Mihin asti saa polttaa haja-asutusalueella roskia omalla pihalla? Onko kellään tietoa? Oliko se huhtikuun loppuun asti?
Yrittäisin tietysti polttaa roskat siten, että mahdollisimman vähän haittaa naapureille:)
Yrittäisin tietysti polttaa roskat siten, että mahdollisimman vähän haittaa naapureille:)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä idea, poltetaan roskat. Aloitetaan kotkansaaresta! Samalla voidaan heittää roskaväki sekaan kanssa. Eli kaikki kotkalaiset.
9 §
Kiinteistön lämmityksen yhteydessä muun polttoaineen joukossa voidaan polttaa puhdasta paperia, pahvia ja käsittelemätöntä puujätettä. Polttamisen edellytyksenä on, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle.
Oksien, risujen yms. vähäinen avopoltto on haja-asutusalueella sallittua. Taaja-asutusalueella em. avopoltto on kiellettyä.
Polttamisesta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa naapurustolle ja lähiympäristölle.
Metsäpalovaroituksen aikana on avopoltto kielletty.
Muu jätteen hävittäminen polttamalla on kielletty.
Mussalon etukylässä asuu pariskunta, joka lämmittää taloaan jatkuvasti puulla, aiheuttaen naapurustolle jatkuvia hajuhaittoja. Virallisena lämmitysmuotona on sähkölämmitys. Asiasta on valitettu useaan otteeseen kaupungin rakennusvalvontaan ja ympäristölautakunnalle, joka ei ota asiaan kantaa. Johtopäätöksenä on, että Kotkassa voi laittaa rakennuslupahakemukseen minkä tahansa lämmitysmuodon, vaikka ei käytännössä sitä käyttäisikään. Miten olisi jos jokainen alkaisi Mussalossa lämmittämään puilla ja sakea savu tupruaisi jokaisen talon savupiipusta. Kyllä sydänsairaat ja allergigot täyttäisivät vähäisetkin sairaalapaikat.
Jos puhdasta puuta polttaa, enimmät savut tulee alussa kun sytyttää. Jos puu on puhdasta puuta ja palaa hyvin, piipusta ei tuprua mitään kitkerää mustaa savupilveä vaan lähes läpinäkyvän harmaata hyvänhajuista savua...
savu on tummaa ja paksua ja haisee pahalle
voi,voi puulla lämmittää ja tietysti saannut ilmaseksi tai halvalla ja teitä harmittaa kun on isommat sähkölaskut. Hommaa oma takka ja lopeta mussuttaminen niin ei tuu mahahaavaa.
Että joku lämmittää puulla taloaan! Voi hyvänen aika! On se hyvä että olet tehnyt siitä ilmoituksia/valituksia. Ompahan virasto väkikin saanut kerrankin kunnon naurut! HEHEHEHEEHIHIHIIRHÄÄHÄHÄÄBUAAAHHHH!!!!!
Saatan tietää tämän savutien, josta kirjotit. Lenkkeilen täsät ohi silloin tällöin ja olen haistanut pahan savunhajun. Tällaset ihmiset on itsekkäitä paskiaisia eikä välitä muista. Naapureilla on ympärivuotiset "Venäjänsavut."
Mussalossa. Missä siellä. Joka puolella vanhaa asutusauetta lämmitetään puulla. Ja eikö muka takkaa saa lämmittää jos on sähkölämmitys? Kylläpä tiedät tarkkaa joidenkin talojen asiat. Taitaa olla kateellinen asialla. Itse lenkkeilevänä en ole vielä missään joutunut yskimään talon lämmityksen takia. Kyllä on kateus huipussaan. Että oikein ilmoituskin tehty!
Meillä omakotitalo ja me hajemme jylpyltä auton renkaita (ilmaiseksi)! Tulee sakeaa savua, mutta hyvin lämpiää!!! Tule meijän suunnalle lenkille, hehhehheeköhköh!!!