MM321

Katsoppa mitä rakkausasiat näyttävät ukolle ja akalle !!!
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensin sain kanavoidun viestin, joka piti samanlaista tietoa sisällään, mutta nyt siis 2 kortin visti Sinulle suoraan Tarot ja Enkelipakasta, Muista kuitenkin että meillä on aina oma tahto toimia ja tilanteet muuttuvat sen mukaan, eli kuuntele sydäntäsi ja toimi sen mukaan, silloin teet oikein itseäsi kohtaan, Rakkaudella mm321
Kuun ilmestyessä ennustuksessa on selvää, että olet tunteiden ristitulessa. Olet ehkä ratkaisun kynnyksellä ihmissuhteiden saralla. Olet ehkä päästämässä irti ihmissuhteesta, joka on jo aikansa elänyt. Päätös on sinulle vaikea, etkä tunnu saavan rohkeutta asian selvittämiseksi. Tiedät kuitenkin sisimmässäsi, että pitkällä tähtäimellä ratkaisusi kantaa. Olet oikealla tiellä. Olet keskellä voimakkaita tunteita, eikä aina ole helppoa nähdä metsää puilta. Keskellä tällaista myrskyä on vaikea uskoa, että myöhemmin kun tilanne rauhoittuu voit olla tyyni ja onnellinen, vaikka ratkaisun hetkellä kaikki tuntuu kaatuvan.
Voit kokea aimo annoksen turhautumista, odottelua ja asioiden viivästymistä. Kuitenkin nyt sinun pitäisi käyttää tuo ylimääräinen aika hyödyksesi asioiden pohdiskeluun, kypsyttelyyn ja taustatietojen hankkimiseen. Vietä aikaa yksin, sillä tarvitset nuo hetket viisastumiseen, rauhoittumiseen ja mietiskelyyn kuitenkin Erakko kuvataan aina liikkeessä olevana, etsijänä, kulkijana. Tilanne ei ole niin pysähtynyt kuin miltä se voisi päällepäin näyttää.
Ota hetki aikaa asian tai ongelman pohtimiseen. Niin kuin sanotaan:" Määritetty ongelma on jo puoleksi ratkaistu ongelma."
Rakastavaiset viittaa ristiriitaan tai valintatilanteeseen ihmissuhteissa tai tärkeissä henkisissä asioissa. Voit olla tilanteessa, jossa harkitset nykyisen ihmissuhteesi päättämistä tai tunnet suurta tyytymättömyyttä ja yksinäisyyttä. Nyt on moraalilla suuri merkitys valintoihisi. Toisaalta jos olet hyvässä suhteessa voi tämän kortti kuvata antautumista täysin tähän suhteeseen, sitoumusten tekemistä, joko henkisessä tai materiaalisessa muodossa. Sinulla on nyt valinnan mahdollisuus. Tutki tarkoin tilannettasi ja tee päätös sydämesi mukaan.
Kun tämä kortti ilmaantuu on sinulla oikeus tehdä valinta sen perusteella, mitä oikeasti haluat olipa rakkautesi kohde sitten uusi ura tai uusi ihminen. Valinta voi viedä sinut kiviselle polulle kohti päämäärääsi, mutta perillä sinua voi odottaa todellinen lahja, oikea rakkaus, vaikea, pelottava ja järjetön rakkaus. Juokse sen perään!

Enkelin viesti Sinulle;
Sinun elämässäsi on uusien ideoiden ja tilanteiden aika. Seuraan sinua opastaen ja suojellen tätä muutosta.
Olet kypsä näihin uusiin mahdollisuuksiin ja sinusta tuntuukin, että haluat uusiin "maisemiin" mahdollisimman nopeasti. Rakkaani, sinun uudet ja jännittävä elämänmuutokset ovat peruuttamattomia. Ei ole paluuta entiseen. Turvallisesta elämästäsi huolimatta, olet päättänyt mennä eteenpäin. Siksi olen kanssasi juuri nyt, antamassa sinulle lisää rohkeutta ja mukavuutta jota tarvitset. Ei sinun kuitenkaan tule rynnätä. Nämä muutokset tapahtuvat ajallaan, kuten luonnossakin omassa rytmissään. Voit olla varma, sinun elämänmuutos tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Sillä aikaa tiedä että Jumala ja me enkelit huolehdimme sinusta. Olet turvassa ja hyvin rakastettu. Onnittelumme uuden elämänjakson syntymisestä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tylleröinen kirjoitti:

Katsoppa mitä rakkausasiat näyttävät ukolle ja akalle !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu