Kannattaako tuota katsoa niin paljon? Ahdistaa kun katselee sitä, eikä silti tiedä miten todennäköistä on päästä.
Pääsyprosentti
abitururus
31127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos esimerkiksi johonkin paikkaan otetaan puolet pääsykokeen perusteella ja puolet yo-papereiden pääsykokeen perusteella, niin voi toki laskea, että saako niin paljon yo-papereista pisteitä, että niistä on hyötyä. Periaatteessa siis jos yo-papereista saa riittävästi pisteitä, on kaksinkertaiset mahdollisuudet onnistua.
Käytännössä kannattaa kuitenkin keskittyä vain omaan suoritukseen. Varsinkin suosituimpien alojen pääsykokeissa käy kääntymässä paljon sellaistakin porukkaa, jotka on lukeneet pääsykoekirjan ehkä kerran tai pari - jos sitäkään. Jotkut käyvät pääsykokeissa ihan vain kokeilemassa jotakin mielenkiintoista alaa, ja on aika lailla todennäköisempää että tällaiset tyypit menevät esim. viestinnän kuin vaikkapa sosiaali- ja kulttuuriantropologian pääsykokeisiin. Tältä kannalta katsottuna tilastot eivät siis kerro koko totuutta.
Lyhyesti sanottuna kannattaa siis toki katsoa aiempien vuosien pisterajoja (alin hyväksytty koepistemäärä/yhteispistemäärä), mutta ei niinkään sitä kuinka monta prosenttia hakijoista on päässyt.
Itse mokasin kirjotukset täysin. A paperit tuli, mutta ajattelin, että mitä väliä. Yliopistoon pääsin opiskelemaan psykaa ja kandini alkaa olemaan valmis. Kaikki arvosanat ovat olleet kiitettäviä.Eli usko itseesija älä kattele prosentteja, vaan keskity olelliseen- lukemiseen, ajattelemiseen ja itseluottamukseen pääsykokeissa. Noudata näitä niin pääset sisälle.
Lievästi sanottuna kyllä kyrsii kun ei tunnu olevan mitään mahdollisuuksia psykologiksi näillä papereilla, pisteet 40/65. Vaikka kokeesta saisi täydet pisteet, ei silti riitä ilmoitettuun alimpaan hyväksyttyyn pistemäärään :D Mikä tässä systeemissä on kun pitää olla niin fifty fifty...