Keskustelimme muutaman kaverin kanssa artisteista. Kuinka heidät tunnetaan ja mielletään lauluihin. Esim. Jukka Kuoppamäki Sininen ja valkoinen, Jari Sillanpää Satulinna, Katri Helena Mun sydämeni tänne jää. Tapani Kansalta emme löytäneet yhtään laulua, joka olisi sidottu hänen noin voimakkaasti kuin ed.mainituilla. Tulimme siihen johtopäätökseen, että vaikka Tapsa on tehnyt Delilahin ja monet muut laulut, ne eivät kuulosta laulajalta itseltään. Tapsastahan on sanottu että hänellä ei ole mitään omaa, hän vain matkii muita.
Mikä laulu
Wiki P
17920
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä mielestäni esim. R.A.K.A.S, Äidin pikkupoika ja Veikko Nieminen on sellaisia Tapsaan helposti miellettäviä lauluja ja joista hänet mm. tunnetaan. Nuo laulut ovat esimerkiksi Tapsan ihan omia lauluja on itse sanoittanutkin niistä pari.
Tosin Tapsahan sanoi yhdessä haastattelussa itsekkin ,että etenkin alkuaikoina suunnilleen puolet hänen levyttämistään biiseistä oli covereita eli käännösiskelmiä. Käännösiskelmiähän juuri 60-ja 70- luvuilla suurinosa suomalaisesta iskelmästä oli.
Juu kyllä varmaan noista Tapsukka tunnetaan ja kaikki nuo mainitut biisit yhdistettynä siihen ääneen saa mut huonovointiseksi. Ne todellakin voi liittää Tapsukkaan!
Onko Satulinna Sillanpään tekemä?Tapanin sävellyksiä ja sanoituksia on tietääkseni pitkälti yli sadan.Hän on tehnyt lauluja myöskin muille artisteille.Eikä Tapani ole tehnyt Delilahia,mutta silti se on nimenomaan Tapanin esittämänä paras,samoin kun on Hopeinen kuu Olavi Virran tai Olen Suomalainen Kari Tapion esittämänä.
Mielestäni Tom Jones laulaa sen paljon paremmin.
Tottakai alkuperäinen on aina paras,tarkoitin suomalaista versiota.Reijo Hirvelä teki sen myöskin ,mutta ei pääse lähellekkään Tapania.Tapanin ensimmäinen levytys ko.kappaleesta on myöskin paras,sillä siitä kuvastuu pinnalle pyrkivän laulajan latinki, nyt tai ei koskaan.Jos pitäisi nimetä Suomesta neljä levytystä,jotka on ylittämättömiä ja joista heti tunnistaa esittäjän, niin ne ovat mielestäni.
Vili Vesterinen Säkkijärven polkka,Paul Norback Varisevat lehdet,Olavi Virta Hopeinen kuu ja Tapani Kansa Delilah.
Kuuluvat kyllä yhteen Tom Jones ja Delilah. Tuli tänään toosasta Tom Jonesin esittämänä ja oli todella ilo kuunnella, pistin nappulat kaakkoon ja annoin tulla, jes!!! Kansan esittämänä biisi on säälittävää hoilotusta, kuten kaikki muukin mitä se suustaan päästelee.
Tapsa laulaa Delilahinkin upeasti. Se on aina mahtava huipennus keikoillakin, kun Tapsa vetäisee oikein antaumuksella sen Delilahin.
Kamalaa huutamista eikä mitään muuta. Huipennus varmaan joo...ainut hyvä puoli siinä "huipennuksessa" on se että laulu loppuu.
Aina näiden arvostelijoiden täytyy saada viimeinen sana, vaikkeivat he edes olisi koskaan olleet keikalla kuulemassa, kun Tapsa laulaa mm.Delilahin.
ps. Harvoin se Delilah on keikan viimeinen biiisi Tapsalta . Sen jälkeen kuullaan vielä usein encore/encoret.
Tuo väittämäsi on todellakin totta. Esim. Kari Tapion olen suomalainen, Katri-Helena Mun sydämeni tänne jää ja Kuoppamäen Sininen ja valkoinen tekevät heistä suuria artisteja. Kansalla ei ole mitään vastaavaa laulua. Tiettyä arvostusta kuvaa kun tänään tulevassa Euroviisut konsertin ennakkotiedoissa mainittiin kyllä lähes muut laulajat mutta ei Tapani Kansaa. Samoin Iskelmä Finlandia ja muut kunnianosoitukset ovat kiertäneet hänet kaukaa.
Tapani Kansan esittämänä Delilah on vielä tänäkin päivänä pelkkää matkintaa Tapsalta. Samanlaisen liu`´unnanta sävelestä alaspäin toiseen säveleltä kuten Tomppa laulaa.
TAPANI KANSA: LAULAJA JOLLA EI OLE KOSKAAN OLLUT MITÄÄN OMAA!!!!!!!!
Mä en tollasia juttuja ota tosissani ollenkaan. Ihanko muka Tapsa olisi tähänmennessä 40-vuotta laulanut vain muita matkien? Ime nyt parsaa jo !
Tapsalla on melkoisestikin, joko säveltämiään, mutta ennen kaikkea sanoittamiaan lauluja, jo 70-luvulta. En nyt oikein ymmärrä, miksei Tapsaa mielletä yhtä lailla R-A-K-A-S-kappaleeseen kuin Sillanpäätä Satulinnaan, molemmathan ovat sitä paitsi Kuoppamäen sävellyksiä. Ja itse asiassa samanlaisia kappaleita, etten sanoisi, että satuja molemmat. Mutta ihan hyviä biletyskappaleita.
Kyllä ainakin meikäläisen ikäluokka yhdistää Tapsaan heti esim. kappaleet Delilah, Kaeumpaa ja kauempaa, Näin syntyy kyyneleet, Sä luota päivään nousevaan, Hafanana, Kuinka paljon rakkautta, Päättyneet on päivät jne., muutamia mainitakseni, ei Toki Tapsan tekemiä, mutta ajat olivat erilaiset 60-70-luvun vaihteessa.
Se on totta, ettei Kuoppamäkeä hevin ohiteta laulujen tekijänä, mutta Tapsalta löytyy varmasti enemmän omaa tuotantoa kuin esim. Sillanpäältä, Kari Tapiolta, Katri Helenalta, Paulalta, Reetulta, Taipaleelta jne. Toki tuotteliaampiakin on.
Toisaalta olen miettinyt myös sitä seikkaa, että jos kotitaloudet olisi olleet yhtä hyvin varustettuja kuin tänä päivänä, millaisiin levymyynteihin 60- ja 70-luvuilla olisi päästy Kansan, Dannyn, Reetun, Irwinin, Kuoppamäen, Kirkan, Paulan, Katrin jne toimesta. Tänä päivänähän kulta- ja platinalevyrajat on laskettu alemmas entisaikojen luvuista. Platinaahan taitaa saada jo 30000 myydyn albumin jälkeen, eikä se kuitenkaan ole edes promillea kotitalouksista. Näihin lukemiinhan ei kauhean moni pääse tänä päivänä, vaikka cd-soitinta löytyy niin autoista kuin lähes jokaisesta kodistakin, ei edes Tapsa ole päässyt platinaan, toki ei hän varmasti ajatellutkaan tehdessään tämän loistavan Kulkumies-albumin. Harmi.
on aina ollut Tapsan "oma" kappale R-A-K-A-S. Mielestäni se tuntuu Tapsalle omimmalle, ja olihan se suuri hitti aikanaan.
Ihan totta Pinsio kirjoitat, kyllä Tapsalla on monia lauluja, joista hänet tunnetaan ja tiedetään ( ja varmasti niitä tulee vielä lisää) ja onhan Tapsa tosiaan varsin paljon tehnyt myös itse sellaisia tunnettuja lauluja tuotantoonsa.
R.A.K.A,S on yksi sellanen Tapsan biisi, joka ei kuulosta oikein kenenkään muun laulamana miltään, mutta Tapsan ku nsen laulaa, niin tulee aina tosi hyvä fiilis ja tunnelma. Mun mielestä se on kun Tapsalle vartavasten tehty ja niinhän se varmaan onkin. Mä en ainakaan tiedä ,että sen säveltänyt Jukka Kuoppamäki tai sanoittaja Chrisse Johansson olisi suunnitelleet sen laulun esittäjäksi jonkun muun laulajan kuin Tapsan.
Jostain luin sellaisen jutun tuosta R-A-K-A-S:stä , että Tapsa ei olisi aikoinaan halunnut laulaa sitä, koska se oli sävelkulultaan lähes kopio Marionin "Kylähäät" nimisestä laulusta, sanat on vaan erillaiset. Ne molemmat laulut taisivat aikalailla samoihin aikoihin syntyä, mutta kuitenkin tuosta R-A-K-A-S:stä tuli suositumpi biisi.