MM321

Hei! Näkyykö tämmöiselle vapaalle yh-äidille mitään uutta tuleman tänä vuonna, alkaa jo tämä sinkkuus ja lasten kanssa oleminen. Työn teko jo tuntumaan, että mentäisiin vain samaa rataa koko ajan. Kiitoksia jo etukäteen jos kerkeet vastata.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinulla on kyky hallita omia toimiasi sekä kyky olla kärsivällinen monien muuttuvien tekijöiden ja tilanteiden keskellä. Nyt kuitenkin olet unohtanut tämän kykysi? Pusketko tiesi päähän vain päästäksesi perille, miettimättä oletko edes menossa oikeaan suuntaan. Pidä myös huolta omasta ulkoisesta hyvinvoinnistasi. Olisko aika käydä vähän lenkkipolulla happea haukkaamassa ja varata vaikkapa aika kampaajalle? Sillä sinulle on tulossa muutoksia, joihin sinun on helppo sopeutua. On kuitenkin muistettava, että pidät ensin hieman itsestäsi huolta, tästä kaikki hyötyvät, sillä tulevat muutokset tuovat sinulle tullessaan uusia positiivisia tunteita ja parhaiten sopeudut jos elät täysillä mukana sallien itsellesi koko tunteiden laajan kirjon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dionas kirjoitti:

Hei! Näkyykö tämmöiselle vapaalle yh-äidille mitään uutta tuleman tänä vuonna, alkaa jo tämä sinkkuus ja lasten kanssa oleminen. Työn teko jo tuntumaan, että mentäisiin vain samaa rataa koko ajan. Kiitoksia jo etukäteen jos kerkeet vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu