mahdoton tilanne

Mitä enää voi tehdä, kun on vuosikausia yksinäinen, ilman omaa syytään. Lopulta masentuu niin, että joutuu syömään masennuslääkkeitä/unilääkkeitä. Kaipaus toisen ihmisen lähelle on niin suuri, etten enää jaksa tätä ainaista paska yksinoloa. Kauhea kesä taas edessä, kun ei ole yhtään ystävää jonka kanssa mennä minnekään. Puhumattakaan että olisi kumppani vierellä. Masentuneena ei enää edes voi etsiä seurustelukumppania, koska eihän kukaan huoli tällaista yksinäistä, masentunutta, lääkityksellä olevaa luuseria.

Kun jatkuva yksinäisyys johtaa masennukseen, niin tilanne vain pahenee, koska lääkkeet eivät tuo ystäviä, ja ihmiset kavahtavat masentunutta : (

Mistä voisi löytää kohtalontovereita, ja jopa parisuhteen? Eikö me masentuneet/yksinäiset voitaisi perustaa oma treffipalvelu tms. että löytäisimme toisemme?
241688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kokeile nettitreffejä tai laita sähköpostisi tälle palstalle. Itselläni on alustavasti sovittu treffit vähän ajan kuluttua ja en oikeasti edes jaksaisi sinne lähteä. Mutta pakko vain mennä sillä ei yksinäisyydestä pääse eroon jos vain pysyy sisällä eikä uskalla tehdä mitään. Mulle kelpaisi kyllä masennuslääkkeitä syövä kumppani, tuskinpa kauan olisi masentunut jos on joku jonka kanssa olla. Masentuneena on vain vaikea tehdä mitään, se vaatii itseltään tosi paljon. Kyllä sitä kuitenkin pystyy toimimaan vaikka se vaatii kovaa ponnistusta. Neuvoja joita voin antaa:

Mene kaupungille kävelemään ja katselemaan vain kauppoihin mitä sieltä löytyykään. Ei tarvitse ostaa tavaraa jos ei tarvitse, mutta käy katsomassa. Sitten voit vaikka piipahtaa johonkin kahvilaan istumaan ja katsomaan mitä muut ihmiset puuhaavat. Tilaa vaikka kahvia tai mitä tekeekin mieli ja hanki tällä tavalla alkuun sisältöä elämääsi.

Äänestä
  • Minkäs teet ku aina joudut ensin kysymään puhelinnumeroa, ensin ottamaan yhteyttä, sitten yhteydenotto jää yksipuoliseksi... ja vielä sanotaan että "soita", "hanki kavereita"... et sitte kiitosta saa ja sitte ihmetellään kun ei enää soitella!missähä mahtoikaan olla vika? ja minkäs teet ku ketää ei kiinnosta kuunnella sun jauhaamias juttuja... "kun puhut tyhmiä, sairaita". "Samoja asioita." mitä sitten pitäisi puhua!? Kysellä mitä kuuluu joo niin olen tehnyt, mutta erään kohdalla hän ei voinnut tehdä mulle samoin. ei ihme ettei kiinnosta enää tehdä aloitetta!

    Äänestä

  • "Mulle kelpaisi kyllä masennuslääkkeitä syövä kumppani, tuskinpa kauan olisi masentunut jos on joku jonka kanssa olla."

    Kun masennus johtuu välittäjäaineiden (serotoniini, dopamiini, noradrenaliini) toiminnan häiriintymisestä aivoissa, ei puolisi/ystävät tms. voi auttaa masentunutta.

    Äänestä

  • pakko korjata kirjoitti:

    "Mulle kelpaisi kyllä masennuslääkkeitä syövä kumppani, tuskinpa kauan olisi masentunut jos on joku jonka kanssa olla."

    Kun masennus johtuu välittäjäaineiden (serotoniini, dopamiini, noradrenaliini) toiminnan häiriintymisestä aivoissa, ei puolisi/ystävät tms. voi auttaa masentunutta.

    *puoliso

    Masennus johtuu traumaattisista (elämän)kokemuksista. Häiriö välittäjäaineissa voi altistaa masennukselle, mutta se ei aiheuta sitä. Joku ei masennu helposti, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Hänellä on välittäjäaineet tasapainossa. Syy-yhteydet ovat vielä epäselviä. Ja on myös ihmisiä joihin mikään lääkitys ei tehoa. Eli vaikka kuinka yritetään vaikuttaa välittäjäaineisiin, masennus ei katoa. Mistäs se sitten johtuu?

    Äänestä

  • välittäjäaineista kirjoitti:

    Itse tiijän sen sisimmässäni että hyvä seura auttaisi jo paljon ja rakastava mies.ne on asioita joita olen koko elämäni ajan halunnut ja varmaan yksi suurimpia syitä masennukseen, joka mul on ollut kuulemma pienestä asti. mut voi masennus myös johtua jostain oireyhtymästäkin.

    Äänestä

Onko mitenkään mahdotonta ajatella lähtevänsä jonnekin ihmisten ilmoille hengailemaan missä kaikki muutkin ovat, sen sijaan että jatkuvasti nököttää kotona? Joku tuolla ehdottikin jo kahviloita, mutta kahviloissa ihmiset yleensä haluavat olla omissa oloissaan lehtiä lukemassa ym. eivätkä tule juttelemaan eivätkä ole kovinkaan tutustumishaluisia.
Puistot (joissa on notkumassa niitä tutustumishaluisia kaljoittelu- ym. porukoita) ovat paljon parempia paikkoja.

Selostan vähän viime päivien kulkua (samaan tapaan viime viikotkin ovat menneet, ei ole juurikaan tarvinnut olla kotona eikä yksin eikä ilman juttelukavereita).
Esim. 3 päivää sitten kun istuin puistonpenkillä vesipiippua polttelemassa, joku tyttö tuli silittelemään ja leikkimään hiuksillani ja juttelemaan pariksi tunniksi (kunnes häipyi ikävä kyllä kotiin mutta luulisin että ko. tyttöä näkee vielä myöhemminkin). Toissapäivänä 3 puistossa hengaillutta tyttöä tuli minun luokse kotibileisiin. Eilen puolestaan minä lähdin yhden tytön luokse yöksi (ja sieltä suoraan tänä aamuna töihin). Noin siis päivät kuluvat kohtalaisen rattoisasti kun vain menee ihmisten ilmoille ja vähän yrittää ystävällisesti jutellakin muille, eikä nyhjötä kotona.

Äänestä
  • Missä puistossa noin onnekaasti on käynyt? En ole koskaan kuullutkaan että tytöt käyvät käsiksi noin helposti missään. Jos se on totta niin pitää itsekin mennä puistoon istuskelemaan.

    Äänestä

  • erikoiselta kirjoitti:

    Missä puistossa noin onnekaasti on käynyt? En ole koskaan kuullutkaan että tytöt käyvät käsiksi noin helposti missään. Jos se on totta niin pitää itsekin mennä puistoon istuskelemaan.

    ...keskustan puistot ja senaatintori ym. ovat paljon huonompia, sekä muiden kaupunginosien puistot. Kallion (ja aivan lähialueen) puistoissa tapahtuu eniten.

    Äänestä

  • helsingissä__ kirjoitti:

    ...keskustan puistot ja senaatintori ym. ovat paljon huonompia, sekä muiden kaupunginosien puistot. Kallion (ja aivan lähialueen) puistoissa tapahtuu eniten.

    Aika outoa. En kyllä uskoisi jos en itse näkisi. Ei tuota tapahdu missään muualla kuin pääkaupunkiseudulla (jos sielläkään).

    Äänestä

  • poltellut jo liikaakin sitä piippuasi.

    Äänestä

Tilanne riippuu myös hieman kysyjän/masentuneen iästä. Nuorten ihmisten on paljon helpompaa tutustua ja saada ystäviä... kunhan vaan lähtee liikenteeseen.

Sen sijaan näin keski-ikäisenä naisena se uusien ystävien hankkiminen onkin jo vaikeampaa, varsinkin kun on masentunut ja ahdistunut.

Mutta: Se aurinko paistaa risukasaaankin, kun itse jaksaa olla edes hieman aloitteellinen. Itse käytän masennus- ja ahdistuslääkkeitä ja olen löytänyt deittipalstan kautta Elämäni Miehen :) Ihan tokalla treffikerralla latasin suoraan, että käytän näitä lääkkeitä ja että olen ollut masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi sairaalassakin parin kuukauden jakson..

Eipä kaveri siitä mitään säikähtänyt, päin vastoin. Olemme seurustelleet hyvin tiiviisti jo liki kaksi vuotta, kihloissa ollaan ja häitä suunnitellaan... Minun ahdistuneisuuteni on vähentynyt huomattavasti ja masennuskin on vain ajoittaista ja puuskittaista.

Eli netin välityksellä on nykään niin helppoa ottaa kontaktia toisiin - masentuneenkin... Panehan hihat heilumaan :)

Äänestä
  • Netissä on miehistä karsea ylitarjonta, naiset löytävät sieltä seuraa helposti mutta eivät miehet.
    Viimeisen 10 vuoden aikana olen päässyt 3 kertaa treffeille netin kautta eikä mikään niistä johtanut tapaamisen jälkeen muuhun kuin mailinvaihdonkin päättymiseen.
    Naisten laittamiin ilmoituksiinkin tulee yleensä satoja vastauksia, mutta miesten ilmoituksiin useimmiten ei tule ensimmäistäkään vastausta.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Netissä on miehistä karsea ylitarjonta, naiset löytävät sieltä seuraa helposti mutta eivät miehet.

    Siis nuorille naisille tulee vastauksia, mutta kun olet eronnut ja yli 30v, niin on turha toivoa enää parisuhdetta. Vanhemmatkin miehet etsivät alle 30v naisia. Kokemusta on.

    Äänestä

  • korjaan kirjoitti:

    Siis nuorille naisille tulee vastauksia, mutta kun olet eronnut ja yli 30v, niin on turha toivoa enää parisuhdetta. Vanhemmatkin miehet etsivät alle 30v naisia. Kokemusta on.

    Nuorille ja vanhemmillekin. 30v ei ole mikään rasite. Yli 50v-> voi olla pienoinen, mutta silloinkin seuraa kyllä löytyy. Toki aina se seura ei saata olla mieluista.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Netissä on miehistä karsea ylitarjonta, naiset löytävät sieltä seuraa helposti mutta eivät miehet.
    Viimeisen 10 vuoden aikana olen päässyt 3 kertaa treffeille netin kautta eikä mikään niistä johtanut tapaamisen jälkeen muuhun kuin mailinvaihdonkin päättymiseen.
    Naisten laittamiin ilmoituksiinkin tulee yleensä satoja vastauksia, mutta miesten ilmoituksiin useimmiten ei tule ensimmäistäkään vastausta.

    Tuo on totta että miehistä on ylitarjontaa. Toisaalta on myös sillä lailla, ettei kaikki edes etsi seuraa netistä vaikka laittavatkin ilmoituksen tai sitten sen seuran pitäisi olla juuri "oikeanlaista".

    Aika monet yritykset voivat mennä kyllä kivikoille. Aina voi toki uudestaan yrittää, mutta pikku hiljaa siihen kyllästyy jos ei saa yhteenkään ilmoitukseen/vastaukseen vastausta.

    Naisilla yksi ongelman aiheuttaja voi olla tosin ulkonäkö. Katsoin yhden deitin ilmoituksia ja kyllä siellä oli aika karseita kuvia. Mitenhän nämä tytöt olivat uskaltaneet edes laittaa oman kuvansa näkyville? No ei ainakaan kukaan erehdyksissä vastannut. Todennäköisesti hekin saivat enemmän vastauksia kuin useimmat miehet, juuri tämän ylitarjonnan takia.

    Äänestä

olisi oikein hyvä idea.

Äänestä
  • Masentuneiden, yksinäisten ja epäsosiaalistenkin.

    Äänestä

  • kannatan!! kirjoitti:

    Masentuneiden, yksinäisten ja epäsosiaalistenkin.

    Jos tähän palstaan on uskomista, niin tuskin sillä olisi hirveästi käyttöä.

    Ensimmäinen ilmoitus olisi että etsitään epäsosiaalista ystävää ystäväksi.

    Vastaukset: (vastausmuunnokset ovat yleisimpiä vastauksia mitä olen huomannut tältä palstalta siis kommenttien muodossa jos joku tyyppi on etsinyt seuraa jollakin omalla ilmoituksella)

    a.) Jos olisin samasta kaupungista niin saattaisin vastatakin, mutta asun eri puolella suomee.

    b.) Mainitsit ilmoituksessasi epäsosiaalisen. No mulla on yks ystävä, joten en ole epäsosiaalinen.

    c.) Etkö kertonut enempää hakutoiveita? Eihän noiden perusteella uskalla vastata.

    d.) Eihän kaks epäsosiaalista keksis mitään puhuttavaa toistensa kanssa, niin en mä ainakaan vastaa.

    Äänestä

Eli minä en ole ollut kotona neljän seinän sisällä kuin vasta viimeiset puoli vuotta. Kuljin YKSIN kaikki mahdolliset kesätapahtumat,konsertit, museot, risteilyt. Olen etsinyt monta vuotta netistä miestä, ja viimeisen vuoden aikana myös naispuolista ystävää. Ei ole löytynyt. Yhdeltä naiselta tuli yhteydenotto, mutta hän asui kaukana.

En todellakaan halua enää mennä yksin joka paikkaan. On todella raskasta yrittää vuodesta toiseen kulkea "positiivisena" kaikissa kylätapahtumissa siinä toivossa että löytäisi seuraa. Ja oma kokemukseni on, että esim. ravintolassa yksinäistä naista tuijotetaan ihmeissään. Kaikki umpihumalaiset/huonosti käyttäytyvät vain liimautuvat seuraan. Kaupoissa olen kierrellyt päiväkausia, kun ei muutakaan tekemistä ole. Osaan jo ulkoa kotipaikkakuntani vaatevalikoimat. Välillä tulee jo skitso olo, että myyjät pitävät minua myymälävarkaana, kun aina kiertelen kaupoissa mitään ostamatta.

Joku tuossa sanoi, että on rankkaa aina olla se, joka antaa numeronsa ja yrittää pitää yhteyttä. Niin on. Minäkin olen "väkisin" yrittänyt pitää kaikkiin puolituttuihinkin yhteyttä, mutta eivät vaivaudu edes tekstariin vastaamaan.

En enää jaksa tyrkyttää itseäni väkisin kenellekään, ja kesä ym. tapahtumiin en enää halua yksin mennä, kun jo viime kesänä pahoitin siitä mieleni niin pahasti, että tulin aina itku kurkussa kotiin. Ei ole kiva katsoa bilettäviä tyttö/kaveriporukoita, ja kuhertelevia pariskuntia, kun on itse AINA yksin. Piste.

Äänestä
  • "En enää jaksa tyrkyttää itseäni väkisin kenellekään, ja kesä ym. tapahtumiin en enää halua yksin mennä, kun jo viime kesänä pahoitin siitä mieleni niin pahasti, että tulin aina itku kurkussa kotiin. Ei ole kiva katsoa bilettäviä tyttö/kaveriporukoita, ja kuhertelevia pariskuntia, kun on itse AINA yksin. Piste."

    Kokemusta löytyy. Uskallanko edes astua kesällä ulos talosta kun tietty jo pihalla tulee vastaan joku oksettava, nuoleskeleva pariskunta.

    Ja tuo jätkä joka tuota puistoa hehkuttaa taitaa olla jonkinlainen pilviveikko. Saa kyllä aikamoinen ihmetyyppi olla jos sieltä puistosta aina lähtee uusien ihmisten mukaan. Entä me TAVALLISET?

    Äänestä

hohhoijaa...joo kun löydät sen paskaisen seurustelukumppanin niin elämä taatusti hymyilee sulle tai ehkä sun kans

Äänestä

Missäpäin asustelet?

Äänestä

Kärsimäsi vaiva on yleistä. Tiedän useammankin, joilla elämä ei ole helppoa ja sitä on pikkuhiljaa oppinut hyväksymään sen.

Jos toinen osoittaa että masentuneisuudestaan huolimatta olisi valmis yrittämään. Ei tietenkään liikaa kerrallaan jottei tapahdu romahdusta. Niin en koe että se estäisi seurustelua.

Minä olen itse ajanut sellaiseen loukkuun että koulu ja työt vievät suurimman osan ajastani. Kaipaisin joskus jotain muuta ajateltavaa. Harrastuksia ei kovin kummoisia ole. Ystäviä minulla on pari ja kavereitakin on, mutta tuntuu että aina olen töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin aina vaan kirjoitti:

Mitä enää voi tehdä, kun on vuosikausia yksinäinen, ilman omaa syytään. Lopulta masentuu niin, että joutuu syömään masennuslääkkeitä/unilääkkeitä. Kaipaus toisen ihmisen lähelle on niin suuri, etten enää jaksa tätä ainaista paska yksinoloa. Kauhea kesä taas edessä, kun ei ole yhtään ystävää jonka kanssa mennä minnekään. Puhumattakaan että olisi kumppani vierellä. Masentuneena ei enää edes voi etsiä seurustelukumppania, koska eihän kukaan huoli tällaista yksinäistä, masentunutta, lääkityksellä olevaa luuseria.

Kun jatkuva yksinäisyys johtaa masennukseen, niin tilanne vain pahenee, koska lääkkeet eivät tuo ystäviä, ja ihmiset kavahtavat masentunutta : (

Mistä voisi löytää kohtalontovereita, ja jopa parisuhteen? Eikö me masentuneet/yksinäiset voitaisi perustaa oma treffipalvelu tms. että löytäisimme toisemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu