millainen on tuo pääsykoe?
laurea turvallisuustradenomi; pääsykoe??
kysyyhän
72962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No yleensä Tomrasta on ollut vähän vaikeammanpuoleinen teoriaosuus, jota varten pullokoneen käyttöohjeisiin on syytä ihan todella tutustua etukäteen.
Ryhmätehtävässä kokelaat suunnittelevat yhdessä isohkoon markettiin ostoskärryjen säilytyspaikat, ja miettivät mahdollisimman taloudellista ja tehokasta keräilystrategiaa kärryille.
Ehkä haastavimpana osiona pääsykokeissa on kuitenkin ollut osio, jossa on jonkun todellisen asiakkaan edustajalle ollut uskottavasti valehdeltava, miksi tämän kannattaisi hankkia turvallisuuspalvelunsa juuri kokelaan edustamalta yritykseltä, ja maksaa siitä vielä rahaakin.
Pitkästä aikaa hauska ja "älykäs" provo! Ten points.
Pullokopissa 5 minuuttia hengittämättä oleminen oli mielestäni aika kova osuus jossa moni tippui.Lisäksi mahdollisimman hiljaa oleminen peililasikopissa otti monien voimille.Parasta ja hauskinta kuitenkin oli kärryletkan nopeimman työntäjän diplomi.
Turvallisuustradenomista EI valmistuta VARTIJAN tehtäviin joten meni metsään vartijan työn haukkuminen taas!
Turvallisuusalan koulutus ohjelman suorittaneet tradenomit toimivat yrityksissä ja muissa organisaatioissa riskienhallintatehtävissä, yritysturvallisuuden tai sen osa-alueiden asiantuntijoina.
Eikä työtä tehd vartijan palkalla!
Nää hemmot on semmosii tosi taitavii just koulusta päässeitä suunnittelijoita jotka saa konnat kiinni istumalla siistit kledjut päällä konttorissa 08-16.00 saakka.Tyhmemmät joutuu ulkohommiin ja luovuttaa osan liksastaan niille.
Sulla ei sit mennyt mitenkään jakeluun missä kyseisen ammatin suorittanut voisi työskennellä.
Äijät puskee taas niin paljon provoa ja paskaa, joten ketjun aloittaneelle seuraavaa tietoa.
Käy osoitteessa www.laurea.fi, josta löytyy faktaa itse tutkinnosta. Pääsykokeissa on ainakin ennen ollut ryhmähaastattelu, kirjallisia tehtäviä (essee/referaatti) ja sitten vielä henkilökohtainen haastattelu, jossa katsotaan hakijan sopivuutta.. Siinä jotain, kertokaa viisaat enemmän..