olen umpikujassa. olen valehdellut lähimmäisilleni jo monta kuukautta, ja se tuntuu todella pahalta.
en kuitenkaan uskalla kertoa heille, koska häpeän itseäni ja tekoani niin paljon. olen tuottanut lähimmäisille pettymyksen, enkä tiedä kestänkö sitä syyttelyä, ja jopa vihaa, minkä saan osakseni kun he saavat tietää totuuden..
kyse on siis siitä, etten ole käynyt harrastukseni (urheilu) treeneissä moneen kuukauteen säännöllisesti, vain silloin tällöin. yleensä minua väsyttää niin paljon (henkisesti JA fyysisesti) etten vain jaksa, toisinaan minua ei kiinnosta ollenkaan treenata.
perheenjäseneni luulevat että olen treenannut koko ajan normaalisti ja tuntuu todella, todella pahalta valehdella heille, kun he kysyvät miten treenit menivät tänään tms. vielä pahemmaksi asian tekee se, että yksi perheenjäsenistäni on samalla valmentajani ja tekee minulle treeniohjelman. (asun siis eri paikkakunnalla kuin muut perheenjäseneni, olemme puhelimen ja netin välityksellä yhteydessä lähes päivittäin)
sitten sekin pahentaa asiaa vielä sata kertaa pahemmaksi, että koska olen suomen parhaimmistoa (tai olin ainakin...), ovat kotipaikkakuntani ihmiset (lehdissä silloin tällöin juttua minusta jne) ja kaikki tutut ja ystävät kiinnostuneita siitä miten minulla menee, ja kaikki odottavat minulta että pärjäisin taas ensi kilpailukaudella paremmin kuin edellisellä.. mitä kaikki hekin ajattelevat jos saavat tietää että haluaisinkin lopettaa urheilun??
minusta tuntuu etten ole mitään ilman urheilua, mutta en kuitenkaan jaksa enää.. painostusta tulee joka suunnalta.
olen siinä pisteessä, että minun on pakko kertoa jollekin. muuten he saavat tietää sen ennemmin tai myöhemmin, ja silloin se on yhä tuskallisempaa.
en kuitenkaan tiedä miten rohkeuteni riittää. olen tuottanut niin suuren pettymyksen perheenjäsenilleni valehtelullani etten kestä itseäni. itken vain koko ajan ja vihaan itseäni.
miten ihmeessä pystyn totuuden kertomaan?? miten selviän kaikesta siitä syyttelyiden ja kysymysten tulvasta, joka minua kohtaa kun kerron?? miten voin ikinä korvata valmentajalleni tuottamani pettymyksen (hän on kuitenkin tehnyt paljon treeniohjelmani ym eteen)??
auttakaa. tahdon jotain neuvoja. en jaksa enää yksin.
-tyttö 18-v
en kuitenkaan uskalla kertoa heille, koska häpeän itseäni ja tekoani niin paljon. olen tuottanut lähimmäisille pettymyksen, enkä tiedä kestänkö sitä syyttelyä, ja jopa vihaa, minkä saan osakseni kun he saavat tietää totuuden..
kyse on siis siitä, etten ole käynyt harrastukseni (urheilu) treeneissä moneen kuukauteen säännöllisesti, vain silloin tällöin. yleensä minua väsyttää niin paljon (henkisesti JA fyysisesti) etten vain jaksa, toisinaan minua ei kiinnosta ollenkaan treenata.
perheenjäseneni luulevat että olen treenannut koko ajan normaalisti ja tuntuu todella, todella pahalta valehdella heille, kun he kysyvät miten treenit menivät tänään tms. vielä pahemmaksi asian tekee se, että yksi perheenjäsenistäni on samalla valmentajani ja tekee minulle treeniohjelman. (asun siis eri paikkakunnalla kuin muut perheenjäseneni, olemme puhelimen ja netin välityksellä yhteydessä lähes päivittäin)
sitten sekin pahentaa asiaa vielä sata kertaa pahemmaksi, että koska olen suomen parhaimmistoa (tai olin ainakin...), ovat kotipaikkakuntani ihmiset (lehdissä silloin tällöin juttua minusta jne) ja kaikki tutut ja ystävät kiinnostuneita siitä miten minulla menee, ja kaikki odottavat minulta että pärjäisin taas ensi kilpailukaudella paremmin kuin edellisellä.. mitä kaikki hekin ajattelevat jos saavat tietää että haluaisinkin lopettaa urheilun??
minusta tuntuu etten ole mitään ilman urheilua, mutta en kuitenkaan jaksa enää.. painostusta tulee joka suunnalta.
olen siinä pisteessä, että minun on pakko kertoa jollekin. muuten he saavat tietää sen ennemmin tai myöhemmin, ja silloin se on yhä tuskallisempaa.
en kuitenkaan tiedä miten rohkeuteni riittää. olen tuottanut niin suuren pettymyksen perheenjäsenilleni valehtelullani etten kestä itseäni. itken vain koko ajan ja vihaan itseäni.
miten ihmeessä pystyn totuuden kertomaan?? miten selviän kaikesta siitä syyttelyiden ja kysymysten tulvasta, joka minua kohtaa kun kerron?? miten voin ikinä korvata valmentajalleni tuottamani pettymyksen (hän on kuitenkin tehnyt paljon treeniohjelmani ym eteen)??
auttakaa. tahdon jotain neuvoja. en jaksa enää yksin.
-tyttö 18-v
Vastaukset 4
Vanhimmat
pelkkä urheilija. Etsi joku (koulusta? terveydenhoitaja? hyvä ystävä) jolle kertoa. Itse sitä liioittelee monesti kokemiaan pelkoja. Ei kukaan voi pelkästään suorittaa. Ja varsinkin kun ahdistaa, elämästä menee ilo. Jos pidät vapaata, yritäpä tehdä jotain itsellesi mielihyvää tuottavaa. Jos et tiedä mitä, kokeile. Tee lista ja siitä aloitat. Ihan totta..valheessa eläminen on rankempaa kuin itse valhe.
Sanot vaan, että lopetit urheilemisen vähän aikaa sitten. Pidät sitä vaan ihan luonnollisena mielenkiinnon lopahtamisena ja energian suuntaamisena uusiin asioihin.
Sanot, että et voinut ensin kertoa totuutta harjoittelustasi, mutta se ei ole enää kiinnostanut vähään aikaan.
Ei sinulla ole hädän päivää, kun luotat vaan itseesi. Uskon että selviät hyvin.
Tsemppiä!
Sain kerrottua perheelleni ja olo on parempi nyt. Paljon itkua se kyllä aiheutti ja perheeni oli aika yllättynyt ja melkein shokissa. He kuitenkin yrittävät sopeutua tilanteeseen ja kannustavat minua tekemään niinkuin parhaalta tuntuu.
Juuri nyt tuntuu siltä, että jatkan urheilua, mutta sillä ehdolla, että pystyn taas nauttimaan siitä. Katsotaan päivä kerrallaan. Pikkuhiljaa tämä tästä taas etenee, vaikkei se helppoa olekaan.
-tyttö 18-v
huomattavsti positiivisemmalta.Harrastus se on sinullakin mutta sinulla ei ole oikeasti aikuisen ihmisenä mitään velvollisuutta pitää yllä jotain elämäntapaa josta et pidä.
Sanoit että itkua tuli ja vatmaan on olo nyt kuin tyhjän päällä mutta et kertakaikkkiaan voi tietää omia vahvuuksiasi ja lahjakkuuksiasi, muita kuin tuo muiden päättämä urheiluharrastuksesi enne kuin elät, kokeilet ja löydät itsesi. Minua kammoksuttaa aina kun luen tai törmään kaltaisiisi tapauksiin, miua suoraan sanottuna vituttaa ihmiset jotka antavat muiden ihmiseten päättä ja elää omaa elämäänsä miellyttääkseen isin tai äipän vanhaa urheiluharrastusta. helvetin kontrollifriikit. Ettekö te tajua että ette voi elää uudelleen elämäänne ja nuoruuttanne lapsenne kautta.
Antakaa lapsellenne mahdollisuus toteuttaa iseään vaikka hän haluaisi ruveta nuorisogootiksi.Mitä sitten. Kaikki lapset ovat rakkautenne arvoisia ja saavat oikeuden elää omaa elämäänsä. Hävetkää kontrollifriikit, ortorektiset vanhemmat.
Sympatiat sinulle lapsi pieni.Ikävää että vanhempasi eivät tajua sinun olevan oma itsesi, eivät heidän istukkansa jatke.Ja isäsi silmäterä, haaveiden toteuttaja ja menestyksen tuoja.Jalostuksen tuote, Ohjelmoitu elinikäisen tuotekehityksen tulos. Ei erillinen, ajatteleva ja erillinen persoona joka voi joskus olla myös väsynyt,yhteistyökyvytön ja laiska kuten jkainen normaali lapsi ja nuori.