Oletko tänään iloinen?
Heräsin tänä aamuna iloisena siitä, että tunnen itseni porilaiseksi. Toki muitakin ilon aiheita on, mutta kotipaikkakunnan kasvualusta myönteisille ajatuksille tuntui tänään tärkeimmältä.
Kiireinen elämän rytmi vie toisinaan ajatukset pois lähietäisyyden hyvistä asioista. Sitä vaan alkaa kaivata jonnekin pois taikka haaveilla tavoittamattomissa olevasta onnesta, jonka mahdollisesti saavutettuaan huomaakin olevansa lähtöruudussa.
Olen yrittänyt opettaa itseäni ankkuroimaan elämän ilot käden ulottuville. Tietenkin silloin on tyydyttävä vähään. Kilometrin pituisilla käsillä saisi kahmittua enemmän tai halattua suurikokoisempia ystäviä, mutta ilo tuskin olisi yhtään sen kummempi kuin töpökäsilläni kosketeltava noin puolentoista metrin halkaisijalla varustettu totuus.
Näin yksikertaisesta syystä ilo valtaa mielen herkästi. Tänäänkin arkiperjantaina.
Alussa kerroin olevani iloinen siitä, että tunnen itseni porilaiseksi. Miten se töpökäsillä on mahdollista?
Voin siirtyä toiseen paikkaan kaupungilla ja taas iloni halkaisija on tuo puolitoista metriä. Niin yksinkertaista se on.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mukavaa kevätpäivää sinullekin. Iloisuus on elämän asenne, turhaa on murehtia sitä minkä on menettänyt tai mitä ei voi tavoittaa, parempaa on iloita siitä mitä on saanut.
ongelmasi...?
Joskus - tosin harvoin - näyttää siltä, että iloa kadehditaan. Se on ongelma. Haluaisin jakaa iloni muiden kanssa.
"Heräsin tänä aamuna iloisena siitä, että tunnen itseni porilaiseksi".
Voi zissos ei kukaan herää tollaiseen ajatukseen asui sitten vaikka karibialla, heh tulee vähän samanlainen homma mieleen kun nämä ns motivaatikonsultit jotka tarjoavat tätä positiivisuussoopaa isolla rahalla kaupungeille ja yrityksille tähän tyyliin positiivisuus tekee positiiviseksi, ajattele itsesi positiiviseksi, tee vaikeat päätökset positiivisesti irtisano vaikka positiivisesti 200 alaistasi.....
Minun kirjoitukseni saa ilmaiseksi, ei ole oma lehmä ojassa.
Olen todella syntymäiloinen ihminen ja siitä syvästi kiitollinen geeneille, jotka mielialani kasvualustana ovat.
Porilaisuus on minulle niin ikään tullut vuosien saatossa hyvin rakkaaksi asiaksi. Siitä saavat alkunsa lainaamasi sanat.
Toivotan sinullekin kaikkea hyvää. Koeta olla iloinen, vaikka uutistarjonta onkin enimmäkseen masentavaa.
Positiivisuus ja iloisuus eivät välttämättä ole täsmälleen sama asia. Tarkempi pohtiminen antanee sinulle useita erilaisia vaihtoehtoja, joista valita mielellesi ja käsityskyvyllesi sopivimman.
Tänäänkin päivä on aurinkoinen. Toivotan sinulle kaikkea hyvää!