Raskauspahoinvointi

Hei, millä raskausviikolla mahdollinen pahoinvointi yleensä alkaa? Entä raskauden muut oireet, kuinka nopeasti ne esiintyvät jos esiintyvät?
22087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaikki oireet on aika yksilöllistä. jollain alkaa pahoinvointi heti alusta ja taas toisilla vasta raskauden lopussa. ja sit on tietenki niitä kenellä ei pahoinvointia ollenkaan. toisila alkaa rinnat heti olemaan vähän arat tai hellänä ja toisilla rinnat heti turvoksissa ja kasvaa heti alussa pari kuppikokoa ja toisilla vasta raskauden lopussa. kaikki oireet on niin yksiöllisiä. esim. kun odotin esikoistani ei ollut juurikaan mitään oireita. pahoinvoinista ei ollut tietoakaan koko raskauden aikana. rinnat kyllä oli arat mutta siinä ne oireet sitten olikin. nyt kun odotan toista on sit vähän enemmän oireita ollut jo ihan alku viikoista asti. supistuksiakin on ihan hirveesti niin et on määrätty nyt lepoa.

Äänestä
  • kasvanu rinnat, ei aristanu, ainoo mikä oli alussa, oli se että pahoinvointia oli aamuisin (rv17 asti) mutta sekin meni ohi kun meni vessaan ykäilemään vähäks aikaa:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettijätär kirjoitti:

Hei, millä raskausviikolla mahdollinen pahoinvointi yleensä alkaa? Entä raskauden muut oireet, kuinka nopeasti ne esiintyvät jos esiintyvät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu