tuntisi näitä ajatuksiani. Pari tuntii sitten taas olin pakahtua kun olisin niin halunnut soittaa taas sulle. Oltas vaan juteltu jotain kivaa ja olisin saanut kuulla sun puhetta ja ääntä. Mutta ei se nyt taas tunnu mahdolliselta soittaa. Sulla on (kai?) se toinen ja mä en osaa käyttäytyä ihmisiksi ja sitten ajan taas itseni tähän tilaan. Kierre. Taas päätin että nyt todellakin annan jo olla ja hetken se tuntu hyvältä, mutta ei. Nyt taas kuolen ikävään. Onneksi pakko kohta lähtee ihmisten ilmoille. Katselin äsken sun kuvia ja mietin miten jännä oikeastaan on että tunnut nyt paljon läheisemmältä ja tutummalta kuin silloin kun oikeasti soiteltiin enemmän ja nähtiin. Mulla on kai hidas sytytys. Kun asiat tapahtuu niin vasta hitaasti mietiskellen sisäistän ne. Ja sitten kaikki on aina ohi ennen kuin edes tajuan mitä tapahtui. Se kun olit tuossa sohvallani ja vielä olisin voinut muuttaa kaiken, tuntuu kuin se olis ollut eilen. Jumalauta, miten haluaisin nähdä sinut, kuunnella, puhua, koskettaa... Nyt pitää taas mennä. Mutta kyllä me palataan!!
Olis kyllä ihme
jos et
51059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja mihinpäin?
vaikka niin hyvin sopisikin. Sulla oli joku ja mullakin mahdollinen sellainen.kuvatkin ovat aika ajankohtaisia...Oli miten oli, luota tunteisiisi ja tee työtä niiden eteen -onneal
Kuulostaa siis vähän meiltä, mutta jokin ei ihan täsmää..kait.
Ikävöin ja luulen, että mieskin ikävöi. Hänellä on kuvia, minulla ei. Eilen illalla kuuntelin musiikkia ja muistelin häntä..mut kyllä tämä ohi menee, ajan kanssa..
Sinulle ei ole kuvia minusta..
Soita jo! Ei mulla oo (enää) ketään toista, ja ottaisin yhteyttä jos uskaltaisin. Mut kun viimeks soitin/soittelin, et vaikuttanut kovin innostuneelta. Ja sanoinhan sulle, että vonkaamaan en ala, vaan odotan sun yhteydenottoa.