Kun arvokuljetus on nykyisin kovaa ja kilpailtua bisnestä, niin sitä tietenkin pyritään tekemään liian tuottavasti ja tehokkaasti turvallisuudesta tinkien.
Ensinnäkin säästetään henkilökunnan hyvinvoinnissa,eli: annetaan epävarmoja työsuhteita, teettetään yövuoroja ja maksetaan todella huonoa palkkaa, niin vaihtuvuus tietysti kasvaa, etenkin kun vielä vittuillaan ja kiristetään koko mitättömän palkan edestä työntekijää.
Vaihtuvuuden lisääntyessä tietoa luonnollisesti karkaa! Esimerkiksi TES (työehtosopimus) on sellainen käsite jota ei haluta ja osata alalla jostakin kumman syystä noudattaa.
Kun johtajillakin hälläväliä-asenne sopimuksiin, kuten TES, ja yleisiin lakeihin yleensäkin, sekä epäkunnioittava suhtautuminen työntekijän asemaan, niin ei se vaikuta vähentävästi irtisanoutumisiin ja työmotivaatioon ja sitä kautta luonnollisestikin ryöstöihin vähentävästi.
Ainakin ennen ak-töihin otettiin vain alan kokemusta omaavia kokeneita VARTIJOITA, ja nyt otetaan silminnähden nuoria finninaamoja stressaanunein ja epäkäytännöllisin otteinensa räpöstämään hienoa tekniikkaa. MUKA säästetään palkassa kun otetaan turva-alasta mitään käytäntöä omaavia finninaamoja kovin odotuksin niin kauaksi aikaa kun lähtevät pois firmasta hasteiden perässä. Yleensä fiksut tajuavat lähteä ja tyhmät jäävät, se on ajan trendi ja totuus asiasta.
Käytännön todellisuudessa aikaa tuhraantuu enemmän kun on niin hienoa käytännössä toimimatonta tekniikkaa helpottamassa työtä ja parantamassa turvallisuutta Ei ihme jos ryöstäminen helppoa entisaikaan verrattuna kun alalle hakeutuu kaikenlaiset nyhveröt ja turhosta inisijät!
Mitä hienompaa tekniikkaa ja mitä pienempiä miehiä, vai voisiko sanoa jopa niisellisia "miehenalkuja" kyseisissä töissä on, niin näkyy sitä enemmän ryöstöjä näyttää tapahtuvan ja tulee aina tapahtumaan.
Kyllä homman pitäisi toimia niin kuin ulkomailla, että korkojen takia ei kukaan rahaa kuskautan etenkään yöiseenaikaan ja rahalla ei niin kiire ole että asiakas päättää milloin rahaa kuljetetaan.
Tai sitten toiminta muutetaan ihan nykymaailman tyyliin niin, että vaikuttavia isoja miehiä 2-3 kpl autoon aseiden kanssa ja rahat asiakkaalle ilman mitään suurempia ufo-aikakaudet tekniikoita, niin ei mene homma räpöstämiseksi ja on suoralinjaisen jouhevaa toimintaa.
Maalaisjärkeä peliin ja ylikoulutetut vartijat niihin töihin mitä varten heidän koulutuksensa on suunnitltu ja järjestetty.
Liiallisuuksiin mennyt tekniikka ja liian kirjaimellisesti oppinsa sisäistäneet nuoret uunot tekevät hommasta niin kankeaa, että siinä on ryöstäjien helppo toimia kun tekniikkaa on haitaksi saakka mutta käytännön älliä ei yhtään.
Yksin liikutaan päivin ja öin asiakkaan asettamien aikataulijen mukaan, voi helvetti sentään pojat!
Säästetään väärässä asiassa, ja se on juuri työntekijöiden taso ja hyvinvoinnin luominen! Myöskin johtajien tasoa ja koulutustaustaa pitäisi saada enemmän alaan sopivammaksi, koska ei myyntialankoulutuksessa turva-alaa ymmärretä, vaan BISNESTÄ, jos edes sitäkään!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.