Ajatuksenani on hakeutua kurssille hankkimaan E-kortti. Olen tällä hetkellä kuljetushommissa kevytkuorma-autolla, mutta työ on osa-aikainen.
Isommalla autolla olen ajanut viimeksi autokoulussa yli 15-vuotta sitten, eli kokemusta "oikealla" kuorma-autolla ajamisesta ei ole. Ratin takana olen aina viihtynyt ja maantietä on tullut katsottua niin työn vuoksi kuin huvikseenkin arviolta yhteensä miljoona kilometriä.
No nyt sitten siihen asiaan.. maidonkeräily(kin) on ala, jossa tuntuisi olevan kuskipulaa. Kertoisitteko te, joilla on oikeaa tietoa maidon keräilystä, kannattaako niihin hommiin hakeutua suoraan kurssilta? Eli vaatiiko ko. homma kokeneen kuskin vai pärjääkö vähemmälläkin ison ajokin ajokokemuksella?
Uskoisin olevani luonteeltani sopiva alalle, sillä olen hyvin järjestelmällinen, tarkka ja huolellinen. Yö- ja sunnuntaitöitä teen myös mielelläni.
Kiitoksia jo etukäteen asiallisista vastauksista;)
Maidon keräily
9
4314
Vastaukset
- Juippi vaan
Niin. Itse olen kohta 19-vuotta täyttävä rekkakuskinalku. Pääsin maidonkuljetushommiin heti kun oli c-kortti taskussa.(isäni firmaan) Itse en ole keräilyä vielä kokeillut mutta nyt olisi tarkoitus sitten sitäkin alkaa tekemään. Sellaisen vinkin annan että jos vaan on "peukalo paikallaan" eikä keskellä kämmentä niin uskoisin että homma sujuu myös aloittamalla siitä. Firmaan tuli ennen minua töihin 20 vuotias mies joka aloitti hommat ainoastaan armeijan kuljetuspuolen pohjalta, ja kyllä häneltä on minun nähdäkseni homma "luonannut"!Että ei muutakun yrittämään vaan ja onnea yritykseen! = )
- kokemusta on
Tiedätkö miksi siellä on kuskipula? Tietenkin siksi että ala on pilattu kilpailulla 2000 luvulla.Ja kuljetuksen suunnittelijat ei ole tehtäviensä tasalla. Tulosta tehdään liikennöitsijöiden kustannuksella,tietenkin heidän oma syy miksi lähtee kilpaan hinnasta ja suostuu ajamaan YLIKUORMILLA.Ajetaan keli kun keli kieli vyön alla kellon kanssa kilpaa.Ihmetellä sopii miksi LP ei järjestä vaakoja meijereiden läheisyyteen,muita autoja vaakataan vaan ei maitoautoja.On aivan sääntö ei poikkeus että maitoautoissa on YLIKUORMAA.
Jos kuitenkin alalle aiot,liity akt liittoon. ajos et saa tes mukaista palkkaa laita liitto asialle.- Milkman wannabe
Kyllä tässä ihan vakavissaan alalle ollaan suuntaamassa, mutta sen verran arvostan työtäni, että tes-palkka on saatava. Enempää en pyydä, vähempään en suostu. Kyllä minä aina hommani hoidan niin, ettei tartte toisten niitä perästä korjailla, mutta jos siitä ei muka kärsi tessin mukaan maksaa, niin sitten se on muiden ajettava sen talon ajot..
- HOSK 116
Milkman wannabe kirjoitti:
Kyllä tässä ihan vakavissaan alalle ollaan suuntaamassa, mutta sen verran arvostan työtäni, että tes-palkka on saatava. Enempää en pyydä, vähempään en suostu. Kyllä minä aina hommani hoidan niin, ettei tartte toisten niitä perästä korjailla, mutta jos siitä ei muka kärsi tessin mukaan maksaa, niin sitten se on muiden ajettava sen talon ajot..
Joensuun seudun yrittäjät miun mielestä maksaa kaikki tessin palakkaa. Ja hommahan on mitä mukavinta, mie ainaki oon viihtyny. Välillä se "roskapostin" jako tympii ja liukastakin joskus on, mutta ne liukkaat kelit ei oo monena päivänä vuodessa. Paitsi tänä "talavena". Mutta missähän hommassa ei ois jotain huonoja puolia? Ja ihan onnistuu alotta kuskin hommat maidon keräilystä, ei tää niin ihmeellistä oo. Ihmiset ne maitooki ajelee....
- ajamista,
vedät letkua tilatankkiin,hoidat rahtia tilalle,
muuten tulee paljon.Otat näytteet.Välilastaat
siirtokärryyn .Jaat "postin"(tyhjänpäiväsiä
mainoksia).Taiteilet liukkailla tilateillä.
Isännät ei hiekota.Uus Valtra on" pillurallia"
varten!.Olet asiakaspalvelija.Huonoa päivää
sulla ei saa olla.Miellytä sataa eri isäntää.
Ja auton pesua joka päivä.,liikkuu sorateillä.
Autot kyllä uusia.Vanhalla ei pärjää.
Ykstotista hommaa. - 3.polvi
kyl se maijon ajo on hienoa hommaa ku asenne on kohallaan.ite oon ajannu isälle 8 vuotta ja ollu penskasta asti isän mukana töissä. Ei ole ollu vapaa ajan ongelmia ku 18 täytin.Muutaman ajan päästä pitis päästää isäntä eläkkeelle.Heikko hermoiset älköön alkako tähän hommaan.monet kyllästyy aika äkkiä ja toisista vain ei yksinkertaisesti ole.Tarkkus ja huolellisuus on tärkeitä asioita,se näkyy varmasti jos "vehkeet" ei ole puhtaat.Jos kiinnostusta on niin varmasti töitä riittää!
- onon..
Jos haluat alkaa yhteen kuljetusalan vaativimmista töistä...
- maituri
onon.. kirjoitti:
Jos haluat alkaa yhteen kuljetusalan vaativimmista töistä...
Miten pelaa palkan maksu maidonkeräilyssä? Ainakin meillä päin ajovuoro lähes vuorokausi.Muistetaanko noudattaa tessiä?
- rekkatyttö
Ajattelin vastata, ku on kokemusta maidonajosta. Isälläni on yritys, jonka tehtävänä on juuri maidonkeräily ja siirtokuljetukset. Ja en yhtään ihmettele, etteikö sinusta olisi tähän hommaan, sillä itse olen tyttö/nainen ja pituutta on vain vähä yli 160cm. Ja autona on R-sarjan scania, että jos tytöltä homma käy, käy myös mieheltä, nimimerkistä päättelin niin:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400