Jos antennin laittaa perään, paljonko tutka-antennista pitää olla pystysuunnassa etäisyyttä puomiin?
Tutkan
korkeus?
303766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Veneen ollessa kallellaan puomihan on alapuolella, vielä alempana.
Pieni tutkamasto kannattaa laittaa styyrpuurin puolelle, masto ei varjosta niitä, joita pitää väistää.
Että tutkamasto niin pitkäksi että se on kannella seisovan henkilön päänkorkeudeb yläpuolella, myös kallistaessa.
Siksi ehkä fiksuin paikka on mastossa.
myös tutka kallistuu. Pää pysyy yhtä etäällä keilasta.
Kallistuessa leen puolella sijaitsevan tutkan antenni laskee ja vastakkaisella puolella istuvan ruorimiehen nuppi nousee. Tutkan säde lämmittää aivoja mukavasti. Tutka-antennia on kallistettava veneen kulkuasennon mukaisesti, jos halutaan hyvä toiminta.
Sekä myös on hyvä ottaa huomioon tutkan korkeus merenpinnasta jotta voidaan laskea kuinka kauas se näyttää. Kun tutkan asentaan 'tolpannokkaan' niin korkealle kuin se on mandolista (esteettisyys myös huomioitava) ja jos silloin kanto on vähemmän kuin 12 mpk, niin on syytä laittaa se mastoon.
Tutkalla kun on tietty tehtävä....
Jos tutka on 2m merenpinnasta niin helpolla laskutoimituksella saadaan selville kuinka kauas voidaan nähdä jos havaitsija on 2m korkeudella.
HUOMAA, että tutkalla ja ihmissilmällä on eri kaava.
Tuosta jäi kaavat pois joissa on huomioitu taittuminen.
ESIM 1
- etäisyys = mpk
- antennin kork = h
Kaava on 2,23 x h:n neliöjuuri
ESIM 2
- em. tekijät, sekä
- jos horisontin takana on kohde ja sen korkeus h1
Kaava on 2,23 x (h:n neliöjuuri x h1 neliöjuuri)
Samalla vähän muutakin asiaa......
Muutenkin tutkan suorituskykyyn vaiukuttaa erilaisia tekijöitä, kuten
- tutkan pulssitekniikka
- antennikailan muoto
- signaalin etenemisen vaihtelut (säätekijät)
- maalin heijastuominaisuudet
- tutkan pulssisignaalin käsittelytekniikka
- tutkan fyysinen rakenne
- häirintä
- antennis sijoittelu
Kun sijoittaa tutkaa veneeseen, se ei kuitenkaan ole ihan yks' ja sama asia jos haluaa siitä parhaan mahdollisen hyödyn irti.
Mastossa tutka parempi jos mennään vesille jossa aallonkorkeus on korkea (avomeri), mutta niin kauna kun ollaan Itämerellä ei ole tutka-antennin korkeudella MUITA suuria rajoitteita kuin terveydelliset seikat.
Eli normaalsiti tutkan pystykeila on 25 astetta ja ottaako se päähän vai ei, selviää piirtämällä veneen pituus paperille, antennin korkeus ja siitä vaakatasosta 12 astetta alaspäin. Kaikki mikä jää viivan alle, grilaa KUN vene on vaakasuorassa.
On siis hyvä huomata että veneessää on MYÖS kannella ihmisiä kun on tutka poäällä, ja silloin sen antennin perässä olisi hyvä olla riittävän korkealla.
Täällä nyt on lyhytnäköisesti huomioitu vain se että tutkan säteet grillaa kun ollaan sitloodassa, kyllä se grillaa keukagastillakin.
Mielestäni on vain puhuttu kannella olosta, ei sitloodasta?
tehot ovat niin pienet etteivät ne mitään grillaa. Valmistajien antamat turvaetäsyydet vaihtelevat metristä kahteen. Säde oikestaan vaarallinen vain jos antenni ei pyöri mutta lähetys on päällä ja sitten tuijotellaan paristakymmenestä sentistä antennia. Tutkalla ei juuri tarvitse katsella yli kuuden mailin päässä olevia kohteita eikä pikkututkien tehot juuri pitemmelle etäisyydele riitäkään. Tutkaa tarvitaan yleensä lähellä olevien maalien havaitsemiseen ,esim reimarit, jolloin korkealla oleva antenni ei niitä lähellä enään näytä. Tutkan pystykeila on yleensä 25 ast jolloin veneen kallistuessa 12,5 astetta on keilan raja jo horisontissa. Kardaaniripustus on hyvä keino parantaa tutkan toimintaa.
Kannattaako ottaa riskejä, jos ne on helposti vältettävissä.
Maailmassa on paljon asioita joidenka vaikutuksia ja yhteyksiä eri asioihin ei yksinkertaisesti tunneta.
Joidenki tutkijoiden mielestä ei vaadi suuria, kun jo tapahtuu solukuutoksia, ja mehän kaikki tieämme mitä solumuutokset toisinaan aiheuttaa.
"tehot ovat niin pienet etteivät ne mitään grillaa."
Kuuluu samaan sarjaan kuuluisien muiden lauseiden kanssa:
"tämä talidomin lääke on ihan turvallinen äidille"
"ddt:n ruiskuttamisen ajaksi ei tarvi alueelta poistua"
"Asbesti on täysin turvallinen eriste"
"Aspartaami on täysin turvallinen, ja sokeria huomattavasti terveellisempi."
"Tämä on uppoamaton laiva"
jne. jne.
poistua kotoasi sadan metrin päähän kun käynnistät mikroaaltouunin. On nimittäin huomattavasti vaarallisempi peli kuin tutka.
Mikroa.
arvasin tuon. Eikä sähköäkään talouteen tule. Sähköisku on hengenvaarallinen.
Vaikka käyttää mikroa, ei sen lisäksi kannata kaikkia säteitä imeä.
VAikka kaupunki on täynnä pöyä keväällä, ei se ole syy alkaa polttaan tupakkaa.
Kannattaa minimoida haitat niin hyvin kuin mahdollista.
Esim nostamalla tutka ylemmäs.
Pienimpien huvivenetutkin tehot ovat 2kw luokaa, ja riittävät tekemään haittaa. Vamistajan turvaetäisyydet ovat mitä ovat, mutta lääkäörine tms. antamat turvaetäisyydet ovat useampikertaiset. Ketä uskot, on oma asiasi. Vaarat kuitenkin tulee tiedostaa jotta voi tehdä itse tämän päätöksen. Mielestäni tuolla oli hyvä vertaus talidomiläkkeestä ja sen turvallisuudedsta äideille. Samoin näen asian. Tähän näkemykseen en kuitenkaan pakota muita.
>>> Tutkalla ei juuri tarvitse katsella yli kuuden mailin päässä olevia kohteita
-- Hurjaa puppua, jos havaitse kohteen VASTA 6nm päästä ja on vaikka levolla, tulee helvetinmoinen kiire jos laiva ajaa rivakkaa vauhtia.
>>> eikä pikkututkien tehot juuri pitemmelle etäisyydele riitäkään.
-- 2kw teho riittää HYVIN 12nm päähän mutta kyse on enemmänkin antennin korkeudesta merenpinnasta SEKÄ kohteen oma korkeus. Tehoista ei jää pikututkat kiinni 12nm päähän kurkittaessa, mutta antennin korkeudesta jää!!!
>>> Tutkaa tarvitaan yleensä lähellä olevien maalien havaitsemiseen ,esim reimarit, jolloin korkealla oleva antenni ei niitä lähellä enään näytä.
-- Höpö höpö, jos on mastossa vaikka 6m korkeudessa ja pystykeila on 25 astetta (yleinen), niin ohteen havaitsee varmasti jo ENNEN kuin on niin lähellä että on katveessa (pari-kolme veneen mittaa). Kyklä se kohde kuule näkyy jo hyvissä ajoin ennen kun on niin kähettä että ktve haittaa..... Kokemattomuus puhuu tässä puheenvuosossa.
>>> Tutkan pystykeila on yleensä 25 ast jolloin veneen kallistuessa 12,5 astetta on keilan raja jo horisontissa. Kardaaniripustus on hyvä keino parantaa tutkan toimintaa.
-- En tiedä kuka syydaa jatkuvasti 25 asteessa mutt aitsellä esim ylityksissä naks kallistusta pidän 15 asteessa, tai ainakin selvästu alle 20 astetta. Jos painaa toista vuorokautta yli 25 asteen kallistuksessa, on aika heppu lomaseiloriksi :)
Ja jos mennään slööriä tai lenssiä, vene (mono) vaappuu niin paljon puolelta toisella, että tutka toimii hyvin ja on ainakin minulla TÄHÄN PÄIVÄÄN saakka pitänyt myös plottauksen kiinni niin Atlantilla kuin Itämerelläkin. Ei se kohde ole karannut, joka tarkoittaa että tutka pitää siitä hyvin kiinni vaikka on aaltoakin.
Kardaani on ihan OK, mutta parempiakin on kuin kardaani, esim tolpan päässä oleva levy jossa on hydraulinen kallistusmekanismi. Kestä paremmin, ei rämise ja on portaaton. En tiedä onko näitä myynnissä mutta maailmalla olen joitakin nähnyt. Toimii kuulemma hyvin.
Ei takatolppa ole paha ollenkaan jos laittaa sen johonkin min 3m korkeuteen merenpinnasta. Ja jos kyseessä on laiva, niin se häkee kyllä 12nm päähän. Ja vaikka reimaritkin :)
Tutkaakaan:)
Ei ole ollut vielä tarvetta sen kummemmin mikrolle kuin tutkalle.
aika vähäistä purjehtiessa, koska virta ei yksinkertaisesti riitä sen jatkuvaan käyttöön. Tutka kuluttaa noin 3 A kun esim lämmityslaite vain noin 1 A, joten ei niitä laivoja kauan tähystellä sieltä 12 mailista ennenkuin virtaska on loppu.
Ihan käytettävän virran määrästä.
Kyllä minulla on pimeällä kokoajan tutka käytössä, ja hälyt päällä.
oltava käynnissä kokoajan, ellet purjehdi vain yhtä yötä.
Päivällä ladataan akkuja aurinkokennoilla.
Yötäpäivää lataa tuuliropelli.
Tarpeen tullen käy kone, esim vettä tehdessä.
päivällä tutkaa ei tarvi jos näkyvyys vaan on hyvä.
Oletko kuullut koskaa stand by tilasta tutkassa? Ja hupiveneen tutkaa käytetään pääsääntöisesti silloin kun optinen tahystys ei oikein onnistu.
Sinulla nyt ei oikein ole tässä näemmä muuta ajatusta kuin kinata joka juttua vastaan, ja uutta kinamisen aihetta heittää peliin sen mukaan kun vanhat väitteesi todistetaan hölmöiksi. Mutta saahan sit noinkin keskustella, mutta tyhmältäpä kulostat, täytyy sanoa.
Ymmärtäisin joe sainoisit olevasi noviisi, mutta phut kuin 'ammattimies'.
On se kumma että niitä tutkia ostetaan kun niiitä ei voi käyttää kun virta ei riitä...
Jos onnistut käyttämään mikroaaltouunia luukku avoinaisena, on se tosi vaarallista. Se on suunniteltu niin, että pitää "säteilynsä" sisällä. Toisin kuin tutka, jonka tarkoitus on lähettää signaaliansa ulospäin. Ei sen keilassa tosiaankaan kannata seisoskella!
avomerellä. Pienellä miehistöllä tai yksin purjehtiessa tutka on verraton tähystysapu. Virran säästämiseksi sen voi ohjelmoida käynnistymään tietyksi ajaksi esim. 10 min välein. Virrankulutus ei todellakaan ole ollut onglema omassa veneessäni, jossa tuuligeneraattori riitti kompensoimaan sekä tutkan, kulkuvalojen että jääkaapin kulutuksen pitkällä purjehdusrtekellä.
Tutka on avomerellä verraton turvallisuustekijä: havaitsee paitsi muut alukset ja esteet, myös lähestyvät sadepilvet (tavallisesti puuskainen tuuli ja reivin paikka).
Taisitte keksiä juuri ikiliikkujan. Laitetaan polkupyörän dynamon ja ja sähkömoottorin väliin kiilahihna. Annetaan vauhtia dynamolle joka antaa virtaa sähkömoottorille joka alkaa pyörittään dynamoa joka pyörittää sähkömoottoria. Sehän surraa maailman tappiin. Samoin virta riittää purjehtiessa. Paneelit lataa yöllä ja päivällä vaikkei paistaisikaan ja propellit jauhaa sähköä vaikkei tuulisikaan. Voi teitä ammattilaisia.
>>> Samoin virta riittää purjehtiessa. Paneelit lataa yöllä ja päivällä vaikkei paistaisikaan ja propellit jauhaa sähköä vaikkei tuulisikaan. Voi teitä ammattilaisia.
-- Juuri tuota olen koettanut fiksusti sanoa, ja siksi en ihan ymmärrä kommenttiasi minulle. Tutkan takia ei ole koskaan virta loppunut.
Ikiliikkujasta en tiedä, mutta virransaanti ei nykypäivä ole ongelma jos pysytään kohtuudessa (= navigointilaiteet). Jääpalakoneet ja mikrot sitten erikseen.
Vaikka menetelmistä ihan samaa mieltä en olekaan noista latauksista ym., mutta sen verran paistaa aurinko että lataa paneeleista kohtuullisesti (4 x 65), hupiakkuja 5 kpl 1 startti, tuulipropelli (turhin laite oikeastaan) ja potkuriakselissa latausjärjestelmä (vaatii hieman koneelta, kaikki ei käy).
Tuo riitti ihan hyvin 2 vuoden sapattiseilulle. Tuulipropellista oli hyötyä parhaiten silloin kun oltiin redillä. Muuten aika vaatimaton hyöty muihin nähden. Piti olla ainakin 10kn tuuli jotta edes vähän auttoi. Ja jos slööriä tai lenssiä ajoi, niin enemmän.
Jos vastaava tilanne tulisi, niin laittaisin enemmän paneleita että sähkön saanti olisi noin 10h latauksella sellaiset 70 ampeeria vrk:ssa, joka oli meillä kulutuksena maksimiluokkaa.
Konetta käytettiin välillä jotta öljy pääsi kiertämään koneessa, muuten ei tarvinnut.
Aurinkokenno lataa ihan kivasti, vaikka ei ole täys aurinko.
Hallissa olevan veneeni aurinkokenno on jo puolella, vaikka halliin ei tule valo kuin vanhojen pleksi-ikkunoiden kautta.
Sellaisten himmeiden.
Ja jos ei tuule, ei lataa propelli, mutta ei paljoo liikutakkaan.
Yleensä kun ei tuule, ajetaan koneella, ja sillon ei heti virtanen lopu.
Ilmeisesti sinulla ei paljoo kokemusta ole purjehtimisesta?
mieluusti vaikka metrin verran yli puomin. Purjehtiessa tutkan säde läpäisee suht hyvin purjeen mutta usein sumussa on tyyntä ja ajelet koneella, silloin on purje laskostettuna puomille ja sitä kasaa ei tutkan säde läpäise. Masto antaa jonkin verran katvetta, mutta purjekasa vielä enemmän. Itsellä jäi tietämättömyyttä antenni vain noin 30 senttiä puomin yläpuolelle ja se on haitta. Laita siis vähintään puoli metriä mut ei se metrikään ole liikaa.
T seilaaja
Itselläni kokemusta kahdesta eri asennuksesta. Perätolpan tutka oli 2m kannen yläpuolella. Toimi melko hyvin, kallistuksen säätö oli enimmäkseen tarpeeton. Venettä ei kannata ajaa muutenkaan niin kallellaan, ettei tutkan keila riitä. Merenkäynnissä aaltovälke häiritsi merkittävästi enemmän kuin seuraavassa veneessäni, jossa tutka oli mastossa n. 4,5m kannesta. Se toimi merenkäynnissä selvästi paremmin, koska häiritsevä aaltovälke oli vähäisempää. Tutka-antenni ei haitannut keulapurjetta. Ainoa haitta mastokiinnitykessä on mastokaapeli, koska maston poistossa se on joko pujotettava pitkällä sisätiloissa tai kaapeliin on tehtävä liitos. Perätolpan tutkassa kaapeliongelmia ei tule. Makuasia, kumpi on parempi. Itse pidän mastoasennusta mukavampana ratkaisuna. Ketsissä olisi mesaanimasto luonnollinen tutka-antennin paikka.
Itse olen henk.koht. täysin samaa mieltä. Huomaa että tutkaa on myös käytetty veneessä.
merenkulkulaitoksen miehet sitä kutsuvat, eli nosta sitä laitetta ainakin vyötärön yläpuolelle.
Laitteet ovat nykyään niin pieniä ja kevyitä että järkevämpi sijoittaa mastoon (ellei huippun niin ainakin saalinkien kohdalle).
Se erillinen "masto" perässä ei ole mikään hyvä ratkaisu (näköesteitä eteenpäin, säteily, tiellä rantautuessa, painava, ruma ym.ym.)