Hei kaikki kohtalotoverit!
Ajattelin kirjoittaa tänne muutaman lauseen omasta tilanteestani. Huomasin muutama viikko sitten olevani raskaana ja nyt olen ihan sekaisin siitä, mitä pitäisi tehdä. Olen ollut poikaystäväni kanssa jo yli 6 vuotta ja hän haluaa, että teen abortin. Itse en ole varma mitä haluan. Poikaystäväni en ole juurikaan sitä edes kysellyt. sanoo vaan, että kyllä hän tuntee minut ja tietää mitä minä haluan. Aika oli varattu polille keskeytykseen ja lääkärille sanoin sitten, etten ole varma haluanko sitä. Kerroin, että miesystäväni ns. painostaa minua siihen suuntaan, koska hänen elämänsä menisi pilalle, jos pidän lapsen. Hän on sanonut, että haluanko ihan oikeasti synnyttää isättömän lapsen ja olla yksinhuoltaja. Ennen tätä raskautta ajattelin aina, että tällaiseen suhteeseen ei kannata lapsia hankkia, koska tämä on ollut pelkkää on/off juttua loppu ajasta ja yleensäkin periaatteenani on ollut, että haluan lapsia sitten kun suhde on tasapainoinen ja mieskin haluaa niitä yhtä paljon kuin minäkin. Toisaalta olen täysin valmis äidiksi niin iältäni kuin elämäntilanteeltanikin, mutta toisaalta pelottaa yksinhuoltajuus ja iso elämänmuutos. Lasta en tule koskaan katumaan, mutta abortti voi jälkeen päin kaduttaa todella paljon.. Kertokaa hyvät ihmiset minulle hyviä vinkkejä, jos olette olleet samassa tilanteessa kuin minä oon nyt.
Ajattelin kirjoittaa tänne muutaman lauseen omasta tilanteestani. Huomasin muutama viikko sitten olevani raskaana ja nyt olen ihan sekaisin siitä, mitä pitäisi tehdä. Olen ollut poikaystäväni kanssa jo yli 6 vuotta ja hän haluaa, että teen abortin. Itse en ole varma mitä haluan. Poikaystäväni en ole juurikaan sitä edes kysellyt. sanoo vaan, että kyllä hän tuntee minut ja tietää mitä minä haluan. Aika oli varattu polille keskeytykseen ja lääkärille sanoin sitten, etten ole varma haluanko sitä. Kerroin, että miesystäväni ns. painostaa minua siihen suuntaan, koska hänen elämänsä menisi pilalle, jos pidän lapsen. Hän on sanonut, että haluanko ihan oikeasti synnyttää isättömän lapsen ja olla yksinhuoltaja. Ennen tätä raskautta ajattelin aina, että tällaiseen suhteeseen ei kannata lapsia hankkia, koska tämä on ollut pelkkää on/off juttua loppu ajasta ja yleensäkin periaatteenani on ollut, että haluan lapsia sitten kun suhde on tasapainoinen ja mieskin haluaa niitä yhtä paljon kuin minäkin. Toisaalta olen täysin valmis äidiksi niin iältäni kuin elämäntilanteeltanikin, mutta toisaalta pelottaa yksinhuoltajuus ja iso elämänmuutos. Lasta en tule koskaan katumaan, mutta abortti voi jälkeen päin kaduttaa todella paljon.. Kertokaa hyvät ihmiset minulle hyviä vinkkejä, jos olette olleet samassa tilanteessa kuin minä oon nyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei halua lasta, niin lemppaa hänet pellolle ja ryhdy yksinhuoltajaksi. Sano hänelle, että joko hän hyväksyy teidät molemmat sekä sinut että lapsen tai saa lähteä/sinä lähdet yhteisestä kodista. Jos hän jää, niin vaadi häntä menemään avioliittoon kanssasi. Naisen pitää olla jämäkkä näissä asioissa. Useimmat miehet sopeutuvat tilanteeseen ja heistä tulee hyviä isiä ja aviomiehiä. Onnea sinulle oikein paljon!
Jonkun muun tahdosta. Sillä Sinä itse olet ainoa joka asian kanssa joutuu elämään loppuelämänsä. poikaystäväsi voi unohtaa asian pian, vaihtuakin vuosien varrella, mutta Sinä muistat aina.
Voimia vaikeiden päätösten edessä.
vastata pariinkin kertaan. Mitä muuta voi enää lisätä?
"olen täysin valmis äidiksi niin iältäni kuin elämäntilanteeltanikin, mutta toisaalta pelottaa yksinhuoltajuus ja iso elämänmuutos. Lasta en tule koskaan katumaan, mutta abortti voi jälkeen päin kaduttaa todella paljon.. "
Indeed. Jos tuolta tuntuu, älä herranjestas edes harkitse abortin tekemistä, älä kenenkään muun mieliksi! Mies tottuu ajatukseen että hänellä on lapsi, jos ei totu, se olkoon hänen huolensa, hän osallistui sen tekemiseen aktiivisesti myös eikä hänellä ole mitään oikeutta vaatia sinua tekemään mitään tahtosi vastaista noin suuressa asiassa.
Epätasapainoiseen suhteeseen ei tosiaan lapsen ole paras tulla, jos lapsen aiot tehdä (niinkuin kuulostaa että pitäisi), sinun tulee varmistaa hänelle pysyvä ja tasapainoinen tilanne, eli todennäköisesti muuttaa yksin asumaan, valmistautua siihene ttä teet kaiekn yksin ja jos mies osallistuu, se on vain plussaa. Pärjääminen on kiinni asenteesta, halutun lapsen eteen sitä huomaa tekevänsä mitä vain!
En oel samassa tilanteessa ollut, mutta tiedän mitä on kantaa vastuu lapsista pääosin yksin. Lasteni isä käy töiltään kotona välillä nukkumassa :D pyöritän arjen pääasiassa yksin. Ei se vaikeaa ole! Jos sinulla on sukulaisia, ystäviä, turvaverkkoa ympärilläsi pärjäät lapsen kanssa yksin aivan yhtä hyvin kuin miehenkin kanssa.
Outoa ajatella, miten se lapsi "pilaa miehen elämän" jos hän ei kanna sitä, ei synnytä eikä hoida, käy korkeintaan välillä katsomassa...
***
kenenkä toisen mieliks aio lastas tappaa?!!
Abortin teon vastoin omaa halua ja -tuntoo seurauksena on takuuvarma katumus!!
Kun vielä suhde kuulostaa ei kovinka hyvältä, niin ero voi olla silti edessä ja sit voit aatella että paska ukko oli, mutta empä oo yksin, mulla on ihana lapsi!!
Kokemusta on samasta tilanteesta. Ilmotin exälle vaan viileenä että siitä nyt tulee jonku biologinen isä eikä oo pakko olla tekemisissä jos ei halua. Piste. Sit ei enää sanonu ikinä sanallaka koko abortista.
No, asuttiin sit jonki aikaa yhessä mut erottiin muista syistä ja sen jälkeen on kiltisti elarit maksanu ja säännöllisesti näkee.
Että näin. Kyllä ne tottuu ja mieli muuttuu!
ehkä se voisi olla hyvä ratkaisu.jos mies haluaa tarpeeksi sinua ja olla sun kanssa,hänestä voi alkuun tuntua inhottavalta tulla isäksi.mutta kun lapsi syntyy,voi hänen mielensä muuttua.ei ole mitenkään outoa,että miehet voi alussa tuntea olonsa epämiellyttäväksi yllätysraskaudesta.sinuna en olisi tuollaisen miehen kanssa,joka uhkaa jättää tollasen takia.onhan se iso juttu ja toisaalta ymmärrettävää,mutta jos suhteenne on ollu onn/off meininkiä,kannattee jättää tollanen.ansaitset parempaa ja kyllä varmasti löytäisit vielä ihanamman miehen,joka rakastaisi sinua ja myös sinun mahd.tulevaa lastasi,vaikkei sen biologinen isä oliskaan.mutta ei ole aikaa kauaa hukattavaksi.jos epäilet että voisit katua,kannattee tosissaan miettiä.on varmasti inhottavaa.tiedän,miltä tuntuu ns.roikkua suhteessa,vaikea päästää irti,vaikka yleensä onn/off suhteet jos sitä on jatkunu kauankin,päätyy lopulta eroon.jos olet iältäsikin valmis,vauvasi voi tuoda uutta potkua elämääsi,kyllä se hyvä mies aikanaan löytyy,ihan varmasti,ellei nykyisesi ole sen arvoinen.onnea:)
aborttia, jos jo kerran olet perunnut sen. Sä pärjäät. Haluat tämän lapsen ja jos sun mies, sen siittäjä ei ole valmis siihen nin anna sen mennä. Lapsi on sulle aarre elämässäsi, ja hei miehiä tulee ja menee. No en oikeesti ole noin kyyninen, mut jos jokin kasvaa sun sisällä, ni on se paljon enempi ku joku sun vierellä... Tajusitko? Valoa ja voimaa sulle, hali...
"Lasta en tule koskaan katumaan, mutta abortti voi jälkeen päin kaduttaa todella paljon.."
Joten miksi ihmeessä tekisit abortin??????????
Miksi et tee lasta ja kasvata sitä?
Tuntuu ihan järjettömältä että tekisit abortin.
Anna raskauden edetä ja odota miltä se alkaa sinusta ja poikaystävästäsi tuntumaan.
-Ehkä hän hyväksyy tilanteen ja haluaa alkaa isäksi.
-Ehkä poikaystäväsi ei halua alkaa isäksi, mutta sinä voit yksin kasvattaa lapsen. (Ja eihän sitä tiedä olisiko suhteenne muutenkaan kestänyt, koska kirjoitit että teillä on ollut on / off-suhde.)
- Ja jos sinusta tuntuu että et itsekään lopulta halua lasta, niin lapsen voi tarvittaessa antaa adoptoitavaksi.
Mieti rauhassa mitä haluat ja yritä valita ratkaisu jota katuisisit todennäköisesti vähiten.
Eli ainut ongelma tässä on tämä miehesi ja hänen suhtautuminen, eikä suinkaan raskaaksi tuleminen.
Ja kuten itsekin toteat; synnytettyä lasta ei varmasti kukaan kadu, mutta aborttia varmasti moni ja sitähän et sitten enää tekemättömäksi saa.
Sanot sille miehelle suorat sanat, että tehköön mitä tekee mutta sinä haluat tämän lapsen ja sillä selvä!