haluaisin juttu kaverin jolla on sama kokemus
loppuunpalaminen
khelkis
153373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
minkä ikäinen olet? miten loppuunpalaminen näkyy? millaisia oireita? entä lääkitys?
Jos jo 20 kymppisellä on loppuunpalamisen merkkejä, niin huh, huh! No, tässä tulee kysymys, että mitä sinä esim. tarkoitat loppuunpalamisella? Minä tarkoitan sillä totaalista pysähdystä elämässä. Kaikki voimat katos ja toipuminen kestää pitkään. Mulla nyt kestänyt yli vuoden. Jotkut kaverit ei antais toipua omaan tahtiin. Ihmettelevät, että kun nyt ei jäisi siihen jaksamattomuuteen. Ei ole ymmärrystä ja olen jo lakannut vaatimasta, että sitä löytyisi. Ei voi ymmärtää, kun ei ole itse kokenut. Niin se vaan on.
Oireet on varmaankin niin yksilöllisiä. Toisia vaan itkettää kokoajan jne. Minulla ei sitä ollut. Mutta kaiken oirekirjon takana TOSI VAHVOJA elämättömiä tunteita. Niitä selvitellessä menee aikaa. Tosi hyvä, jos älyää herätä toimeen ittensä hyväksi jo ennen, kun tulee iso pysäytys! Itse liian sitkeänä ihmisenä ja miehen painostuksen alaisena en älynnyt.
Vajaa vuosi sitten tuli pysähdys. Kuukausi sairaalassa. Sen jälkeen masennuslääkitys ja terapiaa. Nyt tuntuu taas että homma karkaa käsistä kun ei voi oikein kenellekkään puhua asiasta.
Puhua just pitäiskin. Se on se, mikä auttaa. Uskon ymmärtäväni, että voi tosiaan joutua osastolle, kun menee tarpeeks pitkälle. Oliko "diagnoosi " siis ihan loppuunpalaminen? Niitä kun on kaikenlaista muutakin. Ja loppuunpalamisen voi sekoittaa esim. kaksuuntaseen mielialahäiriöön psykoterapeuttikin. Siinä kaiketi samantyyppisiä "ylimenotuntemuksia" ainakin toipumisvaiheessa. Mulla loppuunpalamisen pohjalla makasin vaan sängyssä kotona, enkä jaksanu seistä yhtäjaksoisesti, kuin vähän aikaa. Kaikki oli mustaa. Piti saada olla vaan ihan rauhassa muulta maailmalta ja levätä. Unet meni ja söin siihen lääkettä,johon tuli riippuvuus. Pyristelin irti lääkkeestä tahdonvoimalla. Nyt oon toipunu hyin, mutta rankkaa on ollut.Miten sulla "homma karkaa käsistä"?
Oli se loppuunpalaminen. Tein töitä aamu neljästä ilta 9-10 ja yöllä ei saanut unta. Loppuvaiheessa en uskaltanut vastata puhelimeen. Pelkäsin soittoja. Ja sitten tuli viina mukaan "sillä jaksoin" aina yhden päivän eteenpäin. Sitten tuli itsetuhoisia ajatuksia.Tästä vaan ei ole helppoa puhua. Jotkut ajattelee etteihän toi voi olla sairas kun ei ole mitään näkyviä merkkejä. Ja tää on kuitenkin niin henkilökohtaista.
Tuttua tekstiä sinänsä. Moni ei sitä ymmärrä, että ihmiseltä oikeesti voi mennä ne voimat niin kokonaan...mullakin oli niin, etten voinu lukea sanomalehteä, enkä telkkaria katella, kun oli ahdistava ja pelottava olo. Mullakin on niin, etten enää edes hyvälle ystävälle puhu tästä aiheesta, koska olen huomannut, ettei se tajua. Joten miks vääntää rautalankaa. Onneks mulla on toinen hyvä ystävä, joka on ite kokenu saman, kun minä, niin se tajuaa kaiken puolesta sanasta.
Mut kyllä oon sitä mieltä, että tuosta lopp.palamisesta ei yksin selviä. Pitää hakea apua. Mullakin siitä on tosiaan yli vuosi, kun jäin töistä pois ja vieläkin käyn hoidoissa. Tällä hetkellä kiinalainen akupunktio osaavan hoitajan tekemänä on mulle hyvä.
Kyllä tähän toipumiseen kuuluu myös se, että pitää alkaa elämään ihan uudella tavalla. On päästävä póis siitä suorittamisen pakosta ja siitä ajattelusta, että mitä muut ajattelee. Yksin ei kaikkea ymmärrä, eikä näe. Kannattaa myös vaihtaa hoitajaa/terapeuttia, jos tuntuu, ettei saa apua. Vaikkakin siinä voi olla tunne, ettei jaksa enää alkaa selittämään alusta kaikkea. Jokainen on kumminkin ittensä paras asiantuntija. Ehkä tässä vaikeutena on sekin, ettei osaa itteänsä niin kuunnella. Pitäis osata tarpeeks ajoissa hellittää ja tosiaan kuunnella niitä omia tarpeita. Ne on ne tärkeimmät, varsinkin, kun voi huonosti. Saa olla terveesti itsekäs!!Ja pitää.
Niin, sekin, ettei se ole ihme,jos tulee vaikka mitä, kun unet menee. Kyllä siinä on pää sekasin. Enkä ihmettele, jos viinasta hakee apua. Se on vaan sillätavalla huono, että siinä syöksykierre jatkuu huonompaan.
Se on hionoa että sulla on sellainen ystävä pidä siittä kiinni. Mäkin yritin kertoa ystävälleni tästä sairaudesta mutta ei se ymmärtänyt ihmetteli vain että mitä mä valitan kun kaikki on niin hyvin joten lopetin puhumisen. Ja terapeutille en voi kerton kaikkia asioita koska en vaan saa sanoja tulemaan suusta kai se on sitä että meidän kemiat vaan ei kohtaa. Ja sitten lääkerit ne vaihtuu kokoaja ei ehdi luoda kunnon suhdetta niihin. Juuri kun saa vähän rohkeutta kertoa asioista niin lääkeri vaihtuu ja aloita taas alusta.
Lääkäreistä mulla ainakin on tohon liittyen oikeestaan vain huonot kokemukset. Toinen kehotti liikkumaan lisää ja toinen sanoi, että kyllähän sun ikäinen jaksaa vielä vaikka mitä!( 40v.)Kamalaa oli kuunnella sellasta, kun oli jotenkin jaksanu raahautua sinne vastaanotolle sairaslomaa hakemaan ja piti äkkiä vaan päästä takas sänkyyn. Sydän hakkas kovaa, kun oli unilääkkeistä vierotus menossa. Verenpaineetki oli korkeella sen vierotuksen vuoksi. Lääkäri meinas, et kohta pitäs alottaa verenpainelääkitys, että voi mukamas olla verenpainetauti. Paineet on palannu hyvin, pikkuhiljaa alaspäin ilman lääkityksiä sen vieroituksen jälkeen.
On omakohtainen kokemus minullakin. Jos kiinnostaa aihe, niin juttua riittää!!Ja sikana!
Heissan!
Ittellä ikää vasta 24 ja takana jo 2 loppuunpalamista. Oon aikamoinen ylisuorittaja joka haluaa pakkomielteenomaisesti hoitaa kaiken kuntoon. Ekan kerran jouduin pysähtyyn 20 vuotiaana.Kävin töissä ja iltalukiossa ja vapaa-aikaa oli 8 tuntia päivä,jotka yritin nukkua. Lopulta olin siinä pisteessä että raahauduin eteenpäin enkä tajunnut mistään mitään. Siitä kun selvisin seuraava stoppi tuli reilu vuosi sitten. Kaikki tuntui kaatuvan ja jouduinkin terapiaan ja aloitin masennus ja nukahtamislääkityksen. Nyt hiljalleen kokoilen itseäni ja yritän saada elämäni palaset taas paikoilleen.
Jos haluat vaihdella ajatuksia niin ole sille hyvin avoin..
Toi suorittaminen on just se peikko, joka vaivaa monia. Minullakin sitä ollut ja siitä onneksi pikkuhiljaa terapian avulla pääsemässä eroon. Pitkä tie se kyllä on! Ihmeellistä, kun elämää voi elää niinkin, ettei tarvitse kaikille todistella olevansa olemassa ja hyvä kaikessa. Toinen peikko on se ääretön sitkeys. Väärässä paikassa se on tuhoisaa.
ja se tuossa on hassua, kun moni ihminen ajattelee, että voi, voi, noin heikkoja ihmisiä...ovat väsähtäneet. Ei ne ymmärrä, että tämä väsähtänyt ihminen on tehnyt 200%kaikkea enemmän itsensä kokonaan unohtaen, kuin moni muu. Ja usein vuosikaudet noin. Tämä on niin monisyinen juttu, että senpävuoksi on melkoisen turhaa luulla, että joku kokematon tästä mitään ymmärtäisi.
Kuulostaa kovin tutulta. Mullakin on lääkkeet mutta nukahtamislääkettä en ole ottanut koska mulla oli aamuisin aina ihan tokkurainen olo.
Tuntuu vain siltä että taas ollaan menossa huonompaan suuntaan kun töitö on niin paljon eikä kerkiä millään tekemään niitä kaikkia. Eikä asiakkaille voi sanoa että nyt ei ehdi ne on sitten kohta muualla.
Se on tietenkin monesti niin, että pitää tehdä valintoja, mikä on tärkeintä. Sinänsä vaikee sanoa toiselle(eikä tarviikkaan)mikä olis hyvä, kun ei tiedä asioita, mutta mulla ainakin oli pakko tehdä ihan täyskäännös elämässä. Muuten en olis selvinny. Kyllä siinä meni ihan kaikki asiat puntariin. Mä en ainakaan halua, enkä aio kokea uudestaan sitä böönauttia. kyllä se sellanen kokemus on ollu. No, nyt voin myös sanoa ihan täydellä sydämellä, että paljon on hyvää siitä seurannut mun elämässä.
Mutta se on vaatinut esim. terapeutin kanssa puhumista ihan kaikista tosi hävettävistä ja noloistakin asioista.Välillä olis voinu upota maan alle, mutta päätin hyväksyä itteni nolonakin. No, tiedän kyllä, että jos en olis luottanut terapeuttiini, en olis ikinä niitä asioita puhunut. Mut me ollaan kaikki ihmisiä ja mä luulen, et ne terapeutit on kuullu vaikka mitä, että sinänsä turhaa on hävetä tms. omia juttuja.
Mut kyllä se on niinkin, että on niissä terapeuteissakin eroja. Se luottaminen voi kyllä olla myös itestä kiinni(eri asia, jos ei kemiat synkkaa), meinaan, että voi olla itellä vaikea luottaa ylipäätään keneenkään. Miksi siis luottaisi edes terapeuttiin? Mä ainakin yhdessä vaiheessa puntaroin sitä, et sehän tekee sitä työtä ja saa rahaa, et välittääkö se oikeesti musta. No, sittemmin huomasin, ettei enempää voi välittää asiakassuhteessa. Päätin siis luottaa.