ahmiminen

luuletteko ahmimisenne johtuvan laihdutusyrityksistä? minulla ainakin kun yritän pitää tiukkaa dieettiä, tulee helposti ahmittua sitten ihan muutaman päivän energiatarpeen edestä. tekis mieli oksentaa mutten onnistu.
1344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on ollut jo jonkin aikaa sellaisia mielettömiä ahmimiskohtauksia. Ne tulee, kun katson peilistä omaa vartaloa. Oksettaa jo ajatuskin omasta lihavuudesta, vaikken edes ole painoindeksin mukaan lihava. Liikun ihan hyvin. Ajattelen, että nyt jätän kaikki epäterveelliset ruoat pois listalta ja syön terveellisesti viisi ateriaa päivässä, kunnes iskee se hillitön himo. Syön mielettömästi enkä ajattele yhtään, mitä teen. Syömiseni saattaa olla ihan vaan ruisleipää, jota vedän kunnolla. Lopulta oksettaa niin paljon henkisesti ja fyysisesti, että olen työntänyt sormet kurkkuun, mutta oksennus ei tule. Itken loppujen lopuksi sen huonon olon pois. :/ Kamalaa tämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtuu?? kirjoitti:

luuletteko ahmimisenne johtuvan laihdutusyrityksistä? minulla ainakin kun yritän pitää tiukkaa dieettiä, tulee helposti ahmittua sitten ihan muutaman päivän energiatarpeen edestä. tekis mieli oksentaa mutten onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu