Hmmm..

Mä koen oksentamisen helpotuksena. Tosiaan kun saa kaiken paskan pois. Oon yhdistäny oksentamisen myös mielialaani. Jos on muutenkin paha olla, saan suurta tyydytystä kun oksennan. Voisko rinnastaa viiltämiseen, saa "tehdä itelee jotain mikä on pahaks" Samalla kuitenkin vituttaa et taas tääl kakomassa, kun ei se aina niin helposti tule.

Mä oon samanlainen tän bulimiani kans kuin sä. Mä en kans ahmi herkkuja niinkään, vaan syön terveellisesti ja ylimääräisen/liian oksentelen sit huonossa omassa tunnossa ja lihomisen pelossa pois.

Joskus on viikkoja milloin en kertakaikkiaan pysty olemaan syömättä herkkuja, sillon on tosi paha olla henkisesti. Oksentelen useemmin. Ja ihan ruokaa, koska jostain syystä en saa enää herkkuja ulos. Etenkään karkkia.

Mä en koe tätä sairautena, vaikka mun ruokaan liittyvät ongelmalliset ajatuksen on ekana mielessä kun herään ja vikana kun meen nukkuun. Raskasta tää on henkisesti. Ja en kyl tykkää itse oksentamis toiminnasta, kun enää se ei oo niin helppoo. Inhottaa kakoo väkisin tua vessassa. Mut se tunne kun saa ulos on hyvä.

Nyt oon kuitenkin tajunnu et tää on sairaus, koska ajatukset hallitsee mun elämää ja päiviä. Kyllä sullakin sairaus on. Oon ite miettinyt että voisiko tähän saada apua esim. ravitsemusterapeutilta ja psykologilta. Koska mulla tää liittyy mun ruumiin- ja omakuvaan sekä itsetuntoon. Oon laihtunu ja pelkään ihan suunnattomasti että lihon, entiä enää mikä määrä lihottaa ja mikä ei. Liikun välillä enempi välillä vähemmän.

Samaan aikaan on itseinho päällä, koska en pääse näistä ajatuksista eroon. Muilla on oikeesti hirveen vakavia asioita murehdittavana. Ja mulla on sentäs ikää, miks oon näin lapsellinen? Mutta kun ajatukset on pakkomielteenä päässäni niin ne on.

Kuulostiko tutulta? Tsemppiä sulle nyt. Toivottavasti ei me pahempaan päin.

ei siitä ole MITÄÄN hyötyä että oksennat. se vaan antaa luvan ahmimiselle. Suurin osa on jo kerenny imeytyy kunnes saat oksennetuksi ulos ne. ja ei sitä pysty kaikkee ulos saamaa.

niin, ja mun tätillä oli nuorena anorexia, ja sille jäi siitä eli-ikänen vaiva; ruokailun jälkeen sillä ei ruoka pysy sisällä vaikka se niin haluaisikin, koska mahalaukun läpät on väljistyny niin paljon. sille se on tosi noloo esim. kylässä ollessa ku sen täytyy oksetaa ku ruoka tulee automaatisesti pois!

mietippä sitä :0

Samanlainen. Tänään juuri meinasin kysyä täällä samaa, mutta kerkesit ensin.
Mullakin siitä on tullut näin 2:n vuoden sisällä tapa. Ennen en pitänyt siitä, mutta nyt en edes ajattele sitä useinkaan sairautena, ehkä joskus, mutta tänään en varsinkaan.
Ihmiset rupee aina joskus vituttamaan, kun ne vaan ei tajua, mitään.
Oon laihtunut 2v:n aikana 16kg ja laihdun edelleen. Joskus tuntuu tyhmälle lukea netistä bulimiasta ja anoreksiasta, koska ne on niin väärässä.
Siis niistä huomaa, että joku vittumainen ärsyttäjä on ne tehnyt. Ne jotkut ei pidä mun paikalla ainakaan paikkaansa. Kuten

''Koska bulimiaa sairastavan painossa ei väkisin tapahdu huomattavaa muutosta, sairaus saattaa jäädä ulkopuolisilta jopa kokonaan havaitsematta''

Tuon takia just vituttaa. Oikeen vihjaa, että on lihavia. Ja paskat, minä ainakin laihdutan paljon bulimian avulla

ja

''Bulimikot kokevat “epäonnistuvansa” siinä missä anorektikot “onnistuvat”.

En ainakaan koe sitä näin.
Olen ollut myös anorektikko, jolloin päätän, että en syö. Pystyn muuntautumaan. Molemmat ovat yhtä hyviä elämäntapoja.

Laihduin bulimian puolessa vuodessa vajaa 30 kg. Olin ylipainoinen ja nyt olen normaalipainoinen.

Olin ylipainoisena masentunut ja epäsosiaalinen, lisäksi en jaksanut liikkua yhtään kun oli niin huono kunto.

Laihtumisen myötä olen reipastunut, kehtaan liikkua ihmisten ilmoilla ja jutella muullekin kuin seinille ja lattioille. Ihmiset ovat sanoneet minua hyvän näköiseksi ja se jos mikä kohottaa itsetuntoa.

En ole enää masentunut.

Pystyn keskittymään tunnilla opiskelemiseen enkä siihen että housut puristavat ja ihmiset katsovat minua.

Moni asia on helpottunut. Kiitos bulimia, olet paras ystäväni tähän mennessä.