Eli itsellä ollut moninaisia oireita ja hakeuduin neurologin vastaanotolle yksityisesti. Tutkimuksessa polvissa oli ylivilkkaat refleksit mutta käsissä ja jalkaterissä oli normaalia heikommat/puuttuivat kokonaan.... Aikaisemmin on otettu vuonna 2005 pään mri ja mra huimauksen takia, mutta siinä ei mitään. Ja nyt tuohon selkärangan mri tutkimukseen lähetettiin... Mitäköhän tutkimuksella etsitään??? Lääkäriltä yritin kysellä mutta en vastausta saanut.... Tutkimus kumminkin maksaa 400e itselle kun ei vakuutusta niin vähän mietityttää....
Olen 26 vuotias kolmen lapsen äiti ja kunnalliselta puolelta en päässyt tutkimuksiin, kun todettiin vain että olen väsynyt kotiäiti ja kun papereissa luki että on nuorimman jäkeen ollut raskauden jälkeinen masennus, niin ei muuta tarvittu... Siis tämä yksityinen puoli on ainoa keino... En jaksa enään tapella kunnallisten lääkärien kanssa kun ovat päättäneet että oireeni ovat psykkisiä. Tuskin masennus kumminkaan aiheuttaa reflexien puutetta tai muuta. Itsellä myös oikea pupili reagoi huonommin valolle ja pupillit ovat erikokoiset. Niin se ei ainakaan johdu masennuksesta... On se kumma kun ihmistä ei nykyään hoideta kunnallisella puolella....
Reflexien puutteen lisäksi minulla on lihasnykäyksiä ja elohiiri joka paikassa. Sekä lihas heikoutta ja totaalista uupumista. En kunnolla jaksa 2v lastani syöttötuoliin, nostaa kun lihakset rupeavat tärisemään. Sekä on myös sitä huimausta ja tasapaino häiriöta. Neurologin testissä ilmeni myös tuo taasapaino ongelma...
En oikein mitä tehdä??? Voisiko joku edes kertoa mitä tuola selän mri tutkimuksella haetaan.
KIITOS!!!!
Selkärangan mri? mitä epäilään?
29
8221
Vastaukset
- minä vain
Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitäni. En onnistunut niitä enään jälkikäteen korjaamaan. Lapset hyörivät ympärillä niin on vaikea keskittyä...
- selästä
varmaankin haetaan vikaa... en nyt tietysti varmaksi tiedä mutta... minulla on selässä vikaa ja se tekee kaikennäköisiä neurologisiakin oireita.. voimattomuutta, pistelyitä, tasapainohäiriöitä yms. jos selässä on vikaa se voi vaikuttaa keskushermostoon joka ei silloin toimi niinkuin pitää.
- Toinen äiti
Voimia sinulle kolmen lapsen äiti!
En ala arvailla, mitä lääkäri hakee, sitä on parasta kysyä häneltä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että yksityinen lääkäri voi laittaa lähetteen myös julkiselle puolelle (ainakin leikkaukseen olen saanut lähetteen). Koska tutkimus/tutkimukset ovat sinulle tarpeen, niitä ei voi sinulta julkisella puolella kieltää. Ts. soita lähetteen antaneelle lääkärille ja pyydä laittamaan lähete julkiselle puolelle.
Itse olen katsonut joskus lääkäriä silmiin ja kysynyt, tietääkö hän jonkin tutkimuksen, jonka mukaan masennus sulkee loppuelämäksi muut sairaudet pois? Ei sulje sen enempää kuin lääkärin valkoinen takki.
Voimia sinulle ja toivottavasti vaivojesi syy selviää.
- ...
Etsi jostakin netistä kuva hermoradoista.
Jos sinulta on otettu mri pään alueelta, eikä siitä löytynyt mitään, niin nyt varmaan sen takia etsitään selän alueelta.
Niskan alueen hermoradat vaikuttavat käsiin, selän jalkoihin. Ymmärrät mitä tarkoitan, jos löydät sen hermoratakartan. Jaksamisia! - minä vain
Siis tarkistin lähetteestä niin olikin selkäytimen mri! Siis onko eri kuin selkärangan mri!
Varmaan niitä hermoratoja tms tutkitaan kun ne reflexit eivät oikein toimi... Katselin niitä kuvia...
En usko että auttaa lähetettä kunnalliselle puolelle pyytää mihinkään tutkimuksiin... Olen jo omalta lääkäriltä saanut lähetteen tutkimuksiin neuron polille, mutta sieltä vain soitettiin ja sanottiin että pään mri otettu jo niin ei syytä lisätutkimuksiin. Kysyttiin että luulenko auttaa että sama kuva uudestaan otetaan...? Oltiin todella tödella törkeitä puhelimessa.... Sanoin että en ole pyytänytkään että samoja tutkimuksia toistetaan vaan että syy oireilleni etsitään sitten jotain muuta kautta. Niin siihen taas todettiin että ei tämä voi olla mitään vakavaa, kun oireita ollut pari vuotta, että olisin siinä ajassa jo ehtinyt kuolla monta kertaa jos vakavaa olisi. Että näin.... Kaikki vain masennuksen piikkiin pistetään eikä välitetä toisen ihmisen elämästä ollenkaan. Mitä iloa elämässä on jos on näin huonossa kunnossa. En jaksa lapsia edes kunnolla nostaa syliin tai tehdä heidän kanssaan normaali asioita...
Toivottavasti selityksestäni jotain selvää saa... Olen vain niin kypsä tähän kaikkeen ja tuhon kunnalliseen terveyden hoitoon....
Ja piti vielä lisätä että kun puhelimessa selitin kuinka huonossa kunnossa olen niin sanottiin että pitää harkita että menee psykiatriseen sairaalaan vähäksi aikaa lepäämään että jaksaa taas olla lasten kanssa. Ajattelin ihan tästä tehdä valituksen kun saan itseni jotenkin kuntoon. Ei ihmistä saisi näin kohdella!!!!! Ei masennuksen vika voi olla että reflexit puuttuu, eikä lihasnykäykset tai lihas heikkous sekä tasapaino ongelmat. Eikä myöskään se että pupillini ovat eri kokoiset....
Kyllä suututtaa!- tilanteessa kuin minäkin
Ei tutkita kunnolla ja levitellään käsiä ja puhutaan masennuksesta. Vaikka masennuspisteet eivät täyty.
Itse teetän yksityisesti kuulo/ näkötestejä. Saas nähdä mitä muuta keksitään.
Kun jos saat sieltä yksityiseltä jonkinlaisia lausuntoja, niin ota niistä kopiot ja lähetä sinne neurologiselle osastolle.
Itselläni nyt yksityislääkäri epäilee aivoverenkiertohäiriötä. Jos nyt saisin taas miedon kohtauksen, jossa en mene tajuttomaksi, niin onpahan sairaalassa tieto siitä, ettei kannata psykiatriselle lähettää sekavaa potilasta.
En osaa tuosta MRI:stä sanoa enempää. Itselläni kuvattiin pää kerran ja se kuulemma kertoo kaiken. Näin sanoi kunnallinen neurologi. Yksityisellä kertoivat vähän muuta. - Toinen äiti
tilanteessa kuin minäkin kirjoitti:
Ei tutkita kunnolla ja levitellään käsiä ja puhutaan masennuksesta. Vaikka masennuspisteet eivät täyty.
Itse teetän yksityisesti kuulo/ näkötestejä. Saas nähdä mitä muuta keksitään.
Kun jos saat sieltä yksityiseltä jonkinlaisia lausuntoja, niin ota niistä kopiot ja lähetä sinne neurologiselle osastolle.
Itselläni nyt yksityislääkäri epäilee aivoverenkiertohäiriötä. Jos nyt saisin taas miedon kohtauksen, jossa en mene tajuttomaksi, niin onpahan sairaalassa tieto siitä, ettei kannata psykiatriselle lähettää sekavaa potilasta.
En osaa tuosta MRI:stä sanoa enempää. Itselläni kuvattiin pää kerran ja se kuulemma kertoo kaiken. Näin sanoi kunnallinen neurologi. Yksityisellä kertoivat vähän muuta.Olen pahoillani, että olet saanut noin epäasiallista kohtelua. Onko neuro siis tietoinen noista refleksi yms. jutuista? Kyllä luulisi heidän tajuavan eron pään ja selkäytimen MRI:n välillä.
Omassa tervarissasi voisivat tutkia ainakin lihasvoimat (se on ihan objektiivista tietoa ja kertoo paljon) - sen lähetteen oma lääkärisi todella voisi tehdä. Ts. tehdään esim. puristus-ja kannatteluvoimatestit ja verrataan arvoja samanikäisten arvoihin. Jos niissä on poikkeavaa eikä edelleenkään tutkita, se on jo todella törkeää.
Sen verran selkäytimen MRI:stä, että siinä esim. MS-blokit näkyvät, samoi atropia (surkastuminen), joka viittaa selkäytimen sairauteen. Kumma, ettei lääkäri ole hermoratatutkimusta määrännyt ensin, sitäkö ei ole tehty?
Masennuskaan ei olisi ihmeellistä tilanteessasi (vaikeita oireita, ei tutkita ja pienet lapset). Jos sinulla ei ole siihen lääkitystä, sen voisi ihan oman tilanteen takia ottaa ja tottakai siinä ohessa tutkia. Mutta se on tietysti omassa harkinnassasi.
Voimia edelleen sinulle! - minä vain
Toinen äiti kirjoitti:
Olen pahoillani, että olet saanut noin epäasiallista kohtelua. Onko neuro siis tietoinen noista refleksi yms. jutuista? Kyllä luulisi heidän tajuavan eron pään ja selkäytimen MRI:n välillä.
Omassa tervarissasi voisivat tutkia ainakin lihasvoimat (se on ihan objektiivista tietoa ja kertoo paljon) - sen lähetteen oma lääkärisi todella voisi tehdä. Ts. tehdään esim. puristus-ja kannatteluvoimatestit ja verrataan arvoja samanikäisten arvoihin. Jos niissä on poikkeavaa eikä edelleenkään tutkita, se on jo todella törkeää.
Sen verran selkäytimen MRI:stä, että siinä esim. MS-blokit näkyvät, samoi atropia (surkastuminen), joka viittaa selkäytimen sairauteen. Kumma, ettei lääkäri ole hermoratatutkimusta määrännyt ensin, sitäkö ei ole tehty?
Masennuskaan ei olisi ihmeellistä tilanteessasi (vaikeita oireita, ei tutkita ja pienet lapset). Jos sinulla ei ole siihen lääkitystä, sen voisi ihan oman tilanteen takia ottaa ja tottakai siinä ohessa tutkia. Mutta se on tietysti omassa harkinnassasi.
Voimia edelleen sinulle!Minä olen siis käynyt ihan omalla terv keskus lääkärillä ja hän on huomannut ja diagnosoinut puutteelliset lihasvoimat ja reflexien puutteet. Hän teki minulle lihasvoima testejä. Esim. käski puristaa käsiään ja nousemaan kyykystä ylös.
Kyykystä en omin voimin päässyt ylös kun jalkalihakset tärisivät niin pahasti. Lääkäri joutui ottamaan minusta kiinni etten kaadu. Samoin kävi kun piti laittaa silmät kiinni ja seistä kahdella jalalla. Tasapaino meni täysin heti ja kaaduin sivulle taakseppäin. Hän otti minusta laajat veri kokeet, mutta niissä ei mitään vikaa... Hemoglobiinikin oli 158 ja minun pitäisi sen mukaan olla huippukunnossa. Eikä tulehdusarvotkaan olleet koholla.
Yksityisellä puolella neurologi teki perusteellisemman tutkimuksen ja totesi että vikaa on selvästi, mutta ei tiedetä aiheuttajaa. Ja asia on tutkittava.... Minulla oli hänelle 45min aika mutta hän tutki minua yli tunnin ja ihmetteli kovin ettei minua ole kunnallisella puolella tutkimuksiin otettu...
Oma terv. keskus lääkäri on siis ollut huolissaan ja pistänyt lähetteen eteempäin, mutta sairaalasta soitti vain tämä neurologi minulle tämän puhelun, josta kerroin aiemmassa viestissäni.... Siis oman lääkärin lähetteestä ei ole ollut mitään apua.... Miten voidaan näin tehdä näkemäti potilasta... Siis miten lääkäri sairaalasta voi sanoa ettei minussa ole vikaa kun ei ole edes koko ihmistä nähnyt...
Minulle ei ole tehty muita tutkimuksia kuin se pään mri ja mra, sekä EEG joskus kauan sitten.
Ja masennuslääkkeitä silloin kokeilin montaa siihen raskauden jälkeiseen masenukseen. 5 eri valmistetta:
Citalobramia 9vk ajan, siitä laihduin 10kg ja kamala ahdistus ja unettomuus tuli.
Optiparia 6vk ja oksentelin kun tuli niin huono olo.
Remeronia söin yli vuoden mutta pahensi huimausta ja keräsi nestettä niin että jouduin syömään nesteenpostolääkkeitä. Eikä edes auttanut.
Azonaa kokeilin vain 8pv kun menin ihan tokkuraan.
Efexoria 1,5kk ajan ja siitä nukuin vain ja nämä kärsimäni fyysiset oireet vain voimistuivat. Laihduin tämänkin kanssa 8kg....
Eli masennuslääkkeitä on kokeiltu mutta ei yksinkertaisesti sovi. Ja kun papereissa lukee että näin montaa olen kokeillut, niin lääkärit varmaan sen takia minuun näin suhtautuvat :( - Toinen äiti
minä vain kirjoitti:
Minä olen siis käynyt ihan omalla terv keskus lääkärillä ja hän on huomannut ja diagnosoinut puutteelliset lihasvoimat ja reflexien puutteet. Hän teki minulle lihasvoima testejä. Esim. käski puristaa käsiään ja nousemaan kyykystä ylös.
Kyykystä en omin voimin päässyt ylös kun jalkalihakset tärisivät niin pahasti. Lääkäri joutui ottamaan minusta kiinni etten kaadu. Samoin kävi kun piti laittaa silmät kiinni ja seistä kahdella jalalla. Tasapaino meni täysin heti ja kaaduin sivulle taakseppäin. Hän otti minusta laajat veri kokeet, mutta niissä ei mitään vikaa... Hemoglobiinikin oli 158 ja minun pitäisi sen mukaan olla huippukunnossa. Eikä tulehdusarvotkaan olleet koholla.
Yksityisellä puolella neurologi teki perusteellisemman tutkimuksen ja totesi että vikaa on selvästi, mutta ei tiedetä aiheuttajaa. Ja asia on tutkittava.... Minulla oli hänelle 45min aika mutta hän tutki minua yli tunnin ja ihmetteli kovin ettei minua ole kunnallisella puolella tutkimuksiin otettu...
Oma terv. keskus lääkäri on siis ollut huolissaan ja pistänyt lähetteen eteempäin, mutta sairaalasta soitti vain tämä neurologi minulle tämän puhelun, josta kerroin aiemmassa viestissäni.... Siis oman lääkärin lähetteestä ei ole ollut mitään apua.... Miten voidaan näin tehdä näkemäti potilasta... Siis miten lääkäri sairaalasta voi sanoa ettei minussa ole vikaa kun ei ole edes koko ihmistä nähnyt...
Minulle ei ole tehty muita tutkimuksia kuin se pään mri ja mra, sekä EEG joskus kauan sitten.
Ja masennuslääkkeitä silloin kokeilin montaa siihen raskauden jälkeiseen masenukseen. 5 eri valmistetta:
Citalobramia 9vk ajan, siitä laihduin 10kg ja kamala ahdistus ja unettomuus tuli.
Optiparia 6vk ja oksentelin kun tuli niin huono olo.
Remeronia söin yli vuoden mutta pahensi huimausta ja keräsi nestettä niin että jouduin syömään nesteenpostolääkkeitä. Eikä edes auttanut.
Azonaa kokeilin vain 8pv kun menin ihan tokkuraan.
Efexoria 1,5kk ajan ja siitä nukuin vain ja nämä kärsimäni fyysiset oireet vain voimistuivat. Laihduin tämänkin kanssa 8kg....
Eli masennuslääkkeitä on kokeiltu mutta ei yksinkertaisesti sovi. Ja kun papereissa lukee että näin montaa olen kokeillut, niin lääkärit varmaan sen takia minuun näin suhtautuvat :(Minusta olisi ehdottomasti joko oman lääkärisi tai neurologin asia ottaa yhteyttä sairaalaan ja selivittää tilanne, kun on ilmiselvää, että tarvitset tutkimuksia. Härskiä toimintaa, tosi härskiä - tämä olisi ihan selkeä potilasasiamiehen juttu. Jonkun näistä kolmesta pitäisi nyt tarttua asiaan, kun vain jaksaisit tehdä aloitteen.
Todella kurjaa, että sinulla on mielialalääkkeistä noin huonoa kokemusta - ja aivan käsittämätöntä, että neurologi sillä perusteella on toiminut niinkuin on toiminut.
Sinuna ottaisin nyt yhteyttä jompaan kumpaan lääkäriin ja juttelisin tilanteesta - sinulla on ehdottomasti oikeus julkisen puolen tutkimuksiin. Tai sitten potilasasiamies voisi myös auttaa. - Toinen äiti
Toinen äiti kirjoitti:
Minusta olisi ehdottomasti joko oman lääkärisi tai neurologin asia ottaa yhteyttä sairaalaan ja selivittää tilanne, kun on ilmiselvää, että tarvitset tutkimuksia. Härskiä toimintaa, tosi härskiä - tämä olisi ihan selkeä potilasasiamiehen juttu. Jonkun näistä kolmesta pitäisi nyt tarttua asiaan, kun vain jaksaisit tehdä aloitteen.
Todella kurjaa, että sinulla on mielialalääkkeistä noin huonoa kokemusta - ja aivan käsittämätöntä, että neurologi sillä perusteella on toiminut niinkuin on toiminut.
Sinuna ottaisin nyt yhteyttä jompaan kumpaan lääkäriin ja juttelisin tilanteesta - sinulla on ehdottomasti oikeus julkisen puolen tutkimuksiin. Tai sitten potilasasiamies voisi myös auttaa.http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,570,4384,5406
Toimisikohan tämä linkki - tässä tietoa HUS-alueen potilasasiamiehen palveluista, mikähän on oma alueesi? Minusta asian voisi kertoa potilasasiamiehelle ja pyytää apua.
- minä vain
Kiitos tuosta linkistä! En haluaisi asiaa tähän jättää.... Itsellä vain voimat ihan lopussa enkä jaksaisi alkaa tappelemaan...
Minulla on nyt kumminkin yksityisen neurologin tutkimusten tulokset ja hoito/tutkimus suositukset paperila, niin luulisi niiden jotain merkitsevän???
Itsellä ei tosiaan ole varaa yksityisen puolen tutkimuksiin enkä sen takia haluaisi lainaakaan ottaa.... Mutta nyt vain sellainen tilanne että on pakko saada itsensä kuntoon...
Aion nyt joka tapauksessa kysyä neuvoa sieltä potilas asiamieheltä... Pelkään vain että tälläiset valitus asioiden käsittely kestää kauan... Enkä minä pysty enään odottaa. Olen näiden oireiden kanssa tapellut 2v ja nyt menneet tosi pahaksi tilanne.... Lapsetkin ovat tarhassa kun en heitä pysty hoitamaan. He ovat iältään 2v, 4v ja 6v vasta ja tarvitsevat äitiä vielä pitkään...- Toinen äiti
Ymmärrän - ja ymmärrän senkin, ettet tosiaan voi odottaa tutkimuksi eikä minusta sinun pitäisi joutua tästä tappelemaan enää yhtään.
Kerro asia potilasasiamiehelle niinkuin se on: oireet, eteneminen, todetut asiat - voimien puute, refleksit yms. - sekä neurologin reaktio ja kerro myös se, ettet tässä tilanteessa enää jaksa tapella/odottaa tutkimuksiin pääsyä. Olettaisin potilasasiamiehen olevan ammattilainen kertomaan, kenen tähän asiaan pitää tarttua (esim. oma lääkärisi, joka on todennut oireesi). Merkityksellistä olisi myös tottakai se, mitä sinut tutkinut neurologi on arvioinut.
Toivottavasti sinulla on lähipiirissä joku, jonka kanssa voit keskustella, sen verran rankkoja kokemuksia sinulla on.
- minä vain
Eli tänään olin selän mri kuvassa töölön mehiläisessä... Tutkimus kesti yli 50 minuuttia ja toivotaan nyt että tosiaan jotain selviäisi. Saan tutkimusten tulokset vasta 13.4.... Teki pikkasen pahaa maksaa lystistä se 400e ja vähän vielä päälle. Sillä rahalla olisi tehnyt laste kanssa vaikka mitä kivaa ja nyt vielä joudun maksamaan sitä lainana pankkin takaisin vuoden ajan. Kauhulla vain ajattelen mitä tutkimuksia vielä tuon lisäksi tarvitsee tehdä... Mutta pakko mikä pakko... Ei tule mitään elämisestä tässä kunnossa...
- Toinen äiti
Saitko yhteyden potilasasiamieheen? Sinun ei todella pitäisi joutua teettämään tutkimuksia omalla kustannuksellasi.
Toivottavasti jotain selviää. Mielestäni myös yksityisen puolen neurologisi pitäisi ottaa sairaalaan yhteyttä ja vaatia tutkimukset siltä puolelta.
- Eräs äiti
Sinun kuvaukset omasta olotilastasi,vastaavat hyvin paljon minun vaivoja.Minutki luokiteltiin lopulta masentuneeksi.....Yksityiseltäpuolelta sain avun leikkaukseen,(niskan ja kallon väli)...jonka jälkee kunnallinen hoitosuhde on mennyt alamäkeä koko ajan....Minua ei ymmärretä,olen vain masentunut....mukan....Tottahan tässä masentuu kun ei lääkärit käsitä vaivojani.Selkärangan kanssa on uskomattomia kipuja ja viiltelyjä ja huimaa ja kipuaa,joka paikaa.
Haluaisin niin kuulla sinun tutkimustulokset siitä Mri:stä.
Pakkohan sieltä on selvitä jo jotain.....
Toivon sulle kaikkea hyvää jaksamista ,toivottavasti saat oikean hoidon ja avun ,mikäli sellainen on mahdollista....
Lämpimiä ajatuksia sinulle...- minä vain
Jätin soittopyynnön sille potilasasiamiehelle ja omalle tk lääkärille.... Kummankin pitäisi ensi viikon pe mennessä soittaa....
Yritän tässä metsästää joka puolelta lääkärissä käynnin kertomuksia yms.... Niitäkin vain niin hankala saada itselle, vaikka pitäisi jokaisen oikeus olla... Ihan mielenkiinnolla odotan niitä niin saan tietää mitä lääkärit ja etenkin se neurologi joka minulle soitti, on minusta kirjoittanut.... Niiden pohjalta on varmaan helpointa valitusta suunnitella ja kun nyt saa tuosta selän mri:stäkin ja yksityisen neurologin käynneistä/tutkimuksista kaiken itselle ihan paperilla... Parempi että kaikki tiedot itsellä ja on näyttöä kirjallisena yksityisen puolen tutkimuksista, niin ei heti vedota masennukseen tai luulotautiin... - ihmettelijä77
minä vain kirjoitti:
Jätin soittopyynnön sille potilasasiamiehelle ja omalle tk lääkärille.... Kummankin pitäisi ensi viikon pe mennessä soittaa....
Yritän tässä metsästää joka puolelta lääkärissä käynnin kertomuksia yms.... Niitäkin vain niin hankala saada itselle, vaikka pitäisi jokaisen oikeus olla... Ihan mielenkiinnolla odotan niitä niin saan tietää mitä lääkärit ja etenkin se neurologi joka minulle soitti, on minusta kirjoittanut.... Niiden pohjalta on varmaan helpointa valitusta suunnitella ja kun nyt saa tuosta selän mri:stäkin ja yksityisen neurologin käynneistä/tutkimuksista kaiken itselle ihan paperilla... Parempi että kaikki tiedot itsellä ja on näyttöä kirjallisena yksityisen puolen tutkimuksista, niin ei heti vedota masennukseen tai luulotautiin...Hei!
Minullakin erilaisia neurologisia ongelmia. Otettiin likvori ja pään mri, niistä ei sitten löytynyt mitään mistä oireet johtuvat. Tällä hetkellä toinen jalka puutunut tai pistelee öisin. Toisessa silmässä pupilli pienempi ja näkö huonompi, näkökyky vaihtelee väsymyksen mukaan.
Seuraavaksi otetaan selkärangan mri, jos vika selässä.
Minuakin kiinnostaisi tietää onko selkärangan mri eri asia kuin selkäytimen mri? - Toinen äiti
ihmettelijä77 kirjoitti:
Hei!
Minullakin erilaisia neurologisia ongelmia. Otettiin likvori ja pään mri, niistä ei sitten löytynyt mitään mistä oireet johtuvat. Tällä hetkellä toinen jalka puutunut tai pistelee öisin. Toisessa silmässä pupilli pienempi ja näkö huonompi, näkökyky vaihtelee väsymyksen mukaan.
Seuraavaksi otetaan selkärangan mri, jos vika selässä.
Minuakin kiinnostaisi tietää onko selkärangan mri eri asia kuin selkäytimen mri?Selkärangan MRI kuvaa selän luisia rakenteita (näin kansankielellä..) ts. välilevyt ja nivelet. Ytimen MRI taas kuvaa selkäytimen massan ts. löytyykö siitä esim. MS-blokkeja, atrofiaa ( menikähän oikein? ts. kuihtumista tms.). Jos joku osaa selittää paremmin ja on viisaampi tässä asiassa, oikaiskaa.
- minä vain
ihmettelijä77 kirjoitti:
Hei!
Minullakin erilaisia neurologisia ongelmia. Otettiin likvori ja pään mri, niistä ei sitten löytynyt mitään mistä oireet johtuvat. Tällä hetkellä toinen jalka puutunut tai pistelee öisin. Toisessa silmässä pupilli pienempi ja näkö huonompi, näkökyky vaihtelee väsymyksen mukaan.
Seuraavaksi otetaan selkärangan mri, jos vika selässä.
Minuakin kiinnostaisi tietää onko selkärangan mri eri asia kuin selkäytimen mri?Eli huomenna menen neurologin luo kuulemaan tutkimusten tulokset.... Jännittää ja pelottaa että joudunko uusiin tutkimuksiin. Ja jos tästäkään ei mitään löydy niin mitä sitten tehdään????
Aloitin muuten unettomuuteen melatoniinin ja omega rasvahapot, b vitamiinin sekä c vitamiinin. Tuskinpa niistä haittaakaan on... Josp OLOa vähän piristäisi.
Uusin oireeni on että oikea ranne kipeä ja sormet eivät toimi normaalisti. Esim kirjoittaminen mahdotonta. Yritin kelan kaavaketta täyttää ja jouduin luovuttamaan....
Luin netistä lihas sairauksista ja kauhistuin. En aiemmin niistä ole lukenut. Etenkin tuo ALS alkoi pelottamaan. Minulla on siihen littyviä nielemis ongelmia ollut pidempään. Ruoka vain ei mene kunnolla alas vaikka kuinka nieleskelee. Ja kaikki pillerit kurkkuun jäävät eivätkä alas mene. Ei siis väärään kurkkuun mene vaan eivät vain alas kunnolla mene. Ja kun nmä lihasnykäyksetkin javoimattomuuskin siihen liittyvät. Ehkä turhia murehdin mutta kuitenkin.... - kiinnostaa ne
minä vain kirjoitti:
Eli huomenna menen neurologin luo kuulemaan tutkimusten tulokset.... Jännittää ja pelottaa että joudunko uusiin tutkimuksiin. Ja jos tästäkään ei mitään löydy niin mitä sitten tehdään????
Aloitin muuten unettomuuteen melatoniinin ja omega rasvahapot, b vitamiinin sekä c vitamiinin. Tuskinpa niistä haittaakaan on... Josp OLOa vähän piristäisi.
Uusin oireeni on että oikea ranne kipeä ja sormet eivät toimi normaalisti. Esim kirjoittaminen mahdotonta. Yritin kelan kaavaketta täyttää ja jouduin luovuttamaan....
Luin netistä lihas sairauksista ja kauhistuin. En aiemmin niistä ole lukenut. Etenkin tuo ALS alkoi pelottamaan. Minulla on siihen littyviä nielemis ongelmia ollut pidempään. Ruoka vain ei mene kunnolla alas vaikka kuinka nieleskelee. Ja kaikki pillerit kurkkuun jäävät eivätkä alas mene. Ei siis väärään kurkkuun mene vaan eivät vain alas kunnolla mene. Ja kun nmä lihasnykäyksetkin javoimattomuuskin siihen liittyvät. Ehkä turhia murehdin mutta kuitenkin....tulokset, koska olen itse samassa tilanteessa. Myös minua pidetään luulosairaana.
ALS on käsittääkseni hyvin harvinainen nuorilla naisilla, joten sitä ei kannata pelätä. - nella_
kiinnostaa ne kirjoitti:
tulokset, koska olen itse samassa tilanteessa. Myös minua pidetään luulosairaana.
ALS on käsittääkseni hyvin harvinainen nuorilla naisilla, joten sitä ei kannata pelätä.Aloittaja, onko sinulta katsottu kilpirauhaset? Pahoittelen, jos tätä oli jo kysytty, en lukenut kaikkia viestejä niin tarkkaan.
- tuttu juttu
minä vain kirjoitti:
Eli huomenna menen neurologin luo kuulemaan tutkimusten tulokset.... Jännittää ja pelottaa että joudunko uusiin tutkimuksiin. Ja jos tästäkään ei mitään löydy niin mitä sitten tehdään????
Aloitin muuten unettomuuteen melatoniinin ja omega rasvahapot, b vitamiinin sekä c vitamiinin. Tuskinpa niistä haittaakaan on... Josp OLOa vähän piristäisi.
Uusin oireeni on että oikea ranne kipeä ja sormet eivät toimi normaalisti. Esim kirjoittaminen mahdotonta. Yritin kelan kaavaketta täyttää ja jouduin luovuttamaan....
Luin netistä lihas sairauksista ja kauhistuin. En aiemmin niistä ole lukenut. Etenkin tuo ALS alkoi pelottamaan. Minulla on siihen littyviä nielemis ongelmia ollut pidempään. Ruoka vain ei mene kunnolla alas vaikka kuinka nieleskelee. Ja kaikki pillerit kurkkuun jäävät eivätkä alas mene. Ei siis väärään kurkkuun mene vaan eivät vain alas kunnolla mene. Ja kun nmä lihasnykäyksetkin javoimattomuuskin siihen liittyvät. Ehkä turhia murehdin mutta kuitenkin....Unettomuus, univaje, unihäiriö aiheuttavat pitkäaikaisena kestona puolestaan monesti pitkäkestoisen elimistön häiriötilan, johon saattaa liittyä niska-hartiasärkyä, ruuansulatusvaivoja, päänsärkyä, voimattomuutta raajassa, tietenkin fyysistä väsymistä ja henkistäkin. Olen tämän itse kahdesti kokenut.
Päästäni on 10 vuoden sisällä otettu 2 x MRI (tietenkin yksityisellä, kun meidän ääliöterveydenhuolto ei halua hoitaa ketään) ja kummassakaan ei ole löytynyt mitään vikaa. Sitä vain on niin jumissa, että kaikki paikat uhkaavat tehdä lakon. Se korjaantuu ajan kanssa, kunhan vain saa unirytmin kuntoon, venyttelee ja ennen kaikkea saa varmuuden siitä, että ei ole vakava tauti kyseessä.
Tsemppiä!
p.s. Olen kyllä niin kyrpiintynyt tähän ns. terveydenhuoltoon. Kuka jaksaa puolikuolleena ajaa asiaansa eteenpäin? Veroja pitäis nähtävästi alentaa ja julkinen terveydenhuolto ajaa alas, kun sillä ei saa muuta kuin niitä ihan perusjuttuja hoidettua. - jupustina
kiinnostaa ne kirjoitti:
tulokset, koska olen itse samassa tilanteessa. Myös minua pidetään luulosairaana.
ALS on käsittääkseni hyvin harvinainen nuorilla naisilla, joten sitä ei kannata pelätä.hypokondrinen= luulosairas, onko sinulle annettu sellainen diagnoosi.ALS on iäkkäiden ihmisten sairaus, se kyllä alkaa usein kurkkuvaivoilla ja ääntämisvaikeuksilla sekä etupäässä säärien lihasheikkouksella.Kilpirauhas- LISÄ kilpirauhassairaudet aiheuttavat monenlaisia sekä lihas-että luukipuja.Ehkä olisi nyt paras ottaa veren TSH-(viitearvo0,4-4)T4-V(viitearvo9-19) ,Ca-Ion(viitearvo1,16-1,3),jotka ovat tärkeät kilpisauhassairauksia tutkittaessa
- unohtua
tämäkin ketju...
- Toinen äiti
Unettomuus tms. ei kyllä aiheuta muutoksia reflekseihin tms. eikä myöskään aiheuta sellaista lihasheikkoutta ettei pääsisi kyykystä ylös.
Toivottavasti aloittajalla ei ole todettu vakavaa sairautta - ja jos on, niin voimia Sinulle ja perheellesi. - minä vain
Toinen äiti kirjoitti:
Unettomuus tms. ei kyllä aiheuta muutoksia reflekseihin tms. eikä myöskään aiheuta sellaista lihasheikkoutta ettei pääsisi kyykystä ylös.
Toivottavasti aloittajalla ei ole todettu vakavaa sairautta - ja jos on, niin voimia Sinulle ja perheellesi.En vain ole saanut kirjoitettua tänne.
Selän mri oli normaali mutta huomattiin että vuonna 2005 otetuista pän kuvista ei oltu huomattu että pään mastoidaali lokeroissa molemmin puolin on märkää/ödeemaa.... Kirjoitinkohan nyt oikein. Eli tulehdus on ollut vuodesta 2005 ja nyt sain vasta siihen 1000mg antibioottikuurin..... 2v myöhässä.
Pitäisi mennä uusiin kuviin kun ei tiedetä miten paha tällä hetkellä tulehdus siellä on. Ja auttaako antibiooti. Toisesta keuhkosta löytyi myös muutoksia ja nestettä.
Olemme asuneet 2002-2004 pahasti vaurioituneessa homekämpässä, mistä löytyi sädesieniä. Nyt on alettu tutkimaan/epäilemään voisiko kyseessä olla sieni/home sairaus mikä on päässyt verenkiertoon. Aiehuttaa juuri neurologisia ja muita epämääräisiä oireita, eivätkä ne näy normaali verikokeissa. Yleinen remppamiesten piirissä kun purkavat homeisia rakenteita yms. En itse osanut asiaa itseeni yhdistää...
Olimme homekämpästä hovioikeudessa asti tappelemassa ja homeet todettiin terveydelle vaarallisiksi. Vuoden 95 jälkeen ei oltu yhtä pahoja näytteitä koti oloista otettu. Eli pelottaa nyt miten mahdollisesti lapsiinkin on vaikuttanut. Pitää varmaan nuo sieni tutkimukset tehdä koko perheelle. Lapset ovat jatkuvassa infektio kierteessä, allergisia ja nuorimmalla paha astma. kaikilla putket korvissa, pojalla jo viidennet!!!
Sain lisäksi lähetteen siihen hermorata tutkimikseen, keuhkojen tähystykseen ja uuteen pään kuvaan. Sekä niihin sieni tutkimuksiin.
Asunnnostamme löydettyjä homelajeja jotenkin verrataan veren vasta aineisiin ja etsitään sitä sieni infektiota. Sieni näkyy kuulemma ihan selkäydin näytteessäkin ja olisi voitu tutkia kun se otettiin. Silloin ei vain tajuttu asiaa....
Anteeksi kaiiki kirjoitusvirheeni ja sekava selostus. On niin kamala väsymys ärsytys noista home hommista.... En olisi enään halunnut alkaa miettimään niitä uudestaan kun juttu saatiin 4v oikeus taistelun jälkeen päätökseen. - PINIS
Uskoisin että hakevat MRI kuvauksella selkäydinkanavan ahtaumaa siintä näkee myös juurikanavien tilan onko kanavat vapaana. minulla itsellä todettu samalla menetelmällä ahtauma kohdassa C3-4-5-6 myös lanneranka kuvattu ja tilanne sama. Itsehoidolla olen yrittänyt mennä eteempäin vaikka oltiin 2014 lähettämässä hyksiin tai vaihtoehtoisesti tyksiin lihaksisto oireet aika pahat ja kädet eivät oikein tottele kaikkia käskyjä PS myös minulle on tehtiin noi psyyke jutut ja selvitin ne keskiluokkaisesti. Olen huomannut että periksi ei pidä antaa lääkäreissäkin on jyviä ja akanoita.
- Vanhentunutpäiväys
PINIS kirjoitti:

No toivottavasti aloittajan sairaus on selvinnyt lähes kymmenessä vuodessa.
- minä vain
Eli samalla nimimerkllä siirryin homesairaudet palstalle. Jos joku haluaa kuulumisia kuulla tai miten tutkimukset etenevät.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788