kannabishomolle

näin.

Kun kerroit, että se polttelu teki teistä homoja. Kuulostaa utopistiselta, mutta liki todelliselta.
Itsellä liki samankaltaisia kokemuksia. Muttei se siitä pilvestä johtunut.
Vaan pilven ja alkoholin yhteiskäytöstä. Kännipäissään kun tuli polteltua, niin sitä oli aika avoin kaikille seksuaalisille kokeiluille.
No onneksi ne jäi itsellä vain ajatustasolle.
Mutta niitä kyllä harhaili mielessä.
Sitten alkoi se oluen kittaaminen kyllästyttää.
Paino nousi, ja ei oiken enää naista irronnut. Joten äijäporukoissa riivittiin olutta ja polteltiin pilveä.
Sitten lopetin alkoholin käytön. Ja aloin purkaa sitä päihteiden käyttökokemusta. Olin pitkään täysin käyttämättä mitään.

sitten aloin käyttää pelkästään pilveä. Harvoin viikonloppuisin, jos haluan relata.
Se ei ihmeitä enää tee ajatusmaailmalle, rentouttaa vain.
Alkoholia en pysty enää nauttimaan ollenkaan. Jo pienet määrät vie tajuntani sellaiseen todellisuuteen, että muu maailma tippuu kyydistä ja jään yksin omaan todellisuuteeni.
Pilvessä pystyn nykyään baarissakin aistimaan ihmisten ajatukset ja mielenliikkeet heidän asennoistaan, katseistaan. Puheista saan kaiken irti rivien välistä lukemalla. Pilvessä on helppo lukea känniläisten todelliset ajatukset, paskan puhumisen läpi.

Se pössyttely, kyllä toki lähensi ystävyytäni kavereihin. Välit tuli avoimiksi. Saatettiin nukkua vierekkäin, halata etc...
Mutta ei se kenenkään miedän seksuaalisuutta muuttanut. Auttoi ymmärtämään paremminkin, itseäänkin. Ne homofobiat kyllä poistuivat.
No meillä nyt oli porukassa tyttöjäkin, joten se naisten seksuaalisuuden ymmärryskin syveni silloin.
Ehkä te olitte vain niin luuseri sakkia silloin, ettette saaneet naisia. sitten päätitte alkaa homostella, kun ei naista irronnut. No sehän oli teidän valinta. Samanhan tekee kuulemma vankila, monille miehille.
Itselle ainakin tuo pösyttely on tuonut lopulta, elämäni ihanimman naisen rinnalleni.
Aikaisemmat oli jotain pintaliito-oravia, siideriä kittaavia kanaemoja.
Itsekkäitä omanedun tavoittelijoita. Jotka vain etsivät hyötyä minusta.
Nyt suhde on tasapainossa, Kukkaistytön kanssa.

Teillä tosiaan vain kävi huono flaksi varmaan kun ette saaneet naisia. Taisitte vain juoda samalla liikaa. Ehkä käyttää muitakin aineita.
Alkoholi esim. pelkkä olut oli mulle hemmetin huono kombo pilven kanssa.
Meni tajunta sellaseen sfääriin, että se naisten pokaaminen oli tosi vaikeaa.
Samaten, sitten kun juot olutta niin se alkoholi kiihottaa sitä ruokahalua sellaseen potensiin, että ne mässyt kestääkin sitten jatkuvasti.
Joten se paino-ongelmakin, estää jo naisten pokaamisen.

Mullä esim. ei ole enää paino-ongelmaa, kun jätin alkoholin.
Pilvessä tulee toki mässäiltyä. Muttei se vain lihota. Koska puuttuu se alkoholi.
Ne mässyt on nykyään toisenlaisia. Enemmänkin sellasia maisteluja eri makuihin. Määrät jää pieniksi, ei vain tee mieli.
Mutta auta armias, jos sattuu olutta riipimään, niin sitä syö sitten ittensä ähkyyn, siinä samalla. Silloin onkin sitten sama mitä naamaansa mättää.
251357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olen kannabishomo entinen hetero jonka kannabis muutti nuorena poltellessani homoksi pidän seksuaalisuudestani ja polttelen nykyäänkin parikertaa viikossa. Suurelle osalle kaveriporukkaani kävi samoin psykedelia kun avasi näkymän toistemme seksuaalisuuteen ja kun aivojen etulohkot kehittyvät nuorena niin seksuaalisuutemme muuttui pysyväksi. Olen tyytyväinen nykyiseen seksuaalisuuteeni ja tajunnantiloihini muutenkin. Tämän palstan kautta olisi kiva kuulla muiden kannnabishomojen juttuja ja pitää yhteyttä.   

Äänestä
  • Tämä on ilmiselvästi arka asia, koska tästä puhuvat ihmiset halutaan vaientaa. Olen siitä surullinen, koska Suomea kutsutaan Avoimeksi Yhteiskunnaksi. Täällä pitäisi voida puhua kaikista asioista, edellyttäen ettei loukkaa toista ihmistä.

    Mutta minä olen jo loukkauksia kuullut omasta kannabishomoudestani, kuten edellinen kirjoittajakin on kuullut. Minä nielen ne loukkaukset, mutta nielen ne vain kannabisteilta. Ja ihan tarkennettuna, nielisin paljon muutakin teiltä kannabisteilta, jos te vain olisitte jo päässeet kieltämisreaktionne ohitse.

    Antakaa kannabiksen ja kannabistunteidenne virrata vapaana! Ihmisen psyykkeelle ei tee hyvää olla kieltämistunteen alaisina pidemmän ajan.

    Hyväksykää kannabis ja kannabiksen myönteiset reaktiot kehoissanne. Älkää kieltäkö itseänne ja spontaania kannabishomo-viettiänne!

    Jos olette nuoria kannabisteja, niin me neuvomme alati teitä aloittelijoita meidän kuuluisissa SKY:n saunailloissa.

    Olette tervetulleet, te nuoret kannabis-oriit! Laitan soimaan Esa Saarisen Poikarakkaus- zipaleen ja pääsemme kunnolla keskustelun alkuun.

    Toistan: Olette sydämellisesti tervetulleet!

    Äänestä

  • Olen useiden kavereiden kanssa poltellut kyllä kannabista. Kaikkea on hölmöilty nuorena ja vanhanakin. Muttei kukaan nyt ole homoksi muuttunut.
    Syy on todennäköisesti siinä. Että se on teillä ollut piilevänä. ette ole sitä vain itsellenne uskaltaneet tunnustaa. Sitten pilvessä se on virrannut tajuntaan.
    No teillä on käynyt tuuri, että on sattunut 2 tai useampia samanlaisia homoutensa aikaisemmin kieltäneitä samaan porukkaan.

    Tosin ne teidän kaveri valinnat ovat jo olleet tiedostamattomia siinä vaiheessa kun olette tutustuneet. Olette tunteneet jotain outoa samankaltaisuutta, joka teitä on sitten yhteen vetänyt.
    No kannabis on teidät vapauttanut estoistanne puhumaan. Saman olisi tehnyt ajan kanssa alkoholi. Tai joku muu estoja poistava päihde kuten vaikka extaasi.

    Eli ei se päihde teitä ole muuttanut, se vain on tuonut esille sen mitä te olette.

    Äänestä

  • ei jaksa vakuuttaa kirjoitti:

    Olen useiden kavereiden kanssa poltellut kyllä kannabista. Kaikkea on hölmöilty nuorena ja vanhanakin. Muttei kukaan nyt ole homoksi muuttunut.

    Tarkoittaako tämä että kannabis voi laukaista piilevän homoseksuaalisuuden.

    Voin vakuuttaa että oltiin täysin heteroita, ennen kannabiksen käytön aloittamista ja nyt ollaan homoja . Kannabishomous on minulle onnea, tötsyttelen ja tunnen rakkautta, monet eivät ole näin hyvässä tilanteessa.

    Äänestä

  • kaikkitieto kirjoitti:

    Tarkoittaako tämä että kannabis voi laukaista piilevän homoseksuaalisuuden.

    kai sitten voi sen tehdä.
    Kummalliselta tuntuu. Luulen, että koko viesti on provo.
    Homos on tabu. Joten sen voi kai sitten sulkea omasta mielestäänkin.
    sitten päihteillessä se voi tulla ulos rohkeutena, tunnustaa se itselleen.

    En kyllä jaksais oikein uskoa.

    Äänestä

  • kannabiksesta kirjoitti:

    Voin vakuuttaa että oltiin täysin heteroita, ennen kannabiksen käytön aloittamista ja nyt ollaan homoja . Kannabishomous on minulle onnea, tötsyttelen ja tunnen rakkautta, monet eivät ole näin hyvässä tilanteessa.

    Hyva etta olet onnellinen homo, mutta jos joskus tekee mieli takaisin heteroksi, niin olen kuullut, etta jos vetaa pari pulloa koskenkorvaksi kutsuttua taikajuomaa niin surkastuneet gay kiveksesi kasvavat takaisin ja tulee karvaa rintaan ja olet taas "tosi mies". eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeh !

    Äänestä

  • ...mita bullshittia kirjoitti:

    tarvitaan. Nimittäin ja äkkiä. Ennekuin kannabis muuttaa heidät tuulipuvuiksi tai appelsiineiksi.
    Tai jopa kannabisvastaisiksi provosoijiksi.

    eli nyt tarvitaan vähintään, elämä on parasta huumetta ja jeesustrippi kirkossa. Viikon paasto ja uskontunnustus.
    sillä homma korjautuu, jos ei sekään auta niin sitten vasta vanha lääke: terva, sauna ja viina. Ja lopulta Kännipäissään se saunan takana lopettaminen.

    Äänestä

  • Pari faktaa sulle arvon B-rapun vihreämielinen rassaaja:

    - Kannabis on maailmanlaajuisesti sen verta yleinen päihde, että mikäli sillä olisi kuvailemasi kaltaisia vaikutuksia ihmisen psyykeeseen, asiasta löytyisi myös tutkimuksia ja barometrejä. Arvaapa kuinka monta sellaista löytyy? Ihan oikein, tasan nolla kappaletta!

    - Erityisesti lähi-idän maissa, joissa kannabis on valtapäihteenä - homoseksuaalisuus on niin kova tabu, että ihmisiä tapetaan siellä edelleen moisesta "kieroutumasta". Selitä miten kannabis voi olla lähi-idän valtapäihde, mutta samalla ko. maiden väkilukua eivät kannabismurhat keikuta.

    Ala puhua faktoilla ja lopeta paskan syytäminen.

    Kiitos.

    Äänestä

  • voit jo lopettaa kirjoitti:

    Pari faktaa sulle arvon B-rapun vihreämielinen rassaaja:

    - Kannabis on maailmanlaajuisesti sen verta yleinen päihde, että mikäli sillä olisi kuvailemasi kaltaisia vaikutuksia ihmisen psyykeeseen, asiasta löytyisi myös tutkimuksia ja barometrejä. Arvaapa kuinka monta sellaista löytyy? Ihan oikein, tasan nolla kappaletta!

    - Erityisesti lähi-idän maissa, joissa kannabis on valtapäihteenä - homoseksuaalisuus on niin kova tabu, että ihmisiä tapetaan siellä edelleen moisesta "kieroutumasta". Selitä miten kannabis voi olla lähi-idän valtapäihde, mutta samalla ko. maiden väkilukua eivät kannabismurhat keikuta.

    Ala puhua faktoilla ja lopeta paskan syytäminen.

    Kiitos.

    Kaikilla vähemmistöillä on joskus ollut vaikeaa, homoutta pidettiin ennen sairautena tai rikoksena. Kannabiksen synnyttämä homous on vain seksuaalisuuden muoto, ja sinunkin tulisi hyväksyä se. Siitä on käyty keskusteluja jo SETAn ja skyn piireissä. Tutkimuksissa taas diagnostiikka kehittyy usein hitaasti.

    Äänestä

  • muitakin kohtaan kirjoitti:

    Joko keskustelet toisilla palstoilla toisella tyylillä tai sitten valehtelet. Muuten "kertomasi" ei ole totta.

    Äänestä

  • muitakin kohtaan kirjoitti:

    Kaikilla vähemmistöillä on joskus ollut vaikeaa, homoutta pidettiin ennen sairautena tai rikoksena. Kannabiksen synnyttämä homous on vain seksuaalisuuden muoto, ja sinunkin tulisi hyväksyä se. Siitä on käyty keskusteluja jo SETAn ja skyn piireissä. Tutkimuksissa taas diagnostiikka kehittyy usein hitaasti.

    Kun noin paljon asiasta tiedät ja on jo ihan laajempikin ilmiö niin kai sinä nyt jaksat JOTAIN FAKTAAKIN asiasta esille kaivaa?

    Nii-n, sitähän minäkin...

    ;)

    Äänestä

  • ...mita bullshittia kirjoitti:

    Hyva etta olet onnellinen homo, mutta jos joskus tekee mieli takaisin heteroksi, niin olen kuullut, etta jos vetaa pari pulloa koskenkorvaksi kutsuttua taikajuomaa niin surkastuneet gay kiveksesi kasvavat takaisin ja tulee karvaa rintaan ja olet taas "tosi mies". eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeh !

    Älä ryhdy alkotuotteiden käyttäjäksi. Haluamme, me kannabishomot, sinun käyttävän nimenomaan kannabispitoisia tuotteita, Poltat tai syöt, se on oma valintasi.

    Kuulostat epävarmalta ihmiseltä. Ja koska kuulostat epävarmalta ihmiseltä, niin kuulostat samalla nuorelta ihmiseltä, joten olet sydämellisesti tervetullut SKY:n saunailtaan! Puhellaan asiat selväksi, omat tyhmät alkoholinkaipuusi, oman nykyisen surullisuutesi ja ää-kirjaimen kaipuusi. Olet kaukomailla oleva oman kannabishomoutensa kieltävä nuori kiihoittava mies!

    Irtisanoudu äkkiä nykyisestä työstäsi, sinä kiihoittava kannabista käyttävä homomies! Meillä on Sinulle käyttöä SKY:n saunatiloissa! Sivistynyt, ulkomaalainen, hienostunut mies. Olet vastustamaton! Aah, tykkäätkös Esa Saarisen Poikarakkaudesta ja Leevi And The Leavingsin Poika nimeltä Päivi -biiseistä?

    Kiuaskivetkin maalaan pinkeiksi kunniaksesi. Tienaa lippurahat nopeasti! Höh, eihän siinä montaa kontillaanoloa tarvita, sitten pääset jo meidän SKY:läisten eroottisten löylyjen huomaan...

    Äänestä

  • kuulopuheisiin! kirjoitti:

    Loukkaukset eivät tunnu kenestäkään hyvältä ja ne alentavat pikemminkin sanojansa.

    Äänestä

  • muitakin kohtaan kirjoitti:

    Kaikilla vähemmistöillä on joskus ollut vaikeaa, homoutta pidettiin ennen sairautena tai rikoksena. Kannabiksen synnyttämä homous on vain seksuaalisuuden muoto, ja sinunkin tulisi hyväksyä se. Siitä on käyty keskusteluja jo SETAn ja skyn piireissä. Tutkimuksissa taas diagnostiikka kehittyy usein hitaasti.

    Älä edes yritä tehdä musta mitään homofoobikkoa, koska sellainen en ole, eikä musta sellaista myös saa tehtyä. Voisit sen sijaan etsiä ja esittää ihan selkeitä faktoja ajatustesi tueksi. Tätä tuossa sulta pyysinkin jo aiemmin, mutta ei tainnut kiinnostaa...

    Kun kerran kyseessä on nyt näin ilmiömäinen ja väistämätön tapahtumaketju, jossa kannabiksen pauloihin joutunut ihminen likimain poikkeuksetta muuttuu homoksi..niin jumalauta kaiva nyt jostain materiaalia väitteittesi tueksi! Ei pitäisi olla vaikeaa kun näinkin suoraviivaisesta asiasta on kyse. Linkkiä kehiin kiitos!

    Tämä sun juttus on kyllä kieltämättä ilmiömäinen. Se projisoi anonyymikeskustelujen nykytilaa, sitä kuinka väitteiden validiteettia ei ole edes tarpeen tuoda julki. Juuri tällä palstalla käytävistä keskusteluista valtaosa ei edes liity itse aiheeseen, huumausaineisiin. Vaan sen sijaan on muotia heittää ihan mitä tahansa paskaa mitä sylki suuhun tuo.

    Se on selvinnyt, sulle kannabiksen laillinen status ei merkkaa paskankaan vertaa. Kuvittelet että sulla on joku oikeus koittaa mustamaalata kannabismyönteisiä ihan millä väitteillä tahansa, eikä sulla ole mitään tarvetta väitteitäsi perustella. Hei, oikeasti..elä elämäsi päihteettä, ihan niinkuin haluat - mutta jätä se skeida heittämättä. Sä nimittäin heittelet sitä myös sellaisten ihmisten päälle jotka käyttävät hamppua lääkkeenä. Vaivoihin joihin virallinen hoito ei ole antanut apua. Ajattele edes sitä ennenkuin oksennat seuraavan viestisi.

    Äänestä

Homos on. Sanoo Yoda mestari (star Wars.)

Näin tuli sellanen filosofia päähän.
Katos kun ihminen on niin heikossa itsetunnossa.
Että epäilee omaa flaksiaan saada nainen tai mies. Hän vajoaa niin alas, että selektoi piempään samankaltaiseen ryhmään. eli muihin "poikkeaviin".
Helpompi löytää partneri näin.
Eikä kilpailu ole niin kova, kuin valtamarkkinoilla eli heteroissa.
Eli omistamisenhalu onkin kovempi sitten ja turvattomuus. (Dr. Fhil....)

Joo tämä oli sitten pelkän provosoinnin takia kettuilua.

Äänestä
  • tullut äärimmäisen runsaan ja jatkuvan kannabiksenkäytön rajaviivalle (heh, tuohan ei ole mahdollista, vitsi,vitsi)

    Kettuilua? En ymmärrä. Eivätkö ketut tule päästää vapauteen oman kannabis-filosofiasi mukaisesti?

    Älä teeskentele ja pyytele anteeksi. Toisaalta: Anteeksipyyteleminen ja sanojen syöminen on edistystä. Tunnustat oman itsesi. Oman nykyisen runsaan kannabiksenkäytön aikaansaaman minuudenmuuttumisen kannabishomoksi.

    Homous on luonnollinen asia nykypäivänä. Homot ovat lainsallima vähemmistö. Kannabishomot kuuluvat myöskin tähän joukkoon. Miksi kannabishomojen ääni halutaan vaientaa ja kyseenalaistaa?

    Äänestä

  • Ilmeisesti olet kirjoitti:

    tullut äärimmäisen runsaan ja jatkuvan kannabiksenkäytön rajaviivalle (heh, tuohan ei ole mahdollista, vitsi,vitsi)

    Kettuilua? En ymmärrä. Eivätkö ketut tule päästää vapauteen oman kannabis-filosofiasi mukaisesti?

    Älä teeskentele ja pyytele anteeksi. Toisaalta: Anteeksipyyteleminen ja sanojen syöminen on edistystä. Tunnustat oman itsesi. Oman nykyisen runsaan kannabiksenkäytön aikaansaaman minuudenmuuttumisen kannabishomoksi.

    Homous on luonnollinen asia nykypäivänä. Homot ovat lainsallima vähemmistö. Kannabishomot kuuluvat myöskin tähän joukkoon. Miksi kannabishomojen ääni halutaan vaientaa ja kyseenalaistaa?

    kukaan itseään "kannabishomoksi" kutsuva henkilö ei ole toistaiseksi järkevää lausetta suustaan.

    Äänestä

  • siksi että kirjoitti:

    kukaan itseään "kannabishomoksi" kutsuva henkilö ei ole toistaiseksi järkevää lausetta suustaan.

    Jos en kykenisi järkeviin lauseisiin, niin eikö minulla silloin olisi kognitiivisiä häiriöitä eli olisin sortin mielenterveysongelmainen. Kannabis ei aiheuta hulluutta, edes skitsofreniaa, vaikka sitä ennen epäiltiin. Olen homo en hullu, homo jonka seksuaalisuuden kannabis synnytti.Kannabista kuluu ja rakkautta riittää, olen onnellinen, eikö se riitä.

    Äänestä

  • en hullu kirjoitti:

    Kaiva nyt sitä faktaa tiskiin niin uskotaan ettet ole hullu!

    Äänestä

  • 89ui kirjoitti:

    Kaiva nyt sitä faktaa tiskiin niin uskotaan ettet ole hullu!

    Olisi psykiatrilla naurussa pitelemistä kun tämä sankari tilittäisi asioitaan...

    Äänestä

  • en hullu kirjoitti:

    Jos en kykenisi järkeviin lauseisiin, niin eikö minulla silloin olisi kognitiivisiä häiriöitä eli olisin sortin mielenterveysongelmainen. Kannabis ei aiheuta hulluutta, edes skitsofreniaa, vaikka sitä ennen epäiltiin. Olen homo en hullu, homo jonka seksuaalisuuden kannabis synnytti.Kannabista kuluu ja rakkautta riittää, olen onnellinen, eikö se riitä.

    On hyvä, että julkituot tämän kannabiksenkäytön vaikutuksen.

    Tässä on toinen tosiasiallinen kannabiksenkäytön vaikutus: sen näkee naamasta, kuka vetää kamaa:

    http://img31.imagevenue.com/img.php?image=87691_huumevalistus8_122_594lo.jpg

    Äänestä

  • 79uoi kirjoitti:

    Kyllä se kannabis SELVÄSTI tuhoaa ja tyhmentää!

    :DDD

    http://www.friendsofcannabis.com/

    Aika harvalla noista "huumehemmoista" on tullut mitään ongelmia käytöstä. Olisko yhdelle vai kahdelle. Ja toinen taisi aiheuttaa ongelmansa pääosin lääkeaineiden ja viinan sekakäytöllä. Ja toinen raportoi kannabiksen haittaavan hänen lauluääntään. Luulisi kyllä kaverilla olevan rahaa ostaa vaporisaattori tai siirtyä syömään yrttiä. Ainiin, ja onhan muutamalle noista koitunut seurauksia kannabiksen vakavimmasta haittavaikutuksesta, eli laittomuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itsellä homma meni kirjoitti:

näin.

Kun kerroit, että se polttelu teki teistä homoja. Kuulostaa utopistiselta, mutta liki todelliselta.
Itsellä liki samankaltaisia kokemuksia. Muttei se siitä pilvestä johtunut.
Vaan pilven ja alkoholin yhteiskäytöstä. Kännipäissään kun tuli polteltua, niin sitä oli aika avoin kaikille seksuaalisille kokeiluille.
No onneksi ne jäi itsellä vain ajatustasolle.
Mutta niitä kyllä harhaili mielessä.
Sitten alkoi se oluen kittaaminen kyllästyttää.
Paino nousi, ja ei oiken enää naista irronnut. Joten äijäporukoissa riivittiin olutta ja polteltiin pilveä.
Sitten lopetin alkoholin käytön. Ja aloin purkaa sitä päihteiden käyttökokemusta. Olin pitkään täysin käyttämättä mitään.

sitten aloin käyttää pelkästään pilveä. Harvoin viikonloppuisin, jos haluan relata.
Se ei ihmeitä enää tee ajatusmaailmalle, rentouttaa vain.
Alkoholia en pysty enää nauttimaan ollenkaan. Jo pienet määrät vie tajuntani sellaiseen todellisuuteen, että muu maailma tippuu kyydistä ja jään yksin omaan todellisuuteeni.
Pilvessä pystyn nykyään baarissakin aistimaan ihmisten ajatukset ja mielenliikkeet heidän asennoistaan, katseistaan. Puheista saan kaiken irti rivien välistä lukemalla. Pilvessä on helppo lukea känniläisten todelliset ajatukset, paskan puhumisen läpi.

Se pössyttely, kyllä toki lähensi ystävyytäni kavereihin. Välit tuli avoimiksi. Saatettiin nukkua vierekkäin, halata etc...
Mutta ei se kenenkään miedän seksuaalisuutta muuttanut. Auttoi ymmärtämään paremminkin, itseäänkin. Ne homofobiat kyllä poistuivat.
No meillä nyt oli porukassa tyttöjäkin, joten se naisten seksuaalisuuden ymmärryskin syveni silloin.
Ehkä te olitte vain niin luuseri sakkia silloin, ettette saaneet naisia. sitten päätitte alkaa homostella, kun ei naista irronnut. No sehän oli teidän valinta. Samanhan tekee kuulemma vankila, monille miehille.
Itselle ainakin tuo pösyttely on tuonut lopulta, elämäni ihanimman naisen rinnalleni.
Aikaisemmat oli jotain pintaliito-oravia, siideriä kittaavia kanaemoja.
Itsekkäitä omanedun tavoittelijoita. Jotka vain etsivät hyötyä minusta.
Nyt suhde on tasapainossa, Kukkaistytön kanssa.

Teillä tosiaan vain kävi huono flaksi varmaan kun ette saaneet naisia. Taisitte vain juoda samalla liikaa. Ehkä käyttää muitakin aineita.
Alkoholi esim. pelkkä olut oli mulle hemmetin huono kombo pilven kanssa.
Meni tajunta sellaseen sfääriin, että se naisten pokaaminen oli tosi vaikeaa.
Samaten, sitten kun juot olutta niin se alkoholi kiihottaa sitä ruokahalua sellaseen potensiin, että ne mässyt kestääkin sitten jatkuvasti.
Joten se paino-ongelmakin, estää jo naisten pokaamisen.

Mullä esim. ei ole enää paino-ongelmaa, kun jätin alkoholin.
Pilvessä tulee toki mässäiltyä. Muttei se vain lihota. Koska puuttuu se alkoholi.
Ne mässyt on nykyään toisenlaisia. Enemmänkin sellasia maisteluja eri makuihin. Määrät jää pieniksi, ei vain tee mieli.
Mutta auta armias, jos sattuu olutta riipimään, niin sitä syö sitten ittensä ähkyyn, siinä samalla. Silloin onkin sitten sama mitä naamaansa mättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu