Mulla kummallinen tilanne päällä; olen kolkyt ja risat, lapseton, hyvin koulutettu, aviossa ollut jo vuosikaudet, hyvä työpaikka sekä mulla että miehellä - ja nyt huomasin olevani raskaana. Pitäisi varmaan olla onnellinen, mutta mulle tämä on melkoinen järkytys. Ollaan miehen kanssa niin totuttu elämään ilman kahleita, ettei enää voi kuvitella toisenlaista elämää. Omat tunteet solmussa; ei haluaisi luopua mistään nykyisestä, mutta toisaalta - ikää on sen verran, että tuntuu että jos ei nyt niin ei koskaan...
En ole ikinä erityisemmin halunnut lapsia, vauvat eivät aiheuta mulle mitään väristyksiä eikä mulla ole koskaan ollut vauvakuumeen tapaistakaan. Lasten jutut ja ajatus muovileluista pitkin huushollia lähinnä ärsyttää, lapsista pidän kyllä ja kummilapsia on monia.
Näitä palstoja kun olen nyt lueskellut, en ole vielä törmännyt vastaaviin fiiliksiin kellään, joka paikka vaan tuntuu olevan täynnä onnesta soikeena olevia wannabe-mameja jotka hössöttää beibiasioista. Olenko täysin erikoinen tapaus vai eikö näistä haluta tai uskalleta puhua?
Jos sitten käytännön tasolle mennään, niin olen miettinyt sitäkin, että onko minulla vaihtoehtoja tälle raskaudelle? Raskauden keskeytystä voi käsitykseni mukaan pyytää, jos lapsen saaminen johtaisi vaikeuksiin, mutta meillä ei hyvätuloisena pariskuntana näin ole. En ole osannut mennä edes lääkäriin vielä (tosin raskaus ihan alussa ja vasta kotitestillä todettu) kun en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä/sanoa. Kuten sanottua, tilanne tuntuu tosi vaikealle ja olen ollut suhteellisen masentunut 'uutisesta' lähtien.
En ole ikinä erityisemmin halunnut lapsia, vauvat eivät aiheuta mulle mitään väristyksiä eikä mulla ole koskaan ollut vauvakuumeen tapaistakaan. Lasten jutut ja ajatus muovileluista pitkin huushollia lähinnä ärsyttää, lapsista pidän kyllä ja kummilapsia on monia.
Näitä palstoja kun olen nyt lueskellut, en ole vielä törmännyt vastaaviin fiiliksiin kellään, joka paikka vaan tuntuu olevan täynnä onnesta soikeena olevia wannabe-mameja jotka hössöttää beibiasioista. Olenko täysin erikoinen tapaus vai eikö näistä haluta tai uskalleta puhua?
Jos sitten käytännön tasolle mennään, niin olen miettinyt sitäkin, että onko minulla vaihtoehtoja tälle raskaudelle? Raskauden keskeytystä voi käsitykseni mukaan pyytää, jos lapsen saaminen johtaisi vaikeuksiin, mutta meillä ei hyvätuloisena pariskuntana näin ole. En ole osannut mennä edes lääkäriin vielä (tosin raskaus ihan alussa ja vasta kotitestillä todettu) kun en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä/sanoa. Kuten sanottua, tilanne tuntuu tosi vaikealle ja olen ollut suhteellisen masentunut 'uutisesta' lähtien.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ekaks pitää sanoa että vaikka olis muksuja toivonutkin ja kauan ja hartaasti niitä väsännyt niin sit kun se on ikeesti edessä niin saattaapi olla että menee ihan maihin eikä tiedä enää haluaako sitä sitten vai ei.itellä on sellanen tilanne että biologinen kello tikittää eikä kohta enää oo sitä valinnanmahdollisuutta olemassakaan, sitä voi miettiä omalta kohdaltaan. jokaisella on myös se kuva miten elämänsä on nähnyt, miten se etenee ja miten sä ite haluat elämäs elää, ei sitä kukaan voi tulla sulle sanomaan. abortti on aina sellanen juttu että se on mielessä aina kun sen on tehnyt, se kannattaa varmasti miettiä tosi tarkkaan(ja kyllä sen saa jos haluaa)jos sä tulet siihen tulokseen niin se on varmasti teille ihan oikea ratkaisu, ei sunikäinen ihminen sellasta kevyesti mee tekemään.
jos muksun sitte päättää pitää, on ihan mahdollista että kun raskaus siitä etenee, se alkaakin tuntua ihan normaalilta ja oikeelta. mun eka muksu ei ollut suunniteltu, mutta syntyessään se olikin jo sitten haluttu-ainakin äitinsä puolelta, iskä sitten menikin .. :)
yleensä se äidinvaisto kyllä ilmaantuu ja yllättää jopa voimakkuudellaan-vaikka ei sekään oo kiveen kirjoitettu että niin käy.jos sulle tulee se oma muksu , niin alukshan se ei tuo mukanaan mitään sen ihmeempää kun vaipat ja pari helposti korjattavaa helistintä, ne lelut ja jutut tulee sit ajan kanssa, yleensä niihin kasvaa ite myös huomaamattaan. jokainen tekee oman kotinsa millasta siellä on ja miten siellä eletään, ei se ajatus hillittömästä kaaoksesta ja kiljuvasta lapsesta räkäisine kavereineen oo kaikkien mielen mukasta, eikä kaikista oo kivaa tai tarpeellista uhrautua seuraavat 18 vuotta jonkun edestä. ite voin sanoo että mitään en oo joutunu jättämään lapsen takia tekemättä.(matkoja, illanviettoja, harrastuksia, opiskeluja,duuneja..etc) mä olen aina ajatellut että jutut on järjestelykysymyksiä, eikä ongelmia.
kamalan vaikeeta kellekkään sanoo mitä tehdä tällasessa tilanteessa,laitoin mitä ite kelailen, mut mieti ja pähkäile, kuulostele miltä susta-ja teistä kummastakin miehes kanssa - tuntuu, ja menkää sen mukaan, sydän on yleensä oikeessa, vaikka se sanois vaikeitakin asioita. päätit sitte pitää tai et, lycka till ja hyvää pääsiäistä. kevät tulee , elä masennu!!
...hyviä ajatuksia sulla. Olin varautunut jotenkin syyteryöppyyn, mutta ihanaa saada kannustaviakin sanoja. Tän asian kanssa on jotenkin niin yksin kun tietenkään ennen ekaa lääkärikäyntiä ja/tai päätöstä ei halua tästä kellekään tutulle kertoa. Vaikeaa on lähteä pääsiäiseksi äitini luokse kyläilemään kun joutuu tämmöistä salaisuutta varjelemaan. Mutta hänelle jos tämän kertoisin tai ystävilleni, ei mulle kyllä vaihtoehtoja annettaisi enää.
Mun mies on yhtä lailla sekaisin tästä, ei ole ehdottomasti millään kannalla. Ehkä vielä vähemmän valmis on tähän kuin minä, jos mahdollista. Silti varmasti on täysillä mukana mitä tahansa sitten päätetäänkin - ollaan vähän tuumattu niin, että mennään pääsiäisen yli ja sitten katsotaan ja mietitään tosi tarkkaan, mitkä on fiilikset.
varmasti tulisit lastasi rakastamaan kun hänet ensimmäisen kerran näkisit. En minäkään mikään lapsirakas ollut, oikeastaan vähän niinkuin äklötti mukulat. Mutta kun oma syntyi, niin voi taivas kuinka paljon minä sitä rakastin ja edelleen miten se rakkaus on kasvanut. Samaten toisesta. Aijon vielä tehdä kolmannenkin, kun haluan että vanhana sitten on porukkaa ympärillä:)
Toivon että pidät lapsesi, sillä uskon että et tule katumaan, harva se lastaan katuu, ehkä joku vähän kehittymätön ihminen ehkä.
Mutta voimia päätökseesi, mitä sitten ikinä päätätkin.
tunteita. Sinulla ei ole mitään syytä aborttiin, joten yritä reipastua ja ajatella lapsen saamisen hyviä puolia. Onnea odotuksellesi! Miksi muuten kirjoitat abortti-palstalle?
Lapsi on lahja kaikesta huolimatta...ja se joka "leikkiin" ryhyy-se leikin kestäköön... Se oletko koulutettu ja hyväpalkkainen ei ole mitään tekemistä sen kanssa haluatko ja pystytkö lapsen kasvattamaan...
Mitäpä jos harkitsisit adoptiota ???
Moni pariskunta tuon lapsen haluaisi ja sitä rukoilee...Anna kuitenkin tuolle sitkeälle alulle alku.....
Asia varmasti ahdistaa jos lasta et halua , mutta sinähän sen kuitenkin olet alulle laittanut???
Minulla on samoja tuntemuksia. Pikkuvauvat eivät herätä minkäänlaisia tuntemuksia, enkä voisi kuvitella luopuvani elämäntyylistäni jonkun toisen takia. Taaperot lähinnä ärsyttävät ja koen lapsista olevan minulle iloa lähinnä ala-aste ikäisinä. Koska en ole valmis uhraamaan minulle tärkeitä asioita (mieheni vielä vähemmän) lapsen hankinnan takia emme hanki lasta.
Entisaikaan ja vielä nykyäänkin julkimoiden parissa lasten hoito on ulkoistettu nannyille, jolloin niiden äitien jotka eivät rakastavaan hoitoon kyenneet ei tarvinnut kokonaan luopua äitiydestä. Nykyään se ei onnistu.
Äidinrakkauden heräämistä pidetään itsestään selvyytenä. Kuitenkin todellisuudessa pallomme on täynnä lapsia, joita heidän äitinsä ei rakasta. Mikään ei ole niin väärin lasta kohtaan, kuin se, ettei äiti rakasta.
sä aborttiin pääset, jos et lasta halua. Nykyisin aborttin saa helposti.
Mieti nyt vielä mitä ihan oikeasti haluat.
..myös suunnilleen ikäisesi tehdessäni abortin. Minäkään en silloin koskaan ollut halunnut lapsia. Vaikka siis en kadu aborttiani ja tiesin sen haluavani, henkinen toipuminen abortista kesti vuoden. Se oli erittäin rankkaa ja toipuminen vaikutti psyykeeni voimakkaasti.
Olin unelmatyössäni ulkomailla ja luulin voivani palata entiseen elämääni lepäiltyäni tovin abortin jälkeen. Minun elämäni oli ollut kansainvälistä ja vilkasta. Matkustelin, juhlin, tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja nautin elämästä suuresti. Tähän luulin siis voivani palata. Kaksi vuotta myöhemmin voin sanoa, ettei paluuta tosiaan minulle enää ollut. Hienot kutsut menettivät merkityksensä, matkoilla nautin vain pinnallisesti; yhtäkkiä niillä elämäni iloilla ei ollutkaan enää merkitystä samalla tavalla kuin ennen.
Toipumiseni jälkeen minulla on uuden ja hyvän suhteen myötä alkanut -elämäni ensimmäistä kertaa!- erittäin voimakas vauvakuume. Haluan lapsia, kipeästi suorastaan, ja pian aloitammekin yrityksen. Jollakin tasolla ymmärrän tämän johtuvan nimenomaan abortistani. Enkä ole edes ainoa, olen ennenkin kuullut abortin aiheuttavan jälkeen päin voimakasta vauvakuumeilua. Haluan yhä edetä urallani ja yhä muuttaa työni perässä, mutta nyt nämä asiat tulevat kakkosena. Suoraan sanoen enää en välittäisi vaikka muuttaisimme miehen kanssa Suomeen asumaan lähiöön emmekä koskaan muuttaisi enää mihinkään, jos vain saisin lapsen. Ystäväni ja läheiseni sanovat minun muuttuneen suuresti. Itse tunnen, että arvoni ovat loksahtaneet kohdalleen.
Jos raskaus ja lapsi tuntuvat vaikealta asioilta nyt, muista että myös abortti seuraa sinua kyllä tavalla tai toisella. Se saattaa myös muuttaa totaalisesti elämäsi.
Voimia sinulle raskaaseen päätöksentekoon!
Eivät kaikki ihmiset lapsia halua. Omassa ystäväpiirissäni on paljon kolmenkympin molemmin puolin olevia nuoria naisia ja miehiä, jotka mieluummin hankkivat lemmikin kuin lapsen. Jokainen elää ainutkertaisen elämänsä siten kuin parhaaksi näkee. Abortti nähdään tässä ystäväpiirissä järkevänä ratkaisuna, jos lasta ei ihan oikeasti syystä tai toisesta haluta.
Itselläni ei koskaan ole ollut mitään intoa lasten hankintaan, mutta nyt vähitellen kun ikää on karttunut alkaa tuo mieliala vähän muuttumaan. En erityisemmin pidä vieraiden lapsista, mutta varmasti sitä omaa lastaan aikanaan rakastaisi. Itse toivon, että kun mahdollinen lapseni kasvaa, niin hänestä tulisi hyvä ystäväni - aivan kuten oma äitini on minun tärkein uskottuni. Tuolle lapselle voisin sitten vähitellen jakaa elämänviisautta sekä jättää aikanaan tämän maallisen mammonan. Tietysti hänen myötään myös sukumme saisi vielä mahdollisuuden jatkua - kaikki ei päätyisikään minuun ja mieheeni.
Tämän kirjoituksen pointti siis on se, että katso elämääsi myös pidemmälle. Tuo ehkä raskaskin lapsuusvaihe on kuitenkin lyhyt, mutta jos saavutat lapseesi hyvät välit, voit saada tuosta ihmissuhteesta todella paljon henkistä rikkautta.
Nyt kun minullekin on ikää kertynyt vähän enemmän, niin olen kuullut paljon kommentteja vanhempieni ikäsiltä ihmisiltä tuosta lasten tärkeydestä: Heidän mielestään syy tehdä paljon töitä ja yrittää parhaansa tässä maailmassa on pitkälti juuri tuo suvun jatkuminen - se ettei kaikki mene hukkaan. Tämä saattaa joidenkin mielestä kuulostaa hieman erikoiselta, mutta kun asiaa ajattelee niin kyllä tuossa totuus piilee. (Taustaksi sanottakoon, että omat vanhempani ovat kumpikin ns. uraohjuksia, jotka saivat minut - ainoan lapsensa - kun äitini oli 33-vuotias ja isäni 40-vuotias.)
Päätättepä mitä tahasa tämän raskauden suhteen, en minä ainakaan teitä ole tuomitsemassa. Olisi mielenkiintoista kuulla mihin tulokseen lopulta päädytte. Ehkäpä kirjoittelet vielä siitä?
Mun mielestä tää on aika selvää? Sinä et halua lasta, teet abortin. Ei siinä tarvii sen kummempia syitä.
abortin tekemiseen syitä tarvitakaan, mutta kannattaahan sitä kuitenkin miettiä aika tarkasti. Ja jos mietinnän jälkeen on sitä mieltä, että vauva ei todellakaan halua, niin kyllä sen abortin sitten saa ilman huonoa taloudellista tilannettakin...
Minun tuttuni teki abortin ja pian sen jälkeen sitten halusikin vauvan (oli jo aikasemmin yksi lapsi), mutta raskaudet meni aina kesken...
Eli kuitenkin varmaan kannattaa miettiä asia hyvin tarkasti ja voin kuvitella kuinka vaikeeta on päättää sellasesta asiasta. Raskauden keskeytys ei kuitenkaan tee kenestäkään huonoa ihmistä vaan on jokaisen oma valinta!
Mutta ei se pelkkä raha tee hyväksi äidiksi. Sitä yritin sanoa. Ja kun mun mielestä toi kuullosti aika selkeältä mielipiteeltä ja että mietitty olis. Ja nimenomaan vaikutti siltä ettei aborttia saa jos on hyvä rahatilanne. Raha ei tuo rakkautta. Toki helpottaa sitä :) Ja se raskaana olo on aika mullistavaa aikaa. Ihmettelen niitä äitejä jotka eivät kiinny lapseensa. Mutta niitäkin on.
Adoptio harkintaan.Meitä lapsettomia on paljon,jotka emme voi saada biologista lasta ja kuitenkin haluaisimme antaa lapselle turvallisen ja rakastavan kodin.Harkitse asiaa ja käänny esim. pelastakaa lapset ry'n puoleen.
Ah niin tuttuja tunteita itsellä ja muilla tuntemillani yli kolmekymppisillä raskautuneilla! Tosiaan aluksi olin ihan paniikissa mutta kylläpä se vaan kummasti on pää "pehmennyt" tässä odotuksen myötä. Jos päätät asian kanssa edetä, niin olen tasan varma että ei se vankilatunne sulla loputtomiin kestä. Lisäksi kuuleman mukaan alkuraskaudessa kriisiytyvät selviää pikkulapsen kanssa jopa paremmin kuin semmoiset vaaleanpunaisessa hattarassa lelluvat joilla voipi tulla sit pettymys siihen kun kaikki ei olekaan yhtä autuutta.
Hei Molla777. Toivon sydämestäni, ettet tee aborttia. Anna tälle lapslle mahdollisuus syntyä. Abortti on asia, jota ei niin vai voi unohtaa, vaan se kulkee mukana lopun elämää. Jos itse olisin tiennyt tämän kaiken, minkä nyt tiedän olisin jättänyt tekemättä...
Ensinnäkin kiitokset kaikille vastauksia kirjoittaneille, hyviä tekstejä tuli ja sellaisiakin ajatuksia, jotka tukivat sitten lopulta omaa päätöksentekoa tässä asiassa. Tärkein anti oli kuitenkin saada kannustavia sanoja siinä vaiheessa kun omat tunteet menee hirveää ravia laidasta laitaan eikä kenellekään uskalla vielä asiasta kertoa.
Päätimme pitää lapsen. Ultratutkimus osoitti raskauden olevan jo sen verran pitkällä, että keskeytyksellä olisi jo erittäin kova kiire. Asiasta keskusteltiin, ja kun sikiö on jo niin iso, tunsimme, että emme enää oikein kykene sitä abortoimaankaan. Plus että kai siihen ajatukseen on jo alkanut pikkuhiljaa sopeutua alkujärkytyksen jälkeen nimenomaan kun on asiaa puitu vähän kaikelta kantilta. Nyt siis pitäisi alkaa miettimään käytännön asioita - onneksi aikaa on vielä monta kuukautta... =)
Niinkin käy usein, että alkureaktion mentyä ohi ajatukseen tottuu eikä abortti näytä enää ainoalta vaihtoehdolta :D tai ei vaihtoehdolta lainkaan. Onnea!
Käytännön asioissa auttaa täälläkin pari palstaa, odottajille on omansa, vauva-asioille omansa ja äideille myös. Kaiken kaikkiaan ihan hyviä ja positiivisia foorumeita. Toivottavasti kuullaan sinusta vielä siellä! Autan omalla kokemuksellani mielelläni jos jokin käytännön asia raskaudessa, synnytyksessä tai vauvanhoidossa askarruttaa.
***