Martti, Outi

Keskustapuolueeseen!
Puolue on tänään siirtynyt piirun inhimillisempään suuntaan, kun on paikallistasolla saanut jäsenistöönsä kolme mittavaa vaikuttajaa.
Edellämainitut kolme ovat omien sanojensa mukaan tullet siihen tulokseen, että paikkakuntaa kehitetään parhaiten keskittämällä kaikki voimat tähän puolueeseen!
5672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

korkeimman vallan haltijaksi Haapavedellä! Aapiskukko vedetty kunnanviraston lippusalkoon! Vallankumous alkanut!

Äänestä

entisen Neuvostoliiton yksipuolejärjestelmän suuntaan. Voi kun meidän päättäjät osaisivat myydä koko Haapavesi-nimisen kylän asukkaat Venäjälle!
Kaupassa luultavasti neuvoteltaisiin millä summalla Venäjä ottaisi heidät vastaan...

Äänestä
  • tarjousta Kuubasta, onhan sekin matkailuaan kehittänyt, ja Pohjois-Koreasta, jossa on myös kauan ollut viisaat päättäjät.

    Äänestä

  • neuvotellut kauppakirjat.
    Mukavaa päästä osaksi suurta venäjää,
    kepujen ihannevaltioon.

    Äänestä

  • valmiit ja kirjoitti:

    neuvotellut kauppakirjat.
    Mukavaa päästä osaksi suurta venäjää,
    kepujen ihannevaltioon.

    No siitäkös se johtuu kepun ja kommunistien viha-rakkaussuhde Haapavedellä (ainaskin tätä palsta a lukiessa saa moisen käsityksen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja Anita kirjoitti:

Keskustapuolueeseen!
Puolue on tänään siirtynyt piirun inhimillisempään suuntaan, kun on paikallistasolla saanut jäsenistöönsä kolme mittavaa vaikuttajaa.
Edellämainitut kolme ovat omien sanojensa mukaan tullet siihen tulokseen, että paikkakuntaa kehitetään parhaiten keskittämällä kaikki voimat tähän puolueeseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu