Työssäni joudun näkemään tämän ikävän
puolen teistä omaisista kuinka päätätte
miehenne äidistä/isästä tai omista
vanhemmista heidän hoidoistaan.
Haluatte heidän osallistuvan jumppaan
ja ulkoilevan joka päivä, mutta kun
vanhuksen voimat eivät riitä.
Kaikki eivät halua enään vilskettä
elämäänsä vaan haluavat olla jo
rauhassa sillä toimintakyky on niin
heikkoa ja sairaudet estävät jumpat
ym...
Parvekkeella olokin heille riittäisi
sillä ulos kun menemme niin omaisenne
ottaa 2 askelta ja haluaa heti
rollaattoriin istumaan.
Kävelystä ei kerta kaikkiaan tule
mitään.
Mutta EI !
Omaiset vaativat ja vaativat ja itse
hoidettavaa ei kuunnella hänet
sivuutetaan aivan täysin.
Ohjelmia pitäisi vain päiviin lisätä.
Eiköhän ole niin, että jokainen voisi
mennä itseensä ja keskustella aidosti
läheisensä kanssa ja miettiä mitä hän
OIKEASTI haluaa ja etenkin jaksaa.
Annetaan vanhuksien olla arvokkaasti
vanhoja ja kunnoittakkaa heidän
mielipiteitään !
puolen teistä omaisista kuinka päätätte
miehenne äidistä/isästä tai omista
vanhemmista heidän hoidoistaan.
Haluatte heidän osallistuvan jumppaan
ja ulkoilevan joka päivä, mutta kun
vanhuksen voimat eivät riitä.
Kaikki eivät halua enään vilskettä
elämäänsä vaan haluavat olla jo
rauhassa sillä toimintakyky on niin
heikkoa ja sairaudet estävät jumpat
ym...
Parvekkeella olokin heille riittäisi
sillä ulos kun menemme niin omaisenne
ottaa 2 askelta ja haluaa heti
rollaattoriin istumaan.
Kävelystä ei kerta kaikkiaan tule
mitään.
Mutta EI !
Omaiset vaativat ja vaativat ja itse
hoidettavaa ei kuunnella hänet
sivuutetaan aivan täysin.
Ohjelmia pitäisi vain päiviin lisätä.
Eiköhän ole niin, että jokainen voisi
mennä itseensä ja keskustella aidosti
läheisensä kanssa ja miettiä mitä hän
OIKEASTI haluaa ja etenkin jaksaa.
Annetaan vanhuksien olla arvokkaasti
vanhoja ja kunnoittakkaa heidän
mielipiteitään !
Vastaukset 12
Vanhimmat
tähän omaisten "piittaamattomuuteen" voi olla monia Ensimmäisenä tulee mieleen että omaiset pelkäävät vanhuksen kohta vain makaavan sängynpohjalla liikumattomana jos ei yhtään yritä liikututtaa häntä. toisena hämmästyttää, jos ei informaatio vanhuksen jaksamisista kulje omaisten ja henkilökunnan kesken.. Ja eikö sen vanhuksen kaikki toiminta päivän aikana tehdä voinnin mukaan??
yksin tilavassa asunnossa jossa on tilaa
liikkua. Kyllä tiedonkulku sujuu,
mutta kun ongelma on juuri se ettei
hoitajia kuunnella.
Juuri sitähän me teemme! Kun sen vanhuksen suurin ilo koko elämän ajan on ollut liikunta ja ulkoilu, niin miksi sitä ei saisi vaatia vielä elämän ehtoona?
"Omaiset vaativat ja vaativat ja itse
hoidettavaa ei kuunnella hänet
sivuutetaan aivan täysin. "
Ei se ihan noinkaan ole, vaan useimmat ovat voimiensa päivinä antaneet omaisille ohjeita joiden mukaan he nyt toimivat. Jos potilaan oma tahto ei enää ole selvä, pyrkivtä omaiset parhaan kykynsä mukaan toimimaan hänen aiemmin ilmaiseman tahdon mukaan. Jos hän on selväsanaisesti ilmaissut pitävänsä arvottomana yhdessä huoneessa istumista, niin miksi se pitäisi kyseenalaistaa? Henkilökunnan työn helpottamiseksi, vai?
Mistähän mahtaa johtua, että ei jaksa ottaa kuin 2 askelta? Mistä johtuu, että voimat eivät riitä, siis laitoksessa, mutta kotona se sama voimaton potilas voi hyvinkin tehdä niitä samoja töitä, joita vuosikymmeniä on aikanaan tehnyt? Tästä on kokemusta oman omaisen kohdalla. On tietenkin niitä, joilla ei ole voimaa kotonakaan, ja silloin kyse on todella hänen kuntonsa heikkenemisestä.
Katsokaamme peiliin! Kun hän on kotona, hän liikkuu päivittäin uskomattoman paljon. Kun hän on laitoksessa, hän vaan istuu tai makaa. Miksi hän laitoksesta kotiutuessaan paljon huonommin kävelevä kuin sinne mennessään? Jos hän voisi liikkua laitoksessakin, hän ehkä jaksaisi ottaa useamman askeleen.
Toiseksi hän ehkä tiedostaa (jopa vaikeasta dementiasta huolimatta) sisätöihin pyrkineen henkilökunnan vastahankaisuuden. Siksi hän heidän mieliksi menee mieluummin heti ovelta takaisin kuin kävelee vastentahtoisen hoitajan kanssa.
Tämä vanhus asuu kotonaan tilavassa
asunnossa ja kenelläkän ei ole
haluttomuutta ulkoiluttaa häntä.
Viemme joka päivä hänet ulos istumaan
ja nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.
Kävely vain ei suju joten istumme ja keskustelemme ja tämä sujuu hyvin.
Kävelemään hän ei kykene omaisten
vaatimia matkoja jos niitä alamme
tekemään niin tarvitsemme hänelle
pyörätuolin avuksi.
Meillä ei vastentahtoisa hoitajia ole,
on vain kuuroja omaisia.
Tunnetko olevasi vastuuntuntoinen hoitajatar? Jos kävely ei suju, mutta istuminen ja juttelu sujuu. Mites ne vanhuksen lihakset? Mistä ne saa riittävää ärsykettä? Kyllä jos kävellä ei enää pysty, niin ei vanhusta hoidotta voi jättää. On monia kuntolaitteita, joita vanhuskin voi istualteen ohjatusti käyttää. Ja ihan perus tuolijumppakin olisi parempi kuin ei mitään.
Olkaa omaiset tiukkoina vaan. Kyllä vanhuksetkin ärsykkeitä lihaksiinsa tarvitsevat; muuten lihas surkastuu. Ja pedistä tulee pian se ainoa paikka missä voi olla :(
eli juuri tuota tuolijumppaa
ja sekin on yhtä tuskaa,
kun joka niveltä särkee.
Pakko mikä pakko.
Kävelemme paljon sisällä sillä kävely
on helpompaa kuin ulkona mäkisillä
ja epätasaisilla teillä.
hyvä hoitaja että joskus (useinkin) on asia toisinpäin! Eli että hoitajat pakottavat sairaan liikkeelle, vaikka tämä ei jaksaisi millään. Pahinta on monituntinen väkisellä istuttaminen geriatriseessa tuolissa yksinään! Julmaa! Makuuhaavojen ym. vältttämiseksi riittää vähempikin. Tosiaan, moni vanhus on aina, elämänsä, halunnut liikkeelle, ja tehnyt selväksi että toivoo elämänsä loppuun asti että ei tarvitse vain olla huoneessa. Sitä pitää kunnioittaa vaikka henkilökunnalle tulisikin lisää työtä! Etkö ymmärrä että joskus omaiset haluavat liikuntaa potilaalle koska se on potilaan tahto? Ja tosiaan, pieni liikunta voimien mukaan on aina hyväksi edes jonkinlaisen lihasvoiman säilyttämiseksi. Voi olla omaisia jotka vaativat liikaa, mutta älä yleistä, kaikki ei ole sitä miltä äkkiseltään näyttää.
on mielestäni yksi hyvä esimerkki siitä miten asiat voivat mennä vinoon kun niistä ei keskustella koko hoitoon osallistuvien, omaisten, hoitajien, lääkäreiden yms. kesken.Omaiset voivat luulla vanhuksen olevan parempikuntoisempi kuin onkaan,vanhus voi itse sekavassa mielessään luulla olevansa tai tekevänsä asioita jotka ei ole enää mandollisia, ja omaiset uskovat hänen juttuihinsa...Mutta asioita ei selvitetä syyttelemällä toisia vaan niistä pitää keskustella.
Tässä on eri osapuolilla eri tavoitteet: hoitajat ovat työpaikallaan hoitamassa potilaita, ei heidän huono kunta sitä mitenkään haittaa. Omaiset sen sijaan pyrkivät taistelemaan sairautta vastaan, eivätkä läheskään aina turhaan. Moni ikäihminen on kuntoutunut esim. sairaalajakoson jälkeen entiselleen omaistensa ansioista. Henkilökunta on vaan ihmetellyt typeriä omaisia, että ettekö te nyt jo ymmärrä, että pitäähän teidän kuitenkin hänestä joskus luopua, sairaus etenee, ei vanha enää jaksa kuin ennen jne. Ja ihme onkin tapahtunut: mummo/vaari onkin päässyt vielä jaloilleen!
Jos nyt vielä tuon asian rautalangasta väännän, niin kunto voi nousta vielä vanhallakin, jos sen hyväksi tehdään jotain. Siis hänestä tulee jälleen parempikuntoinen tai hän säilyy vähintään entisellään, mikä voi olla paljon sellaiselle, jonka viimeinen askel on vielä edessä päin.
Olen viime vuodet jatkuvasti patistellut omaistani kävelylle. Ja aina pidentänyt tai tihentänyt ulkoilua. Kyllä varmasti tepsii ! Hänellä on Alzheimer ja keskivaikean ja vaikean välillä oleva dementia. Tänäänkin oltiin kahdesti liikkeellä. Illalla mentiin markettiin. Siellä hän väsyi. Hain pyörätuolin marketin eteisestä ja lykkäsin sillä. Kun oli saanut istua, jaksoi taas kulkea rollaatorilla kaupan pihassa. Kotiin tultua hän oli virkeä fyysisesti ja henkisesti. Ikää on 88 v.
Äidinäitini kuntoutui jopa 98-vuotiaana tällä menetelmällä !
Minun äitini haluaisi kuolla.
Olenko kurja omainen, kun en ota häntä hengiltä vaan yritän keksiä jokaiseen päivään edes yhden pienen iloisen asian? Kannustan ulos kuuntelemaan linnunlaulua ja kerron juttuja lapsenlapsenlapsista?
Ehkäpä nämäkin moittimasi omaiset pyrkivät vaatimuksillaan saamaan jonkin pikku kipinän vanhuksensa elämään, tuskin heillä suuria urheilullisia tavoitteita on....
Erittäin hyvä havainto: tavoitteet eivät todellakaan ole yhtään sen urheilullisempia kuin vaikkapa vakavan onnettomuuden jälkeen kuntoutettavien suhteen. Realistinen tavoite on säilyttää edes vähäistä toimintakykyä, mutta sekin tuntuu olevan joskus henkilökunnalle liikaa.