Saikunkallio

Voiko olla niinku LL kirjoittaa? Siellä sanotaan että ympäristölautakunta on toisen kerran päättänyt ettei markettia ja parkkipaikkaa varten oteta puisto/liikuntapaikkaa. Ja perään kirjoitetaan että hallitus kumoaa taas maanantaina sellaisen päätöksen.
Mitä virkaa on kansalaisten ja lautakunnan mielipiteellä?
Se Saikunkallio on ilmeisen hyvä paikka vihreänä kohtana kauppojen keskellä. Koululapset tarvii lähellä olevaa ulkoilupaikkaa.
Lehden nettikyselyn ja nimikeräyksen mukaan iso osa väestä on sitä mieltä.
Mutta miksi joku (kai kaup.johtaja) tahtoo sitä kaupoille noin kiivaasti että kansan mieli ja luottamusmiehet pitää jyrätä?
Voiko Loimaalla ja yleensä Suomessa luottaa demokratiaan?
Ihmettelen kovasti!
363045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

käsissä ja siellä kuulaan 2-3 ihmistä totuutena koko maailmassa.

Äänestä
  • Loimaan Lehden naistoimittajan joulukuiset "sekokirjoitukset" puhu kovinkaan vahvasta sitoutumisesta mainitsemaasi puolueeseen.Kepulta
    tuoksahtaa?

    Äänestä

  • ei ainakaan kirjoitti:

    Loimaan Lehden naistoimittajan joulukuiset "sekokirjoitukset" puhu kovinkaan vahvasta sitoutumisesta mainitsemaasi puolueeseen.Kepulta
    tuoksahtaa?

    siellä on elämää... hmmm sanoisinko viemäriputkessa

    Äänestä

Kai se kaavoitus asian junttaus kuitenkin tulee kyläpäälliköltä ja kok/kepusta? LL vain säestää kun he lähtivät alussa innolla herrojen kyytiin?
Yleinen mielipide ohitetaan.
Liekö jo kunnia- asia päälliköille?
Mikä herättäisi päättäjät?

Äänestä
  • Vielä kun ihmiset ajattelisivat järjellä, eikä tunteella.

    Loimaata on kehitettävä. Taantumus vie turmioon.

    Äänestä

  • ovat hereillä!! kirjoitti:

    Vielä kun ihmiset ajattelisivat järjellä, eikä tunteella.

    Loimaata on kehitettävä. Taantumus vie turmioon.

    Päättäjä väittää olevan hereillä.
    Tajuttomuutta se on kun ei tajua ympäristön arvoa. Taantumuksesta höpötys on turhaa lasten ja ympäristön puolustajien syyllistämistä ja leimaamista.
    Ajattele tulevaisuutta! Se on päättäjän velvollisuus ja vastuullinen tehtävä!

    Äänestä

  • ovat hereillä!! kirjoitti:

    Vielä kun ihmiset ajattelisivat järjellä, eikä tunteella.

    Loimaata on kehitettävä. Taantumus vie turmioon.

    Mihin vie lautakunnan mitätöinti?
    Onko ne sielläkin tyhmiä kuin tunteella ajattelevat äänestäjät?
    Mistä kj:n ja hallituksen suurempi viisaus tulee?
    Kansa kun ei mielestäsi ymmärrä asioita.
    Kehitys=myymälä liikuntapaikalle
    Taantumus=maiseman ja liikuntapaikan puolustaminen

    Muutama pätkäpaikka ei työtilanteita eikä kylän taloutta korjaa. Päättäjien pitää tehdä todellisia tekoja tulevaisuuden hyväksi!

    Äänestä

  • auttaa kirjoitti:

    Eipä taida kunnallisjärjestöllä olla osaa eikä arpaa tähän asiaan. Oikeastaan yksi keskustan py. on jo tehnyt kannanoton Saikunkallion puolesta.

    Äänestä

  • auttaa kirjoitti:

    Mihin vie lautakunnan mitätöinti?
    Onko ne sielläkin tyhmiä kuin tunteella ajattelevat äänestäjät?
    Mistä kj:n ja hallituksen suurempi viisaus tulee?
    Kansa kun ei mielestäsi ymmärrä asioita.
    Kehitys=myymälä liikuntapaikalle
    Taantumus=maiseman ja liikuntapaikan puolustaminen

    Muutama pätkäpaikka ei työtilanteita eikä kylän taloutta korjaa. Päättäjien pitää tehdä todellisia tekoja tulevaisuuden hyväksi!

    voimassa olevassa kaavassa.Syytä varmistaa tietopohja ennen kirjoittamista.

    Äänestä

  • ei ainakaan kirjoitti:

    voimassa olevassa kaavassa.Syytä varmistaa tietopohja ennen kirjoittamista.

    Sehän se ennenkin vaati tekemään tyhmiä.Kun oli virallinen tietopohja!
    Vai ei pallokenttä, hiihtomäet ja nurmikentät ole liikuntapaikka! Koululaiset näkyy siellä ainakin tosi ahkerasti liikkuvan.

    Äänestä

Eipäs kuule kumonnutkaan hallitus ymplautkunnan päätöstä! Nyt jo vähän hallinnossakin mietitään eikä kohelleta enää. Vahva sijoittaja ja yrittäjä sanoi myös painavan sanan LL:ssä. Sitäkin pitää kuunnella.
Vaalit on ohi- kellekään ei tarvi enää näyttää! Nyt kannattaa vain rakentaa entistä parempaa Loimaata -yhteisymmärryksesä!

Äänestä
  • Niin kai se paras on. Ei se paljon kettään tee onnelliseks vaiks kuin valitettais ja haukuttais toisiamme. Muut vaan maailmalla saa naureskella ja vähätellä.

    Äänestä

  • posetiivista kirjoitti:

    Niin kai se paras on. Ei se paljon kettään tee onnelliseks vaiks kuin valitettais ja haukuttais toisiamme. Muut vaan maailmalla saa naureskella ja vähätellä.

    Niitä roskia tuntuu aina joku näkevän tarkkaan. Siinäkin neuvosi mukaan voidaan ajatella myönteisesti.
    Saikun pellolla ja kalliolla on kai ihan yhtä siistiä kuin muuallakin. Ainakin jos vertaa sellaisiin paikkoihin missä ei säännöllisesti siivota. Tuuli varmaan lennättää joskus keräyspisteeltä muovia ja paperia.
    Nuoret on Loimaalla siistiä porukkaa. Ei sotke kalliota eikä muutenkaan!

    Äänestä

  • Mitä se yhteisymmärryksessä rakentaminen tarkoittaa?
    Kuka rakentaa ja mihin? Ja koska?

    Äänestä

  • kysymystä kirjoitti:

    Mitä se yhteisymmärryksessä rakentaminen tarkoittaa?
    Kuka rakentaa ja mihin? Ja koska?

    nyt on riitely hiljennyt. Porukat miettii uusia suunnitelmia. Saikku jää kansan tahdosta vielä rauhaan ja nyt siihen uuteen liittymäalueeseen ruvetaan satsaamaan. Luulen että se menee näin.

    Äänestä

  • Uskotko tosiaan et niin kävis et luonto ja ympäristö sais voiton . En usko! Näkee maanantaina.

    Äänestä

Nimimerkki 1978 kirjoitti aikaisemmin " Saikun kallio ja sen tulevaisuus" otsikolla hyvin. Ne tuntuu tälläkin hetkellä viisailta ajatuksilta. Itsekin meinasin sen tyyppistä väsätä tähän, mutta huomasin valmiin johon viittaan.Toivottavasti asioita ratkaisevat muistavat sen kirjoittajan ajatuksia. Luehan!

Äänestä
  • Pisti kirjoittamaan taas kun tulee noita ihmejuttuja naapuripalstalle(ihana Saikunkallio) En viiti sinne kirjoittaa omaa. Ällöttää valehtelu.Sinä Kyllä ja 1978 olette asiassa. On Saikulla hiihdetty vuosia ja kilpailtu. Käyttö on varmaan lisääntynyt kun Hossin talo purettiin ja hiihtolenkki piteni. Samalla pulien suoja poistui ja liikunta alue suurentui. Eikä se paha ole jos koululaisten liikkuminen lisäntyy. Näkyi talvella monena iltana ihmisiä pienien lapsien kanssa mäen laskussa. Se on hienoa. Säilyttäkää Saikunkallio.!

    Äänestä

  • lisääntyköön kirjoitti:

    Pisti kirjoittamaan taas kun tulee noita ihmejuttuja naapuripalstalle(ihana Saikunkallio) En viiti sinne kirjoittaa omaa. Ällöttää valehtelu.Sinä Kyllä ja 1978 olette asiassa. On Saikulla hiihdetty vuosia ja kilpailtu. Käyttö on varmaan lisääntynyt kun Hossin talo purettiin ja hiihtolenkki piteni. Samalla pulien suoja poistui ja liikunta alue suurentui. Eikä se paha ole jos koululaisten liikkuminen lisäntyy. Näkyi talvella monena iltana ihmisiä pienien lapsien kanssa mäen laskussa. Se on hienoa. Säilyttäkää Saikunkallio.!

    Luuletkos säkin, että siellä mitään kunnon harrastusta voi olla.Ei Loimaalla. Muksut menee mieluummin kunnon rinteisiin ja murtsikkaa ei mee enää kukaan. Mitä järkee on pitää kesät talvet paikkaa mitä täytyy kaupungin hoitaa? Siivota ja leikata. Kaupat hoitaa itte alueensa. Maailma kehittyy! Vai eiks kehitys saa tulla Loimaalle!

    Äänestä

  • lisääntyköön kirjoitti:

    Pisti kirjoittamaan taas kun tulee noita ihmejuttuja naapuripalstalle(ihana Saikunkallio) En viiti sinne kirjoittaa omaa. Ällöttää valehtelu.Sinä Kyllä ja 1978 olette asiassa. On Saikulla hiihdetty vuosia ja kilpailtu. Käyttö on varmaan lisääntynyt kun Hossin talo purettiin ja hiihtolenkki piteni. Samalla pulien suoja poistui ja liikunta alue suurentui. Eikä se paha ole jos koululaisten liikkuminen lisäntyy. Näkyi talvella monena iltana ihmisiä pienien lapsien kanssa mäen laskussa. Se on hienoa. Säilyttäkää Saikunkallio.!

    järjestää koulujen välisiä hiihtokilpailuja keskuskoulun maastossa.Edellisenä päivänä kaupungin miehet haalasivat lunta kilpailupaikalle,kisapäivänä tilanne jatkui,vetisestä räntälumesta koetettiin saada latuja,lopputulos tosi kehno.Pisteeksi I:n päälle järjestettiin opettajien = ajanottajien helpotukseksi sarjoittain yhteislähdöt! Lyhennetyllä radalla ei minkäälaisia mahdollisuuksia ohituksiin.Lässy mikä lässy.Lapsia käytettiin törkeästi poliittisina pelinappuloina.Menettely ei lisännyt ainakaan koululaisten innostusta hiihtoharrastukseen.Tosi törkeätä rasilaista menettelyä!Hävetkää!!!Juvan tai Kertunmäen valjastaminen kilpailuihin olisi ollut ainoa järkevä menettelytapa.Mutta mutta....
    se politiikka!

    Äänestä

  • Ei ole oikein hiihtäjille kirjoitti:

    Ei saa levittää harhaanjohtavaa tietoa.Tunnen nimittäin kuvaamasi(!) tilanteen. Se meni näin:
    -kisan järjestäjät päättivät pitää sen Saikunkalliolla
    -kisapäivä siirtyi turhan pitkälle
    -kisa-aamuna urakoitsija siirsi ladulle valleista lumet, mitkä olisi muutenkin ajettu pois kenttien reunoista
    -ohituspaikkoja oli tottakai
    -yhteislähtö nopeutti järjestelyjä ja kuuluu sprinttiin, vaikka aikaa ottaisivat muutkin kuin opettajat
    -pelinappulasyytös on alhainen
    -rasilaisuudesta ja politiikasta syyttäminen on hyvin loukkaavaa järjestäjiä kohtaan
    -kisat ja huolto onnistuivat epäilijöiden harmiksi hyvin
    Niissä oloissa kisat kai kuitenkin sujuivat niin hyvin kuin se oli mahdollista. Kevät vain rupesi tulemaan normaalia aikaisemmin. Vanhemmat ja urheilua ymmärtävät jaksoivat kannustaa raskaissa oloissa urheilevia. Ulkolajeja joutuu kuitenkin joskus harrastamaan vähemmän ihanteellisissa oloissakin.
    Tsemppiä jatkossakin!

    Äänestä

  • vääristelyyn kirjoitti:

    Miten ihmeessä siinä pusikossa voi järjestää hiihtokilpailut?
    ja kirjoitatteko te nyt ihan tosissaan jostain hiihtokilpailuista, uskomatonta.
    Anteeksi vaan,mutta kyllä rupesi naurattamaan.

    Äänestä

  • No huh huh kirjoitti:

    Miten ihmeessä siinä pusikossa voi järjestää hiihtokilpailut?
    ja kirjoitatteko te nyt ihan tosissaan jostain hiihtokilpailuista, uskomatonta.
    Anteeksi vaan,mutta kyllä rupesi naurattamaan.

    Mahdatteko puhua samasta paikasta?
    Jos puhutte siitä Loimaan keskellä olevasta kentästä ja pienestä kalliosta, niin sitten olen kartalla, Siinä on pystynyt ja pystyy lasten kilpailuja pitämään. Eikä Power Cupia viime kesänä pidetty pusikossa.Iso osa sen peleistä oli Keskuskoulun lähellä.Kyllä silloinkin nauratti;-) Liikunnan ilosta!

    Äänestä

  • No huh huh kirjoitti:

    Miten ihmeessä siinä pusikossa voi järjestää hiihtokilpailut?
    ja kirjoitatteko te nyt ihan tosissaan jostain hiihtokilpailuista, uskomatonta.
    Anteeksi vaan,mutta kyllä rupesi naurattamaan.

    Ei niistä kisoista voikaan tietää kun loimaan lehti ei kirjoita. Kilpaa kuitenkin menivät ja lumella vaikka vesihiihtoa lähenteli. Mutta ei kai se niin kamalaa ja naurettavaa ole.Kokemus sekin.

    Äänestä

  • vääristelyyn kirjoitti:

    Ei saa levittää harhaanjohtavaa tietoa.Tunnen nimittäin kuvaamasi(!) tilanteen. Se meni näin:
    -kisan järjestäjät päättivät pitää sen Saikunkalliolla
    -kisapäivä siirtyi turhan pitkälle
    -kisa-aamuna urakoitsija siirsi ladulle valleista lumet, mitkä olisi muutenkin ajettu pois kenttien reunoista
    -ohituspaikkoja oli tottakai
    -yhteislähtö nopeutti järjestelyjä ja kuuluu sprinttiin, vaikka aikaa ottaisivat muutkin kuin opettajat
    -pelinappulasyytös on alhainen
    -rasilaisuudesta ja politiikasta syyttäminen on hyvin loukkaavaa järjestäjiä kohtaan
    -kisat ja huolto onnistuivat epäilijöiden harmiksi hyvin
    Niissä oloissa kisat kai kuitenkin sujuivat niin hyvin kuin se oli mahdollista. Kevät vain rupesi tulemaan normaalia aikaisemmin. Vanhemmat ja urheilua ymmärtävät jaksoivat kannustaa raskaissa oloissa urheilevia. Ulkolajeja joutuu kuitenkin joskus harrastamaan vähemmän ihanteellisissa oloissakin.
    Tsemppiä jatkossakin!

    "Ei ole oikein hiihtäjille" kun lapsia hiihdätetään
    Saikunkallion kaltaisessa maastossa kuvatuissa olosuhteissa.Nimimerkki lienee opettaja tai politiikko,pahimmillaan molemmat.Naapuritalosta kilpailuja seuranneena en katso lasten hiihtoinnostuksen ainakaan lisääntyneen.Harkintaa enemmän tarvitaan aina koulutoimenjohtoa myöten.Aiheetta enempään.

    Äänestä

Ei asiat ole aina tosiaan niin kuin LL kirjoittaa. Tänään se antaa ymmärtää, että kaikki on selvää ja kaupan rakentamiseen valmistaudutaan. Ei se niin voi mennä!
Laki on ihmiselle hyvän ympäristön puolella.

Äänestä

Siirtyykö Saikunkalliosta väittely uudelle tasolle? Ensi torstaiksi on kutsu. Siinä puhutaan ympäristöstä ja terveydestä. Seuraavaksi pitää ajatella kauneutta ja silmän iloa. Kaikki tärkeitä asioita. Ei se kauppa ja asfalttipelto ainakaan silmälle ole soma! Eivätkä tuo terveyttä.

Äänestä

Valta ja järki asuu eri päissä.

Äänestä
  • Ne pitäs nyt jonkun näyttää niille hölmöille ketä myy halpahallille kauniin alueen!!!

    Äänestä

Ei kannata ihmetellä! Maailmassa marketti on parempi kuin koulu. Ainakin lyhytnäköisten nopeitten voittojen tavoittelijoitten mielestä.
Ihmisen ja luonnon ystävät saattavat kyllä olla eri mieltä!

Äänestä
  • Loimaan paikallislehti ja yleisönosaston kirjoittaja vaatii että MM tulisi perusteluilla essiin. Sitten saat ihmettelyn poistoon perusteluja. Kyllä kj on MMlle asiat paljastanut. Paljastaako MM kansalle on asia erikseen.

    Äänestä

  • /viheralue kirjoitti:

    Loimaan paikallislehti ja yleisönosaston kirjoittaja vaatii että MM tulisi perusteluilla essiin. Sitten saat ihmettelyn poistoon perusteluja. Kyllä kj on MMlle asiat paljastanut. Paljastaako MM kansalle on asia erikseen.

    Ei ole kuulunut kannanottoa. Aliarviointia se toivottavasti ei ole. Nyt olisi hyvin uudelleenarvionnin paikka. Tai jos on sen uuden liitymän alueen suunnittelussa tulossa julki jotain näyttävää suunnitelmaa? Ehkä erimielisyydet ratkeavat silloin ilman kenenkään arvovaltatappiota.
    Loimaasta on hyvä kuva , paikallisesti pieni erimielisyys kuitenkin häiritsee harmoniaa. Ratkaiskaa se!

    Äänestä

///////////////

Äänestä
  • Tosin olis hauskaa lukea muutakin kuin numeroita. Aihe nimittäin on erinomaisen kiinnostava. Kiihkottomat kannanotot puoleen tai toiseen ovat nyt tarpeen. Kohta pitää tehdä päätöksiä !

    Äänestä

Loimaan kaupunginvaltuusto ja -hallitus on demokraattisesti valittu vaaleissa. Kaupungin asiat päätetään loppujen lopuksi niissä. Torikokouksilla ja yleisönosastoilla tai chattipalstoilla niitä ei päätetä. Nykyiset luottamusmiehet kaupungin johdossa ovat saaneet neljäksi vuodeksi valtakirjan. Vastuuta kannetaan myös tulevaisuudesta.
Suunniteltu uusi kaava takaa lapsille ihan yhtä suuret pelipaikat kuin ennenkin. Elävä elinvoimainen kaupunki uusine liikkeineen ja työpaikkoineen takaa omalta osaltaan myös muuta hyvinvointia, esimerkiksi opettajien palkkoja.
Vaalit on uudestaan vuoden 2008 syksyllä, silloin valitaan uudet luottamushenkilöt, siihen asti päätöksistä vastaavat ja omantuntonsa mukaan parhaansa tekevät nykyiset luottamusmiehet.
Julkisuudessa ovat olleet hiljaa kaavamuutoksen puoltajat, koska lasten viholliseksi leimautuminen on todella kurjaa. Varsinkin silloin, jos vilpittömästi yrittää ajaa lapselle tulevaisuutta Loimaalla myös tulevina vuosikymmeninä.
Mielipiteet jakautuvat Saikun asiassa , mutta olisi kiva jos annettaisiin jokaisen pitää omansa eikä lähdettäisi teilaukseen. Nykyisillä luottamusmiehillä on kansan valtakirja tehdä päätös.

Äänestä

Missä demokratia?
Vastaus: Kaupunginjohtajan taskussa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelyä kirjoitti:

Voiko olla niinku LL kirjoittaa? Siellä sanotaan että ympäristölautakunta on toisen kerran päättänyt ettei markettia ja parkkipaikkaa varten oteta puisto/liikuntapaikkaa. Ja perään kirjoitetaan että hallitus kumoaa taas maanantaina sellaisen päätöksen.
Mitä virkaa on kansalaisten ja lautakunnan mielipiteellä?
Se Saikunkallio on ilmeisen hyvä paikka vihreänä kohtana kauppojen keskellä. Koululapset tarvii lähellä olevaa ulkoilupaikkaa.
Lehden nettikyselyn ja nimikeräyksen mukaan iso osa väestä on sitä mieltä.
Mutta miksi joku (kai kaup.johtaja) tahtoo sitä kaupoille noin kiivaasti että kansan mieli ja luottamusmiehet pitää jyrätä?
Voiko Loimaalla ja yleensä Suomessa luottaa demokratiaan?
Ihmettelen kovasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu