Kävin viikon alussa (maanantaina) Ruotsissa Ilterin klinikalla.
Tuhat siirrosta tehtiin vajaan päivän aikana etuhiusrajaan. Tuli n. 2 cm x 8 cm alue hoidetuksi tuolla siirremäärällä.
Nyt on vielä hieman hellänä tuo vastaanottoalue. Donor-alueellakin hieman kipua.
Vaikutti ihan asialliselta ja ammattimaiselta touhulta siellä klinikalla. Tohtori Ilter itse irrotti donor-alueelta aamupäivällä follikkelit ja iltapäivällä kaksi naista (hoitajia? lääkäreitä?) pisteli ne parissa tunnissa paikoilleelleen siirrosalueelle.
Aamulla aloitettiin klo 7.30 ja iltapäivällä klo 14.00 sain klinikalta jo hatun päähäni. Välillä pidettiin yksi 10 min. kahvitauko ja puolen tunnin ruokatauko.
Saa nähdä onnistuiko. Tuloshan näkyy vasta 9 - 12 kk:n kuluttua. Jos onnistui, niin käyn sitten vielä täydentämässä toiset tuhat siirrännäistä (=2000 hiusta).
Tämä eka satsi maksoi 6500 euroa. Tuli 500 euroa kalliimmaksi listahinnasta (6 €/siirros), kun en antanut ajaa lyhyeksi tukkaani.
Siinä parin kilometrin päässä on muuten hotelli Scandic Täby, josta on helppo taksilla piipahtaa klinikalle ja takaisin.
Tuhat siirrosta tehtiin vajaan päivän aikana etuhiusrajaan. Tuli n. 2 cm x 8 cm alue hoidetuksi tuolla siirremäärällä.
Nyt on vielä hieman hellänä tuo vastaanottoalue. Donor-alueellakin hieman kipua.
Vaikutti ihan asialliselta ja ammattimaiselta touhulta siellä klinikalla. Tohtori Ilter itse irrotti donor-alueelta aamupäivällä follikkelit ja iltapäivällä kaksi naista (hoitajia? lääkäreitä?) pisteli ne parissa tunnissa paikoilleelleen siirrosalueelle.
Aamulla aloitettiin klo 7.30 ja iltapäivällä klo 14.00 sain klinikalta jo hatun päähäni. Välillä pidettiin yksi 10 min. kahvitauko ja puolen tunnin ruokatauko.
Saa nähdä onnistuiko. Tuloshan näkyy vasta 9 - 12 kk:n kuluttua. Jos onnistui, niin käyn sitten vielä täydentämässä toiset tuhat siirrännäistä (=2000 hiusta).
Tämä eka satsi maksoi 6500 euroa. Tuli 500 euroa kalliimmaksi listahinnasta (6 €/siirros), kun en antanut ajaa lyhyeksi tukkaani.
Siinä parin kilometrin päässä on muuten hotelli Scandic Täby, josta on helppo taksilla piipahtaa klinikalle ja takaisin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
mikä sai sinut valitsemaan Ilterin eikä prof. Nordströmiä. Olisi mielenkiintoista kuulla jatkossa miten hiukset kasvaa ja onko tuloksena luonnollisen näköiset hiukset ja jääkö paljon näkyviä arpia. Itse haluaisin mennä hiustensiirtoon, mutta mielestäni tekniikka ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt jotta lopputulos olisi tarpeeksi hyvä. olisi mielenkiintoista tietää hiustensiirron tulevaisuudesta, onko tulossa vielä parempia menetelmiä.
Ilter käyttää Fue menetelmää, Nordström vanhaa strippiä. Siksi valitsin Ilterin.
Fue-menetelmässä ei oikeastaan jää arpia. Tai ne ovat niin pieniä, ettei niitä huomaa kukaan. Siinähän siirretään yksi hiuskeränen kerrallaan. Instrumentti, jolla siirto tehdään on läpimitaltaan alle millimetri.
Kerron tuloksista täällä, kunhan alkaa näkyä. Muilta minkä olen kuullut ja kuvista nähnyt, niin FUE-menetelmällä kyllä pitäisi tulla aivan luonnollinen lopputulos.
Strip-tekniikasta jää niskaan se pitkä arpi, tässä (FUE) siis ei käytännössä mitään.
että ei jää jälkeä takaraivolle, jos sieltä otetaan tuhansia hiuksia, harveneehan se väkisinkin. Tuon strip-menetelmän jotenkin ymmärrän, otettu alue voidaan leikkauksen jälkeen ommella yhteen päänahan löysyyden takia. Mutta luulisi siinäkin hiusrajan nousevan niskan alueelta. Enkä kyllä haluaisi mitään 25cm pitkää arpea takaraivolle. onkohan tuo FUE-menetelmä tulossa jossain vaiheessa myös Nordströmille?
Fue vaatii operaationa paljon enemmän aikaa ja vaivaa, ei niinkään osaamista, kuin Nordströmmin strippi.
FUE,ta siis käytetään klinikoilla joilla on tosissaan halua nähdä vaivaa työstään. Nordströmille tulee ehkä sitten kun kilpailu kiristyy tai Rolffi kyllästyy rahaviffan maksimointiin helpointa ja nopeinta tietä.
Tälläinen mielikuva mulla on asiasta. Jos joku tietää jotain muuta niin kertokaa ihmeessä.
aika pahaa bullshittiä.
Otsikossa koko kysymys.
No nyt on viikko kulunut Ilterin reissusta. Siirrosalueelta (etuhiusraja) kaikki ruvet lähteneet, aavistuksen punoittaa, mutta vaimon värivoiteella häipyy täysin piiloon. Siirteet näkyvät parin millin sänkenä entisten (vähäisten) hiusten seassa. Niistä voi kuvitella kuinka hyvä pehko otsalla rehottaa, jos puolen vuoden kuluttua lähtevät sitten kasvamaan.
Kipua etuhiusrajassa ei lainkaan.
Sain Aloe Veraa suihkeena ja geelinä, niitä olen käyttänyt ja näkyy tepsivän. Lisäksi aloitin Ilterin mukaan antaman Rogainen läträämisen päänahkaan kaksi kertaa päivässä.
Donor-alueella (takaraivon alaosa), mistä siirteet otettiin, vielä rupea ja joissakin asennoissa, kun tyyny painaa, hieman kipuakin. Parantuneet kuitenkin oikein hyvin.
Donor-alueen sänki myös jo pari kolme milliä. Siis sänkeä niissä kohdissa, joista siirteet otettiin eli parin sentin vyöhykkeellä ympäri päätä.
Donor-sängestä havaitsee, että vaikka sieltä otettiin tuhat siirrettä (yht. siis n. 2000 hiusta), niin sitä ei juuri huomaa hiusten vähenemisenä. Ilterhän ottaa donorista noin 25 % neliösentiltä ja jättää loput rauhaan.
Olen tähän saakka tyytyväinen. Jos siirteistä edes 80 % lähtee (Ilter lupaa 98%) lopulta kasvamaan niin hekottelen tyytyväisyyttäni. Silloin operaatio on antanut juuri sen mitä toivoin: pelastuksen kaljupäiden kerhosta loppuelämäksi.
No, hän kyllä lupaa 98% ja takuu on 80%. Mutta, milläs todistat että 98% (tai edes 80%) siirteistä kasvaa?
Voiko 16 neliösenttiä pelastaa kaljupäitten kerhosta, jos hiukset sattuu siitä ympäriltä kupsahtamaan?
"aloitin Ilterin mukaan antaman Rogainen läträämisen päänahkaan kaksi kertaa päivässä."
Etkö siis ollut käyttänyt Rogainea ja/tai finasteridia ollenkaan ennen leikkausta? Kannattaa varmaan aloittaa. Muuten sulla on nopeasti hieno hiusraja muttei sitten muuta ;-).
Minun tukkani on ohentunut todella hitaasti ja aivan kaljua kohtaa ei ole missään. Edestä on vain harventunut liiaksi ja jonkin verran myös takaraivolta. Siirteillä tuuhennettiin etuhiusrajaa. Mielestäni juuri etuhiusrjassa on tärkeintä saada tukka säilymään. Jos siitä lähtee, kasvot ovat ilman "kehystä".
En suostu käyttämään finasteridia, koska siinä on pieni mahdollisuus seksihalujen vähenemiseen ja potenssiongelmiin. Ja seksuaalinen vireys on minulle PALJON tärkeämpi kuin tukka.
Haluan, että etuhiusrajani on kunnossa. Jos tukkaa takaraivolta vielä lähteekin, niin se ei niin haittaa. Ja aina voin mennä uuteen operaatioon. Eli jos tämä siis onnistui, olen pelastunut kaljupäiden kerhosta, koska se takaa, että Ilterin siirrännäiset kasvavat ja olen päättänyt laittaa niitä niin runsaati kuin tarvitsee.
"En suostu käyttämään finasteridia"
Tämä on toki jokaisen oma valinta. Itse näkisin lääkkeet ensimmäisenä ja leikkauksen aivan viimeisenä vaihtoehtona jos finasteridi ja kumppanit eivät tehoa ja homma vituttaa todella paljon.
Kannattaa varmaan lopettaa se Rogainekin jos uskot että tukka pysyy muutenkin päässä...
nyt niin pihalla kuin vaan olla voi.
"Haluan, että etuhiusrajani on kunnossa".
Joo, mutta varaudu siihen että ilman lääkkeitä sulla on muutaman vuoden päästä edessä jäljellä ainoastaan ne Ilterin siirtämät karvat.
"Jos tukkaa takaraivolta vielä lähteekin, niin se ei niin haittaa"
Omapa on asiasi, mutta kalju päälaki ja siirretyt hiukset edessä ne vasta hölmöltä näyttävät.
"Ja aina voin mennä uuteen operaatioon."
Et voi, vaikka rahaa olisi niin ne siirteet loppuu ennen pitkää.
Vaikka täällä on hiljaista niin älä vaan lopeta kirjoittelua. Mä ainakin käyn joka päivä katsomassa jos olisit jotain uutta kertomassa taas.
Tiedätkös että tekeekö se ilter, ...tai siis voiko siirteitä ylipäätänsäkkään tehdä isompina yksikköinä? Esimerkiksi vaikka halkaisijaltaan 3 millin siirteinä joissa olisi vaikka 15 follikkelia per siirre. Itselläni on niin ihonvärinen tukka että isommatkaan "barbisiirteet" eivät varmaankaan erottuisi.
Nyt on sitten reilu pari viikkoa Ilterillä käynnistä ja sekä siirretty alue, että donor-alue ovat parantuneet lähes täysin. Siis kipua tai rupea ei ole enää donor-alueellaakaan.
Vastaanottoalueella on hieman punoitusta, mutta sen saa meikattua todella helposti aivan näkymättömäksi. Siirrännäiset ovat edelleen muutaman millin sänkenä paikoillaan. Käytän kaksi kertaa päivässä Rogainea (nopeaa ja helppoa) ja kampaan tukan jo ihan normaalisti reilusti taakse päin. Itse asiassa koko käynnin muistaa vain juuri tuosta Rogainen käytöstä.
"Tiedätkös että tekeekö se ilter, ...tai siis voiko siirteitä ylipäätänsäkkään tehdä isompina yksikköinä? Esimerkiksi vaikka halkaisijaltaan 3 millin siirteinä joissa olisi vaikka 15 follikkelia per siirre. Itselläni on niin ihonvärinen tukka että isommatkaan "barbisiirteet" eivät varmaankaan erottuisi. "
En usko, että Ilter tekisi tuota. Eikös tuo ole juuri se vanha tekniikkaa, jolla saatiin aikaiseksi niitä luonottoman näköisiä tupsuista kasattuja hiusrajoja?
Miksi noin kannattasi enää ylipäätään tehdä? Se ei varmaan nopeuttaisi yhtään ja vaatisi suuremmat "rieät", joihin siirteet istutettaisiin eli oli kivuliaampi ja muodostaisi jopa arpikudosta.
Kun hiukset siirretään yksi follikkeli kerrallaan, instrumentti on todella kapea, kuin neula. Siitä jää suurinpiirtein samanlainen jälkikin kuin neulan pistosta. Ja kun toimenmpiteessä on mukana kaksi siirtäjää, niin se on suht nopeaa. Maksimissaan kai noin tuhatviisisataa/päivä.
Sitä meinasin noissa isommissa siirteissä että jos tulisi hiukan halvemmaksi.
Jos vaikka hiusrajan tekisi tarkasti ja taaksepäin mennessä suurentaisi siirteitä.
Lasken vaan eri tavoilla ja kun ajattelen että ensimmäisellä 200 eurolla tulee noin 50 hiusta ja sehän ei ole vielä mitään.
Mutta jos se monistaminen joskus alkaa toimia niin silloin en tuijota hintaa enää niin tarkasti. Voisi vaikka tehdä vuotuisen bubjetin jolla aina hiukan laittaisi lisää :)
Miten muuten tuo rogaine??
Onko aineesta oikeasti huomattavaa apua ja jääkö siinä niinsanotusti "koukkuun" kun saa pelätä että paljonko katoaa kerralla jos lakkaa käyttämästä?
Pitääkö se oikeasti hiukset päässä vai onko se vain hetken tekohengitystä?
tiedätkö miten Ilter irrotti siirteet jos hiukset olivat pitkät?
Ottiko sen pitkänä vai leikkasiko ensin lyhyeksi ja irroitti sitten?
Itse ajelutin 3cm korkuisen ja n.15cm pitkän aukon kun Ilterillä kävin marraskuussa. Siitä sai sen 500 siirrettä.
Eli "aukko" peittyi hiusten alle.
Syyskuulle aika varattuna edellisenlaiseen operaatioon.
Mutta nyt kun luin miten sen itse teit, niin alkoi kiinnostamaan jos tekisikin sinun tavalla.
Säästäisi yhden käynnin, alkuperäinen tarve oli 1500.
kokonaan lyhyeksi leikkaaminen operaatiota varten ei ole vaihtoehdoissa.
Periaatteessa 500€ on pikkuraha, kun saa säästää sen yhden käynnin ja saa lopputuloksen nopeammin.
Ilter parturoi pitkän tukkani sekaan lyhyeksi leikattuja alueita, joilta sitten otti nuo siirteet. Eli teki saman, minkä sinä ilmeisesti olet itse tehnyt. Onhan se aika kallis parturointi 500 € :) Minun tukkani on siis pitkä, eli tätä nykyistä mallia, jossa kaikki kammataan taakse päin ja niskasta leikataan samaan tasoon.
Ne parturointi/siirteen irrotuskohdat peittyvät hyvin pitkän tukan alle. Varsinkin nyt kun sänki on jo puolisenttinen, ei kohtia enää huomaa. Halusin ehdottomasti noin, koska olen pitänyt po. tukkamallia jo vuosia, enkä halunut siitä luopua operaation vuoksi. Onnistui ihan hyvin, eli kannatti maksaa se viisisatanen.
Mielestäni sinunkin tapauksessasi, jos siis vielä tarvitset vain tuhat siirrettä, voisi tehdä samalla tavoin.
Joko muuten siirteet on ryhtyneet kasvattamaan uutta hiusta?
Joku kysyi tuossa minulta rogainesta ja sen tehosta. En tiedä aineesta sen enempää mitä olen nettikeskusteluista ja tuoteselosteesta lukenut, eli toiminee ja jopa kasvattanee uusia hiuksia n. kolmessa tapauksessa neljästä. Itse käytän sitä vain sen vuoksi, koska Ilter sitä suositteli ja laittoi pullon mukaan. Käytän muutaman kuukauden ja jos näyttää, että tulee tuloksia, niin jatkan, muuten lopetan. En kyllä koe sen laittamista mitenkään vaivalloiseksi, vie kaksi kertaa päivässä pari minuuttia.
kasvaa noin 2-3cm mittaisina.
1500 on minimi tarve, Norre ja Ilter molemmat arvioivat että tarvitsen 1500-2000 siirrettä jotta pääsen tilanteeseen jossa olin 15 vuotiaana, jolloin "kaljuuntuminen" alkoi.
Kuinka suuria ajetut alueet ovat senteissä?
Jos ne ovat kovin isoja niin pysyn alkuperäisessä suunnitelmassa..
Itse en kaistaletta silloin ajanut vaan kävin parturillani sen teettämässä edellisenä päivänä.
En juuri Rogainesta perusta, kuivattaa liikaa.
Vieläkin Ilterin laihempaa(2%) rogainea tippa jäljellä.
Fina sen sijaan tuplasi tiheyden reilun vuoden kuluessa sen aloittamisesta, olen syönyt sitä noin vuodesta -99.
Suoraan sanoen en ole tarkkaan edes tutkinut ajeltujen alueiden kokoa. Taitavat olla jotain 1,5cm x 5cm ja niitä on neljä eri puolilla takaraivoa. minun tukkamallissani niistä ei kuitenkaan ole ollut pienintäkään haittaa.
Itse en uskalla tuota finaa ryhtyä käyttämään, koska olen lukenut, että sillä _saattaisi_ olla alentavia vaikutuksia potenssiin. Oletko huomannut moista?
Mukava kuulla, että siirteet ovat sinulla jo lähteneet kasvamaan. Minulle jäi Ilterin touhusta ihan myönteinen kuva, entä itsellesi?
Kallistahan se kyllä on, mutta kaikki on suhteellista.
En ole finasta huomannut sivuvaikutuksia.
Arvioisin että sillä on tullut noin 10000 hiusta takaisin, että ne ovat kyllä erittäin halvalla hankittuja.
Ohimoille hiukset eivät ole palanneet joten sinne sitten siirteitä niin paljon että riittää, pari kolme kertaa varmaan viel käyn kun nälkä taitaa kasvaa syödessä.
Rakennus taisi olla silloin osittain remontissa mutta sisältä ja leikkaus-sali oli ihan asianmukaiset.
Eilen tuli tyytyväisyyskysely, hyvän palautteen saavat.
Siis mitä tuo "parturointi" ja siitä seuraava hinnoittelu oikein sisältää ??
1: Eli jos menet operaatioon siilitukkaisena niin silloin ei tule lisähintaa.
2: jos menet operaatioon ja annat lääkärin ajaa tarvittavat kohdat niin tuleeko se lisähinta jo silloin?
3: Jos menet operaatioon ja jotain jätetään ajamatta otto- tai vastaanottoalueella niin vasta silloin tulee lisähintaa???
Itse voisin selvitä sillä että otto, ja vastaanottoalueet lyhennettäisiin mutta ei koko päätä. Tuleeko se lisähinta siis silloin vai vasta jos mitään ei ajeta lyhkäiseksi edes otto tai vastaanottoalueelta? ...hieman sekavaa taitaa olla kysymysteni laatu mutta johtunee täydellisestä epätiedostani.
Ja TÄRKEÄ kysymys:
Voiko hiuksia alkaa ottaa takaraivolta jo hiusrajasta ja näin siirtää takaraivon hiusrajaa ylemmäs? Näin voisi ottaa alueen hiuksista kaikki 100 % siirtoon. Ei tarvitsisi hiusten sekaan mennä harvennettuja alueita tekemään ?
Esimerkiksi korvien päältä saisi heti ottaa ainakin sentin verran ylöspäin ihan paljaaksi. Itse voisin korvien päältä muutenkin ajaa paljaaksi. Päälaella ja ohimoilla nekin hiukset saisivat siis olla kun ovat joutilaita jo muutenkin.
Ja vielä...
Minkälainen projekti koko touhun tekeminen on?
Voiko sinne mennä vaan muina miehinä jonain aamuna ovesta sisälle ja pyytää arviointia, ja seuraavana päivänä eikun hiuksia 2000 kpl. siirretään jo. Aivan kuin parturiin menisi.
Vai pitääkö ensin tilata aika tarkastukseen ja sen saa joskus 2 kuukauden päästä, jonka jälkeen takaisin kotiin odottamaan josko siirron saisi taas joskus 4 kuukauden päästä ? Jos koko homma käynteineen kestäisi vaikka kuukauden niin voisin vaikka vuokrata sieltä asunnon läheltä siksi aikaa ja pysyä paikalla lomaillen.
Homman helppous ainakin ratkaisee jo paljon kun täytyy mennä niinkin kauas. Ei viitsisi mennä montaa kertaa jo aikataulun suunnittelun vuoksikaan.
Kiitos sulle ja kiitos vastauksistasi !!!!
1. Ei tule, jos alueet joista siirteet otetaan ovat valmiiksi ajeltu parin millin sängeksi.
2. käsittääkseni menee, uten testitukka sanoi..itse ajelutin omalla parturilla vitosella joten Ilter ottaa 100 kertaisen hinnan.
3. Vastaanottoaluetta ei tarvitse ajaa jos hiuksia ei asenneta harventuneiden hiusten sekaan.
Tuskin hiusrajaa kannattaa nostaa tai poistaa hiuksia jostain rajoilta. Kannattaa ottaa huomioon lopputuloksen luonnollisuus.
Hiusten harvenemista ei ottoalueella huomaa.
Aika pitää varata arviointiin ja operaatioon.
Arvioinnin voi halutessaan tehdä lähettämällä tarpeeksi hyviä kuvia, kuten itse tein. Varsinkin jos pienempi operaatio.
Arviointi kestää ehkä tunnin ja leikkaus päivän. tuskin kannattaa sinne muuttaa.
Parin kuukauden sisään pitäs päästä operaatioon.
Huom! Lopullinen tulos o nnähtävissä vasta noin vuoden kuluttua kun uudiskasvu on päässyt samaan pituuteen kuin muut hiukset.
1. se oli siis selvä juttu.
2. Oliko tuossa siis kyse siitä että Ilter ottaa paljaaksi leikkurilla sen 3 x 5 sentin alueen jolta hiukset otetaan, sekä leikkaa paljaaksi sen mahdollisen harvenevan paikan johon ne istutetaan ja se maksaa 500 ylimääräistä? Vai siitä että hiuksia istutettiin alueelle josta hiuksia ei leikattu pois ollenkaan. Siitä siis lisähinta että oli vaikeammat siirto-olosuhteet.
Tuntuu jotenkin oudolta että menisin parturiin ajamaan sileäksi ne kohdat joista hiuksia otetaan ja mihin ne laitetaan sillä enhän minä millään voi parturille tarkkaan sitä aluetta esittää jolla lääkäri millintarkasti operoi.
3. Toki ei ole ajamista jos alue on jo "paljas" mutta siis jos harvenevaan alueeseen laitetaan niin se sitten leikataan ilmeisesti? Eli kasvavien leikkaamattomien sekaan ei laiteta vai?
Ja tuo hiusrajan nosto. Tarkoitin siis takaraivolla. Eli sehän ei haittaa ollenkaan jos takaraivolta hiusraja nousee vaikkapa kokonaisuudessaan muutaman sentin. Eikä takaraivon hiusrajan "luonnollisuudella" ole oikeastaan mitään väliä. Muutenkin se takaraivon hiusraja usein ajetaan koneella varsin teräväksi parturissa. Idea oli siis vaan että silloin tulisi mahdollisimman paljon hiuksia joita voidaan siirtää.
Jos vain harvennetaan takaraivoa, tulee loppu vastaan jossain vaiheessa ettei harvenneta liikaa. Periaatteessa Sellainen jenkkisiili jossa koko takaraivo on aivan tyhjä, mukaanlukien korvienpäälliset, kelpaisi minulle oikein hyvin
Kiitoksia muistakin tiedoista. Kaikki on tervetullutta minkä vain etukäteen voi huomioida. Jälkikäteen on enää turha pohtia miten olisi "voinut" tehdä :)
Kannattaa ehkä kysyä suoraan iltercliciltä sähköpostilla. Osaavat hyvin englantia ja ruotsia.
Saat ainakin oikeat vastaukset.
Ehkä jopa sinuna kävisin siellä, kun tuntuu olevan tarves nippelitiedosta.
Prohairclinicin sivuilta(Ilterin toinen firma) löysin kuvan osittain ajetusta niskasta, siksi osasin pyytää sitä.
Takaraivon "niskavillat" eivät ole ehkä parhaita etuhiusrajalla. mutta on tohtoreita jotka ottavat karvat vaikka rinnasta tai selästä jos niin halluat.ö Kustannukset noin 1.5X
Netistä löytyy muutenkin parhaiten tietoa, jos asia sinua oikeasti kiinnostaa niin uhraa pari iltaa niin löydät vastaukset kysymyksiiisi.
ei ole kuulunut sinusta aikoihin. Olisi mukava tietää mikä on tilanne tällä hetkellä
Mikäs on testitukan tilanne tällä hetkellä?
Kiitos.