    Tiesittekö, että kaneille on olemassa myös heinän korvaavia rehupellettejä (tosin minulla ei ole omakohtaista kokemusta niistä)?
    Kaneille ja muille jyrsijöille on myös saatavilla vaihtoehtoisia, pölisemättömiä kuivikkeita, kuten Mörttiröpöä. Pölyiset kutterinpurut voivat käydä eläintenkin hengitykseen, ja esim. gerbiilini ovat saaneet niistä jopa haavoja.

    Minusta kukaan ei voi määrätä toista luopumaan eläintenpidosta allergian takia. Päätös on aina itsellä ja lopputulosta esim. siedättymisen mahdollisuutta ei kukaan tiedä. Suosittelen kuitenkin allergiatestejä ennen päätöksentekoa.

    Äänestä

  • Daxia kirjoitti:

    ..tätä Mörttiröpöä oikein saa?

    Mistä tätä Mörttiröpöä oikein saisi? ja millaista se on?

    Clarityn allergialääke aiheuttaa esim. sikiövaurioita ja sitä ei missään tapauksessa voi käyttää raskauden aikana. Siis turvallinenko??? Ajattelepa kuinka monet tulevat ehkäisystä huolimatta vahingossa raskaiksi ja eivät heti huomaa sitä!

    Äänestä

Kani on yksi allergisoivimmista eläimistä. Ja jos sinulla on heinäallergia, mitenköhän ne pupun heinät ja purut allergisoisivat sinua.

Äänestä

Jos välttämättä haluut karvaisen elukan (joka kaiken lisäksi syö heiniä) pidä se eri rakennuksessa tai ainakin eri huoneessa. Itse olen huomannut, että mulle tulee esim. koirista ja hevosista hieman oireita. Minulla on kuitenkin koira joka asuu eri rakennuksessa, lisäksi harrastan ratsastusta ja eläinten hoitoa. Oireet on älyttömän lieviä ja sanon vaan, että jos sun allergia on ihan kunnollinen, ottaisit vaikkapa akvaarion. Monet sanoo et kalat on tylsii, mut yleensä se johtuu mun mielestä siitä, et ne tekee mahdollisimman nopeesti pakolliset hoitotoimenpiteet ja se siitä. Kun on iso akvaario, paljon kasveja ja kaloja, niin niitä on yllättävän kiva seurata! Riippuu tietty paljolti ihmisestä... Aattele jos sun allergia vaan pahenee vaikka astmaksi asti ja et voi olla sit eläinten kanssa vaikka ollenkaan! Mustakin ois kyllä tosi inhottavaa, jos en vois pitää eläintä. Muuten, sulle vois sopia vaikka kilpikonnat, kotilot, kalat, sauvasirkat, hämähäkit, liskot, käärmeet jne. Paitsi jos ne on sun mielestä tylsiä...

Äänestä

Täytyykö lemmiksi olla juuri kani? Voisiko se olla jokin pienempi jyrsijä kuten gerbiili? Gerbiileille ei tarvitse antaa heinää ja niitä ei tarvitse hoitaa niin paljon. Saisitko joltain kaveriltasi hoitoon kania hänen lomansa ajaksi? Näkisit, miten kani sinuun vaikuttaa. Niin kuin sanoit, on tylsää luopua rakkaasta lemmikistä eikä se ole kauhea vastuullista toimintaa ensin hankkia ja sitten luopua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pupusta haaveileva kirjoitti:

Onko muita heinäallergikkoja, jotka ovat haaveilleet pupun pidosta tai joilla sellainen jo on?

Olemme jo pitkään suunnitelleet kanin ottoa niin, että se asuisi kesät parvekkeella ja talvet sisällä. Jotkut sanoo, että heinäallergia pahenee ja voi muodostua myös kaniallergiaksi.
Mistähän löytyisi varakoti, jonne pupu voisi muuttaa mikäli allergiaa ilmenisi? Allergia kun voi puhjeta monenkin vuoden päästä. Onko kellään tämmöistä varasysteemiä?

Tylsää olisi joutua luopumaan rakkaasta lemmikistä, mutta vielä tylsempää on elää ilman kania kokeilematta, jos sitten kaikki menisikin hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu