Olen ollut mieheni kanssa nyt kolme vuotta. Hänen poikansa on 9-vuotias. Olen yrittänyt vuosien varrella kaikkea. Lalulanut ruotsinkielisiä joululauluja, joita käänettiin suomeksi. Vesileikkejä, yhteisiä hetkiä, jolloin isä ei ole paikalla, vuokrannut videoita. Kuitenkaan kontaktia ei synny. Jutuilleni nauretaan niin kauan kuin isä on lähistöllä. Heti jos jäämme kaksistaan ryntää poika pois. Ja jos erehtyy nauraa jutuilleni , vakavoituu nopeasti, jos huomaan tämän. poika on kuulema puhunut muualla minusta ihan positiivisesti ja surrut koirieni kuolemaa..Kuulema. Minulle ei kuitenkaan tunteita näytetä. Ei puhuta, eikä kysellä mitään. Ikään kuin, joku olisi käskenyt olla tykkäämättä. Muihin lapsiin olen aina tutustunut helposti ja minusta tykätään yleensä. Kun yritän luoda kontaktia, on poika hyvin vaivutunut. Täytyy myöntää, että kohta en jaksa nähdä vaivaa. Pelkään, että poikaa saatettaisiin manipuloida biologisesta kodista käsin. Hyvänä hassuna esimerkkinä pidän kysmystä, joka ei kuulunut esim. kummasta tykkäät enemmän suklaasta vai toffeesta? Poika kun ei kysele minulta ikinä mitään, mutta palkkatiedot halusi kerran jostain syystä tietää?
Pojan kissa-allergiakin valehdeltiin meille ( haluaisin hankkia sellaisen meinaan), tekstiviestinä lähetetty 5-tulos, muuttui kakkoseksi, koska muistin, että tuoreimpiakin allergiatuloksia oli olemassa. Jokin aika sitten miehen exällä oli ikävä miestäni. Vaikkakin eron syyt olivat tämän naisen lukuisissa pettämisissä. Mieheni antoi pitkään kuitenkin anteeksi. Minulle onkin tullut tunne, että voiko exä kuvitella edelleenkin, että tämä on jokin välivaihe heidän elämässään. Pullia on ruvettu lähettelemään ja tuliaisia. Poika on ruvennut kyselemään, että rakastaako isä vielä äitiä. Tuntuu, kuin minä olisin vain kaiken tiellä. Tällä hetkellä välitän varmaan yhtäpaljon pojasta, kuin poika minusta. En kuitenkaan ymmäärrä, vaikka hän pitää minua hassuna, niin "kaartaa kaukaa". Uskon jollain tapaa vaistoihini, enkä usko että käytös lähtee pojasta itsestään. Mieheni on kysynyt kerran, annetaanko kotoa käyttäytymisohjeita meille tultaessa? Poika ei vastannut. Sanoi "että ajatuksia pyörii ihan liikaa päässä". Poika yökasteli myös yhdeksään ikävuoten asti. Tämä voi johtua fyysisistä syistä, mutta mieleeni on juolahtanut ajatus myös, koska lapsi oli pieni ja mieheni paljon työmatkoilla tuolloin, jospa olsi joutunut näkemään jotain outoa jo tuolloin, ja äidin manipulaatio on saattanut alkaa jo niiltä ajoilta. Pidin jopa ensimmäistä vuotta helppona, koska vaikka poika ei puhunut minulle yhtään, ajattelin sen johtuvan alkueroshokista.
Ystäväni pitävät minua lapsimagneettina, koska en jäykistele ja olen aito. Mysteeri siis onkin minulle, mistä pojan käytös johtuu?
Pojan kissa-allergiakin valehdeltiin meille ( haluaisin hankkia sellaisen meinaan), tekstiviestinä lähetetty 5-tulos, muuttui kakkoseksi, koska muistin, että tuoreimpiakin allergiatuloksia oli olemassa. Jokin aika sitten miehen exällä oli ikävä miestäni. Vaikkakin eron syyt olivat tämän naisen lukuisissa pettämisissä. Mieheni antoi pitkään kuitenkin anteeksi. Minulle onkin tullut tunne, että voiko exä kuvitella edelleenkin, että tämä on jokin välivaihe heidän elämässään. Pullia on ruvettu lähettelemään ja tuliaisia. Poika on ruvennut kyselemään, että rakastaako isä vielä äitiä. Tuntuu, kuin minä olisin vain kaiken tiellä. Tällä hetkellä välitän varmaan yhtäpaljon pojasta, kuin poika minusta. En kuitenkaan ymmäärrä, vaikka hän pitää minua hassuna, niin "kaartaa kaukaa". Uskon jollain tapaa vaistoihini, enkä usko että käytös lähtee pojasta itsestään. Mieheni on kysynyt kerran, annetaanko kotoa käyttäytymisohjeita meille tultaessa? Poika ei vastannut. Sanoi "että ajatuksia pyörii ihan liikaa päässä". Poika yökasteli myös yhdeksään ikävuoten asti. Tämä voi johtua fyysisistä syistä, mutta mieleeni on juolahtanut ajatus myös, koska lapsi oli pieni ja mieheni paljon työmatkoilla tuolloin, jospa olsi joutunut näkemään jotain outoa jo tuolloin, ja äidin manipulaatio on saattanut alkaa jo niiltä ajoilta. Pidin jopa ensimmäistä vuotta helppona, koska vaikka poika ei puhunut minulle yhtään, ajattelin sen johtuvan alkueroshokista.
Ystäväni pitävät minua lapsimagneettina, koska en jäykistele ja olen aito. Mysteeri siis onkin minulle, mistä pojan käytös johtuu?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miehelläni on kaksi lasta edellisestä suhteesta. Myös tämä ex yrittänyt miestäni useaan otteeseen takaisin, vaikka itse petti ja jätti.
Aluksi, juuri noiden omien juttujensa takia, ex oli todella häpeilevä, hyvä jos naamaansa viitsi mieheni eteen tuoda. Mutta huomatessaan, ettei saa miestä takaisin, alkoi vittuilu, uhkailu. Meillä on aina ollut kirjoittamaton sääntö, ettei lasten meillä ollessa puhuta heidän kuultensa aikuisten asioista. Valitettavasti tämä ei päde toisella puolella.
Luulisinpa, että tämä miehesi ex on juuri puhunut pojan kuullen raha-asioistanne. Ei lapset ymmärrä itse utsia toisen palkoista.
Uskon, että tulet toimeen lasten kanssa, niin minäkin, mutta kun pienen pää puhutaan pyörälle, valheilla ym., ei tämä tiedä miten olla. Vaikka sinä olisitkin hänen mielestään hauska ja mukava, ei hän ehkä uskalla olla seurassasi rento. Lähivanhempi on lapsen kanssa enemmän, lapsi pitää häntä tärkeämpänä ja uskoo kaiken tämän sanomisen. Voihan olla, että tämä ex puhuu lapsen kuullen myös tuosta halustaan palata yhteen lapsen isän kanssa.
Voimia sinulle! Tiedän, että hankalaa on. Periksi ei kuitenkaan kannata antaa, äläkä alistu exän edessä. Ja muistakaa vaalia omaa suhdettanne.
huh huh...!
Kumpa olisikin kuule näitä provo-juttuja, mitä täällä keskustelujen välissä koko ajan pyörii. Tai oikeastaan täällä pyörii sinun kaltaisia ihmisiä, jotka eivät itse kykene kirjoittamaan mitään asiallista/järkevää. Joko teillä on tylsä elämä tai sitten asiat niin hyvin, että ei ole mitään sanottavaa mihinkään. Minusta kuitenkin tuntuu, että olette vain köyhiä mieleltänne ja nuo provo-jutut on ainuita mitä osaatte kirjoittaa. Kun joku keksii jotakin löytyy noita apinoita jotka matkivat. Että PROVO PROVO PROVO sulle vaan.
Toiset täällä elävät valitettavasti myös tätä oikeaa elämää kaikkine murheineen.
muutamat ihmiset eivät suostu näkemään biologisissa vanhemmissa (en siis tosiaan tarkoita vain äitejä) mitään negatiivista (vaikka FAS-lasten määrä tiedetään isiensä hylkäämät lapset). jos joku kirjoittaa jotain negatiivista, on se näiden mielestä heti provo.. kyllä tunnen ydinperheitäkin, joissa vanhempien ei olisi koskaan pitänyt ensimmäistäkään lasta hankkia.
Hei äippä. Rupeaa vähän kiehahtamaan kun tunget keskusteluihin idiootti-komenteillasi. Mistä sinä voit tietää toisen elämästä yhtään mitään! Pistetään luu kurkkuun heti. On tässä saattohoidettu kotona isät ja äidit, koettu vakava sairaus, jouduttu tuntemattoman väkivallan uhriksi, menetetty työt ja saatu niitä, mutta elämä on tällä hetkellä todella rikasta!! Sori vaan. Lapsi-ongelma on kuitenkin sellainen, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään pitkään. Oli ne pieniä tai suuria juttuja!! Mene lukemaan Venla Hiidensalon sivu aiheesta, kasva henkisesti ja tule sitten takaisin linjoille. Pistää vihoiksi, kun toinen rupee tietämään, minkälainen minun elämäni muka on. Sitäpaitsi en ole lukenut kenenkään muun juttuja,. Ei ole kuule aikaa. Katso kelloa milloin tuonkin jutun alunperin kirjoitin!! Mitä hei tarkoittaa provo provo? Taidat olla teini-äippä. Tai katekera elämälle, kun tulet linjoille pelkästään pottuilemaan. Tervemenoa!!
Hei! Nyt tuli haukuttua väärää puuta. Ymmärsin, että tuo provolle vastattu viesti oli minulle tarkoitettu, joten sori. Ei ollu tarkoitus haukkua sinua vaan provo-provoa. Olit varmaan äimänkäkenä, kun sait vihoitteluviestin minulta. En meinaan huomannut ensimmäistä viestiäsi! Sori vielä kerran. Olen uusi näissä keskusteluissa. Ja kiitos ensimmäisestä viestistä..Antaa voimia. Opin varmaan kohta lukemaan näitä oikein (:
Öh tosiaan alla olevan viestin provolle, luulin olevan minulle suunattu ja siksi siis tuo kiehahdus. Sori siitä, vielä kerran.
Näin uskon itsekkin, että asia on. Välillä sitä kuitenkin sanoo itselleen, että miksi välittää koko jutusta. Mieheni ei takaisin mene. Kuitenkin tuntee itsensä välillä voimattomaksi, kun omaa elämää ei pysty hallitsemaan. Ikään kuin joku tuntematon voi aina hyppää mieheni ja minun elämääni, puuttuen siihen.
En paneudu liikaa lapseen, mutta monesti huomaan että pari päivää ennen kuin lapsi tulee mielialat vaihtuvat ja huomaan lähteväni pois, esimerkiksi elokuviin, lapsen tulo päivänä. Varon paljastamasta henkilökohtaisia asioita tai muitakaan aikuisten asioita lapsen ollessa läsnä. Tuntuu, että korvat hörähtävät aina mielenkiintoisen aiheen sattuessa kohdalle.
Eihän tämä vakava asia ole, mutta kun oma elämä on elettävänä niin...Jos jaksat vastata, miten miehesi suhtautui alussa, jos sanoit jotain tuntemuksistasi lasten suhteen hänelle?
Onko siis tuossakin pitkä tie kuljettavana?
Pääsiäisiä
JA minä luovutin kahdeksan vuoden jälkeen! Jos lapset uskovat mieluummin äitiään kuin omia silmiään, niin omapahan on murheensa. Ei kukaan ikuisesti jaksa yrittää, jos tuloksia ei ala syntyä.
ajattelet ja analysoit asiaa liikaa.
Anna lapsen olla, älä yritä niin kovasti sitä kontaktia. Teidän yhdessäolostanne tulee työtä ja suorittamista, jos sinun päätavoitteesi on, että lapsen tulee näyttää tunteitaan sinulle. Miksi sinulle on niin tärkeää, että lapsi pitäisi sinusta ja viihtyisi kanssasi?
Kirjoituksesi perusteella lapsi kokee jo paineita tilanteesta johtuen:
"Jutuilleni nauretaan niin kauan kuin isä on lähistöllä. Heti jos jäämme kaksistaan ryntää poika pois. "
Ihan kuin lapsi pyrkisi käyttäytymään kohteliaasti, koska tajuaa, että yrität ja että häneltä odotetaan reaktioita. Etkö koskaan itse ole ollut vain pakosta kohtelias, mutta salaa toivonut, että pääsisit lähtemään seurasta mahdollisimman pian?
Jos lapsen äiti on ohjeistanut lastaan, sinä et voi sille yhtään mitään. Joten suuntaa energiasi muualle kuin suhteeseen lapsen kanssa.
Ehkä se siitä muuttuu vuosien saatossa, mutta varmaa se ei ole. Asia ei kuitenkaan ole sinun hallussasi, joten älä stressaa.
Taisin ilamista vähän väärin. Jos totta phutaan, ei minulle olekkaan tärkeää, että lapsi pitää minusta, mutta haluan viihtyä omassa kodissani. Enkä kuluta liikaa aikaa/energiaa hänen mielyttämiseen. Usein siivoan, teen töitä tai juttelen puhelimessa, kun tulee tai on meillä.
Lapsi ei ole minun kaltainen muutenkaan, jotta meistä tulisi ikinä sielunkumppanit (tark. eläinrakas, hulluttelija etc..)
Hain nyt vaan takaa sitä, voiko nuo silmiinpistävät "tavat" olla hänestä itsestään tulevia. Lähinnä tyyliin "siskot, onko teillä samankaltaisia tuntemuksia/kokemuksia?". Ja minkälaisia esimerkiksi ne oman miehen reaktiot on tästä asiasta, jos suun niistä avaa? Asioiden ei aina tarvitse olla kovin vakavia, mutta kun ne vaikuttaa vuosia omaan elämään, voi olla kiusallista. Mutta, ei kun hyvää pääsiäistä.
nimimerkillä kokemusta on. Sinulla on todella huono itsetunto. Epäilet miestäsi, epäilet miehen lasta, epäilet ex-vaimoa.
voi teitä, eikö mieleen ole tullut kertaakaan, että lapsi ihan itse ja oma-aloitteisesti tahtoisi omien vanhempiensa palaavan yhteen. Melkein kaikki avioero-lapset nimittäin tahtovat ja tämä halu oman perheen yhteensaattamiseen kestää vuosia, siis todella. Jos aloittaa eron jälkeen ns."uusioperheen", on oltava valmis moniin ongelmiin, joita ydinperheissä ei ole.Itse en iki maailmassa pakottaisi lapsiani tuollaisiin kuvioihin, lapsi siinä on aina se, joka kärsii. Kun äiti tai isä on rakastumisen hehkussa, niin helposti ajattelee, että lapsikin on onnellinen,eikä sokeuttaan näe, että lapsi haluaisi oman perheen pysyvän yhdessä. Kukaan tuntemistani "uusioperheen" lapsista ei haluaisi elää siinä. Mielestäni vanhemmat ovat itsekkäitä pakottaessaan lapsensa sellaiseen. Jos on pakko erota, niin älkää ottako ketään uutta partneria asumaan lastenne luokse, vaan eläkää lastenne kanssa ja seurustelkaa muuten. UUsperhe=ongelmaperhe, jossa lapset maksavat koko kuvion hinnan.
kuulostaa siltä, että lapsi vain haluaisi saattaa vanhempansa yhteen. Kokee sinut häiriötekijänä ja näin sitten osottaa käytöksellään sen että ei halua olla tekemisissä kanssasi kuin pakolliet kuviot.
Mielestäni tuossa tilanteessa ei saisikaan väkisellä yrittää, vaan niinkuin joku jo aikasemmin kirjoittikin, että anna lapsen touhuta touhujaan ja anna hänelle aikaa. Ennemminkin itse lähtisin siitä, että lapsi ottaa sinuun sitten kontaktia kun on valmis sinut hyväksymään.
Lapsi nyt 10 vee ja meillä menee ihan hyvin. Hän ei kuitenkaan koskaan ole kunnolla näyttänyt tunteitaan, mutta ilahtuu kyllä jos häntä halataan tai kehutaan tai muuten vain keskustellaan. Olenkin monasti näiden vuosien aikana miettinyt minkälaista manipulointia äitinsä lapseen kohdistaa koska kyseistä manipulointia yritti myös alkuaikoina mieheeni, onneksi ei uponnut...Alkuaikoina äitinsä sanoi suoraan lapselle että en kuulu perheeseen kun lapsi halusi minut tarhan kevätjuhliin tai joulujuhliin. Nämä juhlat kun olivat vain perheenjäsenille. Minusta tuo oli törkeää. Aina jos oli jotain perheenkesken-juttuja, niin minut automaattisesti sysättiin syrjään vaikka halusin lapselle perhe-elämää myös meidän kotonamme. Lapsi onkin ollut enempi vieras meillä kuin perheenjäsen, vähän niinkuin hotelliin tulisi. Nyt kuitenkin vanhemmiten on helpottavaa huomata, että kotimme ilmapiiri, suoraan asioista jutteleminen, mitään ei salata jne. on tehnyt sen vaikutuksen tyttöön että hän luottaa meihin, myös minuun. Tytölle on tullut se oma tahto, oma mielipide asioista ja onkin ollut ihana huomata että perhe-elämämme väheksymisestä huolimatta tyttö on meillä nykyään kuin omassa kotonaan ja tahtoo tulla meille. Olenkin huomannut jos äitinsä on jostain meihin koskevasta asiasta kovin tylsää epäsuoraa palautetta antanut (tytöllä joskus kaiutin päällä..) niin tyttö lopettaa keskustelun siihen paikkaan. Ehkä juuri se asioista avoimesti keskusteleminen, tylsistäkin, vaikka juuri vaikka isän ja äidin suhteesta ja tunteista ja isän perheen jutuista yleensäkin ja kuitenkin siitä kuinka lapsta rakastetaan voisi olla jonkinlainen apu saada poika huomaamaan pikku hiljaa että teillä kotona saa ja voi olla rento vaikka mitä äitinsä juttelisi. Ei ole helppoa tiedän, kun aavistaa, mutta ei voi oikein todistaa tällaista. Lapsi kuitenkin sen avoimuuden ja rehellisyyden tunnistaa vaikka olisi kyse vaikeistakin asioista joten kannattaa yrittää.
laspestaan! Biologinen äiti on se, joka on lapsensa synnyttänyt!
Voiko olla sen yksinkertaisempaa, ei voi! Miten ihmeessä sulla on pokkaa arvostella häntä. Se on hänen lapsi, sun ei kuulu puuttua siihen millään lailla.
Eiköhän lapsen ohjaileminen oli tyystin eri asia kun manipuloiminen..
omia lapsiaan. Sen tekevät jotkut muut, jotka pelkää että isät viettävät aikaa liikaa lastensa kanssa, sekä ettämies palaa vaimonsa luokse.
Miksi tunget mielipiteitäsi linjoille, kun et kykene niitä millään tapaa perustelemaan. Mitään noin mustavalkoista ja yksinkertaista en ole aikoihin kuullu. "Pitää ohjaa,koska on biologinen äiti"..My God!
Äiti pitää huolen kersoistaan eikä puutu uusikon kissanhankintoihin - ja uusikko hankkii kissansa oman mielensä mukaan eikä ole kiinnostunut jonkun toisen naisen lapsien allergioista. Kerrankin olemme TÄYSIN samaa mieltä.
BIOLOGISTA äitiä EI SAA arvostella?? saakos sitten biologista isää arvostella?? tai saako isin/äidin uutta puolisoo arvostella??!!
ahaa, siis vain se kantaa vastuun lapsesta joka sen on synnyttänyt, mielenkiintosta..mikäs se on sitten isin rooli? vai onko se se kuuluisa maksumiehen vastuu isillä eron sattuessa??!!ja jos ei maksa mitä se pyhä bioäiti vaatii vastuustaan, niin voikos siitä arvostella BIOISÄÄ??
miehen palaavan vaimon luokse, siis sinäkään et vielä sisäistänyt mikä ero on ex vaimolla ja vaimolla?? tässähän tämän näkee, exät pitävät itseään edelleen vaimoina!!
ja kenen sitä pitäisi? Ei sen kummemmin isää kuin äitiäkään. Eihän heidän elämä muille ulkopuolisille kuulu. Ei kuulu myös edes uusuille puolisoillekkaan heidän asiansa.
Kyllä meillä isällä on aina ollut lupa lapsiansa tavata, koska vastuu on hänenkin. Jos ei muuten osallisut lasten elättämiseen, on se maksun paikka sillon.
Jos minua arvostellaan omista tavoistani niin mullakin on sillon oikeus arvostella muita. Puolin ja toisin sitten jos arvostella pitää.
Mutta koska isä ei ole lasten elämässä enää mukana muu kuin se maksumies, emmekä ole hänen uusia naisiansa nähneet, niin on paha arvostella.
Lapsella on voinut olla ongelmia jo avioliiton aikana, eivätkä ne ongelmat ole voineet mitenkään liittyä sinuun - vai mitä?
Ongelma teillä on se lapsen isä, etkä sinä tai lapsi.
Kerroit, että poika on saattanut nähdä jotain, josta on jäänyt trauma (et samoilla sanoilla). Niin näkikin, koska näki isän, joka ei ollut koskaan paikalla. Isähän oli paljon työmatkoilla.
Käske pojan isän alkaa olemaan pojalle isä ja lakkaa miellyttämästä lasta. Isä keskustelkoon pojan kanssa ja vähän toiseen tyyliin kuin että annetaanko kotona ohjeita siihen ja tähän. Kovin kaukana tuntuvat isä ja poika olevan toisistaan. Ei ole ihme, että sinustakaan ei tule pojan kanssa läheistä. Ja tarvitseeko loppujen lopuksi tullakaan?
Lapsen tapaaminen lähtee lapsen oikeudesta tavata isäänsä, ei isän uutta puolisoa. Missä siis isä on silloin, kun poika on yksin sinulla?
Tiedoksi nyt vain, että en ole katkera exä, enkä edes eronnut, mutta joskus näissä viesteissä on se vastaus valmiina, eikä kirjoittaja vain huomaa sitä. Sitten etsitään syntipukkia sieltä, mistä sitä on helppo etsiä, ja se ei tietenkään ole se oma ihana mies, eihän?
Näissä kekustelulinjoissa on ehkä se vika, kun ei voi koko elämäntarinaansa niihin sepustaa, ei mieheni, eikä minun, tai lapsen.
Mieheni oli siis edellisessä liitossa työmatkoilla, jolloin pettämiset näköjään tapahtuivat. Eihän nyt maailma voi pysähtyä lapsen tuloon. Työmatkoja on tehtävä. Pomot niin käskevät. Jos vaimot ovat tuolloin uskottomia, eihän syy voi olla miehissä, siis isissä?! Ja mieheni on keskustellut täysin normaalitasolla lapsensa kanssa koko 3-vuotta, mutta kyllä arkojakin asioita pitänee voida käsitellä! Tuntuu, että ihmisillä on yhtä monta mielipidettä kuin on huonoja itsetuntokohtia itsessäänkin. Kukaan meistä ei ole toisensa tuomari, mutta omia kokemuksia ja neuvoja voi jakaa kyllä...
miksi ihmeessä sinun pitää muilta kysellä jonkun kissa-allergioista? Hanki niin monta kuin haluat, ei se puolisosi sukulaisille kuulu.
Minua ei kiinnostaisi sitten pätkääkään jonkun toisen kissa-allergiat. Omanikin vasta sitten, jos henki meinaa lähteä.
Näinpä.. Ei kai enää kannata mainita mistään mitään, kun ennen hankkimista jo tehdään kärpäsestä härkänen. Suututtaa tosiaan tuossa aiheessa se, kuinka eläinrakas olen: Ei kukaan sukulainen ota huomioon, että lapsen allergia on minimaalinen ja tulevaisuuden ehkä nenän kútiamisesta ruvetaan puhumaan "kuinka joudun sitten siitä luopumaan". Jos olisi edes voimakas allerginen, voidaan aina käyttää hoitona siedätysmenetelmää, mutta kun tässä ei tarvitse edes miettiä moista. Kenellekkään lapsen puoleiselle sukulaiselle ei tule edes mieleen kuinka surullinen olen nyt kun 20-vuoden tauon jälkeen minulla ei ole eläintä. Joskus ihan hirvittää, miten kaikki pyörii sen yhden lapsen/lapsen lapsen ympärillä. Ei mailma muutu kuitenkaan lapsen oloiseksi. Taidan perustaa löytökissojen kodin, by the way.
ps. Tulipa taas vuodatettua
En halua sosialisoida biologisen äidin kanssa. Voidaan ikään kuin leikkiä kavereita, ja sitten kerrotaankin mitä saan ja en saa tehdä elämälläni. Mitä ruokia, harrastuksia tai kotieläimiä saa olla (lapsen takia). Vosiko tätä exät miettiä hetken, miltä se tuntuu nyxistä? Mieheni kanssa muuttaessa yhteen myös jatkuvat yhteydenpidot alkoivat häiritsemään meitä. Joka tikusta tehtiin asiaa. (vaikka exällä oli myös oma uusiomies!). Koin eläväni jonkun muun elämää. Joten eletään omia elämiä. Ja miksi exillä on hirveä tarve tutustua nyxiin? Minua ei ainakaan kiinosta yhtään istua samassa kahvipöydässä mieheni exän kanssa, eikä kyseessä ole mustasukkaisuus. Tyyppi ihmisenä on hyvin erinlainen kuin minä. Minua kiinostaa hän ihmisenä yhtäpaljon kuin ilmapallo.
Nm.Rauhoittakaa exät ja vapauttakaa nyxät-liike
Ehkä se on vaan se kuuluisa äidinvaisto, jokainen lastaan ajatteleva äiti haluaa tietää minkälaisen ihmisen kanssa hänen lapsensa joutuu tekemisiin, tai jopa elämään osan elämästään.
Eli se kiinnostus ei ole mustasukkaisuutta vaan vaistomaista halua suojella omaa lastaan pahoilta ihmisiltä.
Lapsen äitikin yleensä "rauhoittuu" kun huomaa ettei lapsi ole vaarassa sen nyxän lähellä.
elämää koskaan. Kun he eivät ole koskaan olleen mukana meidän elämässä, niin ei tule, eikä ole tullutkaan vaikeuksia millään tasolla. Isää lapset aikoinaan tapasivat, mutta nyt ovat nekin harvenneet lähes olemattomiin. Mutta periaatteenani on ollut vuosikaudet että nyksillä ei ole meidän perheeseen asiaa. Olemme säästyneet paljolta harmilta.
En voisi kuvitellakkaan että lapseni olisivat viettäneet aikaa jonkun isän naisen kanssa, huh..!
että lapsesi eivät tapaa enää isäänsäkään. On sitten terapiassa helpompaa, kun on vain yksi ihminen, jota syytellä: sinä.
Oletko ajatellut ottaa lapset pois koulusta (mikäli ovat kouluikäisiä ja sinne yleensä kykeneviä), siellähän on opettajia, jotka eivät ole olleet mukana teidän elämässänne? Sinuna tekisin niin. Säästyisitte paljolta harmilta!
Kavereita tuskin annat myöskään tavata, etkä salli vierailuja toisten kodeissa. Se on hyvä, silloin ei tule vaikeuksia millään tasolla.
jo, voit laskeutua....
Liki seitsemän vuotta olen ollut ainut huoltaja lapsillemme, eikä ainuttakaan terapia käyntiä ole meidän perheessä tarvinnut. Minun lapseni ovat olleet fiksuja siinä, että jos isä heidät jättää, niin ei hellä ole myöskään mitään velvollisuutta isää kohtaan.
Ja toiseksi kaverit ym ihmiset ovat aivan eri asia, ja kuuluvat nuorten elämään. Kuin myös muut sukulaiset ja ystävät. Me valitsemme seuramme itse, ja päätämme ketä siihen kuuluu ja ketä ei.
Lapsesi varmasti oireilevat, mutteivät uskalla kertoa pahasta olostaan. Terapia odottaa sitten aikuisena, kun vapautuvat otteestasi. Ja kestää pitkään. Siellä selvitellään, miksi isä lähti, miksi isä ei pitänyt yhteyttä ja miksi he eivät koskaan päässeet isän uuteen kotiin edes käymään. Ja kaikki syyttävät sormet sojottavat sinun suuntaasi. Myöntäisit jo, kun olet maalannut itsesi nurkkaan.
Enkä nyt sanoisi, että te valitsette seuranne, kyllä se niin on että sinä siellä sanelet, kuka tapaa ja ketä. Olet sinä sellainen despootti.
perheemme tarpeet ja puutteet ihan noin vain kuvittelemalla? Kaikista ei siihen ole.
Ei meidän tarvitse selvitellä miksi isä lähti, koska me sen tiedämme. Kyllästyi meidän omaan perheeseen, eikä jaksanut silloin pienistä lapsista huolehtia. Kaikista ei ole isäksi loppujen lopuksi, vaikka se alussa tuntuu upealta.
Voi voi, kumpihan meistä on itsenä nurkkaan ahdannut, kyllä se on mies joka siellä nurkassa nyt kykkii ja katuu tekosiaan. Meillä menee hyvin, joten älä sure, me kyllä pärjäämme, mutta pärjäätkö sinä?
Sinulle voisi olla suuri askel, jos ottaisit vihdoin itse vastuun tekemisistäsi. Sinusta syy miehesi lähtöön on teidän perheenne, vaikka itsekin tiedät, ettei miehesi jättänyt lapsiaan, vaan sinut. Olet aika härski, kun pidät lapsianne syypäinä eroon – ainoana perusteluna se, että nämä olivat pieniä.
Isälle kostit pahimmalla mahdollisella tavalla eli et antanut mahdollisuutta ottaa lapsia mukaan uuteen alkuun. Sanot vielä, että kaikista ei ole isäksi, vaikka tarkoitat, että kaikista ei ole sellaiseksi isäksi, jonka sinä lapsillesi haluat.
Lohduttaudut kummasti sillä, että mies katuu. Tämäkin on ilmiselvästi pienen mielesi tekosia. Todennäköisesti mies katuu vain sitä, ettei lähtenyt aiemmin. Tulevaisuudessa hän saattaa katua myös sitä, ettei lyönyt sinulle luuta kurkkuun ja ottanut lapsia itselleen väkipakolla.
Miten paljon paremmin teillä voisi mennäkään, Lissu, ellet olisi noin jääräpäinen? Pehmenisit vähän ja myöntäisit tappiosi, sitä sattuu meille kaikille.
ilman niitä ei olisi hyviä asioitakaan! Tuntuu vaan siltä, että meillä kun menee hyvin, se on jollekkin hirveä ongelma, sillä kellään ei saisi mennä hyvin, ei varsinkaan jätetyillä lapsilla ja puolisolla. Meidän kuuluisi vaan rypeä itse säälissä ja itkeä päivästä toiseen, surea ja murehtia.
Ja koska niin emme tee, olemme toisten mielestä terapian tarpeessa ja idiootteja. Onneksi vain muiden mielestä.
Ainut häiäviäjä meillä oli mies, mutta olipa oma valita, kukaan ei siihen häntä käskenyt, joten turha tulla meidän päälle omia murheita kasaamaan.
Niin, muuta kun minua ei kiinosta yhtään, että tulisi urkkimaan millainen ihminen olen. Ja jos sen oven raottaa, niin mitä jos on tunkeutumassa koko ajan arkisiin asioihin, nyttenkin oireita siitä on... Jos äidinvaisto on äidinvaisto, niin oma eläimenvaistoni sanoo, että kannattaa pysyä kaukana. Ja kun en lapsen kasvatukseen mutenkaan saa osallistua, niin eikö se tutustuminenkin ole aika tekopyhää. Eikä exä itsekkään ole mikään superkasvattaja-äiti, niin tuntuisi ironiselta istua siinä ns. lapsen asialla. Eiköhän se uteliaisuus ole jotain muuta.
Uskon että näin on mahdollisesti tapahtunut ja on todella ikävää että lapsia manipuloidaan kun ei muita "aseita"enää ole.
Itselläni kolme lasta ja miehelläni yksi.
Tänne tullessa lapsi ei uskalla pariin päivään olla luonnollinen minua kohtaan,jonka jälkeen vapautuu ja on kuten "normaali" lapsi kotona.On sanonut suoraan että äiti on kieltänyt ottamasta täältä mitään vaatteita ja tavaroita,en saa leikkiä sinun kanssa kun olen täällä isän luona ja en voi muuttaa tänne vaikka haluaisin koska äiti tarvitsee minua.Surullista ja mieheni on sokea näille asioille ja kuvittelee exänsä olevan enkeli jota parempaa kasvattajaa ei hänen lapselleen löydy.
Kaikki heijastuu myös minun lapsiini koska etiäinen saa varauksettoman huomion tullessaan tänne,ei se minua haittaa aikuisena mutta lapseni ovat ymmällään, ei arki saisi kovin paljon muuttua oli kaikki lapset kotona tai ei
kuin itsessäsi! Jos miehesi sanoo lastensa äidin olevan hyvä ja paras mahdollinen, niin se on niin. Hän on naisen kanssa asunut, ja hän tuntee.
Mikä siä olet arvostelemaan ihmistä jonka hädin tuskin tunnet?
Koita nyt päästää irti epätoivosta ja katkeruudesta miehen menneisyyttä kohtaan, sillä kyllä mies tietää, mikä hänen lapselleen on parasta.