Tuntuu siltä, että kolmoisässä ampuu alas kaikki onnistujat valehtelijoina. Ei mikään ihme, että onnistujat ei enää jaksa kirjoittaa tänne. Mitä järkeä siinä olisikaan?
Eikö saa onnistua?
tälläpalstalla777
382432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Saa ihan vapaasti onnistua ja kertoakin siitä, kunhan ensin kertoo miksi ja miten. Ei se voi salaisuus olla, eihän toisen onni ole keneltäkään muulta pois.
Mutta koska nämä, jotka näitä onnistumistarinoita lähettävät, eivät ikinä vaivaudu analysoimaan onnistumisiaan, on niitä siksi lähtökohtaisesti pidettävä valheina.
On myös muistettava, että jokaisella ts:llä (ja tv:lläkin) on vuosikymmenien valehteluhistoria takanaan. Tämän tieten, voi kaikkeen sanottuun suhtautua epäilyksellä.
Etenkin kun kerrotut tarinat ovat järjestään kaikki esitettyjen tutkimusten kanssa ristiriidassa.
Geneettisesti vahva arpeutumistaipumus.
Minulle kerrottiin Marian sairaalassa, että kun on (varsin yleinen) vahva arpeutumistaipumus niin potku alapäähän tai auto-onnettomuus tai vastaava isku johtaa jatkuvaan virtsaputken arpeutumiskierteeseen. Saati sitten jos virtsaputkea ronkitaan kirurgin veitsellä, tietysti.
Minun on vaikea ymmärtää, miten minä olen ainoa TS Suomessa, jolla on tällaiset geenit. Jos tai kun arpeutuminen lähtee noin herkästi käyntiin ei kirurgin taidoilla ole mitään sen kanssa tekemistä.
Transmiehillä tuntuu olevan sama geeni kuin minulla, koska ongelmia on jatkuvasti.
Joko kolikkoa on heitetty 250 kertaa (Suomessa olevien transnaisten määrä suunnilleen) niin että tulee kruuna ja minulle on ainoana sattunut klaava tai sitten joku valehtelee. Arvaa, kumpaanko minä uskon.
Mulla on leikkaus kolmen vuoden takana. Ei MITÄÄN ongelmia. Olen kait sitten onnekas. Mulla on mallin mitat. Olen kai sitten onnekas. Naisen kasvot jo valmiiksi. Onnea vissiin. Hyvä työpaikka, ihmissuhteet kunnossa. Miten tää kaikki todistetaan?
Unohdit mainita sen, että sinä olet myös älykäs, joten sinun pitäisi ihan itse keksiä, miten voit perustella väitteesi minulle ja muille.
Jos minua kutsuttaisiin valehtelijaksi, tekisin kaikkeni todistaakseni väitteen vääräksi enkä suinkaan valittaisi siitä, että jäisin kiinni vaan jäätyäni kiinni häpeäisin hiljaa.
Katsos kun minä en oikein usko transihmisten satumaiseen onneen verrattuna kaikkiin muihin suomalaisiin. Ehkä yksi tai kaksi voi olla onnekkaita, mutta ei kaikki.
Jos kerrot onnesi reseptin transihmisten lisäksi siitä olisi varmaan kiitollisia vaikkapa muutkin nuorena mielenterveysongelmista kärsineet joilta on jäänyt työpaikka sen takia saamatta. Tai vaikkapa päihdekuntoutujat.
Minäpä kerron, minua pidetään tässä porukassa varsin hyvin onnistuneena, mutta minulla on ollut huomattavia vastoinkäymisiä ja olen tehnyt paljon työtä itseni eteen. Siltikin tunnen riittämättömyyttä aivan kuin 2,5 miljoonaa muuta naista Suomessa. Minun on kovin vaikea uskoa, että joku on kuin Hannu Hanhi, että ojentaa lakkinsa ja siihen tipahtaa taivaalta tukku seteleitä. Minun on vielä vaikeampaa uskoa sitä että joku itse asiassa on niin tyhmä, että vielä kehuu sillä.
Minä muuten tunnen kansainvälisen mallin ja hän on kertonut mallin vartalosta yhtä sun toista. Ehkä sinut yllättää se, ettei se tule onnella tai tipahda ojennettuun lakkiin taivaalta.
Todista ettet ole kirahvi!
tai hyvillä geeneillä: jostain syystä sukumme XY-kromosomiset ovat 90%:sti hoikkia, vaikka miten söisivät (ruokalasku onkin melkoinen).
178/64 ja silleen
Sinun pitäisi myös tietää, että onnistumisen todistaminen merkitsee outtaantumista täällä ja siitähän sinä olet nimenomaan varoitellut.
Voisin pistää tietoni ja kuvani tänne, mutta tuskin siitä mitään hyvää seuraisi, kellekään.
"Minun on vaikea ymmärtää, miten minä olen ainoa TS Suomessa, jolla on tällaiset geenit. Jos tai kun arpeutuminen lähtee noin herkästi käyntiin ei kirurgin taidoilla ole mitään sen kanssa tekemistä.
Transmiehillä tuntuu olevan sama geeni kuin minulla, koska ongelmia on jatkuvasti."
Transmiehillä virtsaputki joudutaan rakentamaan (jatkamaan) muusta kudoksesta, jolloin arpeutumistaipumus on selvästi suurempi. Transnaisilla virtsaputkea vain lyhennetään ja siirretään.
Itse asiassa se, että väitän transihmisiä valehtelijoiksi tarkoittaa myös sitä että minä itsekin olen valehtelija. Ja koska minä itse olen valehtelija, minä en niinkään suutu siitä, että sinä olet valehtelija, vaan pikemminkin että valehtelet niin kömpelösti ja läpinäkyvästi että oletat meidän olevan niin pölvästejä että se menisi täydestä. Ja se loukkaa. Ja sitä paitsi jos valehtelet kömpelösti ihmisille, niin ennen pitkää onnesi kääntyy.
Sano vaikka mallinvartalosi selitykseksi,että aamuin käyt juoksulenkillä ja illoin ja siinä välillä on kolme tuntia kuntosalia ja sitten sinua on hoidettu Lapparissa syömähäiriöpolilla ja sinä olet ollut letkuruokinnassa.
TUOLLAISEN tarinan minä saatan uskoakin. On ihan sama onko se totta vaiko ei, mutta se selittää mallinvartalosi paremmin kuin onni, joka vain tekee ihmisistä kateellisia.
Mikä tahansa tönäisy saa virtsaputken arpeutumisen aluilleen jos geneettinen taipumus siihen on olemassa.
1. Suomessa ei ole yhtään kirahvia
2. Millään kirahvilla ei ole pääsy nettiin
3. Mikään kirahvi ei osaa suomea
4. Kirahvin lyömisestä tulee sakkoa
1. Voit ihan hyvin olla suomalainen kirahvi. Todista ettei Suomessa ole kirahveja.
2. Todista ettei kirahveilla ole pääsyä nettiin.
3. Todista ettei mikään kirahvi osaa Suomea.
4. Todista että sinun lyömisestäsi ei tule sakkoa.
Minulla on kutina, että Kolmois-S on Stacy nimimerkillä aikoinaan Strasekin palstalla kirjoittanut ja palstaa moderoinut immeinen. Vaikuttaisi samalta, hiukan onnellisemmalta nyt.
Joka tapauksessa on hyvä, että palstalla on joku jolla on jalat maassa ja realistinen ote elämään. Joku joka tuo esiin ne nurjatkin puolet. Ja onnistumisessakin on aina ikäviä juttuja mukana, maailmassa ei ole mitään täydellistä.
"Vaikuttaisi ... hiukan onnellisemmalta nyt"
Mitenkähän realisti lie aikoinaan ollut? Onhan se tietenkin hyvä, että jos joku tuntee olonsa jotensakin hyväksi, niin vedetään matto heti alta...
;-)
Joo, kolmois-s:n tyyli on todellakin sellainen ettei kukaan toinenkaan ts saa olla hiukkaakaan onnellinen. Kaikki ammutaan alas. Liekö sitten realismia vai täydellistä pessimismiä.
Jos saisit valita ollako onnellinen nainen, jonka transtausta on selkeästi havaittavissa ja/tai kaikkien tiedossa VAI tavisnainen, kummanko ottaisit?
Ihminen ei ole oman onnensa seppä, mutta aika lähelle, sillä ihminen tiedostamattaan pyrkii johonkin tiettyyn päämäärään. Jos sitten tulee tienhaara jossa toisessa on onnellisuus ja toisessa oleminen vakuuttava, aito nainen, kumman valitset?
Kaikkein vähiten ihminen haluaa kuulla totuuden omasta itsestään. Totuus tavisnaiseudesta ei ole hääppöinen, naista ei oikein arvosteta minään ikäkautena ja päin vastoin kuin mies, nainen ei voi ruveta syrjäytyneeksi ärisijäalkkikseksi tai kylähulluksi.
Minun päämääränäni on olla tavis. Olen niin tavis, että jos viillän kurkkuni auki, pistän vadin alle, ettei lattia likaannu.
Minua suuresti häiritsee friikit, kolmas sukupuoli ja fantasiat. On oikein, että nuorella on fantasioita, mutta vanhemmiten niistä on päästävä eroon, "järkevöidyttävä" eli ruvettava tavikseksi. On katsottava peiliin.
Erästä transnaista toinen transnainen nimitteli joksikin luolassa eläväksi olennoksi, olikohan se maahinen, en minä muista, mutta pirun loukkaava nimitys ja täysin osuva. No tämä "maahinen" on kauhean hyvä siinä missä tekee ja parempi niin, sillä muuta hänellä ei ole.
Minä ajattelen sitä pahinta päivää. Keski-ikäinen nainen on pahana päivänä näkymätön, mutta jos on friikki tai kuuluu kolmanteen sukupuoleen tai sellainen maahinen, joka on menettänyt työpaikkansa niin sinulta menee ihmisarvo ja koet Natsi-Saksan ajat.
Sinähän se et vieläkään tiedä mikä oikein olet. Olisit päässyt helpoimmalla olemalla se ei mikään. Nyt varmaan harmittaa kaikki se turha rahanmeno ja tuska, kun ei siitä mitään hyötyä sun tapauksessa edes ollut. Nyt olet vain kärttyinen keski-ikäinen, joka ei vieläkään ole mitään, eikä tiedä mikä on.
Jos ensin tietäisit sen niin sitten voisit huolehtia minun tietämisistäni.
Minä tiedän täsmälleen mikä minä olen. Olen erälesbo huitsin nevadasta paitsi että en kauheasti lämpenen naisista enkä miehistäkään, mutta se ongellma ei ulkopuolisille kuulu. Enkä minä ole huitsin nevadastakaan vaan fiksusta kaupungista.
Se on ihan ulkona asioista. Se ei tiedä mikä se oikein on. Onko se mies vai nainen vai robotti. Se on sellainen häviäjä, joka katkerana harmittelee meitä onnistujia ja voittajia.
"Se on
Kirjoittanut: Sartsu_ 6.4.2007 klo 22.16
Se on ihan ulkona asioista. Se ei tiedä mikä se oikein on. Onko se mies vai nainen vai robotti."
Just ja noin yleistäen olen huomannut, että mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän väittää tietävänsä vaikka tietää enemmän kuin ennen.
Kaksi asiaa kuitenkin näyttää todenmukaisilta:
1) Suomi ei ole mallimaa mitä tulee ihmisoikeuksiin.
2) On typerää ruveta leikkimään ihmisoikeuksiin liittyvällä asialla maassa, jonka ihmisoikeudet heiluvat kuin maitohampaat lapsella.
"Se on sellainen häviäjä, joka katkerana harmittelee meitä onnistujia ja voittajia."
Olen kuullut tuon sanan "katkera" aiemminkin, Jehovan todistajat kutsuvat katkeriksi niitä, jotka ovat lähteneet lahkosta ja arvostelevat sitä. Kaikki kritiikki voidaan tyrmätä tällä "katkeruus" -argumentilla.
Minä olen kuitenkin menestyjä. Ne jotka ovat tässä häviäjiä, makaavat haudassa. Sinulla on sellainen asenne kuin Tuntemattomassa Sotilaassa: "Heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkä sen kuin porskuttaa". Ja siihen vastattiin "älä uhoo!".
Valitettavasti on niin, että jos Venäjältä lähtisi armeija tulemaan Suomeen, ne sytyttelisivät Kannaksen täyteen metsäpaloja ja juoksisivat niitä karkuun Pietariin. Eivät ne pysty enää.
Suomi ilmeisesti tarvitsee sotia, että uhoajat muistavat olevansa lihaa ja verta ja kuolevaisia.
Minun päässäni voi olla pimeää, mutta ei sumuista.
Minusta tuntuu siltä, että suurin osa näistä "onnistujista" on vasta tutkimuksiin hakeutuvia tai prosessin alkutaipaleella olevia ts:iä. Muistan sen ajan itsekin kun olin kaiken alussa, niin ajattelin ja esitin asioita aika yltiöpositiivisesti. Se kai kuuluu osana selviytymis-strategiaan aika monella. Aikanaan ne ajatukset karisee kun kohtaa todellisuuden ja alkaa arki. En silti tarkoita, ettei lopputulos olisi siedettävä, tai voisi olla jopa onnellinen elämässään, mutta tällainen "hehkuttelu" asialla on hieman arveluttavaa ja pistää epäilemään.
Kun ensin on vuosikausia kärvistellyt väärässä sukupuolessa ja elämä on mennyt heikosti, niin sitten kun se elämä aukenee vaikkapa tutkimuksiin pääsyllä, moni on onnellinen jo tästä. Jos vielä elämä tuntuu vain paranevan hoitojen edistyessä, ei sitä vertailla toisten luonnostaan onnellista elämää eläviin, vaan siihen entisen kurjaan elämään. Jotkut kyllä putoavat sitten pilvistä, kun prosessi on ohi, eikä se elämä olekaan enää pelkkää onnea, vaan tavallista pakertamista. Mutta ainakin omalta osaltani voi sanoa että parempaan päin menin entiseen verrattuna. En ala itseäni vertailemaan syntymästään saakka tyttöinä ja naisina eläviin, koska ilman muuta jäisin siinä vertailussa tappiolle jo sen tytön nuoruuden puuttumisessa. Pidän kuitenkin itseäni onnistujana.
No nyt rupeaa kuulostamaan rehelliseltä.
Ihmisellä on luonnostaan taipumus nähdä kaikki vaikeat ratkaisut onnistuneina. Esimerkiksi käytetyn auton osto ahdistaa, mutta oston jälkeen auto on aina hyvä ostos ja kavereiden naureskeluihin vastataan kiivaasti omaa hankintaa puolustellen vaikka kuinka olisi ilmeistä että auto on romu.
Ihminen tulee uskoon, kun Jeesuksen tarina on niin mukava. Kun Raamatusta sitten näyttää, että aurinko pysähtyy ja mitenkäs tämä niin kuin fysiikan lakien mukaan niin puolustellaan Raamattua naama punaisena koska ei haluta katsoa silmiin sitä että uskoon tulo oli huono ratkaisu.
Tämän prosessin suhteen varsinaisia pluppauksia on vähän, paljon useampi elää kuitenkin epätyydyttävää elämää. Aika moni tavislällikin elää. Lukekaa vaikka Suoli24:n palstoja Masennus, Mielenterveys, Potkut & Työttömyys tai sitten vaikka naapuripalstaamme Lesbot. Ihmisillä noin yleensä menee huonosti, elämä on ankeaa, mielenterveyspeikko vaanii oven takana, alkoholinkäyttö karkailee käsistä, parisuhde natisee.
Omat ongelmani liittyvät persoonallisuushäiriöön - tuntettomuus, kyvyttömyys tuntea nautintoa, seksuaalisen mielihyvän puute ja toisaalta työttömyyteen eli siihen samaan mitä belgialaistutkimuksessakin mainittiin.
Minua on kasvatettu vähän liian ankarasti. Joku toinen oireilee itseään viiltelemällä tai ryyppäämällä. Tämä on tavanomaista. En minä ole ainoa joka on lapsena selkäänsä saanut.
Itse asiassa tähän ikään mennessä pitääkin olla hieman nukkavieru. Se on ajan patinaa. Ei ole minun vikani ettei sitä arvosteta tässä maassa, typeriä ovat.
Enkä minä ole Suomen ainoa työtönkään. Minua on itse asiassa kohdeltu varsin helläkätisesti, monelle perheellisellekin napsahtaa karenssi ja 20%:lla alennetut sosiaalituet.
Mitä tulee poliisiin niin poliisilla on VIPit, muiden kanssa toimitaan miten sattuu. Torniossa yksi yritti itsemurhaa taas kerran. Poliisi kutsuttiin paikalle, tuli vasta seuraavana päivänä. Ei ollut tärkeä henkilö.
Mitä enemmän lukee lällien tarinoita, sitä vakuuttunemmaksi tulee siitä että on tavis ja saa taviksen kohtelun, mutta eikös näin pidäkin olla.
Pienen ihmisen hätä ei kuulu mediaan eikä päättäjille niin helposti tulee sellainen käsitys, että kaikki suomalaiset ajelevat vesijeteillä vapaa-aikansa ja lapset lukevat Cambridgessa ja Oxfordissa ja itse on se ainoa suomalainen joka ei vain kaikesta yrittämisestään huolimatta pysty ja että se on oma vika.
Mielenkiintoisia ajatuksia. Jotenkin itsestäni tuntuu, että jokainen rakentaa elämänsä itse sellaiseksi kuin sen parhaaksi näkee. Ajatus siitä, että joku toinen määrittelee ja arvio toisen menestymisen ja onnellisuuden on mielestäni ontuvaa. Se minkä esim. minä koen onnistumiseksi ja menestymiseksi, niin joku toinen voi nähdä sen epäonnistumisena. Juttu on vähän niin kuin tuon köyhyydenkin kanssa; jos ei olisi köyhiä, niin ei olisi rikkaitakaan. Kaikki on suhteellista. Niin se on näissäkin jutuissa; ei olisi menetyjiä, jos ei olisi epännistujia joihn itseään verrata.
Elämä on elämää transihmisilläkin, mielestäni se ei poikkea "normaalista" kanssaihmisten elämästä juuri lainkaa pitkässä juoksussa ellei siihen sitten jämähdä tavalla tai toisella. Tosin omasta hieman erilaisesta identiteetistä kannattaa pitää kii ja nähdä se positiivisena ominaisuutena.
Siis eikö ole hieno juttu, että ihmiset kokevat onnistuneensa. Parempi niin kuin ikuinen Via Dolorosa (näin pääsiäisenä sallitakoon ilmaus)
Täällä tulee esille aika useasti, että "työttömänä " oleminen epäonnistumista. Tottahan se onkin, mutta se ei ole yksilön epäonnistumista vaan koko yhteiskuntamme epäonni kaikkine seurannaisvaikutuksineen. Kun työllisyysaste on alle 70 prosentin, niin se rasittaa koko kommunimme taloutta ja karsii hyvinvointia.
Tulipahan vaan mieleen...
Kun ensin on ollut transasian takia erilainen, epäihminen, niin haluaisi sen ihmisarvon ansaita olemalla samanlainen.
Länsimaalais-kristillinen käsitys on ettei ihmisarvoa voi menettää eikä siten myöskään tarvita ansaita, mutta kovin erilainen käsitys on Suomessa vallalla, Adolf Hitlerin käsitys hieman eri muodossa.
"Onnistuminen...menestyminen
Kirjoittanut: louhen akka 8.4.2007 klo 18.34
Se minkä esim. minä koen onnistumiseksi ja menestymiseksi, niin joku toinen voi nähdä sen epäonnistumisena. "
Onkin rasittavaa olla taas muukalainen yhteiskunnassa, joutuvansa vaikenemaan siksi ettei jaa "yhteisiä arvoja".
"Tosin omasta hieman erilaisesta identiteetistä kannattaa pitää kii ja nähdä se positiivisena ominaisuutena."
Aika nurinkurista, että ääneenlausuttu arvo on moninaisuus ja ihmiset jotka ovat "moninaisia" pyrkivät sitten hiki hatussa olemaan mahdollisimman samanlaisia kuin muut. Sitähän dragkin alun perin oli, jäljiteltiin enemmistön pakkomielteitä yliampuvuuteen asti.
Mutta enemmistön "tavikset" ovat oikeasti niitä poikkeavia, ne tänne kirjoittelee transulauluja ja hävyttömyyksiä ja harrastaa pornoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja ainakin minä olen kuin jokin ihme kirkkotäti.
Aivan kuin homot pyrkivät avioon ja heterot taas lähinnä eroon.
"Siis eikö ole hieno juttu, että ihmiset kokevat onnistuneensa. Parempi niin kuin ikuinen Via Dolorosa (näin pääsiäisenä sallitakoon ilmaus)"
En tiedä. Jotenkin minusta ilmassa on uhkan tuntua.
"se ei ole yksilön epäonnistumista vaan koko yhteiskuntamme epäonni"
Joo, mutta se nähdään yksilön epäonnistumisena. Ei tärkeätä ole mitä asiat oikeasti ovat - ketään ei kiinnosta- vaan miltä ne näyttävät. Minä näytän sporttilesbolta - olen siis sporttilesbo. Hyvä homma kun urheilu ei ole vastenmielistä minulle ja mitä tulee naisten kanssa parisuhteen rakentamiseen, ei kukaan kysele yksityiskohtia. (Paitsi ehkä nuo tavis-hyväksikäyttäjät).
Minusta Transamerican Bree kuvastaa itseäni ja tavisasennetta mitä mainioimmin. Huono leffa kertoo joskus tahattomasti totuuden.
Nuo molemmat leffat ovat yllättävän totuudenmukaisia, vaikka ovatkin "vain" leffoja. Molemmat sivuavat hyvin vahvasti omaa elämääni ja monen muun tuntemani TS:n elämää. Siksi niitä katsoessani koin samaistumista. Ilkeimmältä tuntui kun minä pyyhin silmäkulmaa, niin muut katsojat nauroivat.
"Ilkeimmältä tuntui kun minä pyyhin silmäkulmaa, niin muut katsojat nauroivat."
Ihmiset ovat tuollaisia häijyjä juntteja, että meidän elämäämme liittyvät ongelmat eivät herätä myötätuntoa, vaan huvittuneisuutta.
En ole itse sen parempi, mutta haluan ainakin käyttäytyä ikään kuin oikeasti välittäisin niin, että voin seuraavanakin päivänä katsoa itseäni peilistä.
Ne, jotka onnistuvat tässä prosessissa, eivät pahemmin sitä huutele eivätkä ilmoittele. He häviävät vähin äänin sinne arkielämään eikä heistä sen jälkeen kuulla yhtään mitään.
Ne, jotka epäonnistuvat karmeimmin, samalla tavalla luikertelevat koloonsa nuolemaan haavansa ja ovat ääneti.
Näillä palstoilla juttelevat lähinnä ne, jotka ovat joko onnistuneet jotenkuten - tai sitten epäonnistuneet pahasti mutteivät täysin katastrofaalisesti.
Totesin jo aiemmin tuon Pareton lain eli 20-80 -säännön. Se on tilastomatemaattinen jakauma. Sen mukaan on helposti pääteltävissä, että ne jotka onnistuvat, onnistuvat säteillen, ja niille, joille sataa, sataa kaatamalla. Kaikista vastoinkäymisistä 50% taphtuu 1%:lle porukasta, ja samoin 1% porukasta saa 50% kaikesta suffelista.
Kun itse ryhdyin tähän hommaan, olin juuri yrittänyt toisen kerran itsemurhaa. Minulla oli ajolähtö, sillä tiesin että nyt pesät ovat täynnä ja kolmas kerta ei jää enää yritykseksi vaan onnistuu. Eli minun oli pakko joko onnistua tai kuolla. Ja alkuvaihe on aina se kaikkein pelottavin.
Näin jälkikäteen annan itselleni arvion "tyydyttävä" tästä prosessista. Olen selvinnyt, olen onnellinen, ihmissuhteeni ovat kunnossa, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Lukuunottamatta kahta päällekarkausta ja yhtä pahoinpitely-yritystä olen saanut olla suunnilleen rauhassa eikä minua ole transuteltu.
Mutta nyt on pakko lainata Hectoria ja hänen biisiään "Kuningatar":
Niin muistan taas Pariisin kujat;
kaksi pentua kerjuulla vaan.
Molemmilla tavoitteet raudanlujat;
tahto rimpuilla kurjuudestaan, parempaan.
Oi, katso mua silmiin, Marie-Claire;
koita muistaa nyt kuka sä oot.
Sitten häivy ja unohda mut iäks,
ja kaikki haavasi arpeutukoot.
Siis, minne vain vaellat illoin,
yksin kun jäät vuoteeseen.
Koen aavistaa mietteesi silloin,
kun tuijottaa saan eiliseen.
---
Meistä parhaimminkin onnistunut on joka tapauksessa se tämän laulun Marie-Claire.
"Sanotaanko näin
Kirjoittanut: Sari_ 12.4.2007 klo 13.39
Ne, jotka epäonnistuvat karmeimmin, samalla tavalla luikertelevat koloonsa nuolemaan haavansa ja ovat ääneti. "
Ne, jotka epäonnistuvat pahasti ovat ääneti, koska makaavat arkussa ja päällä on pari metriä luotua multaa.
Tai sitten heillä ei ole nettiyhteyttä kun ovat vankilassa.
"Totesin jo aiemmin tuon Pareton lain eli 20-80 -säännön. Se on tilastomatemaattinen jakauma. Sen mukaan on helposti pääteltävissä, että ne jotka onnistuvat, onnistuvat säteillen, ja niille, joille sataa, sataa kaatamalla."
En usko.
Uskon tilastoihin.
Nuorena mielenterveytensä kanssa oireelleista suuri osa päätyy loppuiäkseen köyhyyteen ja syrjäytymiseen.
Huumehistoriastaan irtipäässeistä työllistyy hyvin harva.
(Yhtä poikkeusta lukuunottamatta täällä kirjoitelleista) kaikilla on nuoruusajan mielenterveysongelma. Aika monella on raju päihdehistoria.
Bonuksena myös pitkäaikaistyöttömyys, ikä, vammaisuus ja erityisesti kehitysvammaisuus - harvempia syitä meikäläisille - tietää pyöreää nollaa kertoimeksi kun sinun arvoasi arvioidaan työmarkkinoilla.
Ei kunnon työtä => ei rahaa => prosessi menee kuralle tai vaikeutuu kovasti.
Aivan kuin Intiassa on kastittomat, me kuulumme syrjäytyneiden kastiin jo heti kun ilmaisemme sukupuoliristiriitamme ensimmäisen oireen.
Nyt, mielenkiintoinen kysymys onkin, KUINKA jotkut pystyvät uhmaamaan kohtaloaan?
Helpoin tapa minusta on ajaa kurpitsaksi muuttuneilla vaunuilla linnan juhliin ja tanssia prinssin kanssa ja jättää lasinen kenkä jälkeensä.
Toisiakin saa ehdottaa.
"Vain PUOLET työllisistä on siis enää kokoaikaisissa töissä ja toinen puolikas pätkähommissa. Noin 800 000 tästä 1,2 miljoonaisesta "pätkätyöllisestä" on vähintään kerran vuodessa työkkärin asiakas."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000025373312
What's your number?
Se on ameriikkaa ja tarkoittaa kuinka paljon sinulla on rahaa käyttää prosessiisi. Pelastusarmeijan jonosta ei karvanpoistoa haeta.
Puolella työikäisistä ihmisistä ei ole sitä mitä vanhaan hyvään aikaan työksi kutsuttiin, on vain jotain joulupukkihommia ja mainosten jakoa.
Minä en ole ainakaan nuorena hakeutunut mihinkään mielenterveyteni tai sen puutteen takia. Kai minulla ongelmia on ollut, ainakin tämä dysforia. Vissiin olen sitten se ainoa poikkeus. SSS:hän tietää ja tuntee kaikki.
Kolmois-S joutuu kyllä myöntämään että meitä on enemmänkin kuin se yksi. En ihmettelisi vaikka olisi jopa enemmistö, joilla ei ole ollut mitään nuoruusajan mielenterveyshäiriöitä.
Ihanan katkeraa tekstiä. Mitähän nämä lapsuusajan mielenterveydelliset ongelmat ovat?
Sattuman lait
Kolmois-S 12.4.2007 klo 15.03
Nyt, mielenkiintoinen kysymys onkin, KUINKA jotkut pystyvät uhmaamaan kohtaloaan?
Mitä tuo edes tarkoittaa? Että kaikilla on jokin määrätty kohtalo vai? Kuulostaa aika uskomattomalta, että tuollaista viitsitään edes kysyä.
"Ne, jotka epäonnistuvat pahasti ovat ääneti, koska makaavat arkussa ja päällä on pari metriä luotua multaa.
Tai sitten heillä ei ole nettiyhteyttä kun ovat vankilassa."
Enkö jo todennut, että pahimmin epäonnistuneet ovat ihan hiljaa koko jutusta?
"En usko.
Uskon tilastoihin.
Nuorena mielenterveytensä kanssa oireelleista suuri osa päätyy loppuiäkseen köyhyyteen ja syrjäytymiseen."
Totesin jo, että ne, joille sataa, sataa kaatamalla.
Sille 1% kaikista kaatuu niskaan 50% kaikista ongelmista. Silloin kun ongelmia on, niitä on yleensä yhdellä ihmisellä paljon - koko värisuora kerralla.
"(Yhtä poikkeusta lukuunottamatta täällä kirjoitelleista) kaikilla on nuoruusajan mielenterveysongelma. Aika monella on raju päihdehistoria."
Muistanet ne neljä perinteistä tapaa kohdata dysforia:
1) Alkoholi ja huumeet
2) Machismo
3) Annetaan aivoille jotain muuta ajateltavaa
4) Avioliitto
Väitän, että jokainen meikäläinen on kokeillut vähintään yhtä em. tavoista. Omia tapojani olivat 2 ja 3.
"Bonuksena myös pitkäaikaistyöttömyys, ikä, vammaisuus ja erityisesti kehitysvammaisuus - harvempia syitä meikäläisille - tietää pyöreää nollaa kertoimeksi kun sinun arvoasi arvioidaan työmarkkinoilla."
Ne, kenelle sataa, sataa kaatamalla.
"Ei kunnon työtä => ei rahaa => prosessi menee kuralle tai vaikeutuu kovasti."
Bingo. Siksi olen aina tolkuttanut, että tämä puuha on niinkuin rock'n'roll - don't quit your day job. Ja että aivan ensimmäisenä hanki työpaikka, jollei sinulla sellaista ole, ja tee arkielämäkoe aina yhden ja saman työnantajan palveluksessa, mikäli mahdollista.
"Nyt, mielenkiintoinen kysymys onkin, KUINKA jotkut pystyvät uhmaamaan kohtaloaan?"
Tapoja on monia:
1) Hyvät lähtökohdat
2) Pelisilmä
3) Onni
4) Ihmissuhteet
5) Oveluus
6) Älykkyys
7) Ammattipätevyys tai koulutus
8) Pappa betalar
"Helpoin tapa minusta on ajaa kurpitsaksi muuttuneilla vaunuilla linnan juhliin ja tanssia prinssin kanssa ja jättää lasinen kenkä jälkeensä."
Mutta suoraviivaisin tapa - hanki hyvä työpaikka, tee muutos siinä ja pelaa korttisi oikein - tuottaa yleensä varmempia tuloksia kuin helpoin tapa.
Tuossapa oli mielenkiintoisia vaihtoehtoja, että piti tsekata omatkin.
"Muistanet ne neljä perinteistä tapaa kohdata dysforia:
1) Alkoholi ja huumeet
2) Machismo
3) Annetaan aivoille jotain muuta ajateltavaa
4) Avioliitto "
Minulla oli kohdat 3 ja 4.
" "Nyt, mielenkiintoinen kysymys onkin, KUINKA jotkut pystyvät uhmaamaan kohtaloaan?"
Tapoja on monia:
1) Hyvät lähtökohdat
2) Pelisilmä
3) Onni
4) Ihmissuhteet
5) Oveluus
6) Älykkyys
7) Ammattipätevyys tai koulutus
8) Pappa betalar "
Näistä puri 1, 4, 6 ja 7. Erityisesti työpaikka. Prosessin pyöritin läpi normaalisti työssä ollen samassa työpaikassa ja työkaveritkin suhtautuivat myönteisesti. Tarvittiin kyllä kompromissejakin sairaslomissa tms. ja joskus joutui vähän tappelemaan että kaikki hoidettiin sääntöjen mukaan.
Olettamuksia kaikki. Ei mitään todellisuuspohjaa.
Ajatuksiahan voi aina esittää, ei siinä mitään...mutta mihin nämä oletukset perustuvat, kysyn vaan.
Jotenkin tuntuu, että tiittitaustaisten ts-naisten kannattaisi pysyä lestissään ja tuhertaa siellä...omissa porukoissaan.
Vain henkilökohtainen mielipide, sorry :)
me mutantit?