Kohdunkaula hävinnyt

Iiigh kaikille :D

Todella malttamattomina täällä jo odotellaan lähtöä ja odotellaan limatulpan irtoamista ja joka päivä vähän harmittaa jos ei oo suppareita. Rv nyt siis 38 4.

MUTTA

Viimeisestä neuvolaläkäristä on aikaa jo kolme viikkoa jolloin kohdunsuu oli vielä 3cm pitkä ja kiinni sekä napakka. Nyt aloin itse kokeilla josko tuo kohdunsuu olisi edes vähän lyhentynyt ja eihän sitä ollut siellä enää ollenkaan, EN ANAKAAN YLTÄNYT SINNE ASTI. Tässä vaiheessa alkoikin hirvittää se että emättimeni on niin syvä etten itse sormilla yllä sen pohjalle asti. Ihan tajuton matka vauvankaan tunkea siitä läpi.

Emättimen muoto on jotenkin muutenkin muuttunut. Kun se on aikaisemmin ollut kohtuullisen lyhyt (sormilla yltää helposti loppuun saakka), vähän ontelomainen ja kohdunnapukka on aina tuntunut todella selvästi n. pienen luumun kokoisena ulkoumana pohjalla. Nyt se on pitkä, kapea, taipuu taaksepäin ja tosiaan pohjasta ei mitään tietoa.

HYVÄT IHMISET onko muilla ilmennyt samankaltaisia "oireita" ja onko ihan normaalia? Ja mahtuuhan se vauva nyt siitä läpi ilman että kirjaimellisesti repeän!!!!
6701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kannattaakohan ite alkaa tekeen tommosia sisätutkimuksia...tiiä vaikka mitä pöpöjä sormista menee. ja muutenki. varaa lääkäristä aika ellet saa mielenrauhaa. ei millään pahalla...

Äänestä

mietin vaan et miten ihmeessä sä oikeen voit varmaksi sanoa että se on hävinny? emätin kyllä muuttaa muotoaan, varsinkin kun vauva on laskeutunu. ootko nyt ihan varma et oot tutkinu ittes oikein...?

Äänestä

sitten lääkärin mukaan kaulaa jäljellä sentti,aikaisemmin ollut kolme. Rv37 1. Mä en vielä ollenkaan malttamattomana odottele lähtöä. On tässä niin kaikkea menoa suunniteltuna;)
Itselle ei kyllä mieleen tulisi alkaa itseäni ronkkimaan. Ammattilaisten hommaa,mun mielestä.

Kukapa sitä tietää kuka repeää ja kuka ei. Riippuu niin monesta seikasta.

Äänestä

Väännetään nyt sitten rautalangasta. "Oletkohan nyt tutkinut ittes oikein" Voi elämä #D,ihan vaan taviksesti sormilla kokeilemalla ja tuntuu erilaiselta. Aikaisemmin takaseinä on tullut vastaan ja kohdunnapukka tuntunut selvästi, nyt ei. Ja voi elämä vielä enemmän, "KANNATTAAKO SINNE NYT MENNÄ SORMILLA SORKKIMAAN, TIES VAIKKA PÖPÖJÄ MENEE." Ei oo totta *nauraa veet silmissä* niin en tietenkään edes harkitse käsien pesua ennen. Ja jos se nyt niin älyttömästi VIELÄ tarvitsee selittelyjä niin kokeilin suihkun yhteydessä lantionpohjalihaksia ihan neuvolasta saatavan kirjasen ohjeen mukaan, kun tein tämän löydökseni. Hämmästys vain oli suuri kun oli muuttanut niin paljon muotoaan. Mutta eipä tuossa kait mitään kummallista, kysäisen neuvolassa kun on het pääsiäisen jälkeen. Olipa kyllä päivän piristys noi vastaukset :D Kiitos niistä, heh.

Äänestä
  • itsellä sama tilanne. lääkärin mukaan vauva laskeutunut jo niin alas, ettei kohdunsuulle ylettänyt hänkään. pää on siis tiellä ja siksi emätinkin "muuttanut muotoaan".

    Äänestä

  • sanoi että ei hänkään mitään itseltään tuntenut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaa hirvittää kirjoitti:

Iiigh kaikille :D

Todella malttamattomina täällä jo odotellaan lähtöä ja odotellaan limatulpan irtoamista ja joka päivä vähän harmittaa jos ei oo suppareita. Rv nyt siis 38 4.

MUTTA

Viimeisestä neuvolaläkäristä on aikaa jo kolme viikkoa jolloin kohdunsuu oli vielä 3cm pitkä ja kiinni sekä napakka. Nyt aloin itse kokeilla josko tuo kohdunsuu olisi edes vähän lyhentynyt ja eihän sitä ollut siellä enää ollenkaan, EN ANAKAAN YLTÄNYT SINNE ASTI. Tässä vaiheessa alkoikin hirvittää se että emättimeni on niin syvä etten itse sormilla yllä sen pohjalle asti. Ihan tajuton matka vauvankaan tunkea siitä läpi.

Emättimen muoto on jotenkin muutenkin muuttunut. Kun se on aikaisemmin ollut kohtuullisen lyhyt (sormilla yltää helposti loppuun saakka), vähän ontelomainen ja kohdunnapukka on aina tuntunut todella selvästi n. pienen luumun kokoisena ulkoumana pohjalla. Nyt se on pitkä, kapea, taipuu taaksepäin ja tosiaan pohjasta ei mitään tietoa.

HYVÄT IHMISET onko muilla ilmennyt samankaltaisia "oireita" ja onko ihan normaalia? Ja mahtuuhan se vauva nyt siitä läpi ilman että kirjaimellisesti repeän!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu