mulla on karannut mopo käsistä. Huudan päivittäin jollekin lapsistani naama punaisena. Kaikkein eniten huudan heidän isälleen eli miehelleni. Vanhin poika on jo toistamiseen kysynyt miksi suutun isälle niin usein. Tänä aamuna kun taas huutamalla yritin saada poikaa pukemaan vaatteensa päälle ja lähtemään päiväkotiin niin poika sanoi että "mulla on paljon raskaampaa kuin sulla kun sää koko ajan suutut isille" ja oli ihan itkun partaalla. Minä sitten pysähdyin ja lupasin lopettaa isille suuttumisen.Ajatella että poika on huolissaan siitä että suutun isille eikä siitä että suutun hänelle.
Onko vastaavia kokemuksia. Miten saatte pidettyä itsenne kurissa että ette huuda joka pikku asiaan. koko kevään mulla jatkunut tämä sama homma ja alan itsekin olemaan täysin kyllästynyt tähän huutamiseen ja riidan haastamiseen. Onneksi mies ei ala vänkätä vastaan, sitten kyllä tämä äiti repeäis lopullisesti.
Onko vastaavia kokemuksia. Miten saatte pidettyä itsenne kurissa että ette huuda joka pikku asiaan. koko kevään mulla jatkunut tämä sama homma ja alan itsekin olemaan täysin kyllästynyt tähän huutamiseen ja riidan haastamiseen. Onneksi mies ei ala vänkätä vastaan, sitten kyllä tämä äiti repeäis lopullisesti.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Saat tuolla huudollasi istutettua lapseesi niin pahoja traumoja, että jo tiedon siitä pitäisi saada sinut lopettamaan huutosi. Katso lapsesi kasvoja kun huudat, hän todennäköisesti menee lukkoon vaikka huuudatkin hänen isälleen (lapset jäykistyvät tms., aina reagoivat huutoon jollakin tavalla, koska se on heistä pelottavaa).
Isäni oli sinunkaltaisesi kun minä olin lapsi. Opin pelkäämään häntä ja kaikki lapset vihasimme häntä. Nyt meidän ollessa aikuisia hän yrittää korjata välimme, mutta kun koko lapsuus elettiin pelossa, niin tiedän, etten koskaan voi häneen normaalisti suhtautua.
Hillitse itsesi, sovi vaikka miehesi kanssa, että kun sinulla meinaa mennä hermot, menet toiseen huoneeseen hetkeksi tai lenkille rauhoittumaan, uskon että miehesi on vain tyytyväinen tällaiseen ehdotukseen.
Ja yritä ajatella postiiivisesti miehestäsi ja lapsistasi, nähdä heidän hyvät puolensa ja miettiä miten ihania he ovat. Haluatko todella huutaa heille. Ja miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi koko ajan huutaisi sinulle???
Ja opettele rentoutumaan, älä vaadi itseltäsi liikaa esim. kotona. Ei haittaa jos on sotkuista ym. tärkeämpää on olla huutamatta.
ÄITI, tarvitset omaa aikaa. lähde uimahalliin (kylpylä vielä parempi, hierontaa, punttikselle, tyttöjem kanssa ulos tai syömään ravintolaan ILMAN LAPSIA kuitenkin jonnekin. kummasti sitä jaksaa sitten paremmin.
ei kai muuta voi sanoa, että jos muistaisi laskea kymmeneen ennen ja miettiä kannattaako räjähtää. mieti, miksi. miksi purat kaiken mieheesi, saako hän jotain, mitä sinä et. oletko katkera tai kateellinen jostain (esim. mies pääsee liikkumaan, sinä olet kotona tms. en tiedä millainen tilanne teillä on..).onko sinulla muita aikuiskontakteja. jos vaan miehesi, niin silloin automaattisesti kaataa kaiken miehen niskaan. en tiedä, syitä voi olla monia.
Minun on häpeäkseni tunnustettava, että omaan saman taipumuksen huutamiseen. Siitä on pakko opetella pois, jos mielii pitää lapsensa täyspäisenä ja avioliittonsa kasassa.
Huutaminen on tapasi reagoida, joten
- mieti miksi huudat (onko tunne raivoa, turhautumista vai katkeruutta)?
- mikä aiheuttaa tuon tunteen?
- miten muuten voisit ilmaista tuon tunteen kuin huutamalla?
Jos luhistut kotitöiden tai huolien alla, priorisoi. Mitkä asiat ovat tärkeitä, ja mitkä sellaisia, että ne voisi jättää omaan arvoonsa? Haalitko työt ja vastuun itsellesi vedoten siihe, ettei kukaan muu kuitenkaan osaa tai tee mitään? Marttyyrius on synti, ei hyve ;)
Minä en nykyään enää siivoa, koska sain aivan hirveitä raivohuutokohtauksia siivotessani "kun kaikki vain sotkee eikä kukaan muu siivoa ikinä". Meillä käy siivooja.
Lisäksi opettelin kestämään ainaista sekasortoa, ja jos tuntuu että pinna katkeaa kaaoksessa, painun kävelylle. Haaveilen edelleen siististä kodista, jossa on valkoiset huonekalut. Sen aika on sitten joskus ehkä. Tai ehkä lakkaan haluamasta sitä.
Huutamiseen sijaan aloin "ovelan" kampanjoinnin - mm. kirjoittelin tyhjiin vessapaperirulliin"vie minut kotiin roskikseen" etc, jonka tuloksena kaikki nauroivat hullulle äidille - ja veivät ne rullat roskikseen.
Löysäsin pipoa ja aloin mielessäni nähdä meidät eräänlaisena "kiljusen perheenä", joka on kaoottinen, mutta hauska. Kun maitolasi särkyy lattiaan kolmannen kerran tällä viikolla, se on vain tätä meidän perheen elämää. Tämä on nyt tätä, mutta tätähän minä halusin!
Parempi ääni se lasten nauru on kotona kuin äidin huuto.
Vau!!!
Siitä se muutos lähtee kun itse tunnistaa tilanteensa ja opettelee uusia toimintatapoja. Huutaminenhan ei mitään auta, siinä hermostuu muukin perhe, lapsetkin oppivat huutamaan ja tilanne on kahta kauheampi.
Pyrkikää välttämään se hermojen kiristyminen, ennaltaehkäisemään. Kun mies tulee kotiin, käykää vaikka kävelyllä tms.. kun suututtaa, menkää pihalle potkimaan puuta. Sitten kun suututtaa, niin psyykatkaa itsenne jättämään se huutaminen väliin. Huomaatte pian, kuinka hyvä olo tulee kun sanookin asiat rauhallisesti, kaikilla on parempi mieli ja lopputulos on varmasti parempi!
kun sinulla on kokemusta.
Pure sitten hammasta yhteen kun vauvasi kasvaa uhmaikäiseksi lapseksi.
Kaksosten kanssa on varmasti todella raskasta ensimmäisen vuoden tai pari. En voi edes kuvitella sitä, ja nostan hattua kaikille, jotka siitä selviävät.
Toisaalta vaippaiän jälkeen heidän hoitonsa ja kasvatuksensa lienee samankaltaista kuin kahden melko samanikäisen sisaruksen hoito (itselläni nuorimmat vuoden ikäerolla). ja siihen taitavat päteä samat keinot kuin muillakin.
Vai olenko väärässä kuvitelmineni?
Huutaminenhan se varmaan siihen uhmaikään auttaakin, että sun ei kannata ihmetellä jos et saa lapsillesi kuria pidettyä vaan löydät itsesi kerta toisensa jälkeen huutamasta ja huutamasta, ei ihme jos ei hommat suju.
Peiliin katsomisesta se lähtee..
Sanoinko missään kohdassa että MINÄ HUUDAN?
Se mitä sanoin oli että neuvo sitten kun sinulla on kokemusta.
Ensinnäkin - kukaan ei ole antanut SINULLE neuvoja, joten mitäs jos lakkaisit rähisemästä aiheetta vieraille ihmisille?
Kun niiden kaksosten kanssa on rankkaa, niin auttaisiko, jos ajattelet sitä vaihtoehtoa, ettei heitä olisi?
Ja jos olisit onnellisempi ilman heitä, vedä siitä sitten johtopäätöksesi.
Vaikka olenkin vain tällainen keskeneräinen lähihoitsu, niin olen ehtinyt olla päiväkodeissa ja varmaan paljon useamman lapsen kanssa tekemisissä kuin kaksosten äiditkään ja niin montaa kiukuttelevaa naperoa kun olenkin kohdannut niin ei ole kyllä ikinä tullut mieleenkään, että huutamalla niitä tilanteita lähtisi ratkomaan. Ja aiemminkin vastaavissa keskusteluissa olen todennut, että minulle itselleni on lapsena huudettu niin paljon että jos huomaisin tekeväni sitä omalle lapselleni, kipittäisin erittäin nopeasti hakemaan apua (ja varmasti mieheni minut sitä hakemaan passittaisi, sillä hänkään ei siedä lapsille huutamista)
Oma uhmaikäinen ja päiväkodissa työskentely ovat kyllä täysin eri asia. Kaikkein fiksuimmat kasvatusalan ammattilaisetkin menettävät hermonsa omiin lapsiin. Odotapa vain niin näet...
Kyllä miulla kiristää hermoja vähän väliä kotona kun ipana keksii kolttosia ja tekee ville vallattomia, ja olen menettänyt hermoni ja äänenhallintani ajoittain. Olen vain tavallinen ihminen jolla on heikkouksia, en todellakaan täydellinen. Ei lapsille pidä huutaa todellakaan, mutta toisaalta taas jotenkin "selkäpiitäkarmiva" ajatus jos omalla äitilläni olisi ollut viimiset parikytä vuotta sama tasainen äänensävy päällänsä, teinpä sitten mitä tahansa..
Tämäkin on niitä juttuja että vain asianomaiset siellä kotona tietää millon on mennyt ylite se äänenhallinta ja hermonkiristys. Esim, kuka käsittää äänen kiristymisen huudoksi, kuka kurkkusuorana rääkymisen? Häilyvä raja!?!
Onhan se ihan eri asia puhua jatkuvasti lepertelemällä tms, täytyyhän koirallekin joskus sanoa tiukemmalla äänensävyllä mutta eri äänensävyt eivät mielestäni sitä huutamista tarvitse, mikä on täysin turhaa ja toimimatonta. Paitsi jos haluaa alistaa lapsiaan pelottemalla ja sitten karjumalla kurkku suorana.
että kovin moni tarkoituksellisesti haluaa alistaa lapsiaan huutamalla ja pelottelemalla. Hermon pettäminenhän se usein syynä on. Ei se ole maailmanloppu, olettaen ettei sitä hermon pettämistä tapahdu jatkuvasti.
Jos nyt jotain tästä voi kantapäänkautta oppia, niin anteeksi pyytämisen jalon taidon. Se on ehdottoman tärkeetä minun mielestä.
että liian täydellinen äiti on lapselle erittäin huono asia. Ihan tavallinen äiti vikoineen kaikkineen on kaikkein paras. Virheitä tekevät kaikki, täytyy vain opetella pyytämään anteeksi ja yrittää jatkossa petrata käytöstään. Lapsen on hyvä oppia, ettei hänenkään tarvitse olla täydellinen vaan elämä on erehtymistä ja oppimista.
Sinä sen sanoit hyvin!
Itse sanoisin ei-huutavaa aikuista tasapainoiseksi ihmiseksi.
Luulisin että edellinen kirjoittaja kommentillaan , jos oikein käsitin, viittasi ihan normaaliin arkeen jossa kaikennäköistä sattuu ja tapahtuu. Siis ihan normaalia että joskus palaa pinna. Nyt alkaa jo aihe vissiin paisua.
Ei kai kukaan täällä varmasti puolla kurkkusuorana rääkimistä, ei se ole oikein. Mutta itse ainakin ajan takaa sitä että on inhimillistä ja ihan normaalia ettei aina pysty suoriutumaan täysin mallikkaasti asioista.
Minun käsitykseni mukaan tasapainoinenkin ihminen tekee virheitä, käyttäytyy välillä väärin ja vaikka huutaa. Huutaminen tai huutamattomuus on ihmisluonteessa ja laspenkasvatuksessa yksi nyanssi. Monella muulla tavalla voi tehdä lapsilleen ja kanssaihmisilleen vähintään yhtä pahan olon. Esim. piilotettu paha olo, joka purkautuu ilkeilynä ja ahdistuneena käytöksenä on erittäin tuhoisaa lähiympäristölle.
Se, ettei osoita lapselleen rakkautta tai ei huomioi tämän tarpeita riittävästi ovat tuomittavia asioita ja niistä lapsi kärsii. Jos äiti rakastaa lastaan ja tekee joskus virheitä (esim. huutaa), hän tuskin aiheuttaa lapselle mitään negatiivista. Päinvastoin, lapsen on hyvä nähdä ihan tavallista elämää ympärillään, ei mitään lasta varten pystytettyjä kulisseja. Niin ja se, ettei koskaan huuda, ei ole merkki tasapainoinoisuudesta. Siihen tarvitaan paljon, paljon muutakin.
Oikeastiko olet omasta mielestäsi taspainoinen tuolla perusteella. Täälläkin vänkäät ja vänkäät ja vähän väliä hermostut ja haukut toisia ja tiuskit jopa netin välityksellä ihmisille. Vähän vaikea kuvitella, että olisit oikeasti rauhallinen, pitkäpinnainen ja tyyni kuin viilipytty.
Katsopas siinähän se juju onkin, tunteitaan kun voi ilmaista ilman että tarvii alkaa ihmisille huutamaan ;)
vierailee näitä melkeinvalmiita lähihoitajia, joilla on kosolti kokemusta lasten ja vanhusten hoidosta. Töitä on tehty päivä- ja ehkä yövuorossakin, työpäivän verran kerrallaan ja sen jälkeen menty kotiin lepäämään, kokkailemaan kaikessa rauhassa, harrastamaan ja viihtymään. Sitä ylellisyyttähän näillä viulunkieli-vanhemmilla ei ole.
Niin että sikäli se kyllä tuntuu melkoisen turhauttavalta että tänne palstalle tullaan masteroimaan tiedoilla ja taidoilla. Kyllä kai nyt jokainen ymmärtää että äiti joka ei huuda ja paisko tavaroita, on tasapainoisempi kuin äiti joka huutaa ja paiskoo.
Mitäpä jos nukkuisit vaikkapa huhtikuun ajan viiden tunnin työunet puolentoista tunnin pätkissä ja sen jälkeen antaisit työnäytteen siitä, miten ilmaiset tunteitasi kiukuttelevalle lapselle. Siltikin saisit vain kalpean mielikuvan siitä mitä pienen lapsen äiti käy läpi koska sinun hormoonisi olisivat tasapainossa...
Aiot sitten lapsillesikin ilkeillä ja haukkua ihan rauhallisella äänellä vai? Tai tiuskaset, että oottepa tyhmiä, en puhu teille enää. Vai ajattelitko kenties muuten vaan poistua paikalta ja jättää lapset yksin kotiin, vai mitä?
No mitäs sinä täällä neuvot? Eikös ukkosi pettänyt sinua ja nyt elät jossakin toisessa liitossa. Heee! Menehän vaan uskottomuus-palstalle viisastelemaan, sinä viisikymppinen elähtänyt veltto!!!!!!!!! :DDD
täällä taas puhuu asiantuntijana. Täydellistä ihmistä ei olekaan, mutta jos sellaiseksi itsensä kuvittelee, niin tipahtaa vielä jonain päivänä korkealta ja kovaa........
tiedä. On aivan inhimmillistä, että pinna joskus katkeaa ja ääni kohoaa, se EI tarkoita sitä, että ei lastaan rakastaisi ja tälle rakkauttaan osoittaisi. Sinun lapsenkasvatustaitosi ovat vasta alussa ja huomaat vielä monasti että kaikki ei menekään niinkuin lähihoitajakoulussa neuvotaan. Etenkin jos vielä satut raskautumaan ja teet toisen lapsen...
olet siellä päiväkodissa työskennellyt? Aivan eri juttu olla muutama tunti päivässä vieraiden lasten kanssa, kuin 24h/vrk omien, joten kokemuksesta on turha vauhkota.
Iso haloo ja oikein uusi keskustelu varta vasten siitä että jihuu aikoi häipyä palstalta, kun ei ole enää mitään hyötyä, onhan vauvakin jo HUIMAT 7kk, ja äiti niin kokenut ja kaikkitietävä. Lupasi kuitenkin tulla vielä kurkkimaan. Kova kurkkimisen tarve kun samalla tavalla täällä on kuin ennenkin. Huomion kipeä nainen, siinä se. Pakko tulla tänne pätemään että tuntisi itsensä hyväksi äidiksi.
Niin, vauvapalstalla en ole enää aktiivisesti, sen tietäisit jos osaisit lukea :P
tuossa ennen, se oli aikaa ilman lapsia ja huusin miehelle melkein mistä vaan. Olin jotenkin saanut päähäni, että hänelle ei tehoa muu. Kun sitten kerran eräs ystävä sanoi, että eihän tuossa tilanteessa ollut mitään, miksi keuhkoot, niin aloin ajatella. Siinä ei tosiaan ollut mitään. Miehestäkin oli alkanut selvästi näkymään ettei oikein enää jaksa. Kun mä huusin, mies kuunteli hetken ja huusi takaisin ja pahana puhujana sai helpolla mut heti itkemään, mutta kun tiesi ettei muu auta, muuten en lopeta.
Sitten yksi kerta istuttiin oikein alas ja keskusteltiin asiasta ja se ei mennyt huutamiseksi. Mä sain miehen ymmärtämään muutamia seikkoja mitkä saa mut huutamaan ja mä ymmärsin miestäni, ja permpaan on mennyt. Toisaalta välillä kuuluu riidellä, ainakin mun mielestä, sillä sellainen suhde jossa ei riidellä on aivan yhtä huono kuin sellainen jossa riidellään tauotta.
kiitos vastauksistanne. Mulla on hermot tosiaan kireellä ja viskasin miestäni läppärillä (sattui olemaan lähettyvillä) ja heitin siihen perään kellonkin. hemmetti että tunnen itseni hulluksi!! Onneksi lapset ei olleet näkemässä. Koskaan aiemmin ei tavara ole lentänyt käsistä enkä ole ollut väkivaltainen. ymmärrän tilanteeni kauheuden, en vain jotenkin jaksa hillitä itseäni. oma aikaa mulla on ja mies on paljon lasten kanssa joten siksi huutaminen ja nyt tämä tavaroiden heittely on aivan järjetöntä. En keksi muuta syytä tälle hermoilulle kuin miesten sukulaisten hyysääminen muutaman viikon ajalta. kyläilty on urakalla oikein yötä myöten. Mukaviahan ne vieraat olivat mutta taisin väsyttää itseni totaalisesti.
Säikähdin itse niin paljon tuota tavaroiden heittämistä että nyt tämä rouva kääntää uuden sivun elämässä ja alkaa elää niinkuin aikuinen ihminen. onneksi on selväjärkinen mies vieressä.
Hyvä kuulla että käännät sivun!!
Kokeile vaihteeksi kehua lasta ihan "mitättömissä asioissa"...
Laitoit NIIN hienosti vaatteet eilenkin päälle...Kyllä sinä osaat!!(asioita joissa emme muista kannustaa ! )
Pari viikoa ja homma on jo paljon helpompaa !!