Jouduin noin kolme kuukautta sitten raiskatuksi.
Olin todella surkeana ja halusin jopa itsemurhaa ja oikeastaan sitä yritinkin - huonolla menestyksellä kuten varmaan huomaa. Kuitenkin, äitini oli ihmeissään että miksi olen niin masentunut ja kerroin hänelle että minut raiskattiin. Hän ainakin kuullosti hyvin järkyttyneeltä ja kysyi että missä ja tunsinko hänet? Myönsin että luulen että mielenterveyteni ei kestä ja minun olisi syytä käydä jossain juttelemassa ja hän antoikin minulle seuraavana päivänä jotain numeroita joista voin varata ajan. En kuitenkaan tätä tehnyt, koska en uskaltanut. Mutta nyt minusta tuntuu jo että en olisi sitä apua tarvinnutkaan. Enää.
Raiskaus on kamala, kamala kokemus, mutta minusta tuntuu että olen päässyt siitä todella hyvin jo yli, mutta tällä hetkellä kaikkein kamalimmalta tuntuu, että äitini ei ole kysynyt enää mitään koko asiasta. Hän ei ole kysynyt edes että meninkö terapeutille tai voinko hyvin tai mitään!
Se tuntuu jotenkin kauhealta, välillä ajattelen että entä jos äiti ei usko minua? Mutta sitten ajattelen että se on omaa vainoharhaisuuttani, eihän hän voisi?
Mutta toisaalta olen käyttäytynyt aivan normaalisit ja hän kohtelee minua kuin aina ennenkin.. en ymmärrä. Tuntuu vaan kauhealta.
Eihän sekään olisi tietenkään mukavaa jos äitini kyselisi joka päivä vointiani ja katsoisi jatkuvasti säälien, mutta onko täysi välinpitämättömyyskään normaalia?
Olin todella surkeana ja halusin jopa itsemurhaa ja oikeastaan sitä yritinkin - huonolla menestyksellä kuten varmaan huomaa. Kuitenkin, äitini oli ihmeissään että miksi olen niin masentunut ja kerroin hänelle että minut raiskattiin. Hän ainakin kuullosti hyvin järkyttyneeltä ja kysyi että missä ja tunsinko hänet? Myönsin että luulen että mielenterveyteni ei kestä ja minun olisi syytä käydä jossain juttelemassa ja hän antoikin minulle seuraavana päivänä jotain numeroita joista voin varata ajan. En kuitenkaan tätä tehnyt, koska en uskaltanut. Mutta nyt minusta tuntuu jo että en olisi sitä apua tarvinnutkaan. Enää.
Raiskaus on kamala, kamala kokemus, mutta minusta tuntuu että olen päässyt siitä todella hyvin jo yli, mutta tällä hetkellä kaikkein kamalimmalta tuntuu, että äitini ei ole kysynyt enää mitään koko asiasta. Hän ei ole kysynyt edes että meninkö terapeutille tai voinko hyvin tai mitään!
Se tuntuu jotenkin kauhealta, välillä ajattelen että entä jos äiti ei usko minua? Mutta sitten ajattelen että se on omaa vainoharhaisuuttani, eihän hän voisi?
Mutta toisaalta olen käyttäytynyt aivan normaalisit ja hän kohtelee minua kuin aina ennenkin.. en ymmärrä. Tuntuu vaan kauhealta.
Eihän sekään olisi tietenkään mukavaa jos äitini kyselisi joka päivä vointiani ja katsoisi jatkuvasti säälien, mutta onko täysi välinpitämättömyyskään normaalia?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Raiskauksen jälkeen aivan ensimmäisenä PITÄÄ OTTAA YHTEYTTÄ POLIISIIN! Heti, ja ensiksi. Vieläkö yritän painottaa tätä jollakin? Kerran vielä: JOS JOKU RAISKAA SINUT, OTA YHTEYS POLIISIIN JA TEE RIKOSILMOITUS! Asia ei ratkea keskustelupalstoilla.
JOS joku raiskasi sinut ja 1) et tehnyt rikosilmoitusta tai 2) raiskaajaa ei tuomittu, ota ensi tilassa yhteys tukinaiseen - www.tukinainen.fi - tuliko selväksi? Näillä keskustelupalstoilla ei kukaan, siis EI KUKAAN, voi tehdä mitään konkreettista kenenkään hyväksi.
Olen julma. Älä poraa täällä. Ota yhteys niihin, joilla on ammattitaitoa auttaa. Vieläkö pitää selvittää jotakin? Raiskaus ei ole sinun syysi, eikä siitä koituva paha olo, mutta sinulla on mahdollisuus selvittää edes ne yhteystiedot, joista apua löytyy, jos sitä tarvitset: siis: 1) tukinainen, 2) kotikyläsi poliisi ja 3) molemmat edellämainitut. Vieläkö tästä on kysyttävää, vai pitääkö mainita, että tämä on internet, jossa kukaan ei välitä kenestäkään edes virkansa puolesta? Siis: 1) Poliisi, 2) Tukinainen ja/tai paikalline terveyskeskus tai mielenterveystoimsto. Niistä apua lohkeaa, ei täältä.
..aika rankasti.
Tiedän mitä raiskauksen jälkeen PITÄISI tehdä, mutta kun en tehnyt ja sitä on nyt erittäin turha valittaa enää!
Olen tyytyväinen valintaani, sillä tunnen tekijän ja hän on ystävieni ystävä ja teidän että siitä olisi tullut turhan iso juttu. Tämä oli/on päätökseni ja saat luvan kestää.
Tottakai olen sitä mieltä että raiskaaja pitäisi aina ilmiantaa, ja suosittelen että te muut teette niin, mutta en halua kertoa täällä koko elämäntarinaani ja perustella miksi en itse näin tehnyt.
Ja en tarvitse kenenkään sääliä ja ei minun myöskään tarvitse hakea apua. En itkenyt täällä sitä että minut on raiskattu! vaan sitä että äiti ei välitä ja että onko se ihan normaalia.
Lue tekstit ennen loppuun kun alat meuhkaamaan.
Tuota..."Olen tyytyväinen valintaani, sillä tunnen tekijän ja hän on ystävieni ystävä ja teidän että siitä olisi tullut turhan iso juttu."
Tässä kohtaa jää kyllä vähäksi aikaa suu auki.
Siis olet tyytyväinen toiminnastasi jonka seurauksena raiskaaja selvisi seurauksitta teostaan, mutta tyytymätön äidillesi jonka reaktiot laimenivat alkujärkytyksen jälkeen?
Ehkäpä hänkin on löytänyt saman tyytyväisyyden. Jotenkin äitisi toiminta ja omat ajatuksesi tapahtuneesta ovat sopusoinnussa keskenään. Ei tuohon kysymykseesi oikein selkeää vastausta taida keltään löytyä, äitisi ei kuullosta raiskauksen uhrin äidiltä, etkä sinä uhrilta. Siis ilman että niin ei voisi olla. Hänhän voi hyvinkin miettiä onko normaalia ettet sinä vaikuta järkyttyneeltä/halua rikosilmoistusta/olet tyytyväinen tilanteeseen nyt ja miettiä että onko se normaalia. Ehkä hän kyselee samaa asiaa sinusta ellit-palstalla.
en ole varmaankaan ainoa joka jättää tekemättä riskosilmoituksen raiskauksen jälkeen?
En olisi täällä halunnut alkaa kertoa sen enempää yksityiskohtia, mutta raiskaajan ystävät uhkailivat ja kiristivät minua, etten kertoisi asiasta virannomaisille.
Mutta nyt kaikki on hyvin ja elämä hymyilee jälleen, mutta jos olisin uskaltautunut tehdä rikosilmoituksen, niin olisin varmaan tällä hetkellä erittäin vainoharhainen ja peloissani jatkuvasti.
Miksi valehtelet epäloogisesti vakavassa asiassa jos haluat oikeasti saada vastauksia tai ajatuksia ihmisiltä? Ensin kerrot ilmoittamatta jättämisen syyksi että tekijä on ystäviesi ystävä ja että olisi tullut liian iso juttu. Ja ilmoitit olevasi tyytyväinen.
Nyt perään ilmoitatkin syyksi uhkailun ja pelottettelun joka on aivan toisesta ääripäästä niitä asioita joiden perusteella kerroit ratkaisusi tehneen.Uhkailun takia rikosilmoituksen
raiskauksestaan tekemättä jättänyt ei useimpien ihmisten mielestä ole"tyytyväinen".
Tuollainen tarinointi antaa hyvin sekavan kuvan tapahtuneesta ja helposti myös herättää erilaisia tuntemuksia ja ajatuksia ihmisissä, joilla ehkä on aiheesta ajatuksia tai kokemuksia.
Alkuperäinen tarina kuullosti pähkinänkuoressa siltä että raiskauksen kokenut oli vihainen äidille joka ei ollut enää tarpeeksi huolissaan tapahtuneesta kun taas uhri itse oli tyytyväinen siihen ettei tehnyt rikosilmoitusta koska tekijä oli ystävien ystävä ja muutenkin olisi tullut"iso"juttu.
Et varmasti ole ainoa joka ei sitä ilmoitusta tee.
Valitettavasti. Selviämisen kannalta yleensä juuri se syyllisen saaminen vastuuseen on ollut tärkeä tekijä. Eikä vähiten sen turvallisuuden tunteen kannalta jatkossa.
Mukavaa jos elämäsi hymyilee kuitenkin nyt.
AMIS PETTERI TAAS VAUHDISSA (SIIS TÄMÄ ELLABELLA ON SE PROVO)
Kuten täällä jo sanoinkin, en olisi halunnut kertoa täällä kaikki yksityiskohtiani elmästäni ja siksi jätin tämän kertomatta että raiskaajan ystävät uhkailivat, koska se sivuaa paljon tätä minun todellista asiaani täällä!
Toi oikeesti sattuu että joku sanoo siellä että:
"Tuollainen tarinointi antaa hyvin sekavan kuvan tapahtuneesta ja helposti myös herättää erilaisia tuntemuksia ja ajatuksia ihmisissä, joilla ehkä on aiheesta ajatuksia tai kokemuksia."
Mulla on valitettavasti kokemusta raiskatuksi tulemisesta, mutta olen päässyt täysin siitä yli!
Ja mikä tärkeintä... ilmoitithan tapauksen viranomaisille?? Ilmoitithan?
Eihän tuolla ole X kpl muita naisia jotka se tyyppi hoitelee seuraavaksi ja sitten taas seuraavan ja seuraavan, kukaan ei ilmoita... ja sama piiri jatkuu.
Niin ja mene sinne terapeutille juttelemaan vaikka jutusta onkin jo aikaa mennyt. Kyse ei ole kuitenkaan mistään pikkujutsusta...
Äitisi on varmasti myös hyvin järkyttynyt. Tottakai sinun surusi on PALJON suurempi, mutta ymmärrän äitiäsikin. Hän torjuu asian mielestään, koska se tuntuu niin pahalta, eikä siksi suostu ainakaan puhumaan siitä. Kun asiasta ei puhuta, se melkein kuin katoaa. Näin ei tietenkään ole. Keskustele asiasta ammattilaisen kanssa, hän saattaa ehdottaa sinulle ja äidillesi yhteistä istuntoa, mikä tekisi teille molemmille hyvää.
Jaksamista :)
En ajatellutkaan asiaa tuolta kantilta, kiitos :)
Olen pahoillani puolestasi. Mut raiskattiin tutustumistilanteessa ystäväni mökillä 4 vuotta sitten. Kaikki kävi tosi nopeasti, olin humalassa ja aamulla en oikein tiennyt miten mun pitäisi suhtautua tilanteeseen. Luulin että olin omalla käytökselläni aiheuttanut tilanteen.
Jälkikäteen tajusin että se tyyppi suunnitteli tapahtuman mielessään siinä pöydän toisella puolella istuessaan ja epäsuorasti varoitteli mua. Ei mulle tullu mieleenkään poliisit tai muut systeemit. Juttu jäi kuitenkin kummittelemaan mun alitajuntaan ja epäsuorat pelot miehiä kohtaan lisääntyi. Itse en tätä tosin tajunnut. Eli niin kuin aikaisemmisssa viesteissä sanottiin, hae apua sillä toi juttu ei mene ohi itsestään vaikka kuinka toivoisi. Älä syytä itseäsi, paljon voimia ja myötätuntoa sulle.
olin tapahtuma hetkellä aika kovassa humalassa ja siksi en myöskään aluksi tajunnut että miten suhtautuisin asiaan.
Kiitos myötätunnosta ja voimia myös sinulle! Tuntuu vaan niin turhalta ja rahan tuhlaukselta jos nyt tässä vaiheessa hakisin apua. Muutimme toiselle paikkakunnallekkin, se auttoi paljon.
Kun kerroin äidilleni puhelimessa, että olen raskaana, hän oli todella kauhistunut. Minulle ja äidilleni molemmille oli itsestäänselvyys että teen abortin (olin 18-19 v. silloin). Kärsin rankasta pahoinvoinnista ja soittelin äidilleni sen takia. Hän ei koskaan muka ehtinyt tai voinut puhua minun kanssa, sanoi syyksi että aina oli joku seurassa ettei voinut puhua. Eipä kuitenkaan soittanut sitten kun oli yksinään ja olisi ollut aikaa soittaa. Todellinen syy siihen oli se, että hän ei halunnut käsitellä asiaa!
Olen aina pystynyt puhumaan hänen kanssaan kaikesta, mutta en tästä asiasta. Ehkä hän on sen verran "vanhan kansan ihminen", että pitää aborttia syntisenä ja häpeänä, vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Sama ehkä sinun äitisi kohdalla. Eihän heidän nuoruudessaan niistä asioista ole avoimesti puhuttu (media yms). Ehkä meidän sukupolvi on oppinut pitämään sellaisia asioita luonnollisina, puhutaanhan niistä jo koulun seksivalistuksessakin! Eikä nykyiset arvot ja asenteet pidä nuoren naisen raskaudenkeskeytystä tai raiskausta häpeänä tai vaikenemista vaativina asioina.
En edelleenkään ole puhunut abortista kunnolla äitini kanssa. Ennen aborttia soittelin kyllä hänelle ja kerroin miten prosessi etenee, mutta vaikutti siltä että hän ei halua kuulla. Ehkä halusi kuulla, mutta ei ainakaan halunnut puhua. Minulla on tavattoman avoimet ja lämpimät välit äitini kanssa, mutta tämä asia hämmästytti minua samoin kun sinua tapauksesi sinun äidin kanssa. Outoa tämä elämä joskus...
Voisiko johtua siitä,että monille uhreille on noloa puhua asiasta ja muutenkin se on niin henkilökohtainen että hän pelkää loukkaavansa sinua. Hän saattaa myös ajatella että jos ottaa asian puheeksi niin nostaa pahat muistot sinussa pintaan ja alat taas ajatella itsemurhaa ja masennut. Ota asia varovasti puheeksi äitisi kanssa ja katso sen jälkeen. Jos hän ei halua puhua asiasta ollenkaan niin jo on OUTOA. Sitten kannattaa miettiä mimmoinen äiti hän oikein on.
Mutta puhu ensin ja katso vasta sitten. Jaksamista ja voimia.
Älä hemmetti tule vertaamaan aborttia ja raiskausta. Ei niistä voi puhua edes samalla palstalla tai samana päivänä! Täysin erisasita. Samoin myös mainitsemasi seksi ja raiskaus. Raiskaus ei ole seksiä vaikka yhdyntä onkin.Seksiin tarvitaan kaksi osapuolta.Raiskauksessa on vain yksi.
Kirjoitukseni pointtina ja pääaiheena oli se, miksi vaikeista asioista on hankala puhua äidin kanssa. En ole verrannut mitään tapauksia toisiinsa. Äidin kanssa olisi hyvä pystyä keskustelemaan kaikista elämää koskettavista vaikeista asioista, olivatpa ne mitä tahansa.
Olisit saatana pitänyt ehkäisystä huolen niin ei olisi viaton lapsenalku joutunut kärsimään takiasi. Sinut olisi pitänyt murhata äitisi kohtuun.
Abortti on erittäin julma rikos.
Ensinnäkin abortti ei ole mikään rikos!
Ja abortin tehneellä on varmasti ollut omat syynsä..
Maailma ei ole mustavalkoinen, jollaisena sen näät!
Mistä noita idiootteja lötyy??
No entäs se mies, joka raiskasi minut, 18-vuotiaan, niin että tulin raskaaksi? Olisiko hänet sinun mielestäsi pitänyt murhata äitinsä kohtuun, kun teki tuollaisen rikoksen ja vieläpä ilman ehkäisyä?
Kirjoitukseni pointtina ja pääaiheena oli se, miksi vaikeista asioista on hankala puhua äidin kanssa. En ole verrannut mitään tapauksia toisiinsa. Äidin kanssa olisi hyvä pystyä keskustelemaan kaikista elämää koskettavista vaikeista asioista, olivatpa ne mitä tahansa.
Tiedätkö, äitisi voi paraikaa miettiä uskaltaako hän kysyä sinulta asiasta vai suuttuisitko tai ottaisitko asian jotenkin pahasti? Äidin ja tyttären väliset suhteet vaihtelevat niin paljon. Toisten on helppo puhua kaikesta, toiset eivät kerro toisilleen mitään. Jos jaluat, ota aihe rohkeasti puheeksi. Koita saada kommunikointia äitisi kanssa. Puhutteko ylipäätään 'seksistä' tms asioista häpeilemättä? En ole ehkä paras neuvomaan, mutta tässä kuitenkin neuvoni. Koita pärjäillä, myöhemmässä elämänvaiheessa muistot voivat palailla. On kuitenkin hyvä jos uskot päässeesi hyvin tapahtuneesta.
Koita pärjäillä.
ollut äidin ja isän kanssa aina tosi etäiset välit, mistään tuollaisista ei voi puhua eikä seksistäkään. Hyvä kun uskalsin sanoa joskus aikanaan että menkat alkoivat.
Joten en odotakkaan että äiti puhuisi tästä, mutta haluaisin että hän edes jollain tapaa osoittaisi myötätuntoa tai jotain. Mutta on vaan ilkeä ja jaksaa valittaa jostain aivan arkipäiväsistä turhista jutuista.
Oli oikein todella, todella kova paikka sanoa äidille että jouduin raiskatuksi, mutta en enää vastaisuudessa kerro mitään jos tällä tavoi hän suhtautuu siihen. Olen varma että äiti on unhotanut tai sitten luulee minun jostain kumman syystä valehdelleen ja sitä en ainakaan kestäisi ikinä..
Kiitos, kyllä täällä pärjäillään hyvin. Eniten tosiaan tässä tapauksessa kärsi jo entuudestaan huono tytär-äiti suhde.