Muuttunut ihmisten pahoinvoinnin urkausten kohteeksi ja mikälijokaisen kirjoituksen takana on eri henkilö, maamme on pahassa jamassa mielenterveys asioiden suhteen.
tämä
sivusto on
2199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos nyt tällä kirjoituksellasi viittaat näihin Kuros-keskusteluihin/huutoihin, olen kanssasi hieman eri mieltä.
Ihmiset ovat kuohahtaneet koska eivät ole järjettömiä ja ummista silmiänsä vaan huomaavat petolliset pyrkyrit, joilla ei ole muuta tekemistä kuin saattaa oma naamansa julkisuuteen hinnalla millä hyvällä.
Tämänkaltainen hölmöys ja lukijoiden väheksyminen aiheuttaa ajattelevissa ja tuntevissa ihmisissä voimakkaita reaktioita. Voin myöntää itse kuuluvani samaan ryhmään ja voin myöntää sen iloiten myös konstaapelin sitä naputellessa koneelle.
Ihmiset saavat/ ja heidän pitää reagoida siihen, mitä heille syötetään ja on hyvin tervettä että he tekevät näin. Kukaan muu kun ei vahdi sitä mauttomuuden rajaa mitä tiedotusvälineet aina hivuttavat kauemmas.
niinhän se vaan valitettavasti menee nykyään myös suomen kaltaisessa "hyvinvointivaltiossa" että hyvinvointivaltiossa hyvinvoivat vähissä...by kallio underground