Infernaalinen piereskely!

Eli siis ilmavaivat (ja pahat sellaiset) ovat vaivanneet jo vuosia. En ole kehdannut mennä lääkärille valittamaan vielä ja ajattelin kysäistä, josko jollakin olisi vastaavanlaisia kokemuksia ja mahdollisia kotikonsteja hoitoon.

Ongelma on yksinkertaisesti kerrottuna seuraavanlainen:

Juon kupin kahvia tai syön kattilallisen kaalisoppaa; prutina alkaa viiden minuutin päästä ja jatkuu lievästi vaimentuen tuntikausia - eli käytännössä sitä aina riittää seuraavaan syömiseen/juomiseen asti. Vesi on ainoa, joka ei prutkututa.

Olen kokeillut useiden ruokalajien poistamista väliaikaisesti ruokavaliosta (esim. maitotuotteet, ruisleipä) - ei mitään vaikutusta. Tosin ruisleivän poisjättäminen muutti entiset lämpimät huokaukset kimeämmiksi lakananrevintä-ääniksi.

Lääkkeitä en syö, en tupakoi ja alkoholia käytän silloin tällöin kohtuudella. Olen lievästi ylipainoinen ja harrastan normaalia suomalaista kotiruokaa. Sokereita välttelen ja rasvaa pyrin käyttämään melko niukasti. Muuten vatsani toimii mielestäni normaalisti.

Puolen tunnin bussimatkakin on helvettiä. Kun ei voi turautella kaasuja ulos, niin vatsa on kuin patarumpu.

Mistä tämä oikein voi johtua? Ja onko hoitoa olemassa?
4632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi

en nyt osaa mitään lääketieteellistä selitystä antaa. Itsellä kuitenki samoja oireita ollut mutta sanoisinpa että ei se nyt ainakaan ihme ole että alkaa rutisemaan jos kattilallisen kaalisoppaa syö!

Jätä kaalisopat ja kahvit, samoin vähennä herneet, pavut ynnä muut, meillä töissä paljon kaalipohjaisia salaatteja ja ne kun jätin pois niin herkesi ilmavaivatkin, tai ainakin vähenivät huomattavasti.

Ruokavaliota tarkkailemalla kyllä luulis pierujen tulo vähenevän.

Äänestä
  • Ei hän se mitään , kun tulee alakautta, mutta kun ilma pörrää kurkussa ja röyhtäyttää, yölläkin pitää nousta ylös röyhtäilee ja aamulla ei paljoa huvita sängyssä makuuasennossa olla, on noustava ,että tulee helpompi olo. Kaalien olen huomannut lisäävän oireita ja mutta oireita on , vaikka kuinka terveellisesti söisi. Kaikkea olen vuorotellen yrittänyt jättää pois, mutta tilanne ei ole helpottunut. Alkoholi ehkä lisää vielä oireilua, aluksi auttaa sinä iltana röyhtäilyyn, mutta seuraavana päivänä kostautuu....

    Äänestä

jos pureskelet ruoan kunnolla, ittellä vastaavia ongelmia kunnes joku kiinnitti huomiota pureskelemattomuuteeni ja vaivat väheni ihan oleellisesti.

Äänestä
  • Mielestäni on tarpeeksi kestettävää ainaisissa mahavaivoissa, ei siihen enää tarvittaisi ihmisten pilkkaa ym. vitsejä. Helppo nauraa, jos itsellä ei ole sellaista vaivaa. Minulla on kuollut sukulaisiani vatsasyöpään useita. Olen saanut paljon pilkkaa kun naapurit innostuvat, kaikki hajut pannaan sitten saman ihmisen piikkiin. Joskus mahavaivani ovat tosi pahoja kun maha turpoaa ja limakalvo tulehtuu, sattuu varovainen kävelykin lattialla. Olo on kamala, silloin eivät kylläkään pierutkaan tule ulos kun suolisto on tulehtunut. Eikä pysty ottamaan edes vettä suuhun.
    Kyllä silti jotkut naapurit ilkeävät juoruta toisille ja nauraa tällaisista asioista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pruut Pruut kirjoitti:

Eli siis ilmavaivat (ja pahat sellaiset) ovat vaivanneet jo vuosia. En ole kehdannut mennä lääkärille valittamaan vielä ja ajattelin kysäistä, josko jollakin olisi vastaavanlaisia kokemuksia ja mahdollisia kotikonsteja hoitoon.

Ongelma on yksinkertaisesti kerrottuna seuraavanlainen:

Juon kupin kahvia tai syön kattilallisen kaalisoppaa; prutina alkaa viiden minuutin päästä ja jatkuu lievästi vaimentuen tuntikausia - eli käytännössä sitä aina riittää seuraavaan syömiseen/juomiseen asti. Vesi on ainoa, joka ei prutkututa.

Olen kokeillut useiden ruokalajien poistamista väliaikaisesti ruokavaliosta (esim. maitotuotteet, ruisleipä) - ei mitään vaikutusta. Tosin ruisleivän poisjättäminen muutti entiset lämpimät huokaukset kimeämmiksi lakananrevintä-ääniksi.

Lääkkeitä en syö, en tupakoi ja alkoholia käytän silloin tällöin kohtuudella. Olen lievästi ylipainoinen ja harrastan normaalia suomalaista kotiruokaa. Sokereita välttelen ja rasvaa pyrin käyttämään melko niukasti. Muuten vatsani toimii mielestäni normaalisti.

Puolen tunnin bussimatkakin on helvettiä. Kun ei voi turautella kaasuja ulos, niin vatsa on kuin patarumpu.

Mistä tämä oikein voi johtua? Ja onko hoitoa olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu