L.a:n ylittäneiden tunnelmia

Tällä hetkellä rv 42 tasan ja huomenna käynnistykseen. Jotenkin asennoiduin alusta asti että yli mennään, joten olen suht hyvillä mielin ollut. Viime viikko on kyllä ollut supertuskainen, sillä yhtään oikeaa supistusta ei ole kuulunut ja synnytksen käynnistäminen pelottaa.
Niinhän siinä sitten kävi, että käynnistykseen joudutaan huomenna, mikäli ei illan tai yön aikana tapahdu ihmeitä. Jotenkin olo on kuin viimeistä ehtoollista odottais. Kaverit ja sukulaiset käy vierailulla "viimeistä" kertaa ja itkee tiruuttaa (jännityksestä ilmeisesti). Ei siinä omatkaan fiilikset kovin korkeella pysy.

Ei sitä kyllä nauttimiseksi voi sanoa tota loppu aikaa, mutta se on paljon asenteesta kiinni. Helpottaa kovasti kun elät elämää niin kuin aikaisemmin, kaupassa käynnit, lenkkeilyt, vierailut sun muut. Jos jää koko päiväksi kotiin ODOTTAMAAN, niin varmasti tulee pöhköksi. En valitettavasti voi sanoa että se helpottais loppua kohden. Itse olin ainakin eilen niin sekaisin (sain kuulla käynnistysajan) ettei elämä oikein maistunut. Sitä kun toivoo että taapero antais edes jonkun merkin tulostaan ettei tarttis väkisellä käynnistää.

Summa summarum: Odottavan aika on todella pitkä. Tsemppiä loppuajalla ja toivon ettei sun tarvi odottaa yhtä pitkään kuin minun!

BTW. Viimeisen viikon aikana ajattelin vain itteeni, ja lakkasin vastaamasta kaikkien kumminkaimanserkkujen puheluihin, että joko se on syntynyt. Vaikka kaikki elävät tilanteessa mukana, on välillä laitettava stoppi. Jos lupaa ilmoittaa sitten kun jotain tapahtuu, niin soitellaan kun on kerrottavaa. Ainakin itse olen aika hajalla, kun samaa tarinaa koittaa selittää jokaiselle ja itse on yhtä odottavainen.
Ja miksi kysyä odottavalta äidiltä, että miksei se synny? Sen kun tietäis....

Mulla tosiaan laskettuaika oli maanantaina. Ja kyllä täytyy sanoa, että päivät tuntuu niiin pitkiltä. Mies on töissä ja asun vielä paikkakunnalla missä ei juurikaan tuttuja niin ei sitä oikein tiedä millä muullakaan päivänsä täyttäis kuin odottelulla. Vielä niin pieni paikka ettei täällä vois ostoksillekaan lähteä. Mullakaan ei ole supistellut yhtään. Limatulppa irtos yli viikko sitten, mutta sen jälkeen ei oo siis tapahtunut mitään. Yritetään sinnikkäästi vielä jaksaa odottaa :) Tsemppiä!!!

vaikka la vasta viikonloppuna. Mulla syntyi esikoinen 41 6, ja käynnistysaika oli sovittu juuri sille päivälle. Vauva alkoi tulla itse edellisenä iltana, mutta olinkin saanut vyöhyketerapiaa useaan otteeseen, homeopaattisia pillereitä :) ja kalvoja oli vähän irroteltu. Synnytystä piti kyllä vähän avittaa, mutta oli hyvä kokemus. Oli kamalaa pelätä käynnistämistä, eivätkä ihmiset yhtään osaa ajatella odottajan tuntoja. Kommentit kuten, että "eihän ne voi sitä siellä pitää, pakkohan se on ottaa pois, jos ei itse tule, siinähän saattaa käydä todella huonosti..." eivät yhtään piristä eivätkä lohduta odottajaa. Tai sitten joku just kumminkaima ottaa asiakseen soittaa kaksi kertaa päivässä :"joko?"

Tällä kertaa ollaan erilaisessa tilanteessa. Voin niin huonosti fyysisesti, että synnytys käynnistetään luultavasti jo ensi viikolla. Emme ole sanoneet kellekään, koska jos tilanne ei ole kypsä, käynnistys hieman taas siirtyy enkä halua taas selitellä, miksei vauva ole jo maailmassa. Mutta nyt siis pelottaa taas käynnistys, varsinkin kun vauva on selkeästi paljon isompi kuin eka eikä kohdunsuun tilanne ole kovin kypsä. Ja siis olen heikossa kunnossa, niin hirvittää koko koitos. Muutenkin hirveän hankala raskaus takana ja tämä tuntuu oikein kruunaavan sen. Toivottavasti kuitenkin kaikki menee varsinkin vauvan osalta hyvin.

Tsemiä teille ja jaksamista. "Ihme" voi vielä tapahtua ihan viime metreillä =)