Olen 28 vuotias mies ja epäilen että minulla on kilpirauhasessa jotain häikkää, aamulla kävin verikokeissa joten eiköhän se selviä. Verensokeri oli aamulla 5,5 joten vika ei ole siinä. Olo on ollut hirveä viimeiset kolme - neljä kuukautta. Ensin luulin että väsynyt ja vetämätön olo johtui talvesta ja pimeydestä, mutta nyt vaikka on jo valoisampaa, sama paska olo vain jatkuu. Tätä vointia voisi verrata siihen miltä tuntuu kun on tulossa flunssa. Töistä ei meinaa tulla mitään kun silmät eivät tahdo pysyä auki eikä kerta kaikkiaan jaksa tehdä mitään. Silmiä kirvelee ja silmänaluset ovat välillä todella turvonneet. Työkaveritkin jo kyselee, että etkö ole nukkunut ollenkaan? Nukun kuitenkin keskimäärin kahdeksan tuntia yössä, tosin jotenkin kevyemmin kuin ennen, heräilen aamulla vähän väliä ennen kuin kello soi.
Pahinta on että olo aaltoilee päivän mittaan todella paljon. Välillä tuntuu että on jotenkuten normaali ja pirteä, kun taas seuraavana hetkenä haluaisi vain nukkumaan. Välillä on olon heittelehtimisen myötä jopa käynyt mielessä, että olenkohan sekoamassa tai kuvittelenko vain, kun väsymyksen myötä tulee näitä ”poissaolo” kohtauksia? Huimaa ja heikottaa. Halua olisi kyllä tehdä kaikkea kivaa, mm. aloittaa taas kunnolla kevään kuntosalitreenit, mutta kun ei vaan kykene samaan kuin ennen. Tuntuu kuin kaikki voimat olisivat poissa, pienikin rasitus ja pitää ottaa tauko.
En kärsi masennuksesta, mutta kyllä tämä väsymys alkaa pikkuhiljaa masentaa ja ottaa pattiin. Vointi on paras iltaisin, pari tuntia ennen nukkumaan menoa ja aamutkin ihan ok. Päivät sitten taas aivan perseestä. Tuntuu melkein kuin vuorokausi rytmi olisi mennyt jotenkin sekaisin. Alkoholia en ole käyttänyt moneen kuukauteen ja muutenkin on nyt terveellisemmät ja säännöllisemmät elämäntavat kuin ennen. Senkin takia tuntuu että tässä voinnissa ei ole mitään tolkkua.
Tällainen tilitys tällä kertaa. Onko kellään ollut samanlaisia oireita kilpirauhasen suhteen? Tämä alkaa jo aika lailla vaikuttaa mun elämään, ja toivon jopa että se vajaatoiminta todettaisiin että saisin lääkkeitä, ja sitä myöten mun jaksamiseni takaisin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ei muuta kuin kokeisiin, ilman kahvia ja tupakkaa... aamulla. oireet näyttäisi siltä joten ehdottomasti tarkistettava.
Ai, tuolla luki että jo kävitkin... no kerro meillekin sittena arvosi kun saat tuloksia :)