aikaset noidat

Meillä soi ovikello puoli yhdeksältä siellä oli pari noitaa tyttöjä en tuntenut mutta ajoin tytöt pois ja sanoin tytöille ettein ihan tähän aikaan toisten ovikelloja soiteta Sunnuntai aamuna noidat alko haistatteleen paskoja onko muilla näin aikasin käynyt
3742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

reissussa ja tulen illalla:=)Oven takana käynyt vaan ei soitellut.Unohdin koko jutun ja yleensä ekoille olen antanut karkit ja muut vaan kun ei ole edes pikkurahaa lompakossakaan:=((

Äänestä

Todella törkeää käytöstä ipanoilta!

Täällä päin ei onneksi ole tuollaista. Ihan kohteliaita ovat pikku noidat kauniine oksineen ja vaatteineen ja tulevatkin vasta puolen päivän jälkeen.

Äänestä

Järkky! Meillä äiti opetti ettei noin aikasin mennä :D Aikasimmillaan kahdeltatoista.
Tollaset pipanat loihtii traumoja herkimmille. Tuollaisten jäljiltä se kerjäämisajatus syntyy..!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karin kirjoitti:

Meillä soi ovikello puoli yhdeksältä siellä oli pari noitaa tyttöjä en tuntenut mutta ajoin tytöt pois ja sanoin tytöille ettein ihan tähän aikaan toisten ovikelloja soiteta Sunnuntai aamuna noidat alko haistatteleen paskoja onko muilla näin aikasin käynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu