ennakkoluuloista

Hei vanhemmat, niin tulevat kuin jo olevatkin! Syy miksi tänne palstalle päädyin oli halu avata keskustelu, no ennen kaikkea ennakkoluuloista nuoria perheitä kohtaan, mutta myös yleisesti vanhemmuudesta. Itse olen saanut esikoiseni ollessani 21-vuotias. Toisinaan koen jääväni hiekkalaatikon reunalla syrjään keskusteluista, koska minua ei oteta vakavasti nuoruuteni vuoksi. Ikäänkuin en olisi kovin varteenotettava ajatuksineni. Uskon, että me vanhemmat iästä riippumatta ymmärrämme toisiamme. Me tiedämme mitä on arki pienen lapsen kanssa, pitkät päivät toisen vanhemman ollessa töissä/koulussa, pyykkivuoret, väsymyksen ja myös kaiken ihanan mitä pienen ihmisen ympärillä tapahtuukaan päivän mittaan!


Surullista, vaikka istumme kaikki samassa pulkassa, niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin äidit ja isät, että jotkut meistä tuntuvat tietoisesti polkevan toista maahan. Minkä kuvan annamme lapsillemme omine ennakkoluuloinemme oikeasta tavasta toimia toisia ihmisiä kohtaan? Haluaisin kuulla, että mitä ihmiset ovat teidän ennakkoluulonne, mihin ne perustuvat? Tai millaisia ennakkoluuloja olette joutuneet kohtaamaan? Toivon asiallisia viestejä! En halua tästä mitään keskustelua tyyliin teinit vs. "aikuiset", haluan vain ymmärtää eri näkökulmia.
2486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsehän olen hyvin ennakkoluuloinen ihminen. Mutta mulla toi ennakkoluulosuus koskee lähinnä ulkomaalaisia. Eli en tiedä oonko oikea ihminen keskustelemaan tästä asiasta.

Äänestä

numeroita. En siis todellakaan ole sitä mieltä, että teiniäitiyttä voisi suosittelemalla suositella kenellekään, vaikka itsekin olen teinivanhempien jälkeläinen. Äitini sitkeys ja aikuistuminen siinä tilanteessa on mielestäni kunnioitettavaa. Huomaan joskus keskusteluissa, että kun tämä tulee ilmi niin osa ihmisistä ei osaa suhtautua asiaan ollenkaan, eivät voi käsittää, että 18 vuotiaana esikoisensa saaneen lapsesta voi tulla näinkin normaali :) Itse olen nyt 20 vuotias ja ajattelisin,että en ole liian nuori äidiksi vaikka varmasti elämän kokemusta puuttuisi. Huomaan kyllä että ihmisiltä saa lähinnä sääliviä katseita jos vauvakuumeestaan kerto "et sinä lapsirakas vielä mitään ymmärrä" Noh, mutta tulipahan tuuletettua! ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti 22, poika 1,7V kirjoitti:

Hei vanhemmat, niin tulevat kuin jo olevatkin! Syy miksi tänne palstalle päädyin oli halu avata keskustelu, no ennen kaikkea ennakkoluuloista nuoria perheitä kohtaan, mutta myös yleisesti vanhemmuudesta. Itse olen saanut esikoiseni ollessani 21-vuotias. Toisinaan koen jääväni hiekkalaatikon reunalla syrjään keskusteluista, koska minua ei oteta vakavasti nuoruuteni vuoksi. Ikäänkuin en olisi kovin varteenotettava ajatuksineni. Uskon, että me vanhemmat iästä riippumatta ymmärrämme toisiamme. Me tiedämme mitä on arki pienen lapsen kanssa, pitkät päivät toisen vanhemman ollessa töissä/koulussa, pyykkivuoret, väsymyksen ja myös kaiken ihanan mitä pienen ihmisen ympärillä tapahtuukaan päivän mittaan!


Surullista, vaikka istumme kaikki samassa pulkassa, niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin äidit ja isät, että jotkut meistä tuntuvat tietoisesti polkevan toista maahan. Minkä kuvan annamme lapsillemme omine ennakkoluuloinemme oikeasta tavasta toimia toisia ihmisiä kohtaan? Haluaisin kuulla, että mitä ihmiset ovat teidän ennakkoluulonne, mihin ne perustuvat? Tai millaisia ennakkoluuloja olette joutuneet kohtaamaan? Toivon asiallisia viestejä! En halua tästä mitään keskustelua tyyliin teinit vs. "aikuiset", haluan vain ymmärtää eri näkökulmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu