Verkko opiskelu

Olen tullut siihen tulokseen että tarvitsee olla todella hyvä opettaja että saa järjestettyä todella onnistuneen kurssin verkkoympäristössä.

Viimeiset kahdeksan viikkoa olen ihmetellyt ohjaajan välinpitämättömyyttä koko kurssia kohtaan, ympäripyöreitä vastauksia ja sitä miten mistään sovituista aikatauluista ei pidetä kiinni.

Kurssin aloitti lukuisia uusia ihmisiä kun se oli jo puolessa välissä,todella epäreilua opettajalta eikä mistään säännöistä siis pidetä kiinni!

Keskustelualueilla rehottaa piilovittuilu toisille opiskelijoille, ilmapiiri on mennyt sellaisiksi että opiskelijat vain pääsääntöisesti mielistelevät toisiaan, kurssimerkinnän saa kun on käynyt ns. " kommentoimassa" toisten vastauksia.

Osa porukasta menee myös sieltä mistä aita on matalin, joka viikko pitäisi laittaa tehtäviä toisten näkysälle mutta kattia kanssa, osa hoitaa hommansa, osa laittaa tehtävät viikkoja myöhässä.Eikä opettaja tee muuta kun käy kehumassa niitä jotka itseasiassa juuri vittuilevat toisten vastauksista keskenään palstalla.

Kommentoimisessa tarvittavia kirjoja ei käytetä,osa viittaa kintalla koko tehtäviin,ei kuulemma osannut etsiä sitä ja tätä tarvittavaa tehtävää ja opettaja sallii näköjään ihan kaiken!

Kommentoivat yhdellä lauseella ja yleensä tekstit vilisevät ympäripyöreitä latteuksia,ja opettaja käy viikottain( jos viitsii) kehumassa niitä jotka kirjoittavat mitä tahansa mieleen tulee, yleensä mielistelevät kurssin vetäjää ja kehuvat itseään. Aivan soopaa koko oppiminen!

Vituttaa vain että itse näki niin paljon vaivaa koko kurssiin ja tehtäviin, mitään keskustelua ei syntynyt, opettaja ei näyttänyt olevan lainkaan kiinnostunut uurastuksestani ja vastauksiin paneutumisestani vaan kävi viimeksi viikkoja sitten koko palstalla kehumassa - ylläty yllätys niitä jotka ovat alusta asti menneet sieltä mistä aita on matalin!

Kommentoiminen kuuluu pakollisena kurssiin, siis toisten vastuaksiin kommentoiminen,kukaan ei viitsinyt edes vastata esittämiini kysymyksiin. Jäi taas todella paska maku tästä "erinomaisesta" verkkokurssista, enkä kehdannut edes palautteeseen laittaa arvosanaksi ykköstä etten joudu laiskan ja ilkeän opettajan hampaisiin.ARGH! Tässä malliesimerkki yliopistojen nykyaikaisuudesta ja verkko opinnoista jotka olisi voinut suorittaa ihan varmasti jotenkin muutenkin!Lopettakaa verkkokurssit kokonaan, ei näistä ole mitään hyötyä.
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aioin suorittaa yhden mielenkiintoisen aineen perusopinnot verkko-opintoina avoimessa. Kyseistä ainetta kun ei ollut omassa yliopistossa eikä muuten tarjolla.

En tiedä, viitsinkö edes suorittaa opintoja loppuun, vaikka n. 200 € tuosta lystistä olen maksanut. Pakko kai se on tai jää muuten harmittamaan vieläkin enemmän...

En ymmärrä sitä intoa, millä nykyään kannustetaan kaikenlaiseen kollektiiviseen ja vaihtoehtoiseen oppimiseen. On verkkokursseja ja ryhmätöitä ja aivoriihiä. Tosiasiassa näissä on se sama ongelma, mikä on peruskouluissa: kaikista motivoituneimmat valitsisivat mieluiten yksin lukemisen opettajajohtoisen opiskelun kuin ryhmätyöt ja jokainen osaa varmasti arvata, miksi.

Tottahan tietysti on sekin, että loppujen lopuksi opiskelujen jälkeen eivät välttämättä menesty parhaiten ne, jotka ovat ihan oikeasti opiskelleet. Pitää verkottautua ja olla esillä! Ehkä seuraavaksi aletaan järjestää yliopistokurssitkin pelkkinä baari-iltoina.

Äänestä

Jaa-a, kurjaa että on käynyt noin.

Itse olen pitänyt verkkokursseista ja pääosa niistä, joita olen käynyt, on ollut myös hyvin järjestettyjä ja hallinnoituja. Olen aikanaan suorittanut lähes kaikki viestintätieteiden yliopistoverkoston tarjoamat verkkokurssit. http://viesverk.uta.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syvältä kirjoitti:

Olen tullut siihen tulokseen että tarvitsee olla todella hyvä opettaja että saa järjestettyä todella onnistuneen kurssin verkkoympäristössä.

Viimeiset kahdeksan viikkoa olen ihmetellyt ohjaajan välinpitämättömyyttä koko kurssia kohtaan, ympäripyöreitä vastauksia ja sitä miten mistään sovituista aikatauluista ei pidetä kiinni.

Kurssin aloitti lukuisia uusia ihmisiä kun se oli jo puolessa välissä,todella epäreilua opettajalta eikä mistään säännöistä siis pidetä kiinni!

Keskustelualueilla rehottaa piilovittuilu toisille opiskelijoille, ilmapiiri on mennyt sellaisiksi että opiskelijat vain pääsääntöisesti mielistelevät toisiaan, kurssimerkinnän saa kun on käynyt ns. " kommentoimassa" toisten vastauksia.

Osa porukasta menee myös sieltä mistä aita on matalin, joka viikko pitäisi laittaa tehtäviä toisten näkysälle mutta kattia kanssa, osa hoitaa hommansa, osa laittaa tehtävät viikkoja myöhässä.Eikä opettaja tee muuta kun käy kehumassa niitä jotka itseasiassa juuri vittuilevat toisten vastauksista keskenään palstalla.

Kommentoimisessa tarvittavia kirjoja ei käytetä,osa viittaa kintalla koko tehtäviin,ei kuulemma osannut etsiä sitä ja tätä tarvittavaa tehtävää ja opettaja sallii näköjään ihan kaiken!

Kommentoivat yhdellä lauseella ja yleensä tekstit vilisevät ympäripyöreitä latteuksia,ja opettaja käy viikottain( jos viitsii) kehumassa niitä jotka kirjoittavat mitä tahansa mieleen tulee, yleensä mielistelevät kurssin vetäjää ja kehuvat itseään. Aivan soopaa koko oppiminen!

Vituttaa vain että itse näki niin paljon vaivaa koko kurssiin ja tehtäviin, mitään keskustelua ei syntynyt, opettaja ei näyttänyt olevan lainkaan kiinnostunut uurastuksestani ja vastauksiin paneutumisestani vaan kävi viimeksi viikkoja sitten koko palstalla kehumassa - ylläty yllätys niitä jotka ovat alusta asti menneet sieltä mistä aita on matalin!

Kommentoiminen kuuluu pakollisena kurssiin, siis toisten vastuaksiin kommentoiminen,kukaan ei viitsinyt edes vastata esittämiini kysymyksiin. Jäi taas todella paska maku tästä "erinomaisesta" verkkokurssista, enkä kehdannut edes palautteeseen laittaa arvosanaksi ykköstä etten joudu laiskan ja ilkeän opettajan hampaisiin.ARGH! Tässä malliesimerkki yliopistojen nykyaikaisuudesta ja verkko opinnoista jotka olisi voinut suorittaa ihan varmasti jotenkin muutenkin!Lopettakaa verkkokurssit kokonaan, ei näistä ole mitään hyötyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu