Oon 23 v. parisuhteessa elävä naikkonen ja elämä ihan mallillaan ( talo maalla, vakkarityö ym.) Ja ihan järkyttävä vauvakuume ollut kaksi vuotta, jolloin otatin pois kapselin. Mutta mies ei innostu. Olen päiväkodissa töissä, ja välillä tekisi mieli itkeä, kun pitää omat tunteet tukahduttaa. Asiasta on keskusteltu miehen kanssa ja paljon, mutta en tiedä mikä mättää. Onko jotain konsteja, ideoita miten miehen huomioin saisi lapsiin?
Miten mies mukaan menoon?
sunna
8586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuulostaa tuo. Jätä mies rauhaan. Anna hänen itse keksiä että haluaa lapsen jos haluaa.
Mahtaako haluta naimisiinkaan edes kanssasi saati lasta?
Mihin on kadonnut miehen oikeus kosia ajallaan kun hänen mielestään aika on kypsä? ja mennä naimisiin pitkän kaavan mukaan? olla onnellinen ensin avioliitostaan, ja sitten alkaa harkita lapsia.
Tajuatko edes että viet tuon kaiken pois mieheltäsi? Hän ei saa ehdottaa sinulle näitä kauniita asioita, kun sinä juokset kilometrin edellä? Mieti hetki.
Se että sinulla on vauvakuume (tunne että on pakko saada lapsi) ei ole järkevä peruste lapsen hankintaan. Se on vain merkki siitä, että viettisi yrittävät pakottaa sinut lapsen tekoon. Molempien on haluttava sitä lasta. Parisuhdepalsta on täynnä äitien itkuja siitä, miten isäksi huijatut/pakotetut miehet ottavat hatkat lapsen synnyttyä.
Jos miehesi on suunnilleen saman ikäinen ei hän todennäköisesti koe minkään laista tarvetta lapsen saantiin. Hänelle sinun vaatimuksesi lapsesta on suurin piirtein yhtä houkutteleva, kuin jos vaatisit häntä elämään seuraavan 18 vuotta Konnunsuon keskusvankilassa.
Tällähetkellä miehet kypsyvät lapsenhankinta ajatuksiin keskimäärin kolmekymppisinä. Miehesi on aivan normaali, eikä hänessä ole mitään vikaa.
Meillä ei myöskään ole mies innostunut lapsiasiasta. Kun puhun asiasta, se on painostamista hänen mielestään. Vaikka kyse on paljon muustakin, olisi kiva suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mikä on hankalaa kun ei ole edes yhteisiä toiveita. Voipi olla erilleen lähtökin edessä. Tosin viimeksi mies sanoi, ettei pistä hanttiin vaikka lasta yritetäisiinkin ei kuulemma halua olla unelmani tiellä. Mutta haluaisin, että mies oikeasti haluaisi lapsen kanssani, eikä niin että suostuu vain koska minä niin kovasti haluan. Haluaisin lapselleni isän jolle lapsi olisi kaikki kaikessa. Olen nyt ajatellut antaa ajan kulua, mutta olen jo 26-vuotias eli parin seuraavan vuoden aikana olisi syytä johonkin ratkaisuun päätyä. Ja lapsiahan ei noin vain tehdä, niitä saadaan. Muutenkin uskon etten noin vain tule edes raskaaksi, en ole 1 1/2 vuoteen syönyt e-pillereitä eli mahdollisuuksia tänä aikana raskauteen olisi ollut monia.
Mä en syönyt pillereitä sitten 25-vuotiaan ja en tullut raskaaksi, vaikka keskeytettyä harrasteltiinkin. Nyt olen jo 33 ja viimeisillään raskaana. Mies on pari vuotta nuorempi ja täytyy sanoa, ettei hän olisi missään tapauksessa ollut henkisesti valmis vielä tätä ennen. Nytkin on ollut alkuajasta vähän puhetta, että kun mä tätä halusin ja ikäni puolesta oli jo korkea aikakin.. mutta myöntää hän, että itse tuli aloite tehtyä siksi, että haluaa oman lapsen. Taisi olla hiukan yllätys, miten helposti se lopulta kävi. Ei tarvittu kuin yksi todellinen yritys, vaikka pillereittä on hyvin pärjäilty! Hänen muukin käytöksensä on seurannut ihan hyvin tätä ratkaisua, ravintolaillat ja kaverit on odotusaikana saaneet jäädä pienemmälle huomiolle, suuria hankintoja on yhteistuumin tehty jne.
Kyllä APnä odottelisin, että aika on myös miehen kannalta kypsä. Se ei ole pelkästään nainen joka siinä tulee vanhemmaksi, vaan miehen rooli isäksi on yhtä tärkeä. Jos mies ei ole omasta puolestaan valmis suureen muutokseen, vaan miellyttääkseen naista vaan suostuu tekee nainen aika vastuuttoman ja itsekkään teon tulevaa lastaan kohtaan. Isänrakkaus ja hyväksyntä on ihan yhtä tärkeää kuin äidinkin, joissain tapauksissa jopa tärkeämpää riippuen lapsesta.
Mieti, miltä lapsesta tuntuu kun oma isä ei halunnutkaan häntä ja pohdi vielä, sulla on aikaa vielä paljon ja elämässä löytyy muutakin mitä olisi hyvä tehdä ennen lasten hankintaa.
Kiitos sinulle, kun ymmärsit asiani laidan. En ilmeisesti osannut kuvailla tunteitani tarpeeksi hyvin, jotta kaikki sen olisivat ymmärtäneet. En todellakaan ole pakottamassa miestäni mihinkään enkä halua mitään vilppikonsteja. Mieheni täyttää 30 v. seuraavaksi ja mielestäni olisi ehkä hänelle mieluisampaa tulla pian isäksi, vielä nuorena. Mutta odotellaan rauhassa ja katsellaan=)
ajankohta on MIEHELLESI MIELUISIN? Sanoisin, että miehesi vaikuttaa aika vankasti ilmaisseen oman mielipiteensä.
Moi! Mulla on melko samanlainen tilanne ku sulla. Tuolla paljon aiemmin oli mun aloittama keskustelu melkeinpä samasta aiheesta (otsikko Vauvakuume miehelle?). Siellä sain ainakin yhen hyvän vastauksen ja se meni lyhennettynä suunnilleen näin, et yleensähän naiset haluaa niitä ihania vauvoja, mut miehet osaa paremmin ajatella, mitä elämä vois olla sit ku lapsi on leikki-ikäinen. Tuon kommentin jälkeen rupesin puhumaan miehelleni tyyliin, et mieti, miten ihanaa on sit ku lapsi hurraa peleissä, et "hyvä isi!" jne... Tuntuu, et heti mies oli paljon myönteisempi, joten kokeile säkin tota tekniikkaa.
Niin ja mun on aina pitänyt pitää ihan tarkotuksella taukoja vauvapuheissa, et mies ehtii samaan junaan mukaan. Ja munkin mielestä sun miehes vois olla jo ihan kypsän ikänen isäks. Sitä voi vaik perustella sillä, et nyt miehes on vielä siinä iässä, et jaksaa hyvin peuhata lapsien kanssa ja kuljettaa harrastuksiin jne. Mitäs sit ku muutaman vuoden päästä alkaa niveliä kolottaa ym... Heh, eihän toi kyl kaikkien kohdalla pidä paikkansa. Onhan niitä ikinuoriakin eikä kolmekymppinen oo vielä vanha. :) Mut kaikkee voi yrittää!
Varmasti hankala tilanne! itse et meinaa pysyä nahoissaan ja mies ei lämpene..
Meillä mies ilmoitti vauvahaaveestaan minun kieriskeltyäni niissä ajatuksissa jo pari vuotta. Lähipiiriin alkoi syntyä vauvoja ja mieheni huomasi, ettei kavereidenkaan elämä lopu lapsen myötä. itse en vuosien aikana muuta sanonut, kuin että tulevaisuuteni iso haave on saada lapsia, mutta varsinaisesti en ehtinyt nostamaan kissaa pöydälle aiheesta kun hän itse kysyi..Niin kuin monet jo kirjoittaneet, on miehen hyvä itse "oivaltaa" tämä ajatus. Oma mieheni on kertonut, että vaikka on ollut koko yhdessäoloaikamme ajan ollut aivan varma siitä, että haluaa olla minun kanssani, niin jostain oudosta syystä kaikki ns radikaalit siirrot on pelottanut ja ahdistanut häntä. ristiriitaista oli, ettei hän ole halunnut minusta eroon, mutta kuitenkin ajatus kihloista, lapsesta tai avioliitosta on kuullostanut tai tuntunut liian vakavalta ja sitovalta.No on se mieskin ollut hämillään näistä tunteista. Sitten yhtäkkiä hän30v ilmoitti olevansa valmis isäksi ja nyt sitoutumiskammoisena päätti ottaa ja kosaista.
Mielestäni ei painostamista ole, jos rauhassa keskustelette miehesi kanssa ja kuullostelet hänen ajatuksiaan seuraavista vuosista. Ei siis mitään pilkuntarkkaan toimintasuunnitelman rakentamista, vaan ajatuksia, voisiko lapsi ja perhe olla osa yhteistä tulevaisuutta jonkin ajan päästä. Toki hänenkin on hyvä ymmärtää realiteetit, eli että ei oikeastikaan kannata liian myöhäiseksi jättää perheen perustamista. Kannattaa jättää näitä viestiä hautumaan... Meillä lapsi on ollut haaveissa toista vuotta, mutta eipä osoittautunutkaan niin "helpoksi nakiksi" ja nyt käydään lapsettomuushoidoissa! Toivottavasti asiat teillä loksahtaa kohdalleen!