Sanankuulossa ja väliajoilla on ikävää. Yksinäistä.
Pakko on vain mennä.
Tunne on "Seurat pakkopaita"
Pakko on vain mennä.
Tunne on "Seurat pakkopaita"
Ikävystyttäviä seuroja
sanankuulija
10791
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kun muutin uudelle paikkakunnalle niin minullakin oli seuroissa ikävää ja yksinäistä. Väliajallakin kuljin lattiaa katsellen kun ei oikein tiennyt pitäisikö kerran pari tavattuja sisaria ja veljiä tervehtiä. Lopulta jättäydyin koko porukasta. Nyt on hyvä olla. Uskon kieltäminen on mukava asia, sain sielulle rauhan.
Oli ihan kiva katsella nuoria liikkuvia naisia vanhojen jäykkien ukkojen sijasta. Lauantaina ajattelin käydä lätkämatsissa. Saas sitten nähdä, onko siellä kivempaa kuin seuroissa.
Itselleni tuli silloin toppi seuroihin menoon kun murrosiässä vanhemmat väkisin ja pakottamalla sekä nolostuttavasti lahjomalla suostuttelivat seuroihin. Päätin että minä en aikuisena tee mitään sellaista mikä yhtään on epärehellisyyttä. Opiskelemaan lähdettyäni kävin paikallisissa seuroissa muutaman kerran. Ja sitten on ollut helppo jättäytyä pois. Tosiasiahan on että harvalla meikäläisellä puhujalla on sen syvällisempää sanottavaa.
Kävin parina kesänä suviseuroissa ja oikein paneuduin kuuntelemaan saarnoja. Niissähän ei ollut juuri mitään hengellistä sisältöä! Koululaisena sitä ei ollut niitä sillä tavoin ajatellut kuin nyt.
kaynyt huonommin kuin Juhani Uljakselle. Teekkarina han joutui tekemisiin uskovaisten opiskelutoverien kanssa, jotka kehottivat hanta parannukseen. Talla etusivulla toisella ketjussa 'Voinko paasta taivaaseen?' - siella ketjun sisalla - olen kertonut tasta tapahtumasta niin kuin Juhani Uljas itse siita kirjassaan kertoo.
Mainitsemasi henkilön tavattuani eräissä hengellisisä yhteyksissä ihmettelen sinun levittämiäsi käsityksiä häneen liittyen. "Mitalilla on kaksi puolta." Tässä tapauksessa saattaa vielä jäädä kantilleenkin.
Olet menettänyt paljon .. lapsuususkosi..ihmisellä on hyvä olla kun on usko ja hyvä omatunto.
Päinvastoin, sain elämän itselleni takaisin kun pääsin eroon hengellisestä rautahäkistä. Mikään ei ole yhtä arvokas asia kuin oma, itse eletty elämä. Elää muiden kontrolloimana ja määräysten alla, siitä seuraa ELÄMÄTÖN elämä.
Jokaisella ihmisellä on oma elämä Jumalan lahjana. Jokaisella on siitä myös vastuu. Samalla on vastuu myös omasta onnellisuudestaan.
Tämä on myös Jumalan sanan mukaista. Jeesuksen kehotus "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" sisältää sen ajatuksen, että on syytä arvostaa omaa itseään ja omaa elämäänsä. Sitä kautta vasta syntyy aito rakkaus lähimmäiseenkin.
Kun lestadiolainen on luopunut oman elämänsä elämisestä, siitä seuraa katkera ja yksityiskohtiin ulottuva toisten uskovaisten kyttääminen ja kateus. Näin olen omaa 25 vuotista kokemustani herätysliikkeestä analysoinut.
Kaikkea hyvää sinulle ja tule toki itse onnelliseksi omassa uskomisessasi. Itse elän nyt paljon onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää kuin ry-aikoina. Niin se vaan on!
Jotenkin en enää viihdy seuroissa.
En tahdo päästä oikein porukoihin ja sekin, jonka kans kävin, ei käy enää seuroissa.
Ihmisiin on hirveen vaikee saada kontaktia.
Aivan, kuin eivät huomaisi mua. Iltakyliin oon yrittänyt kaikinkeinoin päästä, mutta ei hirveesti huvita enää, ku se on niin vaikeaa. Tarvii hulluna salapoliisityötä, jos haluaa selvittää, mihin porukkaa on kulloinkin menossa.
Mulla ei ole ainuttakaan hyvää ystävää seuroissa.
Jotenkin sinne tylsistyy. Vaikka salissa on paljon porukkaa tunnen oloni hyvin yksinäiseksi. Nykyään en jaksa enää tunkea niidenkään luo, joiden luo ennen yritin. Ne ei selvästikään halua, että olen heidän kans. jotenkin ovat niin vaitonaisia.
Nyt oon viimeaikoina yrittänyt toiseen porukkaan, mutta sielläkään ei tunnut vastaanotto olevan kovin hyvä. Olen miettinyt, mistähän se mahtaa johtua. Onko minussa kenties jotain vikaa vai mistä kiikastaa. Epäuskoisista kyllä löytyis paljon kavereita, Pyytähän luokkakaverit jatkuvasti mua baareihin.
Ja baarit on ruvennut houkuttelee mua yhä enemmän. Vielä en oo baareissa käynyt, mutta harmittaa, jos joudun jättää ainoat kaverini sen takia, etten lähde baareihin.
Joka tapauksessa enää ei hirveesti huvita mennä seuroihin. Vähän vaikee tilanne, ku kuitenkin haluaisin pysyä uskovaisena.
Meidän luokkalaiset järjestää ens keskiviikkona saunaillan ja tässä harkitsen, lähdenkö sinne.
Jos kokeilis, minkälaiselta heidän menot tuntuvat. Ehkä siitä voisin nauttiakkin. Yksinäisyys on pidemmän päälle hyvin raastavaa. Ihmiset kaipaa kavereita..
Ymmärrän hyvin ystävien ja seuran tarpeen. Sellaisen porukan jossa tulee hyväksytyksi ilman mitään ihmeempiä ehtoja. Kyllä sellaisia ystäviä on löäydettävissä. Tunnen itse sanoin ry:n piirien vaikeudet. Jokaisella on vastuu omasta elämästä lopulta ihna itsellä. Kun ei yhteyttä synny, kannattaa miettiä onko ry-porukalla ylipäätään merkitystä. Jos siellä ei sinua arvosteta, lähde muualle. Uskoa voi ilamn rauhanyhdistystäkin. Itse olen alkanut aidosti elää itse ja rehellisesti vasta kun lähdin pois vl-liikkeestä. Tsemppiä sinulle!
Sama täällä. Ei ystäviä ku yks vaa ja seki lähti toisel paikkakunnalle opiskeleen. Ystäviä edelleen, mut seurois ei oo ketää. Oma perhe tietty, mut kaipais jotai ystävääki vierelle.
Yksinäiseks tunnen olon joskus, harvemmin nykyään. Olen kahen vuojen aikan tottunu jo. Luotan siihen, että Jumala on jatkuvasti tukena ja läsnä matkassa. Turvaan Häneen, jos meinaa matka uuvuttaa eikä seuroihinkaan huvittais män.
Kuitenkin ajattelen asiaa näin. Menenkä seuroihin kaverin vai JUMALAN SANAN takia. Olen valinnut edellisen, Jumalan sanan. Olen tyytyväinen, enkä enää niin yksin.
Iltakylissä en käy, minulle riittää perhe kotona, sillä en oikeen taho päästä porukoihin mukaan. Muut on kaikki yhes keskenään, mutta minä yksin. Missä vika?
Minussako?
No, ei se niinkään ole. Ehkä vika on heissä?
Uskon, että vikaa on yhtälailla molemmissa, toisaalta ei kenessäkään. En vain ole päässy mukaan porukkaan.
Koulussa on kavereita, mut yhteiselle mökkireissulle en lähteny. Onnesta.
Lopputuloksena oli karmeat krapulat ja päänsäryt, valehtelut perheelle ja kaiken lisäksi viereisen mökin pahoinpitelyjuttuja. Tais siellä olla poikiaki tupa täynnä koko vkloppu, alaikäsillä.
En usko, että tällainen elämä on hyvästä. Vaikka luokkakaverit muuten onkin järkeviä ja hauskoja, ihania tyyppejä, ja luokkahenki on mitä parhain.
Matkaan en aio kuitenkaan koskaan lähteä, sen olen tehnyt itselleni jo heti alusta alkaen selväks.
Haluan säilyttää puhtaan omantunnon, vaikka sitten yksin. Jumala on voimassaan kanssamme.
Luota siihen!