Tilanne seuraava:
Eroava pari, josta toinen jäi asuntoon tarvesyistä.
Vuokranantaja sopii puhelimessa, että vuokrasopimus jatkuu ennallaan ja lupaa toimittaa sopimuksen allekirjoitettavaksi.
Sopimuksen mukana tulee kirje, jossa vuokranantaja kertoo tehneensä sittenkin kaikenlaisia muutoksia (rajaakin yht äkkiä puolet pihasta pois, vuokran korotus ja varastotilatkaan ei enää kuulu sopimukseen). Kertoo myös, että vuokrasopimus voi jatkua hänen puolestaan vielä n. 1,5 vuotta (tarkka aika kirjoitettu), koska vasta silloin hän tarvitsee asunnon omaan käyttöön.
Vuokralainen hämmästelee lähettämässään kirjeessä muuttuneita ehtoja ja kysyy samalla, voiko vähentää rikkoutuneen kiukaan tilalle hankkimansa uuden vuokrasta. Kiuas hankittiin itse siksi, ettei vuokranantaja ollut Suomessa tuolloin ja uuden saamiseen olisi muutoin mennyt ainakin n. 3 viikkoa. Tämä ei käy, koska hän ei päässyt tarkastamaan vanhaa.
Tästä syystä tuleekin uusi kirje, jossa on irtisanomisilmoitus ja peruste oma tarve. Yrittää vieläpä periä vuokran kahteen kertaan 2 kuukaudelta. Pois muuttanut osapuoli hoitanut ne vuokrat.
Kertokaahan joku onko laillista touhua?

Vastaukset 4
Vanhimmat
laki asuinhuoneiston vuokrauksesta sanoo yksiselitteisesti että vuokranantajalla ei ole oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta sen takia että toinen osapuoli (eli tässä tapauksessa avioparin toinen osapuoli) muuttaa huoneistosta pois.
Asumaan jäävä puoliso vastaa myös toisen puolesta sekä vuokrasopimuksen ehdoista niin kuin se on alunperin sovittu.
Vuokrantajalla ei ole oikeutta irtisanoa sopimusta tämän perusteella eikä myöskään oikeutta muuttaa sopimuksen ehtoja.
Eri asia on jos vuokrantaja haluaa irtisanoa sopimuksen muista syistä mutta silloin pitää menetellä mitä laki sanoo irtisanomisajasta.
Irtisanomiskirje on toimitettava todistettavasti vuokralaiselle eikä pelkkä kirje riitä siihen.
t. ile LKV

Minulla ei enää ole mitään tarvetta puuttua kannanottoihisi! Keep going strong!!!! :D
Laita vaan kommentti jos on jotain väärin.
t. ile LKV