Ken kaiken oivaltaa?

Onnen poika

Enkelifiktio


En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan. Miksi olisin kirjoittamatta? Syyt vaihtelevat, lopputulos on sama: ei mitään. Mustaa yötä, kuu kertoo Jumalasta, Jumalista... Kuuhullut kulkevat. En tiedä, onko Jumalia useita, onko yhtäkään. Viisitoista vaikka olisi. Niin, Jumalia. Mistä minä sen voisin tietää?

Kuu loistaa, täysikuu, olen aina kirjoittanut. Kuuhullut kirjoittavat, kulkemisen lisäksi, se on minunkin kiroukseni. Perustelen taas perusteetta tekojani perusteellisesti. Sitä paitsi, olen nopea kirjoittaja, ei tämä työlästä ole. Pelkkää tekniikkaa ja rutiinia, niin kuin kuivan naisen seksi, sellaisen jolla on aina rasvaa mukana, vai onkohan sitä kaikilla, minä ainakin tarvitsisin, vaikka minut mieheksi leimataan.

Kuivempaa pitää hakea, sanovat, hakemaan ovat menneet ja hitaasti palaavat, märkääkö saavat, palavat, istuvat, syttymättä. Kuivat naiset. Tyhjissä huoneissa. Ikkunoiden reunoilla, putoamatta kolmansista kerroksista. Neljänsistä puhumattakaan.

Sydämeni on pieni ja kurttuinen pesäpaikka, ei minulla ole annettavaa. Kävelen kylän ympäri, tiedän, miten paljon minulta jää huomaamatta. Kaikkien talojen tarinat, veriset riidat ja lempeät sovinnot. Pikkuisen taipuneet kurkihirret. Hetket, jolloin vaimot menivät ullakoille piiloon ja isännät olivat ohikiitävästi kylän vahvimpia, pyysivät tietysti selvittyään anteeksi, juhlapyhien matelevaa ehtoollisseuraamusta, kaikki se.

Minä en sopinut sovintojen kuvaan, en silti etsi tuntemattomalta ullakolta riitojen siementä. Minun on vaikea oppia nöyräksi, tiedän etten sitä tule täydessä merkityksessä koskaan oppimaan, nyt jo sen tiedän. Lukutaito riittää ja meri pelottaa, se saatana on kaareva vai onko, miksen näe toista rantaa, eikä se ole riittävän sininen. Jäässä, perkele, eikä edes pälviä, kangastuksia.

Pelottava, merellinen kaupunki kylvää riitaa, riitoja, purkaa avioliittoja, riidasta syntyy erimielisyys ja paha olo. Niin kuin lapselle, jolta on riistetty jotakin. Ei minua ole koskaan riistetty, ei, miksi vertaan ihanaa oloani johonkin sellaiseen? Köyhässä kodissa minulla oli aina ruokaa riittävästi, niin ja rakkautta, en kiellä sitä niiltäkään päiviltä, kun isä oli päissään ja äidillä aamulla silmä mustana, minulla mustui vasta myöhemmin, sitten elämässä. Mutta aika monta kertaa. Milloin katajasta ja toisinaan vielä vähemmästä, ilman puutakin, ja kaarnaa. Sarvet ja hampaat.

Ja silti, kukaan ei minua usko jos sanon olevani yksinäisin kuun tällä puolen, enkä takuulla olekaan, mutta jos minusta niin tuntuu, niin saan minä sanoa. Tai en tietysti, ei minun uniinikaan kukaan usko, ennemmin uskotaan lailliseen oikeusjärjestelmään ja kapitalismiin, siihen minäkin uskon, siihen jälkimmäiseen. Oikeusjärjestelmä olkoon Ruususen unessaan. Okaita ja mätiä nuppuja malja kukkuroillaan.

En esitä arvosteluja viisaiden ajattelijoiden aatteista vaikken kommunismia ihailekaan, enkä itse asiassa voi edes sietää; tiedän naisen jota ihailen, yhden, siksi hyväksyn Neftali Basoalton ja jopa Allenden, nainen ammentaa Nerudaa ja hyväksyn sen naisen tähden, mahtava mies, loistava idealisti, solisevia voiman runoja, puroja rakkaudesta... Intohimosta. Mutta, kommunisti? Miten paljon, kuinka vähän suomentaa Saaritsa? Enemmän, enemmän kuin varpusen katkennut siipi, sekin sanoo jonkin verran. Saaritsa sekaantuu, sekoaa, kielimuuri, Berliiniä vahvempi, sortumaton.

Kommunistien vietit ja vaistot minä kyllä hyväksyn, se onkin väärin ja niin helvetisti sitä paitsi oikein, kyllä minä nautinnon ideologian tajuan, kenen ruumis ei ottaisi vastaan orgasmin puistatusta, tahdotonta värinää, nytkähtelyä? Hehkuvanpunaista makeista joka sulaa suussa, tahdoton ääni sperman purkautuessa, miehen antautuminen naiselle ja päinvastoin, kastraatiovapaa vapaudenriisto, molemminpuolisella sopimuksella, ja yhteinen ruumis, hien ja vaistojen, himon yhdistämä, valtaa kaikkeudenkin, raukeaa, aamu tulee ja usvasta kävelee ihminen, pieni, toinen, kaksi, eri suuntiin. Epilogi ja juonien alku, mutta taivasta täynnä.

Päättyykö nuoruus joiltakin juuri sen talon ullakolle, jossa on käyty verisimmät riidat paljon ennen kuin minä kävelin siitä ohi tai näin sen unen, missä enkeli tuli kaupungintalon pihaan kun olin kerran menossa kaljoille baariin. Kiviseen baariin joka oli istutettu varhaiskeväällä asfaltin humukseen, kylvetty täyteen toiveita hälystä ja irrallisista sukupuolisuhteista.

Siitä on niin kauan aikaa etten oikein muista, niin siitä unesta, siksi en siihen itsekään usko saati muut, ei muuta olekaan, muita, unta vain, mutta tyttö oli kaunis kuin karmosiininpunainen, lumivalkea enkeli, taivaantuote, viisas se oli, kuun kiertäjä. Siksi juuri sen piti ollakin viisas kun se oleskeli saavuttamattomissa, kuun takana, ei se sellaista olisi vähemmällä ymmärtänyt, loitolla pysymistä, unessakin tiesin sen verran.

Kuka minun kanssani tulisi juttelemaan? Ei ainakaan kukaan, jolla on hiukankaan järkeä enkelinsiiven tyvessä tai kukaties polvessa. Mutta enkelillä oli järkeä, sininen ajatus syvänpunaisessa, silti lumivalkeassa hahmossaan, se vaaleni ja oli nouseva lohi, se hyppäsi. Se pyrki juttusille, tyhmäntyperä fiksu tyttö, enkelityttö, unelmaprinsessa, Jumalan varjo kuusta, ilman kapakkaa. Kädessä harso. Unohdin jo oliko harso valkea vai musta, pieni harso kuitenkin. Ei sillä niin ollen suurta väliä, pakkanen menee siitä silti ohi.

En voi ymmärtää miten se nousi siitä könkäästä, se lohi nimittäin, ei sellainen ole mahdollista, ainakaan jäiden aikaan. Ja jäätä oli paljon, paksulti, minä otin jäänlaidasta kiinni ja rouskutin sitä kuin näkkileipää, ja enkeli katsoi ihmeissään.

Se sanoi että eihän tuota rakkautta ymmärrä kukaan, edes punainen enkeli, vaikka olisi miten valkea ja tulisi kuuta kauempaa, intohimoa täynnä. Minua nauratti niin että jäät menivät väärään kurkkuun, mutta sinne ne sulivat, tiesin ettei jäitä voi kaupungintalon pihassa enkelin nähden kurkussa sulatella ja lähdin juoksemaan baarille, oli minulla kolme markkaa ja askelten nouseva, kiihtyvä rytmi, nouseva, kiihtyvä, perässäni enkeli, ei se jäänyt yhtään, mielessäni maallinen ajatus, painoin sen sivuun mutta se tuli takaisin.

Ajattelin: nouse, nouse, ei uniani kukaan usko, punainen enkeli, valkoinen, en itse, eivät usko muut, minä nain tuota enkeliä, nyt, melkein perillä, perilläkö, nytkö, ei Jumalauta, baari on muuttunut kirkoksi, orgasmi saarnaksi, ei se sitä ole, nyt minä räjähdän, paitsi juhlapyhinä Kristillisessä Avioliitossa ja Lisääntymistarkoituksessa, Amen.

Ja laukeamisen pitää tapahtua hiljaa, ja lasten tietämättä. Eiväthän nyt toki Isä ja Äiti Nai, ei, ei... Mutta enkeli kuunteli ja hengitti ja olin heikko ja rakastin, ei sellaista saisi ääneen sanoa, enkeli vei minut Taivaan portille, laukaisi minut kuin lapsen, minä rakastan enkelin rintoja, sielua, ruumista, kaukaista läheisyyttä, en rakasta ikuista poissaoloa, olen pieni, himokas, vahva, ahne räkäinen rääpäle joka taikoo ja haluaa naida täysikuulla Enkelin kanssa, hulluuteen saakka.

Iso lato muuttunut kirkoksi, en minä ole kirkossa kävijä, nyt olin, pakko mennä sisään kun kuuntelin tarkasti, enkelikuoron lakkaamatonta helinää, mukana Enkeli ja Tosienkeli, Karu Herkku, mistä sekin uneeni juolahti, äänestä, mukanaan vievästä, aamuyöllä. Eikä kukaan kirkossakaan uskonut uniani, eivät laulaneetkaan, kielsivät saarnaamasta suureen ääneen, ja kuu loisti ikkunasta ja näytti kirkosta katsottuna päällään seisovalta perkeleeltä.

Rivitalon piha näyttää helvetin esikartanolta, pitkiä varjoja hitaissa kulmissa, siellä takana metsän tyhjä rintama, vastapäätä valot ja elämisen tuska, toinen kuin minulla, mistä tiedän, arvaan. Tiedän, tunnen, enää enkeli ei soita, ei ilmesty, kuu on kylmä enkä koskaan ymmärrä miksi joskus olen mennyt tonkimaan asioita jotka ovat minulle liian suuria.

Kukaan ei usko uniini, ei punaiseen enkeliin eikä siniseen kajoon, enkä minä saa uskoa rakkauteen, Meritähti on syntymätön mutaatio natsitiedemiehen kokoelmassa, fiktio kohti isyyttä, mitä tuosta, kerran Suur-Suomikin murtui, ja Saksa, miksen minä saisi?


Ennustan että kaikki on ohi eikä enkeli enää ilmesty, luulen että päätös on oikea, mutta Hyvä Jumala, miten minuun koskee, mutta tiedän, päätös on oikea, olenko vahva?

Olen. Elän, kärsin, en odota enää enkä koskaan itke, aamulla kuu himmenee ja itken taas, kaikki helpottuu, vaniljaa, sanoi enkeli joskus, ei sano enää, minä sanoisin, en osaa, itkettää kovin, taidan vatkata kermaa, ja merellinen kaupunki pelottaa, juoksee yli, lopuksi siteeraan, Enkelille, ainakin tämän kerran.

Ainoan kerran minulta, suurtakin runoilijaa leikkien... Aidat kaatuvat, en tunnusta enää rajaa, vain voimaa, Enkelin voimaa, Sinun...

Anna anteeksi, että minä olen minä.

--------------------------
Mereltä katuja kohti hiipii kevyt usva
kuin pakkaseen haudatun sonnin höyry,
ja veden pitkät kielet kasautuvat peittäen
kuun joka lupasi olla elämällemme taivaallinen.

Ohi rientävä syksy, lehtien viheltävä kenno,
kun kylien yllä lepattaa Sinun lippusi
laulavat hullut naiset jäähyväisiään virroille,
hevoset hirnuvat kohti Patagoniaa.

Kasvoillasi on illan kiertokasvi
jota rakkaus ääneti kasvattaa
taivaan rasahteleviin hevosenkenkiin saakka.

Kumarrun öisen ruumiisi tulen ylle
enkä vain rintojasi rakasta vaan myös syksyä
joka pirskottaa tummansinistä vertaan usvan läpi.
--------------------------------------------------

5

3590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huoh

      sori vaa mut liian "runollinen" en jaksanu ees lukee loppuun ku jankkasit samaa paskaa koko ajan.. :(

    • heluna ammus

      Tämä oli uskomaton, ihmeellinen lukuelämys isolla E:llä!!!!

    • Varjo

      Liekö kirjallisesti lahjakas henkilö Tampereen suunnalta kirjoittanut tämän?
      Hienoa tekstiä, kaikin puolin, kiittää eräs enkeli.

    • ei kukaan

      toisenkin kerran.Olet varmaan joku kirjailija!Mahtavaa luettavaa!Lisää, kiitos.

    • Onnen poika

      ...lukijoille ja kantaa ottaneille.
      Tulee ilta, aamu yö, seuraava päivä. Mutta aina lopulta joku jää johonkin tulematta, sillä tullakseen on lähdettävä, ja aina kun valo kohtaa pimeän ne juttelevat, supattavat salaa keskenään... Tuleeko valo taivaasta, pimeä tyhjistä laatikoista?
      Vaikka näin: (Tanita Tikaram)
      *****************************
      Look my eyes are just holograms
      Look your love has drawn red from my hands
      From my hands you know you'll never be
      More than twist in my sobriety
      More than twist in my sobriety
      More than twist in my sobriety
      We just poked a little pie
      For the fun people had at night
      Late at night don't need hostility
      The timid smile and pause to free.

      I don't care about their different thoughts
      Different thoughts are good for me
      Up in arms and chaste and whole
      All God's children took their toll...
      *******************************'
      Ja siltikin, nyt ja tässä hetkessä minä olen.
      Oikea Onnen poika.
      Minä olen rakastunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et voi olla loputtomasti hiljaa

      Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto
      Ikävä
      108
      1743
    2. Nainen mitä tekisit

      Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa
      Sinkut
      170
      1123
    3. Ajatus aamuun

      Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen
      Ikävä
      72
      1087
    4. Ihastuin sun kaksoisolentoon

      Kaipaan sitä nyt tästä eteenpäin. Joskus käy näin. 👋🏻
      Ikävä
      158
      905
    5. Yksi mies ajatteli hyvin pitkään

      ja hänen kaipauksensa menetti kiinnostuksensa häneen…
      Ikävä
      82
      802
    6. Rita syyttää muita "virheistään"

      Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      769
    7. Jos saisit nainen vielä pudotettua 20 kiloa?

      Niin voitaisiin katsella uudestaan.
      Ikävä
      42
      714
    8. Niiiiin pihkassa

      Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil
      Ikävä
      39
      690
    9. Milloin ajattelit

      Nähdä minut? Onko jotain odotuksia?
      Ikävä
      44
      661
    10. Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.

      Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t
      Ikävä
      118
      656
    Aihe